Kuuta kummempi

Komeata kuutamoa on tällä viikolla ihasteltu useampana iltana ja yönä. Välillä se paistaa niin kirkkaasti suoraan nukkuvan naamaan, että väkisinkin valoon havahtuu. Jäin yhtenä yönä herättyäni katsomaan vähäksi aikaa ja rusakothan ne ilakoivat eteläpellolla. Ilakoikoot vaan, kunhan pysyvät poissa omenapuista.

Hevosten tarhassa hillutaan ainakin yövuorossa, papanoita on paljon ja vaihtoaskel-hyppy -yhdistelmällä on jäljistä päätellen tanssittu rivakkaan tahtiin.

Yhdet jäljet ovat semmoisesta hirviöstä, etten mokomaa tahtoisi tavata nokatusten. Iso on kuin kenguru.
Pitääkin olla iltalenkillä tarkkana, ettei keväthuuruissaan hortoileva jättirusakko lähde völjyyn.

Aurinko paistoi aamulla niin räikeästi, että pelkäsin migreenin iskevät kuin metrinen halko. Onneksi selvisin ihan pienellä ohimoiden kiristelyllä.

Illan ohjelmassa olisi pakkaaminen. Huomenna aamupäivällä olisi meininki kurvata leipomon kautta valtatielle ja sujutella kohti etelää. Valoisan aikaan päästään varmaan jo ihan perille saakka. Viikonlopun aikataulut ovat ihan levällään joten ei ole minkäänlaista käryä vielä siitä, missä ollaan mihinkin aikaan. Saapusalla olevat rouvat on hyvät ja laittavat viestiä johonkin välineeseen. Inkoon puolella nyt ainakin piipahdetaan.

Uudella autolla ei päästä reissuun, se tulee viikonlopun aikana ja on luovutuksessa joskus ensi viikon puolella. Tyypillistä tuuria. Olisi ollut kiva kurvailla uudella kiesillä ensimmäiset kilometrit mutta se ilo jää näemmä ensi viikkoon. Enkä pääse kuskiksi kuitenkaan, ainakaan ekana. Epistä.

Eniten tässä jännittää (taas kerran) se, pysyykö Iso-J viikonlopun aikana aikataulujen herrana. Hänelle se on tunnetusti joskus yleensä hieman haasteellista. Ilmoitin kyllä, että hevoset eivät tule ruokapöydän ääreen tinkimään eväitään vaan odottavat kiltisti ulkona ja auta varjele mikä metakka siitä seuraa jos saan tietää ohjelmasta lipsutun.

Pelaan varman päälle ja ohjeistan Äitikullan kellokalleksi. Hän saa vetää rastin jokaisen ruokintakerran yli jonka on varmistanut tapahtuneen. Mikäli havaitsen vähäistäkään lipsuntaa, keskeytän reissun ja sitten ei hyvä heilu.

Tämmöistä tänään. Kukaan ei ole onnistunut saamaan kuumetta (vielä) joten niin tästä sitten taisi tulla reissuun lähtö.

Kalevalan päivän kunniaksi liehuvat liput saloissa. Minulta on runosuoni niin ehtynyt, ettei tämän kummoisempaa rustausta nyt heru eikä irtoa.
Joka aamu armo uus, sen toivossa kohti perjantaita.

Toivorikasta torstaita, missä lienetkin.

Viisi omituista tapaa

Juuttaan St. Peppone oli tällännyt blogiinsa haasteen ja tietysti nakki napsahti minulle.

Listaa 5 omituista asiaa/tapaa itsesäsi. 

Just. Just. Just. Kiitti ihan hirveästi ja jaxuhali sinne perään.
Tätä pitää nyt tovi jos toinenkin hieroa mielessään, ehkä saan julkaisukelpoisen yhdistelmän totta, tarua ja toiveunta. Loput jätän arvailujen varaan. Sitäpaitsi, onhan se niin, että se mikä minusta on ihan normaalia, voi jonkun muun mielestä olla omituista. Oikeastihan minun omituisuuksiani pitäisi kysyä kanssaeläjiltäni. Minun pitäisi siis jäävätä itseni ja haastatella muita torppalaisia. En sitä kuitenkaan tee vaan vastaan ihan itse.

1. Siisteys ja symmetria
Tämä on monella tapaa minulle tärkeää ja moni muu saattaa pitää ihan hulluna.
Ensinnäkin, minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Illalla pitää laittaa tupa ja torppa siistiin kuntoon. Harva asia v-tuttaa aamuisin niin paljoa kuin edellisillan tiskit ja astiat lojumassa, vaatteet hajallaan pitkin sohvia ja seiniä. Toisten kodeissa asia ei haittaa, mutta omassa kodissa epäjärjestys puistattaa.

Kamojen pitää käytön jälkeen olla siellä missä niiden paikka on. Piste.
Piha, talli ja muukin lähiympäristö on pidettävä siistinä. Piste.

Huom. Autoni ei jostain syystä kuulu siisteysvaatimusten piiriin. Ei sielläkään vuosikertaroskia loju mutta hevosen- ja koirankarvoja kyllä. Ja heinänkorsia. Ynnä muita irrallisia partikkeleita.

Symmetrian kaipuuni on hetkittäin kova. Johtunee siitä, että olen itse epäsymmetrinen ja vinksahtanut. Asun vanhassa ja vuodenaikojen mukaan vinksottavassa talossa eikä se haittaa yhtään. En ole looginen.

2. Ajoissa oleminen ja ajan kunnioitus
Jos minä jotain inhoan niin se on (oma) myöhästyminen. Se on hyvin noloa.  Kyllä aikuinen ihminen kellon tuntee ja osaa ennakoida tulevat tilanteet. Ajoissa oleminen on tahdon asia.
Minua ärsyttää suunnattomasti viimeiseen minuuttiin vitkastelu ja kiireellä kaahaminen. En myöskään pidä siitä, että minun on itse odotettava epämääräisiä aikoja ja kuunneltava huonoja verukkeita miksi joku toinen myöhästyi. Sanoisi suoraan, että mokasi. Jos pitää selitellä, silloin on mokannut. Simppeliä.

Olen tarkka aikatauluista. Rakastan rutiineja. En pidä yllätyksistä jos ne sotkevat aikataulut ja ajankäytön.

3. Vihaan arvailua, arvelua, spekulointia, vatulointia ja muutakin märehtimistä
Toisinsanoen, kyseenalaistan suomalaisten mielipuuhan.
Minusta arvailu on ajanhukkaa ja haaskuuta. Parempi kysyä mieltä hiertävät asiat ja kysymykset suoraan asianomaiselta eikä arvella issekseen. Tämän asian olen oppinut kantapään kautta. Ja minua ärsyttää kamalasti jos joku jaksaa jauhaa, vääntää ja spekuloida toisten asioita. Yleensäkin pitäisi antaa jokin ihmisrauha. Eläköön kukin omien arvojensa ja tapojensa mukaan, kunhan ketään ei tahallisesti vahingoiteta tai loukata. Jos jotain asiaa ei kehtaa kysyä, ei sitä silloin ole tarvis tietääkään?

