Höntsäily on hauskaa ja muita kevätviikon kuulumisia

Vino äiti, vino lapsi, vino(utunut) hevonen

… kaikkien paitsi Töttiksen mielestä. Höntsäily on Plinsessan mielestä hankalaa (koska maassa on kuoppia), kurjaa (koska pitää itse katsoa mihin astuu), pelottavaa (koska hiiret ja heinät) ja ennenkaikkea siksi, että Poni Sörsselson mässyttää tarhassa heinää eikä sen tarvitse liikkua mihinkään jos ei halua.

Nuorimmainen jätti satulat ja turhat remelit talliin ja lähti vain puolipukeisella ratsulla kevättä etsimään.
Ei näkynyt leskenlehtiä eikä joutsenia, mutta myyränkekoja kyllä. Ja jäniksen papanoita.

Kuva kertoo olennaisen viikon säästä. Aurinkoa ja vielä enemmän aurinkoa. Perjantaina vähän viilentyi, mutta aurinkolaseja tarvittiin silloinkin.

Hauska viikko muutenkin. Paljon kaikenlaista puuhastelua monella rintamalla.

Perilliset kantavat koulusta koetuloksina kiitettäviä siihen tahtiin, että kasi on kuulema tosi nolo numero, ysimiikka vähän alisuoritus (!!! kenen geeneillä nuo oikein mellastavat??) ja vasta kymppi on hyvä. Yritetään toppuutella, ettei mene ylisuorittamiseksi, vähemmänkin kelpaisi.  Mutta minkäs teet, sisarusten välillä on kai aina oltava jonkinlainen vääntö päällä, koulumenestys on ilmeisen helppo ja mitattavissa oleva kisalaji.

Olemme jo aikoja sitten luopuneet kymppi kympistä -palkitsemisen sillä se kävi kalliiksi. Ryökäleet olivat käsi ojossa tinkaamassa kannustepalkkioitaan ja meiltä loppuivat kympit kesken.

Onneksi heillä on muitakin mielenkiinnon kohteita kuin kokeisiin pingottaminen.

Itse olen kokenut onnistumisen tuokioita liikunnan saralla. Viikko-ohjelmassani oli vain kolme salitreeniä. Lyhyitä sarjoja maksimipainoilla. Lisähaastetta asiaan toi se, että varsinaisia suorituspainoja sai hakea jokaisella treenikerralla, lähes jokaiseen suoritukseen. Toissaviikkoinen paino oli ihan kevyttä joten lissee levyjä. Hurjan palkitsevaa huomata oma edistymisensä, peiliä en tykkää tuijotella enkä vaakaa päin sylkäisekään. Peiliä katson sen verran, että tarkistan suorituksessa tekniikan, muuten annan piutpaut mokomalle minäkuvan vääristäjälle.

Minäkuvasta näkyy melko karuja esimerkkejä näinä viikkoina kuntosalin pukkarissa. Yllättävän monta tyttöä on meidänkin salilta lähdössä ensi kuussa pidettäviin kisoihin ja dieettihuuruissaan saavat kuka minkäkinlaisia pukuhuonedraamoja. Huoh.

Ikinä en oo dieetillä ollu. Enkä ala.

Kevät etenee huimin harppauksin ja kohta pääsee pöyhimään vattupuskiin, jokakeväisiin harvennustalkoisiin. Äitikulta ei enää yksin taida jaksaa isoa urakkaa, joten yritetään olla saatavilla kun The Day koittaa.  Marjapuskille ei tarvinne tehdä tänä vuonna mitään, ne on harvennettu ja siivottu. Korkeintaan pari kärryllistä hevosvoimaa kullekin puskalle ja satoa odottelemaan.

Päivi-Ö:stä ei vieläkään heru kiekaisua mutta ei munaakaan. 

Ensimmäiset krookukset ja lumikellot ovat jo nostaneet nätit kasvonsa aurinkoa kohti mutta jouluruusut nyyköttävät viimeisten lumikasojen alla. Kevätkaihonkukat ovat nekin pukanneet ensimmäiset lehtensä pintaan. Kunhan ei nyt mitään huisaa takatalvea paukkupakkasine enää tulisi. Olisi aika tylsää jos nuo pontevat pienet kukat nyyskähtäisivät pakkaseen.

Tänä vuonna saattaa olla hyvinkin mahdollista olla omavarainen pääsiäiskukkien suhteen, narssissit putkahtivat jo pintaan, mutta toivottavasti panttaavat kukkiaan vielä pari viikkoa. Sitten sopii helottaa.

Pois alta vanhat lehdet ja pienet kivet, täältä noustaan!

Kevätpäivien myötä olemme siirtyneet tennarikauteen. Vähän kerrallaan siivoilen pipo- ja hanskavuorta pyykkikoneen kautta kesäsäilytykseen. Kohta saan pitää kenkäsulkeisetkin, Perillisten tämän talven kuljettimet siirtynevät liian pieninä kirpparin kautta kierrätykseen ja uutuuttaan hohtelevat tennarit tuovat kesän pikkuisen lähemmäksi ja todemmaksi.

Kieltämättä, askel on kevyt tennareissa. Kotihommissa kumpparit ovat edelleen luottojalkineet. Erehdyin päivänä muutamana viemään hevosten päiväheiniä reinot jalassa ja se päättyi tietenkin siihen, että kohta tutkin reinojen pesuohjeita, ikävästi villakangas nuhraantuu hevostarhan kostessa pinnassa. Vaikka ihan vähän siellä kävelisi. Ei mieli mettä keittänyt kun yritin kuurata tossuja puhtaammiksi, paska on paskaa vaikka miten rotuhevosesta olisi peräisin.

Oli vaikea valita, siksi molemmat.

Iso-J:n syntymäpäiviä vietetään sunnuntaina ja hän sai lenkkarit synttärilahjaksi jo ennakkoon. Mitäs aloitti marketissa sanomalla 'käydääs hei katsomassa olisiko tuolla kanootteja'. Kanootit löytyivät (siro 46 tai jotain) ja minä nostin ne kärryyn ilmoittaen, että siitä löytyi synttärilahja. Nyt ne tossut on jo koeponnistettu aamulehden hakureissulla ja hyviksi todettu.

Sitä se ikä teettää. Yllättäen havahtuu siihen, että kukaan ei pysy kunnossa jos ei jossain vaiheessa kiinnitä huomiota elämäntapoihinsa. Siinä vaiheessa reipas iltakävely tai koiranpissatuslenkki alkaa tuntua ihan järkevältä vaihtoehdolta. Ja kun vielä pikkuisen funtsii mitä ruokalautaselleen lastaa, ollaankin jo hyvällä tiellä. Loppu on itsestä kiinni, minussa pitkään uinaillut sporttikärpänen pörrää täysillä, vähempikin toki riittäisi. 

Käytiin Esikoisen kanssa lihataivaassa hakemassa mojovat pihvit ja pakolliset ruisleipätikut, iso laatikko. Tiedättehän ne valkosipuliöljyssä kylvetetyt rapsakat leipätikut?  Jotain paheita pitää ihmisellä aina olla, muuten elämästä tulee ihan tylsää ja omaan erinomaisuuteensa tikahtuu. Enkä minä yhtään valita jos joskus perjantain illallinen näyttää tältä:

Naudan sisäfilepihvi, paistettu halloumisiivu ja rutkasti höyrytettyjä kasviksia. Kuvan oikeassa yläkulmassa pilkottaa viinilasin jalka, flavonoidit ovat hyväksi sydämelle.

Joo, elämä on ollut tällä viikolla auringonpaistetta, hyvää ruokaa ja hyvää mieltä. Uskallan iloita sillä alkuvuosi on ollutkin aikamoista rämpimistä. On hienoa olla taas terve ja kyetä tekemään niitä asioita joita joskus piti itsestäänselvyyksinä. Mutta joiden arvon tajuaa vasta sitten, kun makaa lähes täysin autettavissa tautivuoteella.

Nassekin pääsi kevätparturiin ja on nyt niin olevinaan. Onhan se koirankehno aikamoinen komistus vieläkin ja ihan vaan kiusalla Pappakoirakin lähtee vielä näyttelyihin mukaan. Veteraanikehässä on pikkuterriereissä yllätävän hyvä taso joten Nassehan on siellä kuin kotonaan. Poikien hierarkiaväännöt näyttävät jääneen menneen talven (vähiksi) lumiksi ja Torpassa on rauha ja hyvä tahto senkin asian suhteen.

Heihei lumi, heihei talviturkki!

Lauantain ilta on mukavaa tekemistä täynnä. Talli pimeäksi ja sitten saunaan. Islannintuliaiset ovat osoittautuneet tehokkaiksi joten mutaa naamaan tänäänkin. Sunnuntaina herätään viralliseen kesäaikaan joka ei oikeastaan muuta meinaa kuin unisempia hevosia ja jonninjoutavaa kellojen veivausta.

Sunnuntaina pitää käväistä kaupungissa pariin otteeseen, välissä kahvittaa synttärisankari ja hoitaa pyykkihuolto. Iso-J lähtee iltapäivällä reissuun useammaksi päiväksi joten Torpan duunit ovat naisväen hallussa. Ainakin pari päivää ihanasti rempallaan.

Mukavaa viikoloppua, missä lienetkin!

Karjalan mänty, maankuulu päänhakkauspuu

Taalainmaankoivu

Sininen ja valkoinen, kevättaivas