Paljon pihalla

Niitä näitä, kissanpäitä. Pihalla ollaan oltu monta päivää. Sisätiloissa pyörin turistina. Onhan tuvassa toki ilahduttavan viileää (+19) kun ulkona asteet kolistelevat päivittäin +30. Yöksi ei juurikaan viilene, tyyni sää takaa hikiset oltavat vinttikammarin kuuman katon alla. Vesiletkut luikertavat pitkin pihoja, paarmat pörräävät ja hikisiä ihmispoloisia laahustaa siellä täällä. That´s what I call kesäelämä!

Vanhan liiton kanarouwatkin lyllertävät kuin hidastetussa filmissä. Kullervo The Kukon lemmentyöt jäävät vähiin ja kiekuminen senkus kovenee. Hullu se on, helteestä sekaisin!

Kukkopenkki

Tänään siskolikka pakkautui autoon ja haikein mielin vilkutimme hänet kotimatkalle kohti Vantaan ei niin avaria maisemia. Loma loppuu aikanaan ja aamulla on aiheellista kuitata kellokortti. Sääliksi kävi, tajusin nimittäin asuvani varsinaisessa kesäparatiisissa jossa pyhäaamu on ihan yhtä ihana kuin arkiaamukin. Hän jätti kuitenkin perillisensä tänne vielä muutaman päivän ajaksi.

Ja ikävänä ihmisenä marssitin riuskat urheilijanuorukaiset oitis laitumelle lantatalkoisiin. Onhan se syytä näyttää pojille mikä on ns. paskaduunin syvin olemus. Meni perille... ja totesivat hevoset ihan cooleiksi.

Karvahousukimalaisella ei ole paskaduunista tietoakaan, pussit pulleina haalii reppuunsa aina vain lisää mettä ja makiaa. Suloisia pörriäisiä.

Löysin kamerasta pari uutta ulottuvaisuutta. Mikäli lukisin käyttöohjeet ja perehtyisin digikuvauksen gurujen testimoniaaleihin, osaisin kenties oikeasti ottaa kamerani tasoisia kuvia. Mutta minä en ohjeita nyt(kään) jaksa lukea, joten jatkan yrityksen ja erehdyksen tiellä. Satoa tulee ja useimmiten ei.

Hevoset viettävät yhäkin leppoisia laidunpäiviä. Saivat upouudet pehmustetut päitset, nyt on riittävästi säätöjä sekä poskiremmeissä että turvalla. Kummallisen muotoisia hevoisia meillä nykyisin. Ennen koko oli selkeästi Full (= iso hevonen) ja nyt nämä puikkopäät ovat jotain sinne päin.  Ja vähän sieltä tänne päin.

Täytyy ottaa nyt päitsien merkki ja koko muistiin ja hankkia jatkossa samaa. Kun kerran näyttää löytyneen sopiva. Ikävä on helteillä hiertymiä hoitaa... etenkin kuin verenhimoinen paarma-armeija odottaa ns. kieli pitkällä maistiaisia.

Etelämmässä Suomessa päitset ovat riimu ja talutusnaru on riimunvarsi. Täällä se on naru tai marhaminta. Ihan vaan tiedoksi etelän vetelille tämä termistön täsmäytys.

Ilahduttavan runsaslukuinen joukko teitä etelän veteliä muuten nousuviikolla meinaakin ajelehtia torpan suuntiin. Sydämellisesti tervetulleita olette kaikki, tulettepa mistä ilmansuunnasta tahansa.

Tänään kuutioitiin aamuvarhain jo tulevan piikkaustyömaan kulunkeja. Kymmenkunta kuutiota tulee purkurojua. Ja aattelinpa hyödyntää enimmän osan tallipihan kovikeaineena. Eli kuopata suoraan tallipäädyn oven eteen. Luulisi sitten kestävän myös kelirikkoajan liikennöinnin. Enää pitäisi päättää tehdäänkö homma itse viikonlopputalkoilla vai annetaanko urakkana ulkopuoliselle. Hintaero ei välttämättä ole kummoinen, etenkin jos laskee yhtään omia työpalkkojaan.

Niitähän ei maalainen perinteisesti kai ole työlleen laskenut. Mutta me semiurbaanit maalaiset teemme sen. Mielellämme.

Olen tässä hiljaisina hellepäivinä pohtinut muutenkin suuria suuntia. Voipi olla, että sanon yhden päämiessopimuksen irti. Olo on vapaampi heti kun kirjoitin asian julki. Ei oo pakko jos ei haluu. Eikä etenkään jos on koko ajan paha mieli. Hiljainen vitutus nävertää ihmisen sisältä ontoksi. Minä en halua olla ontto -ja sisältä kipeä.

Voi siis olla, että ensi viikko muuttuu lomaviikoksi. Eikä harmita yhtään. Mietin sitten joskus sadepäivänä millä paikkaan budjetissa ammottavan aukon. Kuluista ei juurikaan enää voi tinkiä, ne on niistetty niin minimiin kuin ikinä voi. Uskon kuitenkin, että luoja pitää hulluista huolen. On se tehnyt sen ennenkin.

Kirjoapteekkarin ruusu, löytyi vaikka kadonneeksi luulin

Tämmöisiä sekalaisia hellepäivän seka-ajatelmia. Piha rehottaa uhkeimmillaan. Liljat ryöpsäyttävät kohta täyslaidallisen kukinnallista ilotulitusta, sitten alkavat jättiperennat kukintansa. Huimia kuvauskohteita luvassa.

Kieltämättä torpan vanhalla armollakin habitus rehottaa melko uhkeana... jäänyt kuntoilut ja fitnessit vähemmälle *rolleyes*

Mutta minä lyllerrän paratiisissani onnellisena. Täällä on hyvä olla, turvaisa oma satama antaa suojaa ja rauhaa. Ja puutarhassa vaeltaessa tajuan osalleni koituneen hyvän. Vähemmän on enemmän. Paitsi vaakalukemissa.

Voikaa paksusti, kesä on kerran vuodessa!