Kaikkein turhinta mielestäni on tämäntyyppinen jaarittelu: mitähän sitä olisi elämä eteen tuonut jos olisin lähtenyt sen junan/lukion/työpaikan/puolison sijasta siihen toiseen? Elämä tuo mitä tuo, antaa mitä antaa ja sen kanssa on elettävä.

Mottoa minulla ei ole mutta tämä on lähellä omaa ideologiaani:
Älä kadehdi sitä mitä joku omistaa. Et tiedä mitä hän on menettänyt.

4. Arvostan (usein) eläimiä enemmän kuin ihmisiä
Eläimet ovat paljon rehellisempiä ja suoranuottisempia. Ihmisiä pitää aina tulkita ja motiiveja arvailla kun ei kehdata ääneen sanoa. Eli palataan kohtaan 3. Eläimet ansaitsevat hyvän ja oikeudenmukaisen hoidon, kohtelun ja kasvatuksen kun niitä vastuulleen ottaa. Eläimet eivät esitä, kieroile tai venkuile.

5. Erakoituminen ja yksinäisyyden kaipuu
Mitä enemmän vuosia mittariin kertyy, sitä vähemmän kaipaan jonninjoutavaa hälinää ympärilleni. Harvat ovat ne kerrat jolloin lähden kotoa jonnekkin viihteen perässä. Ei kiinnosta hilupilttuut, ensi-illat tai ravintoloiden avajaiset. Viihdyn yksikseni, etenkin kun tiedän, etten ole yksinäinen.

6. Bonus
Pidän italialaisesta elokuvamusiikista ja vanhoista iskelmistä.

---

Tuottiko listani pettymyksen? En ole maaninen matonhapsujen oikoja, enkä lue lehteä takaperin.
En ulvo kuutamoa enkä katko kanankauloja woodoon nimissä.
Pelaan Perillisten kanssa keltainen auto -läppäyspeliä ja bongaan rekisterikilpiä, etsinnässä 72.

Hyvää syntymäpäivää veljelleni, missä lienetkin!

Nippa nappa niukin naukin...

Pallonlyöjät

Kansliapäivä

Kyllä juu nääs oli semmoinen rypistys tänään, että vieläkin hikoiluttaa. Sain lukemattomia paperiviiltoja talven runtelemiin kätösiini, ihan varmasti joku salakavala juoni jolla rankaistaan vähäistä pienyrittäjää. Että sormet verillä sinun pitää tositteesi lajitteleman. Verottaja ja kätyrinsä tilitoimiston verikoira vaativat hikeä ja verta tositteille. Sitten vasta uskovat, että pienyrittäjä on kaikkensa antanut. Tiliotteen viimeinen lukema ja se mikä viivan alle jää viimeistelevät pienyrittäjän ahdingon jatkumisen. Näin se vaan on. Yhteiskunta kiittää ja kurjistaa entisestään suomalaista veronmaksajaa. 

Ja juuri kun olin saanut neljännen pakan valmiiksi, radiosta pärähti tuo ylälaitaan linkittämäni kappale. Etsin siitä vähän silmää ilahduttavamman version, löysin Kouvolan (??) Pallonlyöjien videon. Korvathan vuotavat verta Marrrtti Serrrrvon ärrrrrän takia ja valitettavasti pelaajanuorukaiset ovat peliasuissa, ei saunaillan tunnelmissa, mutta kyllä tuota ilokseen katselee. 

Onneksi päivä oli pilvinen. Ei ihan niin paljoa keljuttanut tuvassa kyhnääminen.

Mutta nyt se on tehty. Iso-J:n täytyy vielä polkaista jokunen matkalasku ja sitten saa pistää tilikauden kirjankannet kiinni. Jäämme odottamaan verottajan ratkaisua ja teeskentelemme hämmästyvämme laskun suuruutta.

Näin se vaan menee.

Miljoonabisnes

Noh, itku sikseen.

Homma on nyt pulkassa ja pulkka penkassa. Uutta matoa koukkuun, niinhän sitä tavataan sanoa?

Palkitsin itseni urakoinnista ja tilasin ajan kampaajalle. Saavat yrittää loihtia tästä luomurytökuontalosta kaupunkiversion. Mikäli liito-oravan tai jonkun muun harvinaisen elikon papanoita ei pehkosta löydy, väriä kirkastetaan ja latvoista napataan taas ne pakolliset sentit pois. Minä saan lepuuttaa rauhassa ja rupatella mukavia. Ja lukea seiskapäivät. Pitäähän sitä tietää missä ja kenen kanssa Tuksu on viimeksi sekoillut ja kenet Tauski pieksi viimeksi, eikä niitä semmoisia lehtiä kehtaa kylän kaupalta ostaa.

Sitten jos aikaa jää, kipaisen samalla pysäköinnillä tekemään kevyemmän treenin, sen jonka jälkeen gluteus maximus huutaa hapoissaan.

Tänään olisi ollut oikeasti lenkkipäivä, mutta skippaan sen nyt ihan sovulla, oikean kintun penikkatauti on yllättävän hissuksiin joten lepuutan vielä pari päivää. Otan kyllä etelän reissulle juoksuvehkeet mukaan, pitäähän mun käydä vähän viattomia mankkaalaisia pelottelemassa ja tehdä maalaiseleganssin esittelykierros paikallisilla baanoilla.

Perjantaina olisi tarkoitus reissuun ryhtyä, mikäli tässä nyt viikon aikana kaikki menee suht koht suunnitellusti.

Viikonloppuna voisin ajella läntisen uudenmaan kierrosta, sikäli mikäli rouvilla on aikaa treffata maalaishiirtä.

Tänään ei nyt tämän kummoisempia. Naamani on yhtä pitkäksi venähtänyt ja ilme yhtä väsähtänyt kuin tällä alakuvan kohublondilla.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, missä lienetkin.

PeeÄääs:

Peetu on saanut ihan hurrrrjasti onnitteluja, tykkäyspeukkuja ja sydänviestejä toisaalla sosiaalisessa mediassa. Kiitos tätäkin kautta vielä kerran kaikille. Seuraava näytelmä on huhtikuulla, katsotaan sitten uudelleen ja haetaan Ikeasta isompi palkintokaappi.

Päätän kiitokseni Peetun tuhnunhajuisiin terveisiin. Pentu on vähän väsynyt.

Voitto kotiin!

Ensin voitettiin veljet urospennuissa...

