Hyvää syntymäpäivää, Iso-J !

Kyllä vaan, ehtooteini viettää tänään ties kuinka monetta syntymäpäiväänsä, lämpimät onnittelut!
Muuta lämmintä tähän päivään ei ole vielä mahtunutkaan, aamukahvin ja onnittelujen lisäksi. Pakkasta piisaa ja kohta alkaa olla usko ja toivo kovalla koetuksella kevään tulon suhteen.

Miten pitkä matka on vielä siihen, että auringokukka pääsee varttaan venyttämään kohti korkeuksia? Torpan tiluksilla ei kasva nyt muut kuin hanget, nekin valitettavasti vain korkeutta.

Eilinen hammaslääkäritapaaminen oli loppupeleissä ihan piece of cake, kiltti ja leppoisa kaveri se meidän kylän oma hammasten korjaaja. Seuraava reissu onkin sitten sekä hiottava että kuumottava. Toukokuulla nyppäistään pois kaksi viimeistä viisaudenhammastani. Sitten on pää tyhjää täys, lopullisesti.

Millaiseen paniikkiin onnistunkaan itseni lietsomaan lähiviikkojen aikana? Itseni tuntien, aikamoiseen.

Illalla piipahdettiin iltaheinän heittokeikalla ja hevoset niin nauttivat etelärinteellä köllöttelystään. Hanget ja kinokset on kuorrutettu irtokarvalla ja kohta saavat peipposet sun muut sirkuttimet rakennella muhkeita pesiään, ei jää hautomismukavuus pesämateriaaleista kiinni.

Tulisi nyt oikeasti jo se kevät. Ja ne peipposet. Peippojen puuttuessa nämä hönöt visertelevät Iso-J:lle onnitteluja. Kuva noin kolmen vuoden takaa. Aika ei todellakaan ole parantanut... eikä mainittavasti tuonut lisäjärkeäkään ;-)

Vali vali...

Nasse Tupaterrierin tavoin etenemme hangessa ja odotamme kieli pitkällä kevättä. Nythän on jo virallisestikin kesäaika... että pitääkö tässä jo ryhtyä toimitusreklamaatiota väsäämään? Kesä tänne ja heti!
Tai jos nyt edes kevään saisi näytteeksi, kesää voin vielä tovin odotella.

Haikeana huokailin tänä aamuna torpan ikkunassa. Ulkona pyrytti sakeasti ja mittarin viiva roikkui alle nollan, pakkaslukemissa siis. Haistatan kohta pitkät positiivisen ajattelun voimalle, nyt se ei kyllä wörki.
Perin ankeaa, on! On!

Eipä tämä maanantaipäivä ole muutenkaan paljastanut kauniimpaa puoltaan. Unohdin aamulla eväsleivät kotiin, jäkitin pikkukaupungin liikenteessä ruokottoman kauan (kamikazemummoja syöksähteli autojen eteen milloin miltäkin kujalta) ja duunista on kahvimaito loppu. Nyt on nälkä ja päänsärky jomottaa lupaavasti.

Mutta onneksi lounaslähetti kipittää vikkelästi ja saan kohta sutsisatsillisen kaupungin parasta kebappia kuonon eteen. Kyllä se siitä sitten korjaantuu, olo ja motivaatio.

Eikä vielä voi tietää minkä ässän tämäkin maanantai vielä hihastaan kaivaa. Sitä odotellessa purraan hammasta ja otetaan tiukka tuijotus työtehtäviin.

Mitä optimismiin tulee, Veli Winston on elävä esimerkki positiivisen ajattelun voimasta. Kuvassa taitava saalistaja on juuri maastoutunut (puustoutunut?) ja kytistää uutta kuurosokeaa tinttiä huikopalakseen. Mulla on varmasti ihan samanalainen ilme kun täällä nälissäni vahtaan ovea ja silmät kiiluen vaanin viatonta lounaslähettiä... ;-)

Samaan aikaan kun Veli Winston rehkii lähiruokatuotannossa, Veli Milton makaa sääret hiessä keinutuolin taljoilla. Tai poistuu murokupilta posket pulleina. Miltonia katsellessa en voi välttyä mielleyhtymältä Hannu ja Kerttu -satuun. Pulska Hannu ripotteli piparinpalasia reittiä merkatakseen. Samaa tekee Milton, murovana jälkeen jää...

Kovin ovat erilaisia, veljeksetkin. Kuin myös siskokset:

Tämä niukkapipoinen lapsi on nuorempi perillinen. Ja pienen namikipon voimalla johdattalee hevoslaumaa minne tahtoo. Hepat pyörii kuin Stockan ovet ja varovat visusti astumasta pienen ihmisen tilaan. Penskalla on otetta ja asennetta.

Omaa asennettani joudun kyllä työstämään. Nyt ei oikein nappaa. Tuijottelen hevonpersausta ja pohdin syntyjä syviä. Valitettavasti sinäkin joudut nyt tekemään sitä samaa. Hiljennytään hetkeksi.

MUOKS: lisää kuvauksellisia, jaloja hevoseläimiä, tässä mallia Tapiiri. Tämä kaveri on tullut blogin lukijoille tutuksi laamakevennyksestä. Ei ole mihinkään muuttunut, paranee vain varttuessaan. Lämpimät terveiset meiltä torpalta sinne teille <3

Kaksi kuvaa

... kertoo tällä kertaa enemmän kuin mitkään sanat.
Tämä iso, vanha ja viisas tamma käväisi hetkisen elämässäni. Koko tämän lyhyen tuttavuuden ajan on katsellut kauempaa. Tänään, päivää ennen kuin lähtee takaisin omaan kotiinsa, asteli luokseni. Viivähti hetken, nuuhki, puhalteli ja tutki ihmisenpätkää. Ystävällisesti. Silleen kuin vanha ja viisas hevostamma osaa. Hädintuskin uskalsin hengittää, tilanne oli niin herkkä ja harvinainen.  Lämmin.  Lempeä.  Hevosen hetki.

Hieno kohtaaminen.

