Pikkukesän sadonkorjuu

On tämä kevät ja alkukesä, toiselta nimeltään Pikkukesä, aivan valtavan pakahduttavaa aikaa.
Satoa korjataan silmillä, ääninä ja tuoksuina, kellon ympäri. Kukinta lupailee myös valtavaa satoa, sitten kun sen aika joskus hamassa tulevaisuudessa Ison kesän kääntyessä syksyyn on.

Selasin puhelimeen, tablettiin ja kameran kortille kertynyttä kuvamateriaalia ja tässäpä kooste pikkukesän sadonkorjuusta.

Valkoiset kukat kuuluvat pikkukesään, palloarovuokko ja raparperikin antavat parastaan.

Ylemmässä kuvassa unikkopenkki leimuaa keskipäivän auringossa, alemmassa Tuurenpihlaja leväytti auki lautasellisen kukkia.

Valkoisten syreenien kukinta jatkuu vielä juhannuksenkin yli, lilat jo kuihtuivat. Istuttamista odottaa vielä kaksivärinen 'Sensation' -lajike.

Huomaan, ettei minulla ole ensimmäistäkään valkoista alliumia, laukkaostoksille siis !

Pitäähän punaisen mökin pihalla valkoisia ruusuja olla, vanhaa kunnon juhannusruusukantaa tietenkin.

Tämä kurjenmiekka (jonka tarkempaa lajiketta en muista) on vähän ristiriitainen tapaus. Toisena päivänä se on aivan ihastuttava, toisena päivän varsin lihaisa sävy on kauneudenkaipuulleni liikaa. Jotain hyvin vanhanaikaista siinä ehdottomasti on:

Näinä kymmenenä vuotena jotka olemme Torppaa asuttaneet, en ole nähnyt näin valtavia lumipalloheiden kukintoja, suurimmat ovat luokkaa 'lapsen pää'.

Yksi lukuisista hohtohetkistä, itoh -pioni avasi ensimmäisen kukkansa. Monta nuppua on vielä jäljellä ja kaksi erillistä lajikettakin. Oi tätä pienen ihmisen onnea!

Punalehtiruusu on kasvanut kituliaasta taimesta (Espoon kodin pihalta kuokin sen talteen, alkujaan Majakarilta) valtavaksi puskaksi, ensimmäiset kukat ovat kuin pieniä valoja.

Toinen ihanuus, ruusupioni:

Vuokkopioni on selkeästi oikeassa paikassa, se kukkii ja leviää aivan hillittömästi.

Luonnonkukissakin riittää herkkää kauneutta:

Ensimmäiset ruusut ovat aina yhtä ihania. Onneksi näitä on istutettu moneen paikkaan, valoisaan ja varjoisampaan. Näin kukinta jatkuu kauan. Nämä kaunokaiset kasvavat Äitikullan takapihalla.

Tämä on todellinen perinneruusu, yksi aarteistani. Kuokin Joutenvaaran mummolan villiintyneestä puutarhasta ruusunpätkän talteen ja polkaisin multaan, ihme ja ihastus oli valtava kun se seuraavana kesänä päätti kukkia. Sen tuoksu on aivan omaa luokkaansa. Ruusu on peräisin rajantakaisesta Karjalasta eikä näitä varmaankaan saa taimistoilta isollakaan rahalla. Yritän vaalia tätä yksilöä ja ottaa talteen varakopioita jotka sijoittelen eri paikkoihin. Minulle tämä ruusu on todella rakas ja yritän muistaa päivittäin käydä sitä tervehtimässä.

Nämä Rococo -orvokit ovat hauskoja, ihan itse siemenistä kasvatin ja siitä huolimatta sain kukkiviksi asti. Näitä on istutettu ruukkuihin eri puolille pihaa.

Akileijat leviävät ja tässä Takapihan Tavernan siimeksessä ne ovat ihan oikeassa paikassa. Lajike on 'white Barlow'.

 

Pikkukesä päättyy juhannukseen ja siitä alkaa iso kesä. Luvassa lisää kukintaa, toivottavasti hillitön tomaattisato ja paljon muuta ihanaa. Yrttimaalta saisi aivan valtavasti ainakin oreganoa talven tarpeisiin eikä ensimmäinen itsetehty pestokaan ole enää kaukana, basilika rehottaa kasvihuoneessa aivan villinä.

Tänä keväänä olen vihdoin malttanut pysähtyä nauttimaan pihan ja puutarhan tarjoamista elämyksistä, sitä on pitänyt ihan oikeasti opetella mutta kylläpä kannatti! Eihän elämä voi olla pelkkää kitkemistä ja raatamista, joskus pitää kääntää katse pois loputtoman pitkästä työlistasta ja nauttia kaikilla aisteilla.

Ihania kesäpäiviä sinulle, missä lienetkin!