Sitten voitettiin paras narttupentu

Komia on aina komia
ROP  Pentu ja KP (kunniapalkinto)

Jotta näin vaatimattomasti aloitettiin Peetu Ihmepojan näyttelyura.
Urospennuilla oli eri tuomari joka tykkäsi ihan hurjasti. Sukupuolten taistelun ratkaisi hollantilainen tuomari joka tykkäsi Peetusta ihan valtavan paljon ja tyrkkäsi ROP -pennun ruusukkeen Esikoiselle joka ei todellakaan tajunnut mitä tapahtui. Parhaat pennut mulla <3 nbsp="" p="">
Kotiin ehdittiin valoisan aikaan ja se jos mikä on kiva. Pimeällä ajamista inhoan lähes yhtä paljon kuin sateella ja pimeässä ajamista. Ne hirvet kun kärkkyvät siellä notkoissa ja mutkissa. Pari kertaa olen onnekkaasti väistänyt hirveä, en usko, että hyvä tuuri jatkuu aina vaan.

Torpalla oli hommat hoidossa ja päivä sujunut rauhallisesti.
Soosi oli päässyt hankihumpalle Nuorimman kanssa ja Iso-J siivonnut karsinat.

Nyt pitkä ja jännä päivä taitaa kääntyä väsymyksen puolelle ja siirrän itseni vähintään yhtä väsähtäneen pikkupiskin kanssa yöpuulle. Veli Milton köllöttelee portaikossa, tuohon puhaltaa ilmalämpöpumpun lämmin ilma optimaalisesti joten kissakin viihtyy. Joskus tuolta paikalta on unissaan venytellyt kissa mätkähtänyt alas mutta ilman suurempia kolhuja on toistaiseksi selvitty.

Kohti maanantaita, missä lienetkin!

Peeääs,

jotain outoa ja jotain kummaa tuli tuonne tekstiin, meni ihan koodikieliseksi vaikken osaa koodata. Hjälp!

Illan pikainen

Nuorimmaisen näkemys hirsirakennuksesta

Ihan oli normaali helmikuinen lauantai. Leppoisa sää, ei sateita eikä paisteita. Perillisillä oli koulupäivä ja meillä kotona siivottiin. Teräsvaari toi uuden klapikeikan, minä vältyin purkuhommalta pakenemalla kyökkivuoroon. Eihän sen teräsjäärän (82 v) tahdissa pysy millään. Iso-J viuhtoi helmi otsalla klapit riviin. Huimia nuo nykyajan vanhukset.

Iltapäivällä pienen kiristyksen ja uhkailun jälkeen molemmat Periliset lämpystivät autoon ja lähdettiin kaupungille. Minua sinne piiskasi halu tehdä se hel-ve-til-li-nen mutta palkitseva prässitreeni. Se josta tullaan tietoisiksi kiukkuisten piilolihasten olemassaolosta.

Hieman jouduin nielemään pettymyksen karvasta kalkkia, en jaksanut millään tehdä kaikkia keskivartalorypistyksiä, sarja oli kieltämättä aika tappava, 3 sarjaa á 18 toistoa ja taakkana 45 kiloa. Ja oikea ranne huusi hoosiannaa olkapääprässissä. Ainoa hento kohta minussa ovat ranteet. Liian kauan, liian löysin rantein. Tässä se nyt maksetaan. Pitää kysyä jeesiä tekniikan kanssa. Oikea puoli yläkropasta on tämän rakennelmani heikoin lenkki, mutta en kyllä ihan vähällä anna periksi.

Perilliset tutustuivat samaan aikaan huomattavasti leppoisammassa hengessä Ilosaaren jäämaailmaan (melko vaatimaton esitys vaikka reggae soi ja valot läiskyivät) ja tekivät yllättävän maltillisesti ostoksia, vaikka joululta on vieläkin käyttämättömiä lahjakortteja. Säästävät, sinänsä viisaasti, hiihtolomareissulle sekä rahojaan, että korttejaan.

Kotona odotti iltatalli ja ulkosauna. Molemmat mukavia paikkoja joissa sielu ja mieli lepää. Hevoset ovat tyytyväisiä päästessään iltapuuroille talliin. Soosi on nyt parina iltana halunnut tehdä kunniakierroksen pihalla. Sinne kuitenkin mennään patsastelemaan silloin kun se meille passaa eikä silloin kun ponille asia juolahtaa mieleen. Joten piti käydä pientä neuvottelua.

Poni vetää niska kyrmyssä toiseen suuntaan ja Nuorempi hätistelee uppiniskaista juntturaansa tallia kohti. Hyvin se tilanne päättyi, otan huomenna ponin kanssa asian vielä kerran puheeksi jottei jää mitään a) epäselväksi b) hampaankoloon. Noille mokomille jos antaa kerran periksi, se on kyseenalainen asia seuraavien viikkojen ajan. Pirulle pikkusormi ja poni vie loput.

Nyt on syytä olla kaukaa viisas ja läheltä hyvin järkevä ja siirtyä äkkiä nukkumapuuhiin. Aamulla on lähtö Peetun kanssa koiranäytelmykseen.

Katselin männäviikolla muuten (salilla lämmitellessäni) jotain amerikkalaista maatalousnäytelyä, jestas miten oli hienoksi siat puunattu näyttelyä varten. Händlerit ja kaikki.

Ja voittaja sai näköjään Vuoden Karju -vyönsoljenkin. Meillä nostetaan rekku tunkiolta, ravistellaan enimmät liat pois ja pakataan näyttelyeläin autoon. So simple and so easy.

En tiedä tuleeko tällä meidän tule sellaisena kuin olet -menetelmällä voittoa ja pokaaleja, huomennahan tuo nähdään. Esikoista jännittää jo nyt tosi paljon huomisen koitos ja purkaa sitä parasta aikaa kiukkuamalla vähän kaikesta ja vähän kaikille.

Minulla alkaa jo leukaperät kivistää pidätellystä kasvatuksellisesta puheenvuorosta joten ennenkuin puren poskihampaani hiuteleiksi, häivyn näiltä kulmilta ja linnoittaudun tyynyjeni sekaan ja vedän peiton korvilleni. Mesokoon teini mitä tahtoo, huomenna mennään. Pitäkää meille peukkuja!

Kivaa illan jatkoa, missä lienetkin.

Ohjelmattomat iltamat

Kisakatsomo jännittää

Suoritusvuorossa Vanha Vaakku.
Ylimääräisiä pelivälineitä areenalla.

Opin tänään uuden asian vuorokaudenajoista. Aamu on ilmeisesti -sanojasta riippuen-  kello 5-8 välinen aika. Aamupäivä on 8-12, eikö? Kun kuljetusliike sanoo ajavansa pellettikuorman meille aamupäivällä, se tarkoittaa täkäläisessä ajanlaskussa 07.45.

Olin juuri taluttelemassa hevosia aamiaiskattaukselle kun Scanian kärsä jyrysi mäkeä ylös. Ja se pellettinyytti pönötti lavalla. Onneksi kuski oli kieputellut autoa ennenkin ja sai sen persus edellä tallinmäkeen. En joutanut jäämään sille työmaalle pomoksi, vaan jätin miehet touhuamaan hiabin kanssa.