Aamuvarhain suomenhevosten värisuora marssii kuljetusautoon ja aloittaa pitkän matkansa halki Suomen. Turvallista matkaa ja hyvää hevosenelämää! Olkoot ihmisenne viisaita ja hevosen arvoisia.

Päivän aktiviteetit vaativat veronsa ja ihmisenpätkä heilauttaa itsensä vaakaan.
Nyt.

Otsa hiessä

No niin, saatiinhan sitä piponalus märäksi ja ihan ruumiillisella työllä. Tehtiin vanhemman perillisen kanssa hevostilalla iltatalli... siitä lisää tuonnempana.

Spinningpyörän polkemiset ja sen tuomat sporttihikoilut ovat nähkäätten edelleen jäissä jalkaterää piinaavan murtuma?kivun takia. Sen ?murtuman? joka syntyi kun joku dorka meni potkimaan uggit tassuissaan auton fillarikoteloista jäitä vähemmäksi. Oiskohan syytä tehdä joku luuntiheyskartoitus ja ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin luuston vahvistukseksi? Vitsinhitsit näitä ärsyttäviä ikälisiä...luutkaan ole niinkuin ennen.

Olio-Öyvö muutti Armon tuoliin

Ja jos ei luut ole niinkuin ennen, ei ole kuntokaan...
Juu, me siis junnun kanssa hoideltiin hevoskatraalle yöheinät ja tankattiin vedet. Kun retuutin yhteensä 120 litraa vettä kellarinportaita ylös ja maitokärryihin 20 litran tonkissa ja sen jälkeen kärryjä lumisia pihateitä pitkin pihattoihin, tiesi roudanneensa. Tähän päälle heinäkeikkaa parinkymmenen paalin verran,  bonuksena jonninjoutavaa aloittelijan ramppaamista pisteestä C pisteeseen Ö ja epätietoisena takaisin... juu, oli piponalus hiessä. Äkkinäinen puuskutti kolmannen kanisterin kohdalla kuin sarvikuono.

Autossa raikasi kotimatkalla Jukkapojan levy ja hihitettiin itsemme tärviölle kun älyttiin ääsmarketissa miten kammottavan näköisiä puskapellejä oltiinkaan heinähattuinemme ja karvaisine vaatteinemme. Muodin huipulla... tosiaan. Googlettakaas joskus Landelooks -sivusto. Me oltais toptenissä ihan heittämällä. Tänään älysin sentään jättää reinotohvelit kotiin ja sonnustautua toppatossuihin.

Ykköskuvan Nisse on muuten vanhemman perillisen väsäämä käsityöprojekti. Aika hieno. Ja huolella tehty. Siinä on monta semmoista yksityiskohtaa joita en saanut kuvaan. Hyvää työtä!

Nyt olisi oikeasti syytä vääntää raihnainen kroppa lepoon, aamutallista on oltava kotona heti kahdeksan jälkeen sillä luvassa on täysi työpäivä! Sattui pieni fiba kalenterin suhteen ja työvuorolistoihinkin se ehti.
Sunnuntaiaamuna ennen kirkkokahveja pakataan 5 hevosta isompaan kuljetusvälineeseen ja toivotellaan hyvää matkaa takaisin kotiseuduilleen. Sinne lähtee suomenhevosten värikartta!

Ei mene lepäillessä tämä viikonloppu, enempi actionpätkä. Ota sinä rauhallisemmin. Nempalle rattoisia ja lokoisia lomapäiviä. Toivottavasti et joudu lumitöihin vaan aamujumppa sujuu vaikka bokserityttöjen kanssa lenkkeillen!

Loskaa ja lotinaa

Aittavanhuskin sinnittelee remontin toivossa kevättä kohti. Ja kevät totta tosiaan tulee täysillä päin, kohti ja pahki. Ja loiskuttaa loskaa, sohjoa ja röppöä päin näköä. Ihanaa!

Aamunäkymä oli lumipyrystä sakeana, mutta parin tunnin kuluttua paistoi jo ihanan kirkas aurinko. Se on niin kevättä se. En valita.
Kumpparit jalkaan ja ulos, ei tarvitse väistellä lätäköitä torpalla eikä kaupungilla. Senkus porskuttaa vain. Maalaisuuden iloja, kukaan ei piittaa pätkän vertaa mitä on päällä, kunhan edes jotain.

Iloinen yllätys oli myös se, että auramiehemme on sekä äärimmäisen tilannetajuinen että huomaavainen ja hemmetin noheva. Kas eilen uskollinen Skodzillani juuttui ns. kölistä pohjaan ajotien sohjoon. Ei liikkunut eteen eikä taakse, suti sohjossa kuin kärpänen tervassa. Vasta iltayöstä, sohjon jäädyttyä, suostui kömpimään yöksi lepakkoluolaan.

Hevosvoimia 1 plus neliveto

Ilmeisesti auramies ajoi torpan ohi ja näki Armon kulkuneuvon oudossa parkkipaikassa. Älysi, jotta nyt ei Armolla mieli mettä keitä ja kukapas muu se mäkätystä kuuntelee kuin Iso-J.

Hyvä Veli -kerhon hengessä karautti traktoreineen pihaan puolen yön aikaan ja hoiti pihatiet siisteiksi ja kantaviksi. Kiitoskiitos oi kiitos!

JOS minulla olisi kahden vastikään hankkimani hevosvoiman asemasta/lisäksi varaa hankkia parisataa lisää nelivetomaasturin muodossa, ei tätä sohjovaivaa tietenkään olisi. Mutta mutta.... autoja on kaupat täys ja lisää tulee. Hyviä hevosia ei joka oksalla kasva.

Sohjosta sisätiloihin jonne kevään merkit ilmaantuvat uskollisesti. Kovin on kelmeänä bougainvillea mutta kukkiipa silti. Eihän niitä kukkia (ja näitä suojalehtiä) ole kuin kaksi, mutta minulle siinäkin on jo riittävästi silmäniloa. Kotikreikka ei petä eikä vaadi suuria taloudellisia panostuksia. Vähän merilevää ja säännöllisen epäsäännöllistä kastelua, ikkunan länteen ja rauhalliset olot.

Takuuvarma kevään airut on myös tämä ylläoleva huuhkaja, Justiina The Mummoangsti. Siinä on kyllä harvinaisen perustympääntynyt ja huumorintajuton kissa. Ollut sitä aina ja vanhemmiten vain pahenee. Nuori kaarti, lähinnä veljekset hulluudessa, yrittävät aikaansa ja vaivojaan säästelemättä piristää Justiinaa. Hyvää hyvyyttään esittelevät pellehyppyjä, törmäilykissakisoja, mätkähdyksiä ja yllätyshyökkäyksiä. Ei ilahdu Justiina, ei. Istuu ja tuijottaa kiukkuisena, heristelee tassua ja sähisee. Ja haisee happamalta.

Winston, se ei-niin-penaalin-terävin-kynä sen sijaan on oikea tuurihaukka. Pari päivitystä taaempana esittelin Winstonin väijypaikkaa lintulaudan alla ja pihlajan takana. Upeasti maastoutuu musta kissa valkealle hangelle... ilmeisen tehokkaasti kuitenkin, sillä tänään Veli Winston herkutteli tinttiaamiaisella.

Yrittipä jalomielisesti salakuljettaa tinttinsä tupaankin, ilmeisesti hyvitelläkseen Justiinaa viimeyön rallista. Onneksi pystyin torppaamaan moiset aikeet heti kynnykselle ja tintti jäi ulos. Kuin myös höyhenistä aivasteleva kissa. Linnuille allerginen kissa ;-)

Ja kyllä on tintissäkin vikaa kun kissan suuhun joutui. Jos ei kuule tiukua eikä näe mustan möhömahan kytistävän, joutaakin päätyä syödyksi. Vaikka ei kissa Suomen luontoon kuuluisikaan, eivät sinne kuulu myöskään kuurosokeat tintit.

Torpan alkuviikon elämään kuuluu eläinlauman perusurpoilun lisäksi vanhemman perillisen huoneen remontointia. Se onkin syytä saada ns. alta pois ennen kevätkiireitä. Kyllä on pikkulikka reteänä kun saa valita listat, paneelit ja maalit ihan itse. Ja mikä hauskinta, neiti höylää omaa pankkikorttiaan. Toki hänen tiliään hyvitetään vaivihkaa remppaostosten summalla, mutta antaa nyt maksaa kun kerran niin tahtoo. Omaansahan maksaa. Ja voi millä intensiteetillä juniori maalaa seiniään. Hyvä ettei vesiväripensselillä sipistele nurkkia.

Toivottavasti rempan myötä alkaa viihtymään huoneessaan, myös öisin. Muutoin tulee turhan nätti marsukammari.

Sarika yllätti iloisesti viettämällä kanssani aamukahvihetken. Toivottavasti tulet tähän kaupunkiin seuraavan kerran vähän iloisemmissa merkeissä... ei ole kiva elämänvaihe ei.

Voimia kaikille omien tai läheistensä sairauksien ja vaivojen kanssa sinnitteleville. Vaikka elämä välillä tuntuukin olevan kohtuuttoman raskas, ehkä niitä pieniä toivonpilkahduksia kuitenkin näkyy. Ja jos niiden voimalla jaksaisi kohti seuraavaa tuikahdusta?

Aurinkoa päivääsi puhallellen!

Suorin sorkin

Karvaiset kaverit osaavat ottaa rennosti, arkena ja sunnuntaina. Olisi syytä ottaa oppia karvaisten kavereiden relaamisen taidosta. Olen joskus itsekin potenut ankaraa sunnuntaiahistusta. Tunti tunnilta sunnuntai tuntui ankeammalta ja mieli askaroi jo arkimaanantain kuvioissa. Eipä siinä sitten kovin kummoisia yölepojakaan saanut kun makasi viulunkielenä sängyssä odottamassa kellon rämistelyä.

Ei ihme, että viikon aikana univaje senkuin kasvoi.
Toista se on nykyisin. Ikä tekee ihmiselle ihmeitä ja sitä oppii arvostamaan hyviä yöunia, lepoa ja laiskottelua.

Kuinkahan monelle arjen riivaamalle olenkaan saarnannut laiskuuden hyveestä? Laiskuus on luova tila, laiskuudelle pitää antaa aikaa. Laiskuus elvyttää, virkistää ja yllättävää kyllä, laiskottelun kautta löytyy myös uutta virtaa. Mutta niin kuin muidenkin mukavien virkisteiden kanssa, laiskuudenkin kanssa pitää muistaa kohtuus. Renttuile kohtuullisesti, evästi isävainaakin.

Nasse sai tarpeekseen Veli Miltonin tyynynä toimimisesta ja maastoutui verhon poimuihin. Viekas tupaterrieri.

Tänään saatiin aikaan pientä hävikkiä hevosen karvoissa. Viikinkihevonen oli muuttanut poikamiesboksiin Suomivuonon kaveriksi ja kiitettävästi antoikin liikutusapua vuosikkaalle orhinretaleelle. Viikinki määräsi liikunnan vauhdin, suomivuono suunnan.

Tammat pällistelivät omasta osastostaan. Tätitammalle oli ilmestynyt täysin kalju pläntti vasemman silmän ylle. Ihossa ei vekkiä eikä naarmua, karvat vain pudonneet jossain tilanteessa jonnekin. God only knows. But doesn´t tell... Mutta kuten olemme jo tulleet tietoisiksi, karvat kasvavat käsittämätöntä vauhtia.

Että eiköhän tässä nyt ole rehkitty tälle pyhälle ihan riittävästi? Ei muuta kuin pää tyynyyn, persus soffanpohjaan ja sorkat suoraksi ja relax! Koska olet sen arvoinen.

Karvaisten kaverit

Ellin ja Nassen herkempi hetki

Hair is in the air - minne käännänkin pään, irtokarvoja nään!

