Kronprins, kurnuprinssi

Hukkaan meni tuokin potentiaalinen prinssi, kökötti Iso-J:n kämmenellä enkä päässyt pussailemaan.
Armeliasta sammakkoa kohtaan, olisin ollut varsinainen hirviömorsian monenkirjavine mustelmineni.

Hevosten taannoinen ylijuoksu tosiaan jätti jälkeensä vuosikymmenen mustelmat. Edelliset, vastaavan kauheusluokan ruhjeet minulla olikin reilu 10 vuotta sitten kun jäin jalustimesta roikkumaan pillastuneen hevosen mahan alle.

Isompia vaurioita ei toistaiseksi ole havaittavissa. Ja mikäli niitä havaitsette, kertokaa toki minullekin. Ja kiitos kaikille voinnistani huolestuneille. Alive and kicking.

Helle hellii kipeitä lihaksia ja aurinko yrittää muuttaa ihonväriä tasaisemmin tummammaksi. Ruskean ja mustanpuhuvan lilan kirjavana loimottava iho on kieltämättä villi ja vinkeä.

Lämpöasteet ovat pitkästi yli hellerajan. Onneksi tuulee sen verran rivakasti, etteivät hevosetkaan tikahdu laitumelle. Äitikulta töhöttää mattopyykkiä salavien varjossa, painepesuri on nyt tosi toimissa ja hyvin näyttää tottelevan seniorikansalaistakin.

Saimme viriteltyä räksäverkon saskatoonien ylle, pitkillä rimoilla se lennätettiin korkeuksien kautta puskien ylitse. Satoa tulee huimasti, isoja marjanmollukoita, kuin rypäleet tertussa. Huima on kasvun voima. Niistä keittelisi kyllä monenlaiset sopat jos olisi taitoa ja osaamista.

Eilen piipahdimme naapuripitäjän puolella viinimyymälässä. Niemisbygård on paikan nimi jota ei ehkä odottaisi löytävänsä keskeltä Rääkkylän perinnemaisemaa... mutta siellä on viinitila ja hyvä kun sinne löydettiin. Maistiaissiiderit ovat tosin vielä korkkaamatta. Valitettavaa kannaltamme oli se, että viinihyllyt olivat viikonlopun jäljiltä typötyhjinä joten emme saaneet isompaa saalista. Nyt on kuitenkin koordinaatit selvillä joten äkkiähän tuolla pyörähtää. Lähiruokaa ja lähijuomaa!

Sain iloisia uutisia Nempalta, lupaviranomainen ei siis rajoita kansalaisen vapaata kulkemista. Suuntaahan siis mustan sukkulan nokka näille selkosille ja tule viettämään helleviikkoa tänne! Täällä tarkenee.

Nämä kivet ovat Pyhäselän rannoilta, vesi on matalalla mutta taivas korkealla! Kiviä silmän kantamattomiin... voi mitä kivimuureja noista veden hiomista murikoista voisikaan latoa. Tosin on niitä lähempänäkin, tilusten rajoilla on kiviraunioita tongittavaksi ja järkäleitä monen vuoden tarpeisiin. Ei tarvitse lähetä Pyhäselän pohjaa tyhjentämään.

Kuvanottopaikalta näkyi kaupungin siluetti hyvin. Sairaalan hahmo ja muutama muukin kaupungin korkeampi maamerkki. Matkaa on kuitenkin jokunen kymmenen kilometriä.

Eikä sinilevästä tietoakaan.

Vaikka tässä näennäisen leppoisia päiviä nyt vietänkin, alitajunta tekee työtä tauotta. Nukun yöni kuin possu, hyvin ja makeasti. Mutta ajatuksia pulppuaa...

Kenties minäkin vielä joskus tiedän mitä minä teen isona.
Eikä se ole kivinen polku eikä rosoinen ranta.
Välillä keikun kiikkerillä kivillä mutta korkealta ei putoa silloinkaan.

Takaisin aurinkoon!