Kun tulin seuraavan kerran katsomaan, pellettinyytti nökötti ylhäisessä yksinäisyydessään heinävaraston nurkassa. Niin sievästi omalla paikallaan.

Nyt se on hieman hankalasti tavoitettavissa, mutta kunhan tuo vasemmanpuoleinen heinäpaali on syötetty, minulla on esteetön pääsy kuivikenyytille. Tuolla 1100 kilon nyytillä pärjätään pitkään.

Se, että minä tarvitsen tallin tikkaat säkillä käydessäni ei suinkaan ole este,  ihan vaan väliaikainen hidaste vaan. Vähän akrobatiaa pitää talikkomestarin notkeana.

Jos minusta ei kuulu ensi viikon jälkeen, käskekää jonkun käymään katsomassa olenko luiskahtanut otsa edellä pellettien sekaan.

Aamuun avautui parin tunnin aikaikkuna ja minähän hilpaisin koululta suoraan kaupunkiin. Oli se (toistaiseksi) helpompi kakkostreeni tekemättä. Ennätysten kirjaan voidaan nyt merkitä, lankkupitoa uuteen ennätysaikaan 4.04, hallitusti lopetettu, en romahtanut. En edes notkunut.

Kylkilankuissa rikoin jo helpolta tuntuvan minuutin rajan ja sangen tyytyväisenä poistuin takaisin palvelukseen.

Tällävälin rautavaari Viljami oli tuonut kärryllisen klapeja ja ne oli jo pinottukin omalle paikalleen. Aikaansaapaa miesväkeä tänään. Nostan virtuaalista hattuani. Ja kiristän vähän nutturaani, ei nyt pidä heti luulla...

Kevät saa, minä en

.... luulemisesta puheenollen, taisi jäädä karitsasuunnitelmat tältä keväältä. Laskeskelin juuri, että jos nyt bäbättimille näytetään pässiä, satoa korjataan heinäkuussa. Eihän niitä pikkuisia voi vielä marraskuussa päiviltä päästää, ovat alamittaisiakin. Näin ollen meille jäisi syksyksi/talveksi epälukuinen sakki lampaita. Ei käy. Ei ole tilaa erotella pässipoikia erikseen.

Että hoitakoon kauppias vaan homman, paistit ja fileet haen jatkossakin muualta kuin omasta pakastimesta. Onneksi lähiseudulla on useampikin pientuottaja jolta tietää saavansa lammasta lampaana eikä sikanautaa höystetä hevosella. Kebap -eläinkin paljastui hevosnaudaksi. Hevospaistit myydään täällä ihan reilusti erikseen. Mitä enemmän tätä uutiskouhotusta kuuntelee, sitä tyytyväisempi olen siihen, että pystyy tuottamaan edes osan ruuastaan itse tai ostaa pientuottajilta.

Ehdin kyläleipomollekin leivän hakuun ja sain oman ruislimppuni viime hetkellä. Tiellä taivalsi tomeran näköinen tätijoukko kohti leipomon myymälää. Niiden rouvien jäljiltä hyllyyn ei jää kuin rasvaläntti ja haju. Tästä tulikin mieleen, nyt on etelän rouvilla tilaisuus huutaa Heppiä sillä tuon mielelläni leipäkuorman tullessani jos rouvat ovat tavattavissa 1.-4.3.2013.

Ilmatilassa tapahtuu

Illan ohjelmassa ei ole tämän päiväkirjamerkinnän jälkeen muuta kuin linimenttien läträystä ja ansaittua lepoa. Flunssa piti välipäivän ja toivottavasti unohtaa piinaamiseni tälläkin kertaa lyhyeen.

Huomenna on perillisillä koulupäivä, ulkoiluaktiviteetteja. Eihän niillä raukoilla ole enää määrärahoja jäljellä joten tänään oli tyttöjen käsityössäkin lettukestit. Ilomielin sponssasin munat lettutaikinaan, niitä piisaa. Kankaat ja materiaalit ovat valitettavasti finaalissa. Kuulema koko maan keskiarvo per mukula on n. 140 euroa jolla hankitaan kirjat ja oppimateriaalit. Meidän kaupungissa summa on n. 70 euroa. Siinä saa vanhempaintoimikunta myydä kakkua ja pullaa, että vääjäämätön vaje paikataan.

Jotenkin tuntuu, että päätöksiä ei tehdä järjellä vaan jollain ihan muulla. Ja ensimmäiseksi säästetään opetuksesta. Kuulin, että muutaman kyläkoulun sulkemisella säästetään huimat 200000 euroa. Sehän menee äkkiä siihen, kun lapset kuskataan kunnan kustannuksella isompaan kouluun. Hölmöläisten hommaa sanon minä. Ne koulut jäävät tyhjilleen, kuka niitä ostaa. Joten kunta ei saa latin hyrrää tästä nimellisestä säästöstään mihinkään kassaan.

Tähän loppuun vielä koirien tempaus. Jätkät jallittivat meitä ihan mennen tullen. Kun tulin Esikoisen kanssa kauppareissulta, koirat riehuivat hullun lailla, tuijottivat vaativasti ruokakippojaan ja esittivät nälkiintymisen viimeistä astetta ennen suorilta jaloilta kupsahtamista. Tottakai koirat ruokittiin.

Kun ne roistot nuolivat viimeisiä hitusia kuppiensa reunoilta, tuli Nuorimmainen mummolan leipomistalkoista (koulun myyjäisiin) ja kysyi: ai saiks koirat toisen ruuan? Mä ruokin ne vartti sitten.

Just. Viekkaita ovat retaleet. Mahat pyöreinä lyllersivät iltatalliin ja röyhtäilivät kuin porsaat. Kehtasivat vielä pummia hevosten iltapuuroista porkkanoita ja nuolivat pellavapuuronjämät kuin henkensä pitimiksi.

Ei niillä ole mitään tolkkua tuon ahneutensa kanssa. Saapa nähdä minkälainen silavatiinu Nasse-Chewbaccan karvojen alta paljastuu kunhan se aika tulee. Vielä en ikämiestä riivi aluspaitasilleen, pakkasta tulee kuitenkin, maaliskuu on paskiainen. Lupaa kevättä ja sitten vetää taivaan täydeltä räntää ihmispolon niskaan.

Tälleensä tänään, huomenna jotain muuta.

Leppoisaa iltaa, missä lienetkin.

Talven lumisumma riihen katon pohjoispuolella.

Huojuva Lato: Lieksan tyttö (live)

Tulihan se sieltä

Se tunne kun saa viestin asiasta jonka on hiljaa mielessään jo tiennyt tapahtuvaksi. Se tunne ei ole kiva, ei millään tasolla hyvä.

