Hönttisen pariskunta

Pihavahtipariskunta, Herrasväki Hönttinen alkaa olla jo kyläläisillekin tuttu. Ovathan ne pyörineet Torpan pihalla keväästä saakka, käyneet postilaatikolla tien vieressä toimittamassa liikennelaskentaa ja muutenkin ovat melko näkyvä elementti näinkin isossa pihassa.

Sunnuntaiaamun auringossa, rouva etualalla

Tämä pariskunta on Iso-J:n omaa siipikarjaa. Rodultaan jättikocheja. Useamman kilon painavat, kukko luonnollisesti massiivisempi. Aluksi minä pidin näitä hervottoman kokoisina, mutta nyt kun olen hommannut (kilpavarustelua, myönnän) orpingtoneja, Hönttisetkin näyttävät ihan vakiokanan kokoisilta. Turha kai sanoa, että kääpiökochit ovat minusta mikroskooppisen pieniä lintuja?

Nämä ovat nyt reilun vuoden ikäisiä, väri on mustavalkea mottled.

Ovesta ei voi astua ulos tai pihalla montaa askelta ottaa kun nämä jo juosta hynttäävät hirmuisella ravilla tutkimaan tulijan tuomisia. Aina onkin syytä varata leipäpalanen (pehmeätä moniviljaa, kiitos) mukaan sillä nokka yltää kyllä tullaamaan kädet. Ja penalttia tulee heti jos tyhjin käsin pihalla meinaa kulkea.

Nopeet syö hitaat

Syövät siis kädestä ja ovat vielä varsin uteliaitakin, mieluusti tallustavat sinne missä tapahtuu. Äitikulta ei aamulla voi lähteä lehden hakuun muuten kuin hiippailemalla seinäviertä pitkin, nämä säntäävät heti perään.

Joskus kesällä oli sattunut tilanne jossa lehdenhakija oli tajunnut Nassen käytöksestä, että jotain outoa on nyt ilmassa ja katsonut taakseen. Hönttiset pitivät perää ja olivat aivan vakain aikomuksin astumassa asfaltoidulle tielle sen ylittääkseen ja seuratakseen lehtilaatikolle saakka.
Olisi siinä ollut aamun työmatkalaisilla ihmettelemistä riittänyt.

Pariskunnalla on kova kunto, koko kesän ja syksyn ovat saaneet partioida pihalla. Alkukeväästä olivat vähän arempia ja hitaampia. Toki talven sisäkausi oli jäykistänyt kinttuja ja talvella paisuteltu kupu oli vähän turhankin pullea. Nyt ne voisi huoletta ilmoittaa vaikka kanaraveihin jos sellaisia joku järjestäisi. Surutta pistäisin kaikki pennoseni likoon näiden numerolle ja vinkkaisin ehkä kaverillekin, hillotolpalla tavataan!

Perheenlisäyshommissa tämä pariskunta on vähän toistaitoinen. Rouva kyllä munii uutterasti 5-6 munaa viikossa (paitsi ei nyt moneen kuukauteen) ja munista lähtee kehittymään kuoriutumiskelpoisia poikasiakin. Viime keväänä kääpiökochmamma hautoi muutaman jätin munan ja poikasiahan sieltä tuli. 

Kävi vain niin surkeasti, että molemmat poikaset löytyivät kuoliaaksi tallottuina kanalan pehkuista myöhemmin keväällä. Eivät nämä höntit oikeasti tajua kokoaan ja painoaan ja epähuomiossa saattaa pikkuväkeä jäädä jalkoihin. Yksi kääpiökoch löytyi niin ikään kuoliaaksi litistyneenä ja silloin päätin siirtää jätit omaan yksiöönsä tallin yhteyteen. Siellä on kuivikevarastona entinen lammaskarsina ja siitä sai melko helposti eristettyä tilan näiden väliaikaismajoitukseen. Heti säiden sallittua nämä siirtyivät päiviksi taivasalle ja yöksi riiheen.

Mukava ja kohtuullisen harmiton pariskunta tämä on. Pihanurmi on saanut lannoitusta, onneksi päästöt ovat sen verran suuria, että ne kyllä näkee jos älyää katsoa eteensä. Kaikki eivät sitä hoksaa tehdä ja sitten on liukumiina kengänpohjassa. Toisaalta alati sateinen kesä (ja syksy) on huuhtonut päästöt nopeasti syvemmälle maaperään.

Nyt alkaa olla aika lapