Hiljaiseloa

Meillä on harakkaparven kanssa pientä kilpailua.
Mokomat roistot ovat hoksanneet, että kanalan hönteimmät rouvat munaavat tuotoksensa ulkotarhaan kaivamaansa poteroon.

Sadepäivinä munat molskahtavat veteen, kuivana päivänä löytää mullattuja munia. Jos löytää.
Harakanryökäleet tajusivat, että makoisat munat köllöttävät perslämpiminä avotaivaan alla ja hakevat kiireenvilkkaa osuutensa.

Monena päivänä olen myöhästynyt ja löytänyt vain pari kuorenpalaa ja tahmaisen poteron, munat kadonneet kirjaimellisesti taivaan tuuliin.

Onneksi yhä useampi kananen munii nyt jo sisäpesiin. Sieltä eivät harakanretkut ole vielä yhtään munaa hakeneet.

Onhan tämä nyt hurjaa, että haukkana saa munia vahtia. Pitäisikö ladata haulikko suolakudeilla ja tärskäyttää harakkaa perssulkiin, eivätköhän ne siitä oppisi? Ainakin pommittaisivat pas...panoksilla pihallakulkijan päätä sen minkä ehtisivät.

Torpalla on ollut tänään hiljainen päivä. Minä hiljennyin kuuntelemaan päänsäryn syvintä olemusta, kuten useimpina aamuina nykyisin. Uskaltaisin vihdoin vetää yhtäläisyysmerkit päänsäryn ja tyynyn välille. Visiitti patjakauppaan olisi myös paikallaan. Paikallistin säryn tänään aika tarkasti oikealle puolelle kallonpohjaan, siellä on käsittääkseni paljon kaikenlaisia päänkääntäjiä, lihaksia ja ties mitä. Ja kun semmoinen nivaska äkämystyy, ei kivulla ole äärtä eikä määrää.

Hiljaisuus syveni kun Iso-J ja nuorempi Perillinen karauttivat kohti Kuopion riemuja. Siellä on tänä viikonloppuna kissanäyttely.

Itse saavutin jokunen vuosi sitten kyllästymispisteeni kissanäyttelyiden osalta. Reissasin yhdenkin hullun kuukauden jokaisena viikonloppuna jossain päin kissahäkkien kanssa, taisipa jokainen näyttely olla parhaana kuukautena eri maassa... Viipuri, Vantaa, Kööpenhamina, Tallinna... joo näin se riemureitti meni.

Hulluahan se oli, mutta tavallaan ihan hauskaa vaihtelua pikkulapsiarkeen. Enää en ryhtyisi.
Enkä toistaiseksi lähde kissanäyttelyyn edes turistiksi.

Esikoisperillinen talikoi tallityöt, tekee sen siistimmin ja ennenkaikkea nopeammin kuin minä. Minulla on tapa jäädä kihvelöimään irtokorsia pieneksi ikuisuudeksi kun junnu menee, mättää lannat kottariin, lakaisee ja se on sitten siinä. Loistava parannus asiainlaitaan, ennenhän se oli minä joka pääsääntöisesti tallin putsasi. Lapsityövoima on valtava etu!

Onneksi lihasrelaksantit ja muut tarvitut painkillerit toimivat ja nyt alkaa enin tokkura haihtua päästä. Auton rattiin en ole uskaltanut, mutta onneksi ei ole ollut tarvis. Mikäli olo korjaantuu tätä tahtia, käyn kokeilemassa irtoaako yhtään kunnollista juoksuaskelta. Sen päälle sauna ja kunnon yöunet, jos Peetu suo. Se nimittäin vaatii kl. 4 pääsyä pissalle ja sen jälkeen vierihoitoa.

Tämmöistä hissuttelua tänään, katsotaan mitä huominen tuo mukanaan.
Leppoisaa lauantai-iltaa, missä lienetkin.