Eilen sain viestin ihmiseltä, joka on pyörinyt ajatuksissani, kieppunut välillä lähempänä, välillä loitontuen. Tiesin, että lähiaikoina tulen kuulemaan hänestä jotain.

Uutinen ei ollut hyvä, harvoinhan erouutiset kivoja ovat. Mutta ehkä se on heille portti uuteen elämänvaiheeseen. Toivottavasti parempaan. Tiedä ystäväni jos tätä luet, että tänne olet tervetullut akkujasi lataamaan. Lepoa en lupaa, töitä kylläkin.

Olisikin pahuksen kätevää, kun tietäisi hyvät ja iloiset, onnelliset ja autuaaksi tekevät uutiset ennalta. Mutta niistä ei kyllä saa minkäänlaista vihiä edes silloin, kun on vaipumaisillaan epätoivon surkeaan suohon. Joskus edes yksi toivonkipinä voi puhaltaa sisun uuteen roihuun. Olisi ihanaa saada kilauttaa kaverille ja kertoa varmana faktana, että kuule, rimpuile vielä tovi, sitten se homma selviää ja kaikki kääntyy hyväksi.

Sen sijaan nämä ikävät etiäiset, tai miksi niitä nyt pitäisi sanoa, nämä kyllä kuuluttavat tulostaan pitkälti etukäteen. Ärsyttävää. Olen oppinut painamaan nämä asiat takavasemmalle ja tiedän, että sieltä sitä sitten ryykäistään eturiviin kun on Uutisen Aika.

Eikä ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi. Sen verran noitaa minussakin on, että jonkinlainen, mistä lie alitajunnasta kumpuava vaisto kehottaa varomaan tiettyjä ihmisiä, joskus jopa eläimiä. On ollut kohtaamisia joissa olen kokenut aivan oikeaa kylmää kauhistusta. Olen tiennyt katsovani aidosti pahaa ihmistä silmästä silmään. Enkä ollut väärässä. Valitettavasti.

Onneksi niitä on harvassa.
Onneksi lähipiirinsä voi valita, onneksi voi pitää etäisyyttä niihin joiden lähellä on paha olla. Ketäänhän ei nykyisin karkuun pääse, aina on joku joka tuntee jonkun joka onkin jo ylin ystävä tämän ei-toivotun henkilön kanssa.

Tämä ei liittynyt mitenkään aiemmin mainitsemaani ystävääni, liittyy vain jollain tavalla vahvojen vaistojen kanssa elämiseen. Se ei ole aina helppoa.

Ja tulihan se jonkinasteinen talviflunssakin, pakkohan sen oli tulla. Poissa ovat onneksi ne viikkojen flunssat, tulehduskierteet ja iänikuiset kröhät jotka olivat kyseenalaisena talvi-ilonamme kaupunkilaisvuosina.

Tämän päivän makasin peittojen alla ja tein vain välttämättömimmän. Kuumetta ei ole mutta jatkuva palelu ja silmien aristus kertovat, että tauti kytee. On syytä värkätä yömyssy inkivääristä, kuumasta vedestä ja sekalaisista tropeista joita mömmökaappini sisältää. Mömmökaapissa ovat vitamiinit, lisäravinteet ja yrttiliemet. Ei mitään sellaista, jota kunniallisena kansalaisena itseään pitävä naiseläjä ei saisi säilytellä. Huomenna täytyy kiivetä heinävintille katsomaan mitä yrttejä kuivasin syksyllä, kyllä siellä ainakin iisoppia pitäisi olla sen verran, että saan tujakat räänirroitusteet keiteltyä.

Huomiselle on luvassa runsasta liikennöintiä, parasta olisi Torpan Armon olla kunnossa. Tai ainakin tolpillaan. Aamupäivällä pihaan tulee pellettikuorma, otettiin talliin tuhannen kilon nyssäkkä kuivikepellettiä kun hinta oli tikistetty pieneksi. Niillä kyllä pärjätään pitkälle loppuvuoteen, yllättävän riittoisaa tavaraa.

Todennäköisesti aamuliikennöinnin aloittaa Teräspappa Viljami jonka mersun nokka kääntyy pihatielle heti aamuseitsemän aikoihin, peräkärryssä puukuorma tikulleen viivasuorissa riveissä. Ne puukuutiot on tiiviisti pakattua, ei tarvitse ilmasta maksaa.

Ison uunin lämmityspuita on vielä toisenkin talven tarpeisiin, mutta kolmikymmensenttiset hellapuut (saunapuut) loppuivat kesken.

Tiesin, että joku moka oli tehty polttopuiden suhteen kun syksyllä katsottiin, että näillä kyllä pärjätään kesään. Joo, unohdettiin se, että leutona talvena ulkosaunaa tulee käytetyksi ahkerasti. Siellä on vesipata, kiuas ja takka. Kaikki nielevät tuhottomasti puuta.

Normaalina (hiton kylmänä) talvena kylmimmät kuukaudet sinnitellään sisäsaunan varassa.

Tämä talvi on toistaiseksi ollut yllättävän leuto. Vähäsateinen ja kertakaikkiaan inhimillinen. Vaikka valon vähyys on välillä meinannut viedä vähäisenkin järjen joka vielä nupissa tuikkii.

Ja tulihan se Iso-J:kin kotiin isolta kirkolta.
Sitä on jotenkin paljon rauhallisempi kun koko oma porukka on saman katon alla. Illaksi kotiin, niinhän sen pitää mennä.

Näihin riemukkaisiin kissapedon singahtelukuviin on syytä päättää tämä katsaus henkimaailmaan ja vähän maallisempiinkin murheisiin. Huomenna on jo perjantai (taas) ja viikonlopuksi riittää toimintaa. Perillisillä on lauantaina koulupäivä ja sunnuntaina Peetu tassuttelee ensimmäiseen näyttelyynsä.

Kuvat ovat Hanna R:n otoksia, Ellin pennukka Väinö on vauhdikas tapaus. Ja niin esitti kilttiä ja rauhallista kaveria täällä ollessaan. Mä sanoin jo silloin, että toi tyyppi on puijarikoijari. Ja niin onkin. Ihan mahdoton liito-orava.

Singahtele sinäkin viikonloppua kohti, missä lienetkin!

PeeÄäs: tässä on timmi mimmi ja asennetta täynnä:

P!nk: Try

Pari sanaa vähän siitä sun tästä

Tyypillinen otos hevosista. Hitaasti kypsyttelen ja hyvä tulee, tässä hevospaisteja kevätaurigossa. Poika on niin tikkana ja tarkkana (huomatkaa korvien tasalle siistitty harja) ja tamma tapansa mukaan nuokkuu omissa maailmoissaan. Poika vaihtaa täyttä häkää talvikarvaa kevyempään kesäkuosiin, tamma nuokkuu omissa maailmoissaan senkin asian suhteen. Varmaan vielä laitumellepääsyn aikaan tammalla on virttyneet villahousut yllään. Se on niin outo mielensäpahoittaja, että olisin ehkä jo mokoman takia heittänyt ns. valjaat vaihtoon ellen olisi nähnyt hetkittäistä toivonpilkahdusta tämän kummallisen hevosen suhteen. Ehkä se sieltä vielä uskaltautuu esiin?

