Minä puutarhurina -haaste

Sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää -blogista haasteen Minä puutarhurina. Haasteen on alunperin liikkeelle laittanut Kivisen Vilma.
Chilien itämistä odotellessa onkin sopivasti aikaa kaivella kuva-arkistoja ja pohtia varsin vapaamuotoista vastausta.

Kuvia on kymmeniätuhansia joten täsmävalinta on mahdoton. Poimin kuvan sieltä ja toisen täältä ja kaikki ne on julkaistu blogissa ainakin kerran aikaisemmin. Missään mietityssä järjestyksessä ne eivät ole.

Lapsuudenkotini piha Käkimäellä oli tyypillinen 50-luvun lopulla rakennetun omakotitalon piha, melko iso muistaakseni. Ainakin siellä oli kaikki tarpeellinen, kasvimaa, kukkapenkkejä, leikkimökki, puita kiipeiltäväksi ja riittävästi tilaa leikkiä.

Ensimmäisiä kasvimuistojani ovat pihoja rajanneet orapihlaja-aidat joiden raoista me kakarat juostiin toistemme pihoihin. Jokakesäinen pensasaidan leikkuu oli viheliäistä aikaa, koska piikikkäiden oksien keruu oli lasten hommaa.

Kaikilla naapureillakin oli orapihlajaa ainakin jonkinlainen pätkä. Vanhaa kunnon orapihlaja-aitaa nähdessäni rinnassa läikähtää nostalginen muisto, sieltä jostain.

Naapurissa oli pieni kauppapuutarha jonka kasvihuoneissa kasvatettiin vuosittain sekä joulutähdet ja hyasintit että pelargoniat ja petuniat. Koska naapurin tyttö oli paras kaverini, aikaa vietetiin kasvihuoneissakin paljon.

Omalla kotipihalla jouduin mielestäni aivan liian usein kitkemään kukkapenkkejä ja porkkanariviä, keräämään mansikoita ja muutenkin jouduin kaikkiin tylsiin hommiin. Paljon kivempaa oli siirrellä sadoittain kesäkukkaruukkuja naapurin puolella.

Pioni oli jo silloin suosikkini, samoin naapurin tädin ihanasti tuoksuva päivänlilja ja hajuherneet. Vaahterat ja pihlajat, lehtikuusi ja syreeni olivat lempipuitani. Kaikki ne löytyvät omalta pihalta nytkin.

Kaupunkiin muutettuani alkoi pitkä puutarhaton kausi. Ensimmäisen omistusasuntoni parvekkeelle istutin muutaman pelargonian joita en sitten kuitenkaan kummemmin hoitanut.

Oikeastaan vasta rivitaloon muutettuani pienet pihapläntit etu- ja takapihalla toivat puutarhahommat takaisin, hyvin pienimuotoisesti toki. Enimmäkseen aika meni etanoita jahdatessa.

Taivas aukeni Torpalle muuton myötä. Minun on ollut vaikea kutsua pihaamme puutarhaksi, kyseessä on yli satavuotias maatilan pihapiiri. Vanhimmat omenapuut ovat hyvinkin ysikymppisiä. On mukavaa, että olen saanut tehdä ensimmäisen täydennysistutuksen omenatarhaan, Perikunnan vanhimman ylioppilasomenapuu mahtui sinne hyvin.


Torpan myyntikuvissa huomioni kiinnittyi muhkeisiin Terijoen salaviin. Nuo puut ovat jättiläisiä, hyvässä ja pahassa. Ne antavat varjoa ja suojaa, takaavat haravointi- ja kärräystöitä keväisiin ja syksyihin. Vaikea olisi kuvitella pihaa ilman kymmentä jättiämme.

Ihan ensimmäisinä aikoina pihalla eteneminen tapahtui päältäajettavalla ruohonleikkurilla, viikatteella ja raivaussahalla, pikkuisen oli päässyt pihapiiri rehottamaan. Nykyisen kasvihuoneen kohdalla kasvoi metrinen ohdake, sietämättömän elinvoimaista nokkosta ja monihaaraista horsmaa. Keväällä piha rehotti keltaisena voikukkamerenä. Muistan miten komealta näytti pihan ajotielle juuri levitetty kiviaines, miten rehevästi juolavehnä ja muut rikkakasvit rehottivat ostamassamme multakasassa. Paljon sai ja piti tehdä ensimmäistä kertaa.

