Koirankujeita

Viikonloppu huiskahti, arvaatte kyllä missä merkeissä.
Pienten tassujen teputusta, sitä riittää nyt ja tulevaisuudessa. Peetu on kyllä ponteva pentu, ei voi muuta kuin todeta, se on Terrieri. Eri ärri.

Ja nyt nousee pappaosaston Nasse entistä korkeampaan kurssiin. Nyt sen taas ymmärtää, fiksun ja aikuisen koiran arvon. Kallisarvoinen Nasse vahtii ja paimentaa Peetua. Ja kun pentu huimuuksissaan nappaa Nassea palleista tai nylkyttää vimmatusti takajalkaa, silloin Nasse rähähtää. Yksi kerta rähähdystä riittää ja pentu singahtaa oitis kunnioittavan välimatkan päähän katsoa tillittämään. Niin viattomana kuin koiranpentu vain osaa.

Peetu edustaa jo neljättä terrierirotua jonka kanssa olen saanut tehdä tuttavuutta asumalla samassa taloudessa. Airedale on majesteetillinen koira, katselee vähän nokkaansa (ja sitä riittää) pitkin. Se ei turhia höntyile (paitsi pentuna) ja on kunnioitusta herättävän näköinen kapistus muutenkin. Ei helppo koira, mutta kun sen kanssa tekee asiat oikein, se on ihan huippu.

Lakelandinterrierini oli kaikinpuolin traaginen hahmo. Kaunis kuin koru mutta valitettavan sopeutumaton elämään sopuisasti perheen kanssa. Lapsuus ja pentuaika englantilaisessa kennelkasvattamossa jätti valitettavasti sellaiset jäljet, ettei niitä saanut feidattua pois. Ehkä se oli liian aatelinen ja degeneroitunut sopeutuakseen elämään tavallisen rahvaan parissa. Itsesuojeluvaistoa sillä ei ollut ja se tuli todeksi myös silloin, kun koira hyökkäili suin päin autonrenkaita päin.

Borderterrierien mainioon maailmaan minut johdatti Nasse ja Nassen mainiot sukulaiset. Myöhemmin lähipiiriin on siunaantunut näitä ruskeita, hengästyneitä rekkuja useampiakin. Nassella on ollut tassunsa pelissä kaikissa tapauksissa. Pr-mies parasta laatua.

Ja nyt on Pietu-Peetu. Pieni pirulainen, pupunaama pistiäinen. Siitä tulee hieno ja hyvä koira, mutta mitään ei ilmaiseksi saada. Esikois-Perillinen saa tehdä pentusen kanssa hartiavoimin töitä ja koko perhe seisoo yhtenä rintamana hänen tukenaan.

Monet, yleensä terriereihin perehtymättömät pitävät niitä kaikkia tiukkapipoisina kaikenpurijoina, räkyttävinä riiviöinä. Monta sellaista yksilöä mahtuu varmasti joukkoon. Mutta kun terrieriluonteen kanssa tulee tutuksi, niiden hieno huumori ja nokkeluus herättävät kyllä monta kertaa sekä hervottomat naurut että ihastuksen huokaukset. Minä pidän terrierien elämänasenteesta: Tutki, katso, toimi!

Rouva Kasvattaja kävi tänään ja hänestä saamme kyllä hyvän opastajan russeleiden maailmaan. Minulla on ollut onni löytää aina kivat, järkevät ja osaavat kasvattajat joilta koirani ovat tulleet. Heidän neuvonsa, ohjeensa ja kokemuksensa ovat olleet suureksi avuksi monta kertaa. Niin turkinhoidossa kuin koulutuksessakin. Mikäli joku tahtoo mainitsemistani roduista kasvattajatietoja, laittakaa postia, kerron mielelläni, kera suurten kiitosten.

Viikonloppuna on toki värkätty muitakin asioita. Tössetamman kinttu on vetreä kuin varsan koipi ja kaikki askellajit irtoavat (laitumella) puhtaasti ja lennokkaasti. Uskaltanen huomenissa soittaa eläinlääkärille ja kertoa, että toistaiseksi pärjätään ilman järeämpiä toimenpiteitä.

... poistun hetkeksi koputtamaan maalaamatonta puuta, hevosten kanssa mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Paitsi huono tuuri....

Hyödynsimme tämän päivän aurinkoisen ja tuulisen sään, Iso-J sai monta aloittamista vaille valmista hommaa tehdyksi tai ainakin hyvälle alulle. Vanhan karjakeittiön, nykyisen pesula-verstas-varastotilan edusta pesee kasvojaan uuden maalin, uusien vuorilautojen ja fiksauksen ansiosta. Ylläolevassa kuvassa näkyy vähän tätä muutoskohdetta. Olisi kiva kun kesäveden letkuhässäkän saisi vähän siivommaksi. Ehkä joskus.

Vanha, repsottava leikkimökki sai pintaansa uuden punamullan ja valkoiset nurkkapielet. Se pärjää niine hyvineen talven yli, ensi keväänä laitetaan katto ja rakennetaan siihen uusi veranta. Ja kas, taas tuli yksi uusi kesähuone. Sinne mahtuu oikeastikin sänky tai kaksi. Se on iso leikkimökiksi. Ainoa miinuspuoli saattaa olla sen sijainti kanalan ulkotarhan naapurissa. Kiekukonsertti alkaa kesäöisin siinä neljän pintaan.

Gaddafikukko tiivisti rouvat suojaan, kanahaukan poikaset olivat taas liikkeellä. Ne kiekuvat korkeuksissa ja tekevät mielettömän hienoja ilmaveivejä. Aidan takana asustava ruskeiden rouwien parvikin kipaisi katokseen, Kullervokukko jäi hoipparoimaan taivasalle, ehkä se odotti taisteluhaastetta taivaallisilta sotajoukoilta.

Toivottavasti syksy jatkuu säiden suhteen suosiollisena vielä jokusen viikon. Olisi mukavaa, että kanaset saisivat mahdollisimman pitkän ulkoilmakauden. Talven koppihoitokuukaudet ovat pitkät joka tapauksessa.

Alkavaan viikkoon mahtuu taas kerran vaikka mitä. Siitä enemmän sitä mukaa kun ehdin ja inspiroidun päiväkirjamerkintöjä tekemään. Vähän on viimeaikoina ote lipsunut, tunnustan. No, on tässä ollut ns. kädet täynnä hommaa muutenkin. Blogin kävijälaskurissa kiepsahti taas uusi kymmentuhatluku täyteen, se on aika huisa juttu.

Jep, näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää.

Sinnikkäästi kohti maanantaita, hyvällä sykkeellä tai jotain.