Ennen seuraavia ratsastuskertoja hevonen on pakko kollata läpi hierojan tai jonkun muun käsilläparantajan toimesta. Huhuilen varovasti Heidin suuntaan... mahtuuko kalenteriisi?

Toissailtana Iso-J lähti korjaamaan erään vuonohevospojan rouhimaa aitalankkua. Poni lähti oppaaksi. Ja kun Iso-J selkänsä käänsi, poika näpisti tarvikelaukun (sis. ruuvinvääntimen, ruuveja yms.) ja kiikutti sen turvavälin (n. 50 m) päähän. Oli kuulema kiva etsiä sieltä pimeästä hangesta kyseistä nyssäkkää kun Poni touhotti ympärillä ja osallistui etsintään sotkemalla kaikki jäljet.

Ei käy elämä pitkäveteiseksi näiden kanssa.

Temmellyskausi on alkanut

Viikko on alkanut hyvin, vaikka valittamisen aiheitakin löytyy, eikä tarvitse edes hakemalla hakea.
Lihakset naukuvat venyttelyn tarvetta ja hieronta-aikakin pitäisi tilata ennenkuin oikean kintun penikkatauti kroonistuu. Apteekista ei löydy apua geelien muodossa, mahtaakohan eläinlääkäri vielä kirjoittaa reseptiä pirtuhauteen varalta? Ennenvanhaan ovat isännät kuulema juhannuksen tienoilla kyselleet kovasti pirtureseptejä, perusteluina yleensä "sialla niska kipeä".

Monta päivää olen pyöritellyt tuvan pöydällä paperinippua, olisi syytä ryhdistäytyä ja laitella ne kirjanpitäjälle valmiiksi. Sille samaiselle jonka töitä teen täällä itsekin ja joka laskuttaa käsittämättömän monta tuntia siitä, että minä esivalmistelen kaiken. Outoa matematiikkaa.
Vaihtoon menee.

Vaihtoon menee tämäkin. Kuva tältä aamulta, ystäväni Sianpäähän se siinä niin keväänkeltaisena loimottaa.

Tämän saman varoitusvalon takia olen istunut useamman tunnin paikallisen huoltoliikkeen kahviossa ja tehnyt muutamia havaintoja. Siellä nainen ei ole potentiaalinen ostaja.

Samaisessa myymälässä huolto kyllä pelaa, mutta myynti nukkui onnensa ohi. Tilasin uuden auton viime perjantaina, hyvin kelpasi minun puumerkkini tilaussoppariin vaikka nainen olenkin.

Ja ei, älkää nyt pahoittako mieltänne, kyllähän te minut tunnette. Minä kyllä saan suuni auki jos tarvetta ilmenee, olen ihan tarkoituksella vaiennut toistaiseksi.

Kysehän on nyt siitä, että siellä jossa tuo merkkivalo saadaan väliaikaisesti sammumaan, on sekä myynti että huolto samassa hallissa. Kerran laskin jopa askeleet vakipöydästäni kahviautomaatin luota sekä huoltotiskille, että myyjän kopin ovelle. Saman verran (17) niitä oli. Sekä huollon tiskiltä, että myyjän kopilta näkee aivan esteettömästi vakipöytääni. Tarkistin senkin. Minulla on ollut runsaasti aikaa tehdä näitä havaintojani ja mittailujani sillävälin kun pikahuolto ahertaa omalla puolellaan kiesini valoshown kimpussa.

Myyjä ei ole nimittäin kertaakaan noteerannut läsnäoloani, mitenkään. Tai noh, ehkä hän sen verran vilkaisi, että määritteli sukupuoleni perusteella minut ei ostavaksi asiakkaaksi. Ja syventyi taas pasianssiinsa. Kerran oli hirmuinen hälinä päällä kun jollekin kaverille piti järjestää auto koeajoon viikonlopuksi. Nelivetomaasturi tietenkin.

Jos minä olisin autoliikkeen myyjä, kävisin ihan vaan aikaa tappaakseni (ei siellä mitään ruuhkaa ole) jututtamassa kahvittelevia ihmisiä ja kyselisin kuulumiset myös auton suhteen. Jotta mikäs huoltoon toi, joko vaihdettais tuoreempaan, onko kaikki hyvin? Joutaisiko rouva koeajamaan odotellessaan tämän uuden mallin?

No ei. Omistajan poika kun on, niin mitäs turhia ventovieraita mielistelemään.

Palautepuhelun saatuaan häkeltyi niin, että lopetti ensin puhelun lyhyeen. Piti pienen puhaltelutauon ja soitti takaisin. Kyseli auton rekkarin. Osaanpa varautua (punaiseen mattoon ja pullakahveihin) kun menen sianpäätä seuraavan kerran näyttämään. Ilmeisesti jo perjantaina.

Ja kyllä, Iso-J soitti. Hän osaa asetella sanansa niin, että tyhmempikin tajuaa jossain vaiheessa pelanneensa itsensä nurkkaan. Ei Iso-J ketään nolaa eikä hauku, asiallisesti ja ystävällisesti antoi palautetta ja oivaltamisen ilo jäi myyjälle. Liekö sitten iloinen asia tunnistaa itsensä ennakkoluuloiseksi tympiöksi.

Eniten tässä jännittää se, miten oma pokerini pitää. Jännän äärellä, niin jännän... tuskin maltan odottaa!

Hukkuu, ei huku?

Iso-J lähti isojen kauppojen takia isolle kirkolle. On sen kokoluokan asiakas (rajan takaa), että on helpompi kuskata ostotiimi pääkonttorille kuin hinata koko hemmetin konttuuri asiakkaan ahtaaseen työhuoneeseen.

Sen minä vaan sanon, että rajan takaa ne rahat tulee ja se on tämän kämäisen kolkan pelastus. Meiltä lähtee valtionhallinnon toimesta niin varuskunnat kuin virastotkin, mutta silti rahaa tulee kuin rännistä, itärajan ansiosta. Ja tälläkertaa idänkaupan sadon hedelmät keräävät ihan tavalliset tämän seutukunnan yrittäjät, eivät isojen teollisuuslaitosten ja ministeriöiden delegaatiot. Ne kuolivat maksavaivoihin jo hamalla 1970-luvulla.

Ja lopuksi puhutaan vähän koiraa. Ensin harjoitusvastustajana on Nasse, ikämiessarjan äijä.

Nasse, oltaisko pusuhippaa?

Älä kuule märkäkorvajuippi mulle rupee yhtään..