Voi kuulkaa kun oli mukava keväinen lauantai. Eilen vetäydyin yöpuulle heti iltakanalan jälkeen, väsymys oli niin jalat alta vievä. Ja kun hyvät yöunet nukkuu, sitä on aamulla kuin uudelleen syntynyt. Minäkin olin. Virkeä ja pirteä, täynnä tarmoa. Onneksi tulin aamukahvin puolivälissä järkiini ja lopetin kellonvilkuilun. Kun ei ollut oikeasti mikään pakko ehtiä mihinkään minuutilleen.

Perillisten kanssa paineltiin hevostilalle ja kohta alan vakavasti harkitsemaan jonkinlaisen hevosenkarvaimurin hankintaa. Ei muuta kuin kavioeläin kuupan alle ja täysimu päälle. Sitä karvaa sitten on. Ja onneksi, oi onneksi kukaan meistä ei aivastellut sillä tietyllä tavalla... sillä kurjalla tavalla joka rajoittaa ikävästi kaveeraamista karvaisten kanssa.

Veli Winston saalistaa

Kevät todellakin etenee, tänään kirjaimellisesti kohisemalla. Tuuli haihdutti hankia ja kyllä sen näkee sokea otsallaankin, lumet todella vajuvat. Kyllä se vaan mulle sopii. Tätä menoa kun jatkuu, päästään aitaushommiin yllättävän äkkiä. Kylänraittia ajaessa saa jo olla tarkkana, ettei herätä pahaa verta ja närää roiskuttamalla rapakoista vesiä ihmisten päälle.

Tässä vasemmalla lentävä lihapulla, Omppupässi ja taustalla hatkaan lähtenyt Neiti B -minitamma. Ompulle tuli hoppu kun kuuli kauralaarin kannen aukeavan, mininen jäi tutkimaan tuulen juoksuttaman heinän koostumusta.

Papanat vain sinkoilivat kun pässi paineli sorkat kopisten ohitseni. Jollain aivan käsittämättömällä ihmeellä osutti itsensä pienestä portista sisään ja suoraan ponitarhaan.

Pässi mikä pässi.

Tämä kevät riemuineen jää Ompun viimeiseksi, patakakkonen on seuraava osoite ellei uutta kotia löydy. Ei sitä kyllä kovin aktiivisesti etsitä, Omppu on vapaa sielu joka ei aidoissa viihdy. Karsinaelämässä tulisi paha mieli joten kunniakas loppu kelpo pässille ja osaksi luonnon kiertokulkua.

Sama kohtalo lienee näistä alapuolella loikkivista valkeammalla pässinpoikasella.

Tuo kirjava olisi mammansa kanssa muuttamassa Torpalle, jos nyt asiat menee niinkuin niiden toivoisi menevän. Mitään ei ole vielä minkään kylän kirkossa kuulutettu joten katsotaan nyt vielä jokunen tovi.
Ensin pitää saada hevosten asiat järjestykseen, ruotuun ja oortninkiin.

Aivan liikaa saa lukea ja kuulla ns. eläinrakkaiden ihmisten haalimien eläinlaumojen uudelleensijoituksesta... meillekin on jo kahdesta osoitteesta tullut rescuekanoja. Niin paljon turhaa kärsimystä vältettäisiin jo sillä, että ihmiset oikeasti pohtisivat riittääkö aika ja rahkeet eläinten asianmukaiseen pitoon, hoitoon ja etenkin niihin pahoihin päiviin.

Tämä hassu hevosenlapsi on vähän semmoinen vapaan rakkauden hedelmä, meidän tamman esikoinen. Eikä todellakaan ole tulossa mammansa mukana meille. Ihan saa oripoika reuhata rauhassa osaavammissa käsissä. Joku itsesuojeluvaisto se pitää täti-ikäisellä olla...

Meille tuleva kaksikko näyttää jo alistuvan kohtaloonsa, kohtalohan se on joutua puunausintoisten ihmisten harjoittelukappaleiksi. Toki sopivilla porkkanalahjuksilla on koetettu tasoitella hevosten mieltä suopeammaksi.

On se kyllä kumma, miten pidentyvä päivänvalo lisää myös tehokkuutta. Päivä todellakin saa lisää toimintatunteja. Mistä lie saisi lisää toimintatehoja?

Tämän päivän tehot on nimittäin jo käytetty eikä olla kuin vasta ilta kasissa. Saunanpesään tuikkasin tulet ja kohta pääsee löylyterapiaan. Raitisilmamyrkytys tai joku muu kevään outo oire aikaansaa massiivista leukojen revittelyä. Mitenköhän käy saunan jälkeen? Korjaako Nukku-Matti uuvahtaneen ihmisenpätkän matkaansa vai jaksaako sinnitellä Harjunpää -leffan seurassa?

Nähtäväksi jää.

Letkeää lauantai-iltaa, muista rapsuttaa karvaista kaveriasi oli kyseessä se tai hän ;-)

MUOKS: Saunan jälkeen en todellakaan jaksanut lähteä enää zuumailemaan Superkuuta. Nämä kuvat ovat kolmisen tuntia sitten räiskäistyjä. Kiipesin mattotelineelle jonka ylärimaa käytin kameran tukena, jalkustaostoksille kun en ole vielä(kään) joutanut. Onhan tuossa jotain ihan kummaa.

Ei se ihme, että maa järisee Suomessakin, hullu kuu!

MUOKS KAKS: Tämä sopii päivän teemaan... Tuhma hauva    -Ja paljon terveisiä Jedille!

Kevät kirkastaa

Hyvin uinaillun yön jälkeen aamun kirkkaus kävi silmiin, räikeämpänä kuin koskaan tänä vuonna. Heräämisaikaan aurinko killottaa jo suoraan ikkunasta, täytyykö tässä taas ryhtyä pimentämään? Perhana vieköön jos jo maaliskuussa aloitan naukumaan lisääntyvän valon riesoista. No EN, pois se minusta. Ihana valo! Sitähän piti juosta pihalle asti ihmettelemään.

