keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Hakkeluksen ja häpeän paikat

Tavoite: rusokirsikka kukassa (kuva ladattu netistä).

Hehee, ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä illassa ja koko päivän sai viettää pihalla.
Naama kihelmöi ja selkäruoto tietää kykkineensä.

Aloitin ryytimaan uudistuksen länsilaidan kymmenmetrisen turakkopenkin siivouksella.
Siinä on niinkin riemastuttavia kasveja kuin tarhapiiskua ja saippuakukkaa. Kumpikin leviää kuin korona. Onhan se piisku hieno keltainen, metrin korkuinen muuri loppukesästä, se siihen saa jäädäkin. Saippuakukan yritän kaivaa ylös juurineen ja jos sitä vielä johonkin istutan, laitan pohjattomaan saaviin johonkin tontin nurkkaan. Sen tilalle laitan vaikka auringonkukkaa.

Tässä on nähkääs nyt semmoinen sukupolvenvaihdostilanne meneillään kasvimaalla.
Tähän saakka kasvihuone ja ryytimaa on ollut seniorikansalaisen temmellyskenttää. En ole juurikaan hänen tekemisiinsä siellä puuttunut, autellut toki olen. Minä ajattelin, että siellä puuhastelu on hänelle mieluista ajanvietettä mutta viime vuosina hänellä ei enää kuokka heilunut entiseen tahtiin. Näytti väsyvän kastelustakin.

Oli vuosia joilloin minäkään en oman tilanteeni takia jaksanut kuin kävellä katselemaan.
Viime keväänä valtasin kasvihuoneen ensimmäisen kerran ja minun vastuulleni se nyt sitten siirtyi.

Äitikullalla alkaa olla ikää jo niin kunnioitettavat kymmenet, että se on nyt hänen vuoronsa kävellä sinne katselmaan. Jos jaksaa.

Niinpä nyt siellä heiluukin isompi kuokka ja uudistuksia tulee. Melkein kaikki paitsi peruna ja osa kesäkukista siirtyy kasvilaatikoihin ja alue rajataan erittäin paljon selkeämmin.

Mutta nyt siihen hakkelukseen.



Ei kovin edustava näkymä Torpan etupihalla.

Kesällä tuo on paljon siedettävämpi kun angervon risuiset alaoksat peittyvät massiivisten syysleimujen ja päivänliljapuskien taakse. Toisella puolen jättimäiset kuunliljarivistöt peittävät turakon.

Mutta silti, talvella ja lumettomaan aikaan meillä tervehtii pihaan tulijaa risukasa, ei hyvä.
Kunnes vihdoin, vuosien pohdinnan jälkeen tajusin, että tuohon sopii niin paljon hienommin kaunis rusokirsikka - yksin tai kaverin kanssa.


Tässä pari viikkoa vanhemmassa kuvassa lumen peittämällä alueella ovat kuunliljat, muutama pioni ja kahdesta eri mummolasta kaiveltuja perinneperennoja. Ja ihan jumalattomasti vuohenputkea.

Aion nostaa tältä alueelta kaikki paitsi kuunliljat ylös ja vaihtaa mullat.
Kuunliljat saavat kyllä osansa kun niiden vierestä kaivetaan ja hartaasti.

Että kyllä eilen hankitut upouudet fiskarssit saavat purtavaa ja muutama muukin työkalu tarvitaan ennenkuin viisi angervon rytöläistä on kammettu maan pinnalle.

Pihapoluksi saan vihdoin ne himoamani liuskekivet.

Tällä postauksella katson myös kuitanneeni Lautakankaan Sirkun taannoin heittämän häpeähaasteen.  Nimittäin lähestulkoon kaikilla pihoilla on ainakin omistajansa mielestä vähän noloja paikkoja.
Niitä joita ei kuvata blogeihin ja joita ei mielellään esitellä vierailijoille. Tai vähintään rajataan kuvista pois.

Tallin takaseinä ja siilon välitila, yök.
Riihen takana oleva varastokatos, hyi. 
Maakellari, njäääh.
Vanhan kanatarhan peräseinä ja riihen takavarasto, yöööök.

Ei niin täydellistä ja ihanaa. Lumet on sentään sulaneet.

On minulla monta muutakin kamalaa ja rumaa nurkkaa täällä, tietäjät tietää.
Niiden kanssa pelataan aikaa ja mietitään mahdollisimman laajasti mitä kannattaa tehdä ja mitä hyvää uutta niiden kunnostaminen saa aikaan.

Etenkin kun budjetti ei ole pohjaton kaivo josta ammentaa aina inspiraation iskiessä. Silloin on pakko tuumata tovi ja toinenkin.

