Edes kerran elämässä

Kylläpä elämä nyt kaikenlaista kivaa eteen kantaa.

Heti kun lakkiaisista selvittiin, olikin edessä vuotuinen Raahe-Sotkamo -reissu.

Siitä hetperrään Torpanmäkeä kurvaa ylös Nemppakuoma. 

Se on aina hyvä ihmisen olla tärkeiden ihmisten seurassa, muistaa, ettei täällä taaperra yksikseen. Minäkin viihdyn hyvin yksikseni koska tiedän, että en kuitenkaan ole yksin maailmassa. On ystäviä. On läheisiä. On perhe. Silloin on ihmisen kohtuullisen hyvä olla. Ahneutta olisi pyytää enempää.

Meillä oli mukava perjantai-ilta. Istuttiin Takapihan Tavernassa, grillailin vähän sitäsuntätä, aurinko lämmitti (ja thermacell kärysi). Viini oli kylmää ja ympärillä oli monta tärkeää ihmistä. Paitsi Iso-J vietti iltansa jossain käsivarren Lapissa. Lämmitin pihasaunan ja olihan siellä kiva pitkästä aikaa itsekin piipahtaa.

Ehkä ikä alkaa painaa, könysimme yöpuulle jo reilusti ennen aamukahta. Nuoriso luovutti jo puoliltaöin,  mutta meillä oli niin paljon kommentoitavaa. 

Lauantaina pääsin kuskiksi golfkärrylle kun Nemppakuoman kanssa lähdimme pallojahtiin. Minä jätin mailat sikseen (viheriö kiittää) ja keskityin katselemaan, oppimaan ja viisastumaan. Opinkin paljon ja kaikenlaista erilaisista mailoista, nurmen koostumuksesta, väylien pituuksista, merkeistä, golfetiketistä ja ennenkaikkea, nautin hienosta päivästä.

Ajopelini oli tällä kertaa varsin leppoisa sillä eihän sillä kovin lujaa pääse eikä ole kummoinen maasto-ominaisuuksiltaan. Pysyi hyvin näpeissä eikä pilannut ilmaa. Ei kaatunut eikä karannut.

Mielelläni lähden caddieksi uudelleen, vaikka Hipsaanian viheriäisille kentille. 

Täysi kierros otti rapsakat neljä tuntia ja ihossa tuntui sekä aurinko, että Höytiäiseltä puhallellut tuuli.  Piti laapata naaman uurteisiin tanakampaa voidetta ja illalla nukutti kieltämättä hyvin. Sunnuntaina olikin Perikunnan Vanhimman kuskaus samaisiin maisemiin jo aamuseitsemäksi kun samaisilla vihreillä kukkuloilla lyötiin kisapalloja.

Kiitos vielä kerran tästäkin kokemuksesta, Nemppakuoma.

Kulunut viikko oli pikkuisen erilainen, koskapa Iso-J loittoni päivä päivältä kauemmas. Välillä taisi piipahtaa ainakin Ruotsin puolella eikä ollut kaukana Norjasta, Kilpisjärvi taisi olla etäisin etappi. Tätä kirjoittaessa on jo kotimatkalla, Sodankylästä on enää vajaa 700 km kotiin. Juhannukseksi meinasi.

Kesä etenee, nyt jo valkoisetkin syreenit alkavat pakahtua kukkaistulvaansa. Vielä niitä onneksi juhannuksena jokunen kukkii joten siskolikkakin pääsee ns. hajulle.  Se on hyvä, että on monta erilaista lajiketta, aina on joku hitaampi joten kukinta kestää hitusen pitempään.

Ruusut ja pionit ovat piukassa nuppuja ja ensimmäiset ovat jo kukkineet. Tätä kukinnan ja vieläkin lisääntyvän valon aikaa on niin paljon odotettu. Kunpa voisin tallettaa nämä tuoksut ja äänet jotenkin niin, että niihin voisi marraskuun pimeimpinä hetkinä palata, aivan pakahduttavan ihanaa aikaa tässä nytkin eletään. Yölaulajat lurittavat niin kauniisti, että iltaisin melkein toivoo jaksavansa valvoa vielä vartin kauemmin.

Heti kun seuraavan kerran maltan istahtaa läppäri sylissä, lupaan laittaa jokusen tunnelmakuvan pihalta. Tällä kertaa nämä keltaiset laiskurit näyttävät rentoutuksen mallia.

Juhannusviikko on hyvällä mallilla ja säät suosivat! Ihanaa viikon jatkoa sinulle, missä lienetkin.