keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Ihan tavallista arkea




Kesäkuun juhlahulinoiden jälkeen tuntui suorastaan mukavalta kun tavallinen arkinen viikko alkoi. Tiedossa ei ole oikeastaan mitään tutusta arjesta poikkeavaa, toki iloinen ja yllättävä asia olisi kutsu erääseen työhaastatteluun. Henkeäni pidätellen en sitä kuitenkaan odota, realisti kun olen.

Arjesta saa kuitenkin juhlan ihan sillä samalla sekunnilla kun avaa jomman kumman Torpan ovista ja astuu pihalle, kaikkialla on jotain kaunista ja ihastuttavaa nähtävää.

Leikkokukilla ei koskaan saa aikaan sitä hehkua, mitä pionit ja muut kaunokaiset tarjoavat puutarhassa. Tai noh, ehkä minulla vaan on aika pieni budjetti varattu leikkokukkaostoksiin.

Edes muutama kohtuullisen rivakka sadekuuro ja ukkospuuska eivät ole latistaneet pioneiden hehkua, se vain jatkuu ja jatkuu.




Hivenen harmittaa, etten hataralla muistillani osaa enää yksilöidä kuka näistä kaunokaista on 'Bowl of Beauty', 'Sarah Bernhardt', 'Festiva Maxima' tai ihan vaan 'Alba'. Sen tiedän, ettei 'Eden's Perfume' kuki tänä kesänä, leikkasin sen nimittäin ihan itse ja omakätisesti ns. tapille, kaikki nuput olivat kuivaneet ja taittuneet. Kasvatelkoon juuriaan tämän kesää.

Hauskoja ovat myös pionin kukinoista löydettävät vaihtuvat hyönteisnäyttelyt.  Jos minä olisin koppakuoriainen, kipittäisin varmasti suorinta tietä kelliskelemään pehmeisiin ja tuoksuviin kukintoihin.

Vaikka kaikkialla kukoistaakin aivan pakahduttavan ihanasti, muutama vitkastelijakin löytyy. Portaille ruukkuihin istutut valkoiset orvokit kukkivat ilahduttavan runsaasti mutta varsinaiset päätähdet, sinisarjat, eivät kasvata muuta kuin lehtiään, kukkavanoista ei tietoakaan. Höh ja pyh.
Ehkäpä nekin kasvattelevat juurakkoaan kuntoon ja täräyttävät ensikesällä kukinnallaan epäilevän puutarhurin nurin ja kumoon?






Ylioppilaan omenapuu vm-2019

Minua niin ilahduttaa omenatarhan näkymä, siellä on uusi ja tuore yrittäjä pyrkimässä satavuotiaiden klaaniin. Pitkää ikää ja leppoisia kasvuvuosia uutukaiselle toivoisin, sotavuosia ei ensimmäistäkään.

Kasvihuoneessa on aika sakea tunnelma nykyisin. Tomaatit, ne omakasvattamat ruipelot ovat nykyisin ihan hulluruohojen sukua. Kukkia on, raakileita on ja jännää on.  Koska olen tomaattikasvatuksessa ihan nöösi, en ole lannoitusta ja kastelua radikaalimpia toimenpiteitä juurikaan tehnyt.

Jossain vaiheessa nostelin taimet tukinarujen varaan, laitoin muutaman liima-ansan lentävien örkkien varalta ja kastelun yhteydessä poistelen varkaita. Eilen poistin muutamista altaista mielestäni liian alhaalla lötköttäviä lehtiä, etteivät homehtuisi ja mädättäisi koko kasvia. Muistan jostain lukeneeni, että latva pitäisi katkaista jossain välissä, en vain oikein osaa päättää milloin semmoinen hetki olisi jotta voisi pistää päitä poikki. Pitää varmaan googletella netistä, varmasti siellä on jokin Tommies for dummies -opastusvideo.

Osa lajikkeista on jotain ihan kamalia jättiläisiä, onneksi en niitä änkenyt amppeleihin. Ja Kanadaan tiedoksi, komiasti kasvaa ja kukkii sekä keltaisten, että punaisten laatikko, raakileitakin on jo.



Ihmeiden aikaa tämä tomaattien kasvu. Hyvässä kasvussa ovat myös chilit ja basilikat, melkein maistan jo itse tehdyn peston maun... kanadan reseptillä tietenkin.

Nyt olisi jo korkea aika kerätä yrteistä satoa. Pitää miettiä jokin järkevä kuivatusysteemi ainakin oreganolle ja lipstikalle, molempia on taas kerran hirmuisesti yli oman tarpeen.

Onhan se melkoista luksusta hakea pihalta tuoreet yrtit ruuanlaittoon, mansikatkin alkavat olla makeimmillaan, ensimmäiset litrat ovat jo pakastimessa. Toki nahkasäkkiin säilöttyinä eli tuoreeltaan ne ovat aivan omaa luokkaansa.

Syksyllä pistämme vadelmarivistöt nurin ja kutsumme traktorimiehen mylläämään rivistön. On nimittäin niin heinittynyt, ettei kauriiden viimetalvisten ruokapitojen jälkeen montaa oksaa jaksa heinikosta esiin nousta. Parasta uusia koko höskä, samalla on hyvä hetki miettiä kuinka paljon vadelmaa edes tarvitaan ja voisiko osan alueesta korvata jollain muulla marjalla. Pensasmustikoita meillä jo on ja lisää on syksyllä tulossa.

Nyt ei kuitenkaan tarvitse vielä miettiä syksyn töitä, nyt on aika iloita kesästä.

Tässä vielä ensimmäistä kesäänsä kukkivat iki-ihanat itoh -pionini. Viimeisenä kukkiaan panttaa Bartzella -niminen lajike. Muistaakseni se on keltainen, saa nähdä mitä sieltä tulee, taas pidetään höpelöä jännässä.

Kivaa viikon jatkoa sinulle, missä lienetkin !

Itoh -pioni 'Cora Louise'
Itoh -pioni 'Scarlet Heaven'




12 kommenttia:

  1. Minä olen arjen ystävä. Olen aina ihan tyytyväinen, kun juhlapyhät ovat ohi ja arki alkaa! Moni pionin kasvattaja on viime päivinä sadetta pelännyt. Sinulla pionit säästyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan tavallinen arki on parasta. Minä tykkään rutiineista ja tasaisesta menosta, silloin pienikin juhlan aihe tuntuu isolta.

      Ihmeesti ovat pionit selvinneet, meillä ei kyllä kovin pahasti ole satanutkaan. Ukkospuuskatkin ovat nopeasti ohi.

      Poista
  2. Sama tiällä, normi arki on parasta. Hienosti pionit kukkii! Nuo Itoh-pionit vallankin, kommeita ovat. Miulta jänis varmaan ol joka söi rimpsureunasista orvokeista kukat, hävis erräänä yönä kaikki. Tuholaisii ovat kauriit ja jänikset, vaikka somia ovatkin. Eilen ja toissailtana suatiin kaivattuu saitta, tätä järvii ukkoset kiertää ja Kinnulan mäille eivät tule. Onneks joku häntä heilahti tännekkin vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itohit ovat hienoja, kamalan kalliita vain. Minä ostin omani jostain hullunhalvasta tarjouksesta jossa sai kolme yhden hinnalla, suunnilleen. Kovasti niiden tuoksua kiittelevät, minusta ne kylläkin lähinnä haisevat teolliselle. Ehkä se vielä kukkimaton Bartzella on tuoksuva lajike.

      Jännästi ne isot vedet jakavat ukkosia ja meillä on tässä joku magneettikenttäkin kun valtatiellä sataa ja myrskyää, meillä ei pisaraakaan. Hassusti kiertää myrskyt tämän tienoon.

      Pellot kaipasivat vettä kipeästi, toivottavasti on myös hyvää keliä heinäntekoon.

      Poista
  3. Oi, ihana heponen terassilla, onko se puuheppa vai jotain muuta materiaalia?

    Mulla ei sinisarjat - ei sininen eikä valkoinen, saatikka sitten valkoraitalehtinen - myöskään kuki ja ikää noilla on useita, useita vuosia, salaisuutta kukkimiseen en oo vielä löytänyt. Jos joku tietää viisastenkiven tähän, avatkoon sanaisen arkkunsa...