Pienen tovin kärvistelin pihalla ja pohdin, onko isokin riski kiivetä kinoksen kautta kokeilemaan hankikantajaista. Arvelin kuitenkin, että kertyneellä elopainolla akka humpsahtaa hankeen. Siinä ei pyjamanlahkeet paljoa lämmitä. Joten viskasin kissan hankeen ja katso! Kissan hyvinsyönyt habitus liikkui lumen päällä.

Tässä kuvassa ne möllipäät vaanivat lintuja. Tirppabaari on suoraan sankareiden yläpuolella. Että tämmöisiä maastoutujia nämä meidän nerokkaat pupunaamat. Ja vielä kulkuset kaulassa. Häntien altahan ne poistettiin hyvissä ajoin. Jos vaikka lempi kissaa laulattaisikin, ei toivottavasti kuljeta turhan kauas torpalta. Veli Winston hönöili eilen tienposkessa josta Iso-J sitten kävi hakemassa kotiin. Ja nuhdeltavaksi.

Valitettavasti aamuhetki oli kullan kallis ja aivan liian lyhyt. Ei ollut aikaa lystäillä ulkosalla.
Sen verran havannoin kevään kirkkautta, että totesin ikkunanpesun olevan enemmän kuin ajankohtaista. Kyllä niitä pienhiukkasia, ryönää ja pölyä näköjään landellakin klasiin tarttuu. Laskin joskus, pestävien ruutujen määrän ja se oli typerryttävä!

Titalla oli muistaakseni joku kahden lasinpesunesteen taktiikka? Pitää joskus varata kalenteriin ikkunanpesu ja rokulia lopuksi päivää.

Ellikin ilmestyi aamuaurinkoon säihkymään. Kävi pihalla nyrpistelemässä nokkaansa ja loikki pian häntä järkytyksestä pörheänä takaisin vällyjen väliin. Elli jos kuka on yöeläjä.

Nyt turkin teräksenharmaa sävy näkyy upeasti, pentuvillat on hierretty torpan mattoihin ja huonekaluihin. Välkehtivä purjehäntä on vaikuttava näky, silloin kun neiti suvaitsee ilmiintyä torpan rahvaalle. Harvemmin ennen puoltapäivää eikä ikinä keskellä päivää. Aikaisintaan illalla. Mieluummin yöllä. Semmoinen on meidän Ellimamselli.

Toivottavasti kevätaurinko on kirkastanut kotikaupunkimme ajolisensseistä huoltapitävän komissaaruksen mielen. Tänään on viimeinen päivä jättää kommentit Iso-J:n ajolupa-asiassa. Ja meillä on kommentteja, lausuntoja ja muuta anelevaa aineistoa runsain mitoin. Avuksi on käytetty sukumme lainoppineita, lainvalvojia ja muutakin ns. järeää kalustoa.

Toivotaan myötämielistä asennetta, ymmärrystä ja iloisia kevätpörriäisiä viisaita päätöksiä tukemaan. Tai sitten se tulee meitsille lähtö reissuhommiin. Iso-J saa bussilipun ja runsain mitoin työvuoroja.

Tänään on kuitenkin turha murehtia tulevia. Tulossahan on myös kevät. Kauan odotettu ja kaivattu kevät. Nuorempi perillinen vannoi ja vakuutti tämän talven olleen viimeinen toppahousutalvi. Muistutin häntä, että ensi talvena saattaa tulla hevosharrasteissa kylmä ilman asianmukaisia toppavehkeitä. Se on kuulema niiiin eri asia. Aha... no on sitten. Kai se kylmyys on bussipysäkillä ja koulun pihalla erilailla ärsyttävää kuin hevosten kanssa peuhatessa.

En minä vain ole niille eroa huomannut. Paitsi koulun pihalla potutti enemmän. Ja nykysin lämpystän kesät talvet samoissa romuvaatteissa. Pääasia, ettei palele.

Loppupäivän ohjelma hakee vasta muotoaan. Hevosenkarvoja on ainakin runsain mitoin luvassa, irtona ja klöntteinä. Täytyy vähän testata mikä nykyisin olisi tehokkain astalo karvan irroittamiseen. Se on kuitenkin vähän eri lähtökohta ruopata tallissa asuvaa loimitettua eläintä kuin pihatossa loimetta rehottaneita karvamättäitä.

Ja tähän loppuun, onko loppujen lopuksi eroa auringolla ja aurinkoisella hevosenpoikasella? Kuvassa erään veitikan, hyppelihiiren otsatöyhtö. Liinaharja kevätauringossa.
Erityisen lämpimiä ajatuksia Aurinkovuoren väelle, tänäänhän taisi olla lääkärihoitajapäivä?

Aurinkoista päivää, missä sitten silmiäsi siristeletkään.

PeeÄääs: toin tänne yhden linkin, tämä jäi päähän Housen puffista ja kaikuu tyhjässä tilassa (päässä) kovin kuulaasti: http://www.youtube.com/watch?v=vZYbEL06lEU Lieneekö levyn ainoa helmi ja onko uusi Björk eli miun maun mukkaan aivan liian vaikea?

Kaksikymmentätuhatta!!!

Laamailme levisi kasvoille kun tutkailin pitkästä aikaa blogin tilastoja ja matkamittaria.
Kiitosta vaan, kiitosta kovasti paljon kaikille Hirnakan Torpalla piipahtaville. Toivottavasti pystyn vastaamaan kysyntään edes jollain tavalla jatkossakin. Ja mikäli rupeaa työltä tuntumaan, vetäistään töpseli seinästä.

Tasoa, laatusisältöä tai muutakaan jalostavaa en väitä jatkossakaan tarjoavani.
Tätä samaa diipadaapaa ja arjen ihmettelyä. Joskus sentään uusia kuvia. Naapurin isäntä kävi eilen tarjoamassa hevosiaan. En ottanut. Onneksi pystyin vinkkaamaan eräästä paikasta jossa mahdollisesti olisi tilaa ja kiinnostustakin.