Kymmenessä vuodessa on tehty paljon. Entisestä lammaslaitumesta on muotoutunut hevostarha, pieni koivikko ja ratsastuskenttä. Pihan nurmialue laajentuu joka kesä. Nurmikon leikkuu on ihan koko päivän urakka kiivaimman kasvun aikaan. Itse kurvailen päältäajettavalla tasaisimpia alueita, Iso-J hoitaa tarkemman työn.

Haluan muistaa aina, että tämä on edelleen vanhan maatilan pihapiiri, eikä kartanonpuisto tai urbaani kaupunkipuutarha. Haluan säilyttää tilan ja avaruuden tunnun vaikka lisäänkin kasveja ja istutusalueita. Toivottavasti onnistun.

Olen suurella pensselillä laajoja kaaria maalaava tyyppi. Tykkään tehdä isompia kokonaisuuksia niin, että on selkeästi hoidettava nurmialue ja helposti leikkurilla kierrettävissä olevat istutusalueet.

Pihahommissa uusi kaivos alkaa siitä, että 'näen näkyjä'. Usein nämä 'näyt' tekeytyvät useamman vuoden jalostuakseen niin valmiiksi, että voin iskeä kuokan maahan. Koska minulla ei ole isoja budjetteja käytössäni, päädyn tekemään paljon itse. En myöskään tykkää kompromisseista, se on joko tai. Mieluummin olen vuosia 'odotustilassa' kuin teen tai hankin jotain 'vähän sinne päin'. Pitää tulla mieluinen.

Itse saan myös virheeni tehdä ja opiksi ottaa. Esimerkiksi; oli tyhmää istuttaa Taalainmaankoivu paikkaan josta yleensä niitetään siimaleikkurilla vatukkoa tasaiseksi. Todella tyhmää oli käyttää multaa kasasta jossa kasvoi turkkina vuohenputkea. Sittemmin olen ymmärtänyt pussimullan edut.

Päänsisäisissä kehityskeskusteluissani olen todennut, että muistiinpanot pelastaisivat monessa asiassa. Pitää opetella kirjoittamaan asioita ylös. Kasvit katoavat, niiden nimilaput katoavat ja nimet unohtuvat.

Ainoa aktiivisesti ylläpitämäni muistilista (toistaiseksi) on kiinnostavien, tavattaessa hankittavien kasvien lista. Inspiraatiota saan lehdistä ja erityisen usein blogeista.

Kaikki kasvit eivät pysy hengissä ja aika monesta menetyksestä saan katsoa syyllistä silmiin peilistä. On vääriä valintoja, toimintatapoja ja huonoa tuuriakin. Kummasti menetysten tuskaa helpotti taannoinen päätökseni paikata jatkossa kaikki perannamenetykset pioneilla ja puuvartisten menetykset pihlajoilla. Pensaiden aukkopaikat voi paikata sitkeillä kanadanruusuilla.

Puutarhakummina minulla on ollut Toveri Tita, ystävä vuosien takaa. Häneltä olen saanut valtavasti kasveja, hyviä neuvoja ja tukea monessa asiassa. Hän toimii myös ulkoisena muistinani, harva se kevät kysyn jonkin 'löytämäni' kasvin nimeä.

Perinteeksi on muodostunut keväinen reissuni Raaheen. Monesti menomatkalla kyydissä kotkottaa muutama täydennyskana ja tulotiessä niskaa kutittaa milloin minkäkin pitkällään pötköttävän puuvartisen latvatupsu. Niitä onkin kertynyt tänne jo mittava kokoelma. Jos kaikki Särkän Perennataimistolta kuskaamani kasvit olisivat hengissä, meillä olisi aikamoinen lajikirjo täällä.

Mieluisimpia ostospaikkoja ovat taimistot ja alan nettikaupat. On ihana vierailla puutarhoissa, puistoissa ja kukkakaupoissa. Lukemistooni kuuluu aina joku puutarhalehti ja muutama perusteos löytyy kirjahyllystä. Mitenköhän sitä on puutarhuroitu ennen nettiä?

Pihaeleganssiini en juurikaan panosta. Vuohenputkea voi nyppiä juhlamekossa tai pyjamassa. Jos perheeltä kysyy, pihapukeutumiseni perusteella menisin täydestä ns. alan miesten tai vanhan kaartin pubiruusujen röpöttelypiireissä. Samat pinkit crocsit (+villasukat) minulla kuitenkin on jalassa, kesät talvet. Aika monta kertaa olen säikähtänyt omaa peilikuvaani. Postiljoonikin on muuttunut ihmeen araksi meidän ovilla kolkutellessaan. Jo pihaan ajaessaan se raukka pälyilee huolestuneena.