Sitten areenalle astui Veli Winston, kissaveljeskunnan Jermu:

Veli Winston seljällään vaan ei häviöllä

Nyt selätit väärän kissan

Peetulta ei yritystä puutu. Ihmeen hyväntahtoisesti ja isällisesti torpan vanhemmat ja varttuneemmat herrasmiehet jaksavat pennun lähentelyitä sietää. Eikä Peetukaan pahalla, se on semmoista nuoruuden intoa ja koheltamista joka kyllä aikanaan tasaantuu. Yhtään vekkiä ei ole kenestäkään parsittu ja on kuitenkin kynsiä sekä hampaita melkoinen määrä pelissä.

Tästä on hyvä rynnistää kohti loppuviikkoa, illalla rynnistän lenkille ja saunan kautta linimenttipurkille. Sitä ennen pitäisi oikeasti setviä nuo paperit... oikeasti. Huokaus. Toin jo nitojan ja reijittäjän työkaluiksi, pakkohan se on alkaa. Huokaus. Jos ensin kahvit keittäisin. Huokaus...

Terrierin tarmolla uutta päin, missä lienetkin!

PeeÄäs:
sitäkin mun piti sanoa, että kehumani Hypnotisoija -elokuva kaikessa kauheudessaan sisälsi yhden todella häiritsevän asiavirheen. Se, että tapahtumat sijoittuivat joulunalusaikaan oli selvä. Mutta ainakin loppukohtaukset oli kuvattu selkeästi kevätvalossa. Valo oli aivan erilainen, lumi oli kevätlunta ja mikä pahinta, hankiainen oli päällä. Ei ei ja NEJ! Se ei kertakaikkiaan käy. Ärsyttävä yksityiskohta joka vaivasi minua pitkään. Ja vaivaa muuten vieläkin.

Kevään merkit

Sunny spot

Veli Winston sen tietää. Musta lämmittää ja kun lämmön heijastaa mustan lumikolan kautta mustaan turkkiin, on kissalla hyvä olla. Tästä meillä on kuvan myötä mustaa valkoisella. Hauskuutta tuohon tilanteeseen toivat sekä taustalla mekastaneiden tinttien ja sirkkujen laulelot, myös mustasta kissasta kuulunut pärinä. Eli kehräys. Veli Winston ei kuulu vaatimattomien heimoon volyyminsä suhteen.

Kyllä kissa tietää. Kevättä on ilmassa. Sen tietää myös Elli joka mouruaa kevään merkkejä sisätiloissa. Se kuitenkin poistuu tästä arestistaan vain ja ainoastaan kantokopassa, eläinlääkäriä tapaamaan.

Viikonloppu kuitataan olleeksi ja menneeksi. Univelkaa jäi yllättävän vähän vaikka sinnittelin jalkeilla liki puoleen yöhön kaikkina iltoina. Eilen katsoimme pitkästä aikaa leffan, Hypnotisoija -oli nimi. Ja olipa kaikesta ahdistavuudesta huolimatta yksi parhaista elokuvista pitkään aikaan. Taattua ruotsalaista leffaosaamista, pääosissa tosin tällä kertaa Tobias Zilliacus ja aina särmä Mikael Persbrandt aivan erilaisessa roolissa. Leffan jälkeen tarkistin torpan ovien lukituksen tavallista huolellisemmin...

Vaikka pidänkin ruotsalaisia maailman omanatuntona joka terapoi itseään lesekekseillä ja kimppahalailutuokioilla, myönnän mielelläni, että he osaavat leffahommat. Komisariot Beck ja Wallander ovat omaa luokkaansa. Ja on niitä muitakin, nimiä en nyt just muista, ainakaan tähän hätään. Meillä on leffa-arkistossa ne kaikki.

Lumien lähtölaskenta

Perjantain hyvät uutiset ja auringon lämmittävä vaikutus piristivät niin paljon, ettei tämä maanantai tunnu oikeastaan miltään. Ei siinä ainakaan vielä ole tympeää tunnelmaa.

Päivän ohjelmassa olisi yksi kaupunkireissu, pitää käydä kietaisemassa puumerkit autokauppaan. Saadaan nyt ainakin toinen autoista vaihtoon. Eikä se ole minun kiesini. Olisin varmasti tuhannen täpinöissäni jos pääsisinkin valkkaamaan omaan autooni varusteita ja vertailemaan värisävyjä. Mutta ei, ei vielä. Kärsivällisyys kyllä palkitaan aikanaan.

Salille en tänään jouda, eikä se olisi ehkä viisastakaan. Eilen veivasin uudistetun ohjelmani kakkososan ja suorastaan hämmästyin. Se oli lyhyt, se oli helppo ja se oli kevyt. Taatusti tähän on nyt vähintään keskikokoinen koira haudattuna. Aavistelen, että iltaa kohden sekä gluteus maximus, että pari muuta pienempää lihasta ilmoittaa hyvin äkäisenä työkomennuksestaan.

Se mikä tuntuu helpolta ei sitä ole. Oikeasti.

Dead end.

Perjantain(kin) kuvasaalis oli vähäinen. Eikä tässä osuumaa ottaneessa urpiaisen kalmossakaan ole hurraamista. Nyt olisi hyvä aika käyttää kamera huollossa (putsauksessa) ja katsoa pärjäisikö sillä vielä jonkin aikaa. Uuteen runkoon ei ole varaa joten täytyy sitä vanhaa vielä elvytellä. Kuvausinspiraatiota odotellessa on aikaa siihenkin.

Talvella tuntuu ote lipsuvan vähintään yhtä paljon kuin minulla valokuvaamisen suhteen.
Pakkaskausi (-20° tai kylmempää) oli viimeksi joskus joulun alla. Nyt on ties monettako viikkoa alle kymmenen asteen lukemat, eilen käväisi plussalla. Lunta on tullut noin kaksi senttiä lisää. Helpolla tässä on toistaiseksi päästy lämmityksen ja lumitöiden suhteen. Syksyllä varattiin polttopuuta ankaraa pakkastalvea ajatellen. Se jää pesämunaksi ensi talvelle jos tästä ei tämän ihmeellisempää säätilan muutosta tapahdu. Eikä olisi tarviskaan enää.

Saunapuut sen sijaan käyvät vähiin. Voipi olla, että joudutaan ottamaan soittokierros tutuille klapimiehille.

Sekä polttopuusta että hyvästä heinästä on tänä keväänä kova kysyntä. Heinäähän toki on mutta laatuheinää ei joka jamppa myy, huttua ja suttua löytyy sitäkin enemmän. Onneksi meillä on ainakin toistaiseksi heinähommat hanskassa ja varasuunnitelmakin tiedossa.

