Joy of missing out

Mikäpä onkaan halvinta kaikkien aistien terapiaa? No ihan vaan kukkakävelyt eri vuorokauden aikoina omalla pihalla tietenkin.

Näinä kukkeina kesäpäivinä en haluaisi oikeastaan olla missään muualla kuin kotona. Media toitottaa helteitä, meillä on ollut vähän reilu +20° mittarissa ja aina välillä on saatu sateitakin. Huonompi juttu heinäntekijöille, laiskalle puutarhurille aivan passeli sää.

Ei ole liian kuuma kitkemiseen, kasvihuoneen huoltohommiin tai muuhunkaan ulkoilma-aktiviteettiin. Ruohonleikkuria pukatessa kieltämättä hiki tippui nenänpäästä, se johtui kyllä enemmän huonosta kunnosta ja maastonmuodoista. Eilen ajelin päältäajettavalla koneella tilusten tasaisempia alueita, villasukat jalassa.

Niin kivaa kuin reissaaminen ja aktiivinen elämäntapa onkin, juuri nyt en kaipaa mitään enkä oikeastaan ketään, kotona on kiva.

Pionien huima kukinta on kääntynyt viimeisiä nuppuja vaille finaaliin, viileä jakso venytti pionikauden ennätyspitkäksi. Liljat ovat kukkineet jonkin aikaa, päivänliljoja saa vielä odotella. En nimittäin muistanutkaan, että ne ovat yllättävästi melko myöhäisen kesän kukkijoita.

Ilokseni huomasin, että viime vuoden loppukesän helteillä siirtämäni päivänliljat tykkäävät uusista asuinsijoistaan ja kukkia on luvassa. Olen ihan tarkoituksella ryhmitellyt niitä isompiin kokonaisuuksiin. Olkoonkin, että kukintajakson ulkopuolella on vähän vaisumpaa, kukinta-aikaan odotus palkitaan ruhtinaallisesti. Ja heti päivänliljojen perään alkavat syysleimut oman näytöksensä.

Kasvimaalla ja yrttitarhassa on vallan villi meno, pioniunikot ovat levinneet komeaksi kasvustoksi. Harmillisesti kaikki valkoiset ja pinkit yksilöt näyttävät kadonneen ja tumman lila versio rehottaa yksinään.  Kivaa kerroksellisuutta tuovat kehäkukat ja ruiskaunokit, kaikki perinteisiä kasvimaan kukkijoita, mielestäni.

Yrttejä pitäisi kiireen vilkkaa leikata kuivumaan, yrttimaalla tuoksu etenkin iltaisin on paksu ja muhkea.

Mansikkamaa heruttelee viimeisiä marjojaan, jättikokoisia vadelmiakin on jo saatavilla. Aamuisin on mukava koirapoikia ulkoiluttaessa kerätä aamupala suoraan puskista. Tarjonta lisääntyy viikottain, ihan kohta valikoimaan tulee karviainen, kirsikat ja saskatoonit. Kaikki parhaimmillaan puskista syötyinä.

Karviaisten suhteen saa pitää puolensa, koirapojat ovat oppineet puskaherkuttelun ilot ja käyvät päivittäin tarkistamassa marjojen kypsyyden, ryökäleet tyhjentävät puskat jos tilaisuuden saavat.

Räksät ja muut rastaat viihtyvät näinä aikoina saskatoonkasvustoissa, syökööt vain vaikka itsensä tainnoksiin, satoa tulee hillittömästi yli oman (vähäisen) tarpeen.  Jahka alaoksien marjatkin sinistyvät, on saletti, että pihakukko ja rouvansa löytyvät samoista pusikoista.

Naapurista saatu makea luumu ja Torpan ylioppilaan nimikkopuu tekevät molemmat satoa tänä kesänä, ensimmäistä kertaa.

Vaikka ajatus hetkittäin karkaa välimeren maisemiin, siirrän mielelläni (ja osittain kyllä pakostakin) matkaa myöhemmälle ajankohdalle. Kahdessa edellisessä kuvassa pientä lievitystä  Andalucian ikävään, sieltä tuomani pieni lyijykukan ruippana kukkii ja suurin odotuksin istuttamani sinisarjan juurakot pusertavat näköjään yhden kukinnon. Tuskinpa pääsen viikunasadon kimppuun tänä vuonna,   kunhan haikailen.

Juuri nyt en kuitenkaan halua lähteä yhtään mihinkään. Luvassa on täysimittainen helleviikonloppu tällekin maankolkalle. Viikonlopun ohjelmassa on vain yksi sovittu meno, konfirmaatiokahvit sunnuntaina. Muuten saa hommailla omassa rauhassa. Tai no melkein omassa rauhassa, Iso-J palasi eilen kotiin ja tuo oman (äänekkään) panoksensa Torpan äänimaailmaan.

Leppoisaa loppuviikkoa, missä lienetkin. Minä pysyn kotona. Ja ihastelen erityisen huimasti kukkivia kuutamohortensioitani.