Työkaluista meillä pidetään huoli. Ne kulkevat huuhtelupesun kautta omille paikoilleen. Talveksi pihakalusteet, ruukut ja muut isommat kerätään aitan kammareihin. Työkalut varaston seinälle. Kesäksi voi vähän laajentaa varastointia kasvihuoneellekin. Vesiletkuja sallin säilytettävän kasvihuoneen tarpeisiin pihasaunan ja kasvilavan välikössä, siitä ne on ihan riittävän kätevä ottaa käyttöön. Muoviletkukäärmeitä ei pihalla voi muutenkaan pitää koska ruohonleikkurilla täytyy päästä ajamaan.

Olen sijoitellut kesäisin muutaman pienen haran ja kuokan taktisesti talon eri nurkille niin, että kättä pidempää on helposti saatavilla. Tässä on kuitenkin pari hehtaaria hoidettavana ja hyötyliikunnassakin liika on liikaa. Jos pitäisi ravata aina aitalta kasvihuoneelle ja takaisin jonkun tietyn kihvelin saadakseen, ei aika muuhun riittäisi. Kottikärryt parkkeerataan päivän päätteeksi riiheen.  Sekalaisia romukasoja ja irtoroskia en pihallani siedä.

Puutarhajätettä varten meillä on useampi kompostipaikka ja kaikki mahdollinen jäte lajitellaan ja kierrätetään. Ihan kamalasti muovijätettä kertyykin kasvukauden aikana, tarkkana saa olla.

Minua ilahduttaa selkeästi oikeaan paikkaan päätynyt kasvi jonka kasvua saan seurata vuodesta toiseen. Yrityksen ja erehdyksen kautta vihdoin kypsäksi saatu ensimmäinen tomaattisato ja omavaraisuus perunoiden, yrttien ja marjojen suhteen ovat konkreettisia palkintoja ahertamisesta.

Erityisen tyytyväinen olen siitä, että pihassa kasvaa ja näyttää viihtyvän muutama hyvin tärkeä perintökasvi. On tämän seutukunnan epäilemättä vanhimman luumupuun poikanen, ensimmäisen satonsa antoi viime kesänä. Vanhan mummolani raunioilta kävin kaivelemassa maamon tuoksuvan ruusun joka sittemmin paljastui Pohjolan kuningatar -ruusuksi. Kuvien perusteella minua osaavampi taho on lajikkeen määrittänyt. Maamon puutarhasta löysin myös kirsikan ja sinivuokkoakin tupsun. Nyt ne jatkavat eloaan täällä.

Eniten nautin puutarhastani silloin, kun maltan pysähtyä aloilleni ja nauttia näkemästäni. Ja napata kypsyvästä sadosta maistiaiset. Joskus on kiva käppäillä kameran kanssa ja yrittää taltioida kauniita yksityiskohtia. Tuntuuhan se mukavalta kun saa kehuja hyvin hoidetusta pihasta, mutta ihan omaksi iloksi tätä kuitenkin tehdään. On kiva tulla kotiin kun pihan yleisilme on siisti, rehevä ja rauhallinen. Vuohenputki tai juolavehnä kasvaa aina jossain kuitenkin, en minä niistä ikinä niskan päälle pääse ja se on ihan ookoo.

Haasteen heitän Titalle Ruusu-unelmiin ja Ullalle Rannanpihaan. Mikäli kuittaatte haasteen, käykää kertomassa se Kivisen Vilmalle, hän koostaa listan osallistuneista.

PeeÄääs:

laatikoista löysin erilaisia vuosi sitten Tomatoedenistä tilaamiani siemeniä. Voisin laittaa ne ihan ilmaiseksi jakeluun jollekulle jota kiinnostaisi kokeilla uusia tomaattilajikkeita. Siemeniä riittää kolmelle, laita kommenttia jos innostuit.

Ajatusten purkua

Se on kyllä kerrassaan mainiota, että vielä aikuisenakin voi oppia uusia asioita.
Kaikenlaistahan sitä on elämänsä aikana yritelty, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Lukuisien kiusallisten muistojen (lisäksi ja onneksi) ohi nousevat viime vuosien ällistyttävän onnistuneet kokeilut tomaattikasvatuksessa ja -yllättäen- neulomisessa. En minä vieläkään osaa villasukan kantalappua tehdä, työlistalla on.