    Bartzella ei kovin paljon tuoksu, tänä vuonna se kasvatti toistakymmentä nuppua, mutta hemmetti tän viikon rankkasateet minimoi kukinnan muutamaan päivään - ai että harmittaa.... osaiskohan joku toinen viisas sanoa, milloin se kannattaisi siirtää (ajatus olis puolittaa kasvi, tylysti lapiolla maasta puolet pois, jos oon oikein laiska...), kasvimaalla sitä ei pysty täydellä teholla ihailemaan ja nyt olis parempi paikka tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hevonen on jotain hyvin painavaa kivimateriaalia. Kirjaimellisesti kompastuin siihen paikallisella kirpputorilla ja pakkohan se mokoma oli napata kainaloon.

      Koska siitä ei löydy mitään valmistajan leimaa, sen on melkein pakko olla joku kansalaisopistolaisen tai muun yksintekijän työn tulos. Aitoja antiikkijuttuja ei meidän kirppareilta löydä. Hevonen on kuitenkin juuri hyvä lisä Torpan punamultaiseen miljööseen ja minä tykkään siitä hurjan paljon. Kahdeksalla eurolla superkiva löytö.

      Minun pienin sinisarjana ostamani kasvi on nyt väsännyt kukkavanan ja nupunkin, saa nähdä mitä siitä tulee. Suurin, se mitä espanjan talolla kasvaa hillittömästi, kasvattaa täällä vain lehtiä. Kukintaa en tohdi odotella. Eräs taituri jolla oliivikin tekee Suomessa hedelmää, kertoi pitävänsä sinisarjaa ankeudessa ilman lannoittteita. No, hän kyllä saa kaiken kukoistamaan joten voi olla ihan hyvä vinkki. Espanjalaiset naapurit kyllä ainakin kaapivat kaikki hevosten pallerot kaduilta pihoilleen ja surutta mättävät lantaa sinisarjoillekin. Ihme ettei Suomessa toimi.

      Itohien tuoksu on minusta ihan myytti, meillä ainakin. Olisi silti kiva jos Bartzella edes yhdellä näytekukalla kukkisi. Jakamista en ole miettinut, laitoin ne aikanaan niin, että siirrän vieruskasveja jos tarvis. Mutta jos olisivat jossain sivummalla, toisin kyllä paraatipaikoille, hienoja kun ovat.

      Poista
  4. No jo on kukkaloistoa ihan henkeäsalpaavasti. Näiden kuvien pariin palataan marraskuussa imemään kesän lämpöä, tuoksua ja voimaa. Tuo Scarlet Heaven on suorastaan törkeän upea!

    Kasvihuoneesi on suorastaan särmästi järjestyksessä. Minulla kasvarin valtaa viiniköynnös, joka levittelee raivokkaasti versojaan ympäriinsä. Rypäleitä tulee taas runsaasti.

    Iloa ja valoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zilga tuottaa tänä kesänä ennätyssadon niin ulkona (ei ole tehnyt kymmeneen vuoteen muutamaa terttua enempää/vuosi) kuin kasvihuoneessakin. Leikkelen kasvihuoneen zilgaa ankaralla kädellä säännöllisin väliajoi, kaikki rypäletertusta noin kahden lehden jälkeen huishaispois ja ilan terttua oleva kasvu samoin lyhyeksi. Jos en leikkelis, ei kasvihuoneeseen mahtuis tässä vaiheessa kesää enää ollenkaan...

      Poista
    2. Tita, minun pitäisi hommata uusi Zilga ja nyt kun teitä on useampi osaava minua sen kanssa opastamassa, sille olisi ehkä pidempi elämä luvassa.

      Hienoja ovat sekä Scarlet että Cora Louise, erilaisia ja todella vahvan värisiä, suosittelen jos hyvä aletarjous kohdalle osuu.

      Poista
  5. Taru, tuohan oli byvä tieto, että Zilgaa voi leilkaamalla hillitä. Mulla on niin pieni kasvihuone, että se menee jo tomaateista tukkoon jos ei pidä sotilaallista kuria.

    VastaaPoista
  6. Sakset vaan käyttöön, just pilkoin ulkona kasvavan Zilgan latvukset hittoon (pahimmat oli varmaan parimetrisiä...) ja vähensin lehtiä rypäleterttujen päältä, että saavat kaiken auringon ja toivottavasti ehtivät kypsyäkin vielä. Kokoeroa on paljon verrattuna kasvihuoneen kollegaan, lämpösumma on "sisällä" reilusti edellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää syksyn koittaessa (sitten joskus) miettiä viiniköynnöshommelia ja värkätä istutuskuoppa valmiiksi.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com