Hän kertoi myös, että on luopunut lampaistaankin. Eli ensikesän lellimislampaat joudutaan sitten hommaamaan muualta. Niistäkin on jo sattumalta vihiä... Torpan kesävieraisiin kuuluu pari kaikestamäkättäjää ;-)

Nyt on muutenkin vähän ahtaat ajat, tekisi mieli mäkättää itsekin kaikesta. Loman jälkeinen asennevamma hankaloittaa vähän toimintoja. Jotenkin nyt kaikki tuntuu niin työläältä. Paitsi nukkuminen, se on juhlaa! Arki jäkittää muutenkin vähän paikoillaan. Unohdin sunnuntain lähtökiireissä omenakoneen latauspiuhan sinne Espooseen eikä mäcci mahottomiin pysty, virrattomana ja tyhjin akuin.

Iso-J taas unohti palauttaa parkkihallin kulkukorttini ja nyt joudun paikoittamaan tuplamaksulla. Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa... ja niin vain on tehtävä. Onneksi sekä piuhapula että parkkimurheet päättyvät tänään Iso-J:n kotiinpaluun myötä.

Sitä paitsi, asiat asioina. Nämä minun nillitykseni ovat mitättömiä verrattuna japanilaisten maailmanloppuun. Kyllähän se on monellakin tasolla maailmanloppu kun useampi ydinreaktori posahtaa, maa järisee ja maata moukaroidaan pinnalta ja pinnan alta.

Nuorempi perillinen kysyi aamiaispöydässä radiouutisten jälkeen voisiko hän auttaa japanilaisia millään. Ei taida voida. Korkeintaan pyytää yläkerrasta suojelevaa kämmentä kaukaisen maan ylle.

Suomessa paistaa kevätaurinko eikä tuulikaan toivottavasti puhalla mitään siitepölyjä kurjempia asioita elämäämme. Jotenkin tunsin jopa myötähäpeää niitä joditablettien hamstraajia kohtaan. No, kukin tavallaan ja jokainen uskossaan.

Jatketaan kohti kolmeakymmentätuhatta, kiva kun kuljet kanssani.

Etusivu uusiksi

Jeah ja jeppisjee! Meitsi pääsi (Pete punttas) ratsaille! Hevoselle kiitos!
Totuushan on se, että vain lahjattomat treenaa. Meille omastamielestä täysin oppineille (harhaisille) riittää kerran kahteen vuoteen kaksi kierrosta käyntiä. Aurinkoisella säällä ja hyvässä seurassa. Eller hur, Satu?

Kuvassa kiltti ja kohtelias VR, monessa mestassa ansioitunut ratsuruuna. Hauska yksityiskohta kuvassa on tuo pinkki love aura. Mikälie onnellisen ihmisen haloilmiö tai sitten Sadun valokuvausvehkeillä voi oikeasti ikuistaa auran. Oli mitä oli, astraalitasolla noustiin taas uusiin tasoihin vaikka vinosta istunnasta näkee vain kipeästi parannusta huutavia kohteita.

Tässä alemmassa kuvassa laamakevennyksistä tuttu Hevosenpoikanen, Maestro. Viaton laama on nykyisin wc-raikastimelta tuoksahtava keinokarvaa imeskelevä honkkeli. Kehtaako joku vielä sanoa, että hevoset vain möllistelevät?

Mukava päiväretkikohde tuo Päivölän Aurinkovuori. Haikein mielin kurvailin tuttuakin tutumpaa peltotietä ja kuikuilin Hawkenin entiselle kotitallille. Oli jo vilkku päällä vanhaan osoitteeseen kun tajusin aikatauluni rajallisuuden. Joten jääköön toiseen kertaan.

Kyrkkiksen Varuboden Arenalla kannustin ihan sujuvasti HJK:n lätkäjengiä, pelasihan siellä ilmeisenä kentän vahvistuksena kelpo kummipoikani Mikke! Oikeasti ketterä poika ja ilolla taltioin pelaajakortin lompakkoon. Ja tänään otetut kuvat ovat kuulkaa vielä kovaa kamaa (eläkepäivien turva) jahka Mikke jyrää taalajäillä.

(tuon tähän pari kuvaa myöhemmin)

Lätkätaistoista säntäsin kutakuinkin viime minuuteilla isoon markettiin hakemaan iltaeväät sekä itselle että vanhemmalle perilliselle. Hälle tuli kova mammakaipuu ja tahtoi kaverilta oman laumansa luo. Äiti kelpaa laumaksi. Kaksi on enemmän kuin yksi.

Marketin parkkiksella tapasin vielä ihmisen vuosien takaa, munien merkeissä ;-) Toivottavasti munukat ovat iskussa ja niistä kehkeytyy jotain kuohkeaa ja makoisaa. Elämä on kovaa, mutta elettävä se on kovakin elämä. Voimia tiellesi, niitä tulet tarvitsemaan. Ja oli todella, vilpittömästi, mukavaa vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia. Kerro terveisiä yhteisille tuttaville, sikäli mikäli muistavat vielä.

Vielä yksi kierros iltahämärässä Espoossa, juniori kyytiin ja loppusuora kehä kakkosta pitkin.
Ja niin pitkän, mutta ehdottoman antoisan päivän päätteeksi köllähdimme esikoisen kanssa anopin soffaan ällistelemään kuva-aineistoa. Mamma ratsailla!

Huomenna lähdemme kotiin, sinne mistä mie oon just nyt pois...

Jos et sä toimi....

... niin multahan menee hermot... Lauantaiaamun ratoksi olen venyttänyt oman mukavuusalueeni rajoja ja loikannut useammankin kerran sinne missä sitä oppimista tapahtuu. Ja testannut hermorakenteeni venyvyyttä tämän kuvieni resize -projektin kanssa.

Ja Ta-ta-ta-daaaa.... kuva tuli. Kokoa noin 600 x 400. Minä NIIN tein sen. Tästä on hyvä jatkaa.