Vuosi sitten kilkuttelin itseänikin hämmästyttäen valmiiksi asti islantilaisen villapaidan, aidoista islanninlampaan villalangoista tietenkin. Hyvä paita siitä tulikin, tallihommissa ihan ehdoton.

Ylimmässä kuvassa on toinen islantilaiseni. Purkuvaiheessa kahden hihan ja kainalomittaan ehtineen vartalo-osan jälkeen. Mallin latasin Raverlysta ja nimi on Telja, valtavan kaunis kuvio. Joku siinä kuitenkin tökki niin paljon, että valmista ei tullut. Minulla oli varmaan liian paljon kaikenlaista muuta keskeneräistä hommaa silloin, ettei tarvetta tai tilausta ajatustenpurkuneulomiselle ollut. Se oli raivoneulontaa eikä se ole hyvä homma ensinkään, rentouttavasta puhumattakaan.

Tähän tammikuuhun on tähän mennessä sisältynyt niin paljon kaikenlaista uutta ja kummallista, tipatonta, opintoja ja vähän kai heittäytymistäkin. Niinpä tuli suoranainen tarve istahtaa tuvan nurkan valtaistuimeen ja pistää ajatuksia järjestykseen, neulomalla.

Koska olen vähän omintakeinen makeinen, aloitin neulomisen purkamisella. Purin Teljan silmukka silmukalta ja aloitin uudella mallilla. Tästä tulee tallipaidan kumppanuuspaita, pihahommapaita. Viileisiin keväpäiviin ja kitkemisiltoihin, haravointihommiin ja muihin tilanteisiin kun ollaan ihan pihalla.

Virhe kuviossa, ajatukset järjestyksessä !

Pyöröpuikoilla on mukava neuloa, yhteen kerrokseen sopii toistasataa silmukkaa ja kirjoneuleessa minua kiehtoo symmetria ja kuvion muodostuminen hissuksiin, silmukka silmukalta. Ihan jokaista aina oikein silmukkaa ei tarvitse vahtia, kunhan vaan toistaa kerroksen värit siinä rytmissä kun ne on ohjeeseen kirjattu.

Nyt kun pääsin leppoisaan runko-osavaiheeseen, kilkuttelen pohjavärillä seuraavat neljäkymmentä senttiä, kainaloon saakka.

Uskon, että kainaloon päästyäni muutama iso ja vielä isompi juttu on kuutioitu semmoiseen järjestykseen kuin ne tällä ymmärryksellä ja tiedolla on pähkäiltävissä, alitajunta ja intuitio hoitavat homman loppuun. Ja niillä sitten mennään. Toivottavasti kohti uusia unelmia, tavoitteita ja ties mitä !

Kerron sitten kun alkaa olla valmista. Jos mitään kummoisempaa kerrottavaa ei tästä syntyisikään, saanpahan aikanaan mieluisan villapaidan. Onhan sekin jo jotain.

Voi hyvin, missä lienetkin !

PeeÄäs: tämän vuoden ensimmäinen chilikylvös on siirretty kylppärin nurkkaan itämään, ties vaikka joku siemenistä erehtyisi pintaan päin!

Täyskäsi ja onnekas osuma

Harvoin olen kurkkinut ja väijynyt tuvan ikkunassa yhtä uutterasti kuin parina viime viikkona. Erityisen tarkkaan olen vahdannut postimiehen kulkua. Eihän postimies yleensä mitään arjen valopilkkuja postilaatikkoon kanna, sähkölaskuja ja muita elämän (inho)realiteeteista muistuttavia juttuja vain. Vaan annas kun tulee tammikuu ja siementilausten kotiutumisen aika, silloin on hymy herkässä postin äärellä.

Onneksi en ole edes yrittänyt esittää hillittyä ja maltillista, ihan sovulla tunnustin olevani ns. helppo ja varma nakki, etenkin kun klikkaan itseni tiettyjen nettikauppojen valikoimaan. Tammikuisten talvi-iltojen pitkien ja hartaiden istuntojen tuloksena jemmassa on nyt viisi kirjettä vierailta mailta (mukaanlukien Pori ja Nämpnäs) ja minulla kipeä nettiniska.

Olisihan näitä siemeniä saanut mukaansa marketin käytäville ilmestyneistä telineistäkin, mutta valikoiman harras syynääminen ja mielikuvilla herkuttelu on osa kevään odotusta, se juttu. The Thing.

