Kerroksia vihreydessä

Amerikan jalopähkinä

Sadepäivän to do -listalla on jo monta viikkoa roikkunut Torpan pihan vihreä kerroksellisuus ja sen esittely Torpan päiväkirjassa. Tänään vihdoinkin sataa. Sateen ansiot ovat epäilemättä suuremmat kuin näiden kuvien, mutta käydään kuitenkin kierroksella.

Torpalle on kertynyt jo varsin rehevä kokoelma erilaisia puuvartisia, puita ja pensaita. Havuja ja lehtipuita. Toki meillä on pihakuusi, kotipihlajat, koivuja, metsävaahteroita, tuomia, pari mäntyä, lehtikuusi ja kaiken yllä muhkeilevat valtavat terijoen salavat.

Suurella pihalla kasvitkin voivat olla suuria ja mielestäni nämä pikkupuut tuovat hienosti rauhallista kontrastia hetkittäin varsin läkähdyttävästi kukkiville suurille perennapenkeille.

Puutarhan rauhallisessa kulmassa meillä on nurkkaus jota ei välttämättä odota löytävänsä vanhasta maalaispihasta. Kahden tuomen välissä on Nassen hauta, sen takana rivissä viiden kissamme haudat. Paikalle on istutettu surukuusi, hopeakuusi, toisaalta siirretty angervo ja pari muuta erilaisempaa vihreyttä edustavaa kasvia, mm. koristetyrni 'Hikul'.

Raikasta vihreyttä 

Seljasta ja vanhoista heinäseipäistä on ihan vaivihkaa syntynyt hieno seinämä riihen harmaan hirsiseinän jatkoksi. Tämän seinän edustalla tuuheuteensa pakahtuu vuokkopioni ja ruusupioni sekä mm. suuri ja mahtava liila konnanyrtti. Näistä ei nyt ole kuvaa koska pioneiden kukinta meni jo eikä konnanyrtti kuki ennenkuin loppukesästä.

Purppuraheisiangervo 'Diabolo' 

Purppuraheisiangervo 'Diabolo' on paisunut mahtavaksi, tänään se rötkötti sateen jälkeen varsin masentuneen näköisenä.

Se ja naapurinsa tyrniperhe muodostavat hienon yhteisön. Taustalla asuu Joutenvaaran mummolasta kuokkimani metsävaahtera. Vaikka kaikki ovat samalla kulmalla riihen, hevostarhan ja maakellarin triangelissa, alueen läpi pystyy puikkelehtimaan päältäajettavalla ruohonleikkurilla ja onpa jätetty tallin huoltoajoreittikin, tietäjät tietää reitin ja rohkeimmat ajaa.

Paikalla oli aikoinaan myös nätti taalainmaankoivukin, mutta sen Iso-J ja siimaleikkuri sivalsivat kuolioon.

Taustalta näkee myös punalehtiruusun rehotuksen jos osaa seuraavasta kuvasta katsoa ja tulkita näkemäänsä. Myös valkomarjapihlaja siellä on, nyt siinä ei ollut mitään kuvattavaa kukinnan jo mentyä.

Mantsurian jalopähkinä

Nämä jalopähkinät (juglans) saattavat mennä minulta komeasti sekaisin. Tämä yksilö on viihtynyt kaikki nämä vuodet maakellarin pohjoislaidalla, tallipihalla. Edes meillä majailevat kengurun kokoiset rusakot eivät siihen ole (toistaiseksi) koskeneet.

Vieressä on japaninsiipipähkinä joka näyttäisi olevan ainoa kehnosti voiva puuvartiseni tällä hetkellä. En oikein tiedä mikä sille on tullut, eihän viime talvi ollut edes paha. Lehdettömiä oksia ja kuiva karahka muutenkin.

Japanin siipipähkinän kukinto

Isoon pihaan mahtuu myös isoja perennoja. Näitä ei tarvitse hillitä millään tavoin, saavat kasvaa omaan kokoonsa ihan vapaasti, eivät ne yhdessä kesässä kovin hirmuisiksi kuitenkaan ehdi. Ne tuovat kaivattua kerroksellisuutta ja sävykkyyttä muuten melko tasaiseen pihaan. Koska nimimuistini on tajuttoman huono, en nyt millään muista mikä on tatar ja mikä töyhtöangervo, mikä röyhyjotain tai jokin muu. Isoja ja hienoja kaikki tyynni.

Tässä alempana vielä pikaräpsy puhelimen kuvista, punalehtiruusu on muhkea, vasemmassa laidassa valkomarjapihlaja, taustalla Joutenvaaran vaahtera ja kaiken keskellä perintöruusu, se nimetön vanha venäläinen aarteeni.

Sulohelmipihlaja

Pihlajien kohdalla sydämessäni on aina ollut pehmeä paikka ja heikko kohta. Pihalla on hieno kolmen kotipihlajan ryhmä ja sen lisäksi vaatimaton kokoelmani käsittää valkomarjapihlajan,  sulohelmipihlajan ja tietysti pohjolan palmun, tuurenpihlajan.  Pihlaja on huikean kaunis puu, kaikkina vuodenaikoina mielenkiintoinen.

Tuurenpihlajan kukkalautanen

Vuosikausia minulta vei, että sallin ensimmäistäkään tuijasuvun edustajan muuttaa Torpalle. Onneksi Iso-J piti päänsä ja kuskasi rautakaupan taimipoistokompostista tänne ison läjän karahkoita. Ne istutettiin kolmen ryhmissä autotallin tien varteen, isojen salavien länsipuolelle. Vuosien myötä niistä onkin kehittynyt ajotien laitaan komea rivistö, antaa talvisin näkösuojaa maantielle ja on ihan hieno muutenkin.

Isoista lehtiperennoista ei voi puhua ilman mainintaa Ruttojuuresta. Meillä on kesäisin komea vihreä muuri aitanpäädyn  ja ajotien välissä ja antaahan se syksyn ensimmäisiin pakkasiin asti näyttävän näkösuojan talolta  maantielle.

Hieman harmittaa, että lähes kaikissa netin puutarhakeskusteluissa kehotetaan tuhoamaan ruttojuuret, ikäänkuin se olisi haitallinen, jättiputkeen verrattava vieraslaji, tapettava tavattaessa. Kyllä jokaiselle kasville on paikkansa, kunhan vaan paikka on oikea.

Juuri nyt, kun kukassa on vain pieni osa ruusuista ja pioneista, nämä pihan vihreitä kerroksia tekevät kasvit osoittavat suuren arvonsa. Jonkun silmään saattaa näyttää vihreältä massalta, minulle se tuo rauhaa ja kauniita kokonaisuuksia.

Irlanninkataja (vasemmalla)

Väripilkkuna tähän vihreyden ylistykseen lykkään hyväksi lopuksi perhoangervon. Se on uskomattoman kaunis kasvi jonka vuotuinen kasvukaari päättyy komeaan ruskaväriin. Jostain syystä perhoangervo on ollut minulle aina hullun vaikea kuvauskohde, sen suurta kokoa, samanaikaista siroutta ja kukkien hentoutta en kertakaikkiaan saa kuvattua hyväksi kokonaisuudeksi, en edes osiksi.

Hieno kasvi se kuitenkin on, kuuluu ehdottomasti tänne tuomaan oman hattaraisen kerroksensa.