torstai 1. marraskuuta 2018

Lupaava alku


Semmottis sitten.

Pikkuruisista alkuhankaluuksista huolimatta Hirnakan Torpalla ruikutetaan marraskuusta ihan niinkuin aikaisempinakin vuosina. Ehkä minä vielä joskus saan kirjoitusoikeudetkin -viralliset siis. Nyt joudun kikkailemaan "en ole robotti" -pakkotunnistusten kanssa mikäli meinaan minkäänlaista mölähdystäni saada julki toisten blogeihin.

Noh, tämänvuotinen marraskuu alkoi harmaana ja tuhnuisena, lämpöasteet plussalla ihan niinkuin aina ennenkin.

Jokunen toiveikas orvokintynkä yrittää vielä sinnitellä, joku kultapallon kukintokin näyttää selvinneen viikonlopun ja alkuviikon pakkasista. Muuten maa näyttäisi olevan valmis talveen. Salavissa on toki vielä noin sata miljardia lehteä visusti kiinni ja ne saamme maahan sitten joskus maalis-huhtikuussa.  Että ei pääse harava hämähäkin seittiä lykkäämään.

Talveen on valmistauduttu niinkuin ennenkin, riihessä on polttopuuta, tallissa on heinää ja kaikkea saadaan lisää. Vielä kun saisin survottua isot kanaset tallin eteiseen ja varjeltua heinien pölyyntymisen orppirouvien hilsepäästöiltä. Ilmeisesti joudun laittamaan jonkinlaisen pressuviritelmän heinäpaalien eteen tai päälle.

Siinäpä saavat ponitkin kätevästi siedätystä äkillisiin ja yllättäviin ilmiöihin, pakkasessa rapiseva pressu tutun ja turvallisen tallin sisällä pistää paatuneimmankin ruunan pyörimään helikopterina. Aivan extremehommiin päästään jahka pihalla norkoileva naapurin katti keksii pressussa roikkumisen ja hevosten säikyttelyn ilot.

Tämmöistä jännää tänään.

Heippa ja koeta kestää, 1/30 lusittu !



PeeÄääs: villi arvaukseni on, että syypää näihin kirjautumismurheisiin on tuo paholaisen keksintö nimeltä Google+. Minulla on jostain syystä KAKSI tiliä joista molemmat on linkitetty tähän blogiin. Jos uskaltaisin, poistaisin ainakin toisen. Mutta kun en tiedä kumman poistamisesta on vähemmän harmia *gnnnnnhhh*









8 kommenttia:

  1. Oi tuo ilmaus 1/30 lusittu on loistava oivallus! Minä niin vihaan marraskuuta noin lähtökohtaisesti, mutta tämän vuoden marraskuussa on ihan hassu hymynkare suupielessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin mainio syy vähän hassuun hymyyn ;-)

      Poista
  2. Google+ on, jos ei nyt ihan kaiken pahan alku ja juuri, niin melkein kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan kaamea sotku koko guugleplussa ja pitkä miinus päälle !

      Poista
  3. Marraskuu on ihana kuukausi! Piha on paketissa, paitsi viimeiset alesipulit, jotka ahneuksissani ostin...no ne on pieniä ja alla kaksisataa, äkkiä ne maahan sujahtaa. Nyt saa polttaa kynttilöitä, puuhailla sisällä, ei tarvi siristellä ja siis ei tule ryppyjäkään ja nyt voi haaveilla tulevasta keväästä ja kesästä ja tehdä hankintoja halvalla! Kohta on joulukin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan positiivinen asenne, pidä tuo <3
      Kohta onneksi pääsee taas mopo keulimaan siemenhyllyjen äärellä. Ja onneksi on tosiaan joulun kukkasesonki päällä !

      Poista
  4. Tsemppiä marraskuuhun, ja samoin Bloggeriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi on jo 6/30 ja kuukauden päästä on aika juhlia itsenäisyyttä.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com