Kahvitasapaino alkaa olla huolella ja asiaankuuluvalla hartaudella kalibroitu optimaaliselle tasolle. Aamulla olisin saanut nukkua pitkään vailla velvoitteita. Mutta iso talo on äänekäs, mitä vieraampi sitä äänekkäämpi. Kotona olisin uinaillut kuin possu mutta tämän majapaikan rapinat ja kohinat ovat todella äänekkäitä. Joten pling, herään tikkana 06.49.

Hesari lojuu vaativan oloisena pöydällä. Ehkä mä sen nyt lukaisen kun kerran on tyrkyllä. Sitten voisikin karauttaa länttä päin. Yksi syy siihen, että pitää päästä autoon on se, että puhelin vinkuu lataustarvetta eikä mulla ole muuta laturia kuin autopiuha.

Toivottavasti mulla on illalla palattuani runsain mitoin vinkeää materiaalia Laama Agilitystä. Jatkan kuvaharjoituksia myöhemmin.

Japanian uutiset ovat hyvin pelottavia mutta eihän niille voi täältä mitään tehdä. Toivotaan, ettei enää mitään kauheampaa katastrofia tapahtuisi :-/

Vi hörs!

Voi meitä poloisia

Heti alkuun terveiset yltiölumisesta Espoosta.
Täällä sitä ollaan ja kohta olisi startattava kohti ostoskeskusten iloja *gnnnh*

Matka meni vallan näppärästi, eihän tuolla isoilla väylillä ole mitään tientukkoja arkipäivinä. Itärallin hengessä päästiin posottamaan ja yhden pysähdyksen taktiikalla tultiin. Lappeenrannan ohituskin sujuu nykyisin ihan yskimättä. Tietyöremppa alkaa olla muisto vain. Ainoa suorastaan silmiä kirveltänyt häiriötekijä oli suoraan syliin helottanut aurinko. Että jaksoikin paistaa. Ja että tämä törppö (viikon teema) jättikin aurinkolasinsa kotiin.

Vanhaan totuttuun tapaan porvoon motarilla alkoi stressitaso kohota ja kehäkolmosella se kilahti tappiin. Turunväylällä olin jo samanlainen psykokilleri kuin ne muutkin. Jos Joensuun liikenteessä autoja ajelevat sarvikuonot ja puusilmät, täällä ratin takaa taitaa löytyä oikeita sotureita. Liikenteeseen mennään sotimaan, tappelemaan ja rynnimään? Ihme asenne *viheltelee täysin viattomana*

Onneksi tänään on hyvinkin väljä aikataulu, kunhan tästä nyt päästäisiin liikenteeseen.
Luin tuolta eilisestä Nempan lisenssinkin olevan ns. katkolla. Kansliapäiviä, niitä taitaa pukata yhdelle sun toiselle paljon ajavalle. Ja just noita ärsyttäviä ns. tyhmiä ja turhia rikkeitä. Iso hali ja paljon myötätuntoa Nempalle.

Myötätuntoisena nyökyttelen myös Majakarin suuntaan jossa lomaviikko ei ole ollut ihan leppoisimmasta päästä. Toivottavasti nyt loppuviikkoa kohti huonojen uutisten hyöky asettuu ja voitte relata koko perhe.

Kotitorpalla Iso-J naukuu hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Kissatkaan eivät elämöi ja koira vaeltaa kuin orpo piru elämäänsä etsimässä.

Kuten huomaatte, kuvia ei ole. Joku poloinen ei nyt millään jaksa arpoa julkaistavaa kuvaa. Saamieni ohjeiden mukaan parasta ja helpointa olisi ajaa tähänkin koneeseen Photoshoppi *lisää tuhkaa*

Nyt sukellus kaupungin sykkeeseen ja ostoskeskusten iloihin! *hmph*

Törppöyden ylistys

Joo, epätoivoisesti yritän tässä pelastaa mainettani gurumaisen taitavana kuvavirtuoosina... in my dreams.
Se nyt on kuulkaas ystävät ja kulkijat sillä lailla, että blogissa katsellaan vastedes vallan kummallisia kuvia. Minä en nimittäin pysy millään kyydissä kun kuljettelen kuviani ensin iPhotoon, sitten Picasaan, avaan Picnikin jotta saan resize -ominaisuuden päälle. Sitten minä uudelleen kokoluokitan kuvani, tallennan sen ja kas, kuva katoaa. En voi tietää mistä se kuva sitten pullahtaa pintaan kun lähden bloggerissa lisäämään kuvaa.

En siis jatkossa pysty lisäämään haluamaani kuvaa vaan sen, minkä nuo edellänimetyt helpot kuvaohjelmat minun sallivat lisätä. Että tälleensä.

Tuo Motörhead -viinileilin kuvakin tuli ihan vääränä, mikä lie Iso-J:n antimestariotos :-(
Hällä virisi viiniharrastus oitis uusiin sfääreihin kun löysi alkon hyllyltä tätä kulttiviiniksi jo kirinyttä rypälejuomaa. Meillä on nyt Joensuun viimeiset 4 lekkeriä jemmassa. Kehtasi vielä kiikuttaa litkunsa mun oikeasti arvokkaiden viinieni viereen. Siinä ne nyt pötköttää Clio-pullon kyljessä mokomat Lemmyn Liemet.

Nyt tuskastuttaa oikeasti, kovaa ja korkeelta tuo kuvajuttu. Miksi oi miksi minä poloinen menen aina persus edellä puuhun? Miksi oi miksi ei voi olla click and publish -toimintoa. Miksi koon muuttaminen on tehty niin h-e-l-v-e-t-i-n hankalaksi. Miksi oi miksi mä en tajuu-uuuuuuuh???

*ja tuhka pöllyää*

Lomakiireitä

Katso mamma, yhdellä jalalla!

Tunnollisena (vätysmäisenä) pienyrittäjänä nökötän työmaalla lomaviikkoni ensimmäisenä päivänä. Näin se vain menee. Eikun siis oikeasti, otan tarkoituksella tämmöisen loivan lomallelähdön. Tänään täysi työpäivä, huomenna pari tuntia puntista kampaajalla käynnin ajan ja keskiviikkona ihan vaan käväisen duunissa. Sitten lähdetäänkin ajelemaan kohti etelän iloja.