Kun viimeinenkin tilaus saapui, oli aika levitellä aarteet ihasteltavaksi. Varsinainen täyskäsi potenssiin viisi!

Viime kesän odotukset ylittänyt ensimmäinen itse kasvattamani tomaattisato yllytti uusiin kokeiluihin. Lajikkeita tosin on nyt vähemmän. Paitsi chilejä on enemmän, mutta sehän on kokonaan toinen juttu.

Hajuherneitä minun ei pitänyt tietääkseni laittaa yhtä marketin hyllystä napattua pussukkaa enempää, mutta toisin kävi. Kiitos Kivipellon Sailan joka Instagramissa hehkutti aarteitaan. Eihän tämmöisen heikkoluonteisen eläjän pitäisi lähteä 'vähän vain vilkaisemaan', tulokset kun tiedetään. Ensi kesänä kasvatellaan myös hajuherneitä.

Pussukoissa on myös vuonankaali, mustakumina, kapris, muutama minulle uusi basilika, isolehtinen persilja, paljon samettikukkia, muutama uusi pioniunikkolajike, vähän erilaisia auringonkukkia ja varmaan vielä jotain muutakin. Väsään jossain vaiheessa listauksen kaikista yritelmistäni. Kurkut ja kesäkurpitsat ostan oman kylän taimistolta kesän kynnyksellä. Epäilemättä kevään reissuilta mukaan tarttuu purkki kavereineen.

Tälle viikonlopulle ohjelmoitu Tampereen reissu siirtyi minusta johtumattomista syistä ainakin viikolla. Äkillisesti ja yllätävästi vapautuneeseen aikaikkunaan on kohtuullisen helppo sisällyttää kylvöhommien aloittelu. Tällä kertaa aion olla oikein noheva ja panostaa taimien mukana kulkeviin lajiketietolappusiin, pelkkä nimi ei riitä kehnon muistini tueksi. Kirjallista faktaa pitää olla.

Opiskelu uuvuttaa

Talveeni on kuulunut pienimuotoinen, mutta armottoman tiivis opiskelu. Aamuisin klikkaan itseni sisään moodleen, suljettuun oppimisympäristöön. Siellä minulle ja muutamalle muulle valitulle opetetaan työelämän uusia digitaalisia käänteitä, tämän viikon ohjelmassa on ollut palvelumuotoilu. Hassu termi joka pitää sisällään paljon vanhaa tuttua asiaa ja yllättävän paljon uutta omaksuttavaa.

Koin erittäin hyödylliseksi erilaisten suunnittelun työmenetelmien kokeilun joiden tuloksena syntyi seuraavaa:

Saatiin tehtäväksi ratkaista jokin vapaavalintainen ongelma ja ihan yllättäen oman ajatteluni keskiöön nousi keittiöpuutarha jota katselen työhuoneen ikkunasta päivittäin. Siis silloin katselen kun katse on pakko nostaa kahden näytön keskiöstä lepäämään. 

Sen verran laiska olen, ettei tullut mieleenkään kirjoittaa aloitusongelmaksi 'maailmanrauha', 'syöpälääke' tai 'ilmastonmuutos'. Niiden parissa puuhastelee ihan toisenlaiset asiantuntijat.

Lotus Flower -menetelmän nimi taisi olla enne ja kas, muutaman vapaata tajunnanvirtaa sisältävän puuhastelutuokion jälkeen eteeni oli ilmestynyt  kuvaksi tullut, melkein valmis keittiöpuutarhan remonttikäsikirjoitus. Totinen ihme (kenelle oli, kenelle ei) !

Ilmeisesti automaattikirjoitusilmiö piirsi kuvien keskelle tuommoisen hökkyrän, eikös olekin helppo kuvitella lukuisat hajuherneet kiipeämään kapistuksen seiniä pitkin, eipä?

Hommahan on aloittamista vaille valmis. Kävinkin jo silmämääräisesti mittailemassa alueella ja hienolta näyttää, äitienpäivänä voisi aloitella.

Näistä onnekkaista osumista innostuneena taidan laittaa parit lottorivit vetämään.

Uuteen viikkoon lähdenkin piirun verran jännemmissä tunnelmissa, ties vaikka päivä paistaisi ja aurinko ihan oikeasti edes vilkaisisi henkilökohtaiseen risukasaani.  Niitä tuntoja puretaan nousuviikolla, toivottavasti aurinkoisissa merkeissä.

Onnekkaita osumia sinulle, missä lienetkin !