Nyt on korkea aika ottaa tuima tuijotus tositteisiin ja kuittehin ja setvitellä ne kuntoon. Tilitoimiston kanssa on lähiaikoina istunto ja ilmeisesti vaihdamme toimistoa. On nimittäin ensiarvoisen tärkeää, että ne ihmiset jotka tilejä laittelevat, puhuvat asiakkaan ymmärtämällä tavalla ja ymmärtävät asiakkaan toiveet vaikkei asiakas niitä osaa juuri oikein termein ilmaistakaan. Neuvova kirjanpitäjä on hintansa väärti. Nyt tuntuu, että tyhjästä maksan. Viimeinen niitti oli lasku joka tuli kun vastasin myöntävästi kahvittelukutsuun. Tuli kahvikupilliselle hintaa, 90 euroa. Se oli tulkittu laskussa konsultaatioksi. Just.

Kuriiri toi aamulla lisää piristystä. Näin riemukkaissa untuvissa Torpan Armo keikailee tänä keväänä. On se jännää miten pieneen tilaan untuvatakki nykyisin menee. Tuommoiset puolikkaan ranskanleivän kokoiset pötikät.

Mukavaa maanantain jatkoa, missä lienetkin!

Terrierin tarmolla

Peetu, kisällinä kompostilla

Vilpittömästi iloitsen, että tämä kovien koettelemusten viikko (omalta osaltani) päättyy näköjään oikein hyviin tunnelmiin. Ellei se meteoriitti mäjähdä ihan näillä näppäimillä maahan. Toivottavasti viheltää mennessään ja katoaa jonnekin avaruuden uumeniin.

Iltapäivällä sain soiton, erittäin tärkeän ja erittäin onnelliseksi tekevän. Paljon huolta, harmaita hiuksia ja harmia on tämän episodin takia tuhlattu, aikaa selvittämiseen käytetty, sekin vähitellen tympii. En avaa tätäkään asiaa enempää, koska yksityisasista kyse. Muotoilen asian niin, että taloudelliset menetykset, harmit ja hankaluudet olisivat olleet huomattavat ilman tämän puhelun tuonutta ratkaisua. Ratkaisu oli kannaltani paras mahdollinen ja erittäinkin oikeudenmukainen. Näin on hyvä. Kiitos sinne minne se kuuluu. Sanoin sen kyllä ääneenkin, ihan siihen osoitteeseen minne pitikin.

Se, että yhden luikun kanssa jäi kananen kynimättä ei haittaa. Tilaisuus tulee vielä tilien tasaamiseen.

No, se siitä. Jumala armahtaa, minä en.

Vispilähäntä ja tyhjän pakkauslaatikon ihanuus

Aamu oli aurinkoinen ja ihan pikkuisen pelmahteli kaunista valkoista puuteria lumen olomuodossa maahan, ei sen vertaa, että olisi kuorruttanut hevoset. Tai peittänyt penkkojen keltaiset kusiläntit, nuo uroskoirien kansainväliset käyntikortit.

Mietittiin Juniorin kanssa eilen, että vaikka tämä talvi on ottanut henkisesti tosi koville, niin hevoshoidolliselta kannalta on ollut aivan unelma.

Lunta on just sopivasti, pakkasia ei ole ollut niitä muutamaa joulun aluspäivää lukuunottamatta kohtuuttomasti. Hevoset eivät ole tarvinneet vielä yhtenäkään yönä talliloimia ja toppanuttujakin vain parina pakkaspäivänä. Juuri sen verran, että Soosipossu sai oman loimensa riivityksi avomalliksi. Älkää minulta kysykö miten se sen teki. Vuonohevonen on kekseliäs hevonen.

Tarhan vedet ovat pysyneet sulina, korkeintaan iltapäivällä on tarvinnut lisätä sankollinen tai kaksi lämpimämpää vettä, että iso palju pysyy sulana iltaan saakka. Ei ole ollut hirmumyrskyjä eikä tolkuttomia tuiskuja. Yhtenäkään päivänä ei ole tarvinnut evakuoida hevosia talliin kesken kaiken. Loppujen lopuksi saatan vielä joskus muistella tätä talvea helppona talvena.

Tälle yllättävälle ja äkilliselle asenteeni pehmenemiselle on syy. Aurinko lämmitti tänään. Tunsin sen ihan selvästi. Vein mattoja tuulettumaan ja etelästä killöttava mollukka paistoi ihanasti ja kaiken hyvän lisäksi lämpimästi. Pysähdyin kuulostelemaan joko kuuluu hangen pinnalta sulamisen sihinää. Ei vielä. Mutta ei siihen enää kauaa mene.

Se on siis ihan kohta täällä, kevät!

Repsikka

En kuitenkaan rynnännyt marketissa siemennyssäköiden kimppuun ja viileästi sivuutin rairuohotkin. Ei tässä nyt parane hosua. Kissat söisivät kuitenkin kaikki taimikasvatusyritelmäni. Niinhän ne joka kevät tekevät eivätkä ole osoittaneet tänäkään vuonna tämän asian suhteen minkäänlaisia aikuistumisen merkkejä.

Illan tullen Iso-J:n esikoinen ja Suosikkivävy kurvasivat pihaan. Peetu ja Nasse, nuo maajusseista mainioimmat saivat kaupunkilaismorsiamen, basenjitytön. Voi sitä nylkytyksen määrää. Nassekin, vanha kehno kosiskelee ja yrittää tehdä itseään tykö. Ihan tulee mieleen setä-Silvio, tuo italian ikiviriili playboy.

Nyt on hepat hyssytelty yöpuulle ja nuoripari hiippaili pihasaunaan. Minä pakkaan lehtinivaskan ja poikapiskit mukaani ja siirryn yöpuulle. Jääkööt virkeämmät valvomaan.
Veikkaan, ettei yöunta tarvitse kauaa odotella. Löysin eilisen treenin jäljiltä aivan uusia piilolihaksia. Pieniä ja kiukkuisia ovat kun ruususen unestaan ne prässäsin hereille.

Iltalenkki oli pakko jättää väliin, pohjepoloinen kuumottelee penikkatautisena. Huomenna sitten vetäisen reippaamman kierroksen.

Tähän loppuun vielä legendaarinen Terrierin tarmo -kuva. Tästäkin viikosta selvittiin.
Tra-la-laa vaan sullekin, missä lienetkin!

Nasse, King of the Hill

PeeÄäs:  aamulla tirppojen ruokabaarin läheiseltä kinokselta löytyi henkihieverissä nyyköttänyt urpiainen. Punaisesta otsasta tunnistin. Meillä asuu niin häijyjä tinttejä, että ihan varmasti sekin parka oli kokenut tintin aamuraivon. Käsiini se pikkuinen kuoli, mitäpäs tuolle olisi voinut tehdä. Mikähän noita talitinttejä tänä talvena riivaa? Ruokaa on yllin kyllin ja säät kohtuulliset. Ei pitäisi olla isompaa tuskaa heidänkään elämässään. Rankka talvi käy sielun päälle, jopa tinteillä.