Ties vaikka tallin takaseinän edessä on jonain päivänä sinne suunnittelemani saniaispuutarha.
Siilon välitilassa vaikka kanala, siilossa sauna ja salakapakka.
Riihen takaosan varastovajan tilalla siisti ja valoisa varasto.
Maakellari arempien kasvien talvetuspaikkana.

Ties vaikka.

Lohdullista on se, että nämä silmä- ja päänsäryt hoituvat aina jotenkin parhain päin.
Vaatiihan se aikaa ja kärsivällisyyttä mutta niinhän ne timantit syntyvät, paineessa.

Laitan tähän loppuun vähän kauniimman kuvan lopetukseksi. Näiden aika on ihan just.

Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin. Minä lähden saunaan.
















7 kommenttia:

  1. Kuulostaa fiksuilta uudistusprojekteilta nuo kaivelut.

    Minä olen jännän äärellä, kun en tiedä, mitä takapihalla kasvaa. Olen tunnistanut talvisaikaan lähinnä tuijan ja omenapuun, kaikenlaiset riut on sitten arvoitus, että mitä ne osoittautuvat kesän tullen olemaan. Uudistuksia täytyy miettiä sitten vasta paljastumisien jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaivamista riittää ja mukava kun voi touhuta monella rintamalla yhtä aikaa.

      Oi että, sieltähän voi löytyä vaikka mitä! Muistan miten jännä oli täällä tutkia ekana keväänä kukkapenkkejä ja bongailla nousijoita. Jännästi vasta muutaman vuoden päästä vanhat harjaneilikat ja palava rakkaus nousivat, mököttivät varmaan omistajan vaihdoksen takia.

      Poista
  2. Onhan noissa tekemistä, mutta toisaalta ne voi nähdä myös mahdollisuuksina - hmm, kuulostaa liian kliseiseltä. Rahalla ja kiireellä saa usein vain enemmän päänsärkyä ja myöhemmin tulevaa katumusta. Ongelmapaikoilla on taipumus korjaantua, kunhan antaa ideoiden rauhassa muhi. Salakapakka ja talvetettavien maakellari kuulostavat hienoilta.
    Lisää myös rautakanki angervojen ylöskaivuuarsenaaliin. Ja rätti, jolla pyyhkiä hikeä otsalta urakan lomassa. Näen jo silmissäni kirsikkapuiden keväisen kauneuden. Erinomainen vaihtoehto angervoille.
    Makoisia löylyjä lauteillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi joku ulkovuorauksen uusiminen on varsin suoranuottista hommaa. Mikä parasta, minua tarvitaan varmaankin vasta maalausvaiheessa avuksi.

      Maakellari vaatii vähän kaivelua, sinne tulee keväällä sulamisvedet ja siksi sen remppaan kannattaa ehdottomasti yhdistää tallipihan salaojitushomma.
      Salakapakka olisi kyllä hauska toteuttaa.

      Ollaan aika pitkälti keskitetty kaikki paukut ja rahat päätaloon ja mummon residenssiin, näitä muita rakennuksia on fiksattu kiireellisyysjärjestyksessä. Nuo esittelemäni häpeäpilkut ovat lähinnä esteettisiä haittoja.

      Mutta joo, kannattaa aina tuumata hartaasti. Remontteihin ryntääminen tietää aikamoista puhuria lompakossa. Eikä välttämättä tule hyvä.

      Heti kun puskin juurelle uppoaa rautakanki (se on työvälineistössä ehdottomasti), alan kaiveluhommat. Tässä odotellessa on onneksi kaikkea muuta.

      Poista
  3. Kohennettavoo on aina pihapiirissä. Suunnitelma jos on jo muhimassa, auttaa paljon, toteutuksessa. Maakellari onkin hyvä talavetuksille!
    Meillä leikattiin norjan- ja koivuangervot tapille. Kyllä ne tiukassa on, jos poistoo pittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kohennettavaa on aina. Vaikka mitenkä olisi pihan ja rakennusten yleisilme siisti ja hoidettu, aina jossain jotain repsottaa. Ja se on vaan semmoinen fakta ettei turvassa ole kukaan, aina voisi olla paremmin, siistimmin, nätimmin, eri tavalla.
      Onneksi ei ihan ryysyrannassa olla.

      Tiedän mikä hirmuinen urakka niiden kanssa on, onneksi visio kauniista lopputuloksesta on mitä tehokkain kirittäjä.
      Mukavaa viikonloppua Ulla!

      Poista
  4. Hei kiitos! Tää oli mitä parhainta vertaistukkee jos mikä. Tiälähi torpala nurkka ja toine repsottaa. Vähä sieltä ja täältä käyty kaivelemassa. Kahtopa mihin suuntaan hyvääsä ni aina on joku projekti levällään. Mutta mukavoo tämä on ja aina sitä jotain suapi valmistaki, vaikkei se ulkopuolisen silmää heti hetkauttaiskaan. Jatketaan!<3

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com