Seiskapäivä

Makeita hetkiä kesässä!
Nyt eletään jo seitsemännen kuun seitsemättä päivää -ja kesä on niin parhaimmillaan.

Tämä viikko on hujahtanut mahdottoman mukavissa merkeissä. Maanantaina torpan mäelle pöllähti roimasti lisää kesäkulkijoista. Kaukaisimmat Kanadasta saakka. Voi että kun oli kiva saada Sudburyn suomalaiset tänne saakka visiitille.

Perilliset saivat kaupunkilaisserkkuja seurakseen kun siskolikka poikineen kurvasi paikalle. Ja kuinka ollakaan, pojathan löysivät kukin vuorollaan itsensä laitumelta lantakärryjen kuskin paikalta.

Siellä ne isänmaan toivot talikoivat ja kärräsivät pollenpallukoita...
- hentoinen pieni maalaisserkkutyttö käskytti apumiehet oikeisiin töihin.

Kukkapenkitkin on nyt lähestulkoon kitketty, yksi jos toinen kävi hiljentymässä rikkakasvien kimpussa. Niitä sitten riittää.

Hämmästyttävällä kasvuvoimalla yksi jos toinen kasvi punnertaa kohti korkeuksia. Pionit kukkivat pakahduttavalla voimalla ja huolella pois kitkemäni tädyke (??) rehottaa taas entisillä sijoillaan, kukkapenkin paraatipaikalla.

Tämän sinisen kasvin nimeä en tiedä, talvi on hionut nimisäleen puhtaaksi, ei voi tietää... Titaaa....??!

Tämmöinen pieni tirppanen löysi itsensä Iso-J:n kämmeneltä. Lentoharjoittelu ei mennyt ns. putkeen eikä etenkään niinkuin Strömsössä. Untuvikko löysi itsensä vanhan lampolan ikkunan alta. Ja päätyi oitis kuvauttavaksi. Söpö kuin mikä, onko tuo keltasirkku vai mikä? Kuvauksen jälkeen siipiveikko nostettiin puuhun ja uusiin harjoituksiin.

Toivottavasti oppii pian liikuttelemaan siipiään sopivassa tempossa. Nimittäin aina valmiit Veljekset Hulluudessa ovat salamana paikalla... eilen illalla pelastin lujaa rääkyvän hiiriparan Veli Miltonin kidasta.

Tässä kuvassa Veli Milton ei suinkaan pureskele hiirivainaata vaan pitää ihan omaa minttutastingia. Eli suomeksi sanottuna, hankkiutuu kivaan hutikkaan kesäpäivän kunniaksi. On se mokoma mintun orja.

Sudburyn suomalaiset saivat kyllä roiman annoksen torpan pölhöenergiaa, eläinystäviemme tarjoilemana. Jopa Hönö-Elli suvaitsi käydä tervehtimässä kulkijoita. Hevoset nuuhkivat kävijöitä uteliaina (ja namuporkkanoiden toivossa) ja lampaat mäkättivät kuulumisensa julki, jokaiselle ohikulkijalle ja pihalla liikkujalle kaikille yhdessä. Ja erikseen.

Säät ovat suosineet enemmän kuin avokätisesti. Aurinko ei säästele tehoissaan mutta mukava tuuli tuo sopivasti vilvoitusta. Sekä puhaltelee lentävät örkkiäiset loitommalle.

En tiedä johtuuko kesästä vai mistä mutta työmotivaatio on pahan kerran pakkasella. Lomasta ei ole tietoakaan, onneksi sentään pystyn pitämään muutaman vapaapäivän silloin tällöin.

Jotenkin tässä on entistä kirkkaammin kristallisoitunut se, että tämä nykyinen ei ole minun hommaani. Pidemmän päälle. Enää pitäisi päättää mikä minusta oikeasti tulee isona. Edelleenkään nämä satunnaiset bloggailut eivät kilauta yhtään euroa pankkitilille eikä kotitöillä makseta asuntolainaa.

Harvahan sitä saa unelmaansa elää sekä työssä että vapaa-ajallaan. Vapaa-ajan osalta homma on paremmin kuin hyvin... mutta rutkasti paljon enemmän toivoisin mielekkyyttä työhön. Merkitystä ja sitä kautta sisältöä, kiitos tänne semmoinen duuni.

Näihin tunnelmiin sopii kuva kotikaupungin kirkontorneista. Minä muistan ajan, jolloin ne näkyivät paljon selvemmin. Nyt puut alkavat olla ohikasvaneita. Kuva on otettu kilometrin päästä, joen toiselta rannalta.

Tiistai-iltana, kanadansuomalaisten kotiseuturetkipäivän pääteeksi istuimme italialaisravintolan aurinkoisella terassilla. Siellä hyvän ruuan, juoman ja seuran loistavassa liitossa oli hyvä olla. Ja katse löysi myös tuon mahtavan kirkontornin. Täytyy ehdottomasti käydä katsomassa lähempää, ihan sisältä päinkin. Komea se on. Ja kadun toisessa päässähän on luonnollisesti ortodoksinen kirkko.

Loppuviikon ohjelma on ihanasti avoin. Ei juurikaan muita aktiviteetteja kuin yhdessäoloa läheisten kanssa, pientä pihapuuhaa ja sopivasti eläinten tarjoamia aktiviteetteja.

Täytyy ehdottomasti perehtyä kotitekoisen peston saloihin. Sain eilen maistaa lyömättömän hyvää versiota, taas kerran kiitos Kanadaan. Basilikakasvatukseni siirtyi justiinsa monta askelmaa korkeimpiin tavoitteisiin.... oli se vaan niin hyvää. Eikä pisaraakaan jäänyt säästettäväksi. Kaik män.

Perjantai-iltana meillä on takapihan tavernassa yleisöryntäys ja salavien siimekseen asettuu näillä näkymin yhdeksänhenkinen seurueemme. Voi tätä ihanaa elämää!

Nauti sinäkin kesästä, missä lienetkin!