Ja että tästä jotain valmista tulisi, nyt pitää tosissaan ryhtyä punnertamaan. Tällään nyt vielä toisenkin jumpattelukuvan, ne on niin tasaisia ja rauhallisia nuo kylmäveriset ;-)

Näistä kuvista sen verran että eilen sunnuntaina Metsänpojalla oli ekaa kertaa reki perässä. Totisen työn jälkeen lapsi sai luvan kanssa höntsäillä turhat pörhistelyt pois.

Näitä ei eilen nähty koska Bloggerpalvelu on ihan älyttömän pikkumainen kuvatilan suhteen, jouduin ostamaan 20 gigaa uutta kuvatilaa *buuuu*

Pitää nakittaa joku kärsivällinen ihminen tekemään mulle kuviini kopiointia ja pienennysoperaatiota. Itsellä ei aika eikä hermo meinaa riittää moiseen. Minä kun haluan pitää kuvat originaalimitoissa. Eihän sitä ikinä tiedä milloin tarvitaan isoja kuvia ;-) Näin ollen blogissa julkaistavat kuvat pitää tallentaa postimerkkikokoisina  bloggeria varten. Ihan tyhmää.

Ja nyt moimoi, tää menis taas!

Laiskiaissunnuntai

Kevättuulten kurittamat salavat

Ehei, ei täällä ole mitään migreenejä pidelty. On vain ollut niin paljon muita aktiviteetteja, etten ole omenakoneen valkoisia kansia joutanut perjantai-illan jälkeen raottamaan.

Lauantaina olin, oman ennustukseni mukaisesti, aamusta asti jalkeilla. Olipas muuten ihanaa loikoa aamuauringon valossa pedissä ja kuunnella avoimesta ikkunasta kiirinyttä tirppojen sirkutusta. Niin kevät, niin kevät!

Sitten tulikin soitto ja pyydettiin avuksi perillisten leiripaikalle. Siellä oli orimies poistunut tarhastaan, lammas synnytti ja muutenkin tilanne päällä. Onneksi kukaan ei ollut vahingoittunut ja orimieskin oli löntystellyt takaisin laumansa luo. Kävi vain tarkistamassa toisaalla huudelleen tamman tilanteen. Reissun takia orimies kuitenkin kyydittiin toiseen talliin, ihan varmuuden vuoksi viikko karenssia kotitilan tammoihin.

Ikää vähän päälle vuorokausi

Kaksi pientä bäbätintä löytyi varsomiskarsinasta. Voi veljet miten suloisia. Eilen ne olivat vielä ihan märkiä ja reppanoita, tänään jo kuivia, pörheitä ja älyttömän suloisia. Niinkuin tuokin yläkuvan likanaama. Tästä kolmivärisestä mustasilmästä puhumattakaan. Ihan käsittämättömän hassu.

Orvokki-mamma jutteli ihan kummallisella äitilampaan äänellä näille pikkuisilleen ja katsoi paheksuen minua rauhanhäiritsijää joka läiski salamavaloja pienten silmiin. Tuli huono omatunto ja poistuin vauvalasta kiireen vilkkaa.

Perilliset olivat ajaneet ponireellä ja touhunneet hevostensa kanssa eivätkä olleet todellakaan lähdössä kotiin lauantai-illaksi. Joten poistuin torpalle ja jätin perilliset leireilemään. Ilta menikin mukavasti hyvän ruuan, huonojen juttujen ja saunomisen merkeissä. Kolmivuotias pikkumies piti tupaterrierin puuhakkaana ja kissat purkivat ikäväänsä vieraiden kiusaamiseen. Kaikki hyvin ja missikisatkin voitettiin!

Tänään vieraat jatkoivat matkaansa jo kymmenen aikaan. Seuraavan kerran havahduinkin soffan pohjalta puolenpäivän aikamerkkiin. Iso-J kuorsasi tuvassa. Onneksi meillä ei enää ole aikaisia aamuja rakastavaa kolmivuotiasta. Rankka laji, kieltämättä!

Perilliset temmelsivät hevosvoimien parissa, kuinkas muuten. Toinen hoputti laiskanpulskeaa ponia ja toinen oli ajellut omalla vuonohevosellaan. Ihan totta. Metsänpojalla oli reki perässä tänään ensimmäistä kertaa. Talutusharjoituksetkin olivat sujuneet oikein mallikkaasti. Iso-J katseli naama valkeana valjaista vapautetun hevosenpoikasemme riekkumista, sai päästellä vähän höyryjä juoksutusliinan jatkona.

Hups, tallennustila on loppunut, 

olen käyttänyt bloggerin salliman kuvatilan. 

Hommasin toki jo 20 gt lisätilaa

 mutta se on käytössä 24 h:n kuluessa. 

Pahus.

No kun ei nyt kuvilla toistaiseksi juhlita niin lopetetaanpa tämä päiväkirjamerkintä sitten tähän. Eivät nämä minun tekstini issekseen isseään kanna, pitää olla kuvia! Enkä yhtään ihmettelisi jos blogger kohta ilmoittaa että joo-o, sun blogisi on niin nähty. Olet käyttänyt sinulle sallitun bittitilan ja nyt se on loppu. 

:-)

Perilliset saatiin hätisteltyä autoon ja nyt on torpalla taas rauha maassa. Saunapuhtaat perilliset kinaavat läppärivuoroistaan ja soffalta kuuluu Iso-J:n tasainen kuorsaus. Kaikki hyvin.

Huomenissa viikon ainoa kokonainen työpäivä, tiistaina mennään koko lössi parturiin ja keskiviikkona lähdetään likkaporukalla etelään vievälle tielle.

Laiskiaisen löysäilypäivä jatkuu! Ei ole laskiaispullia meillä, laiska äiti ei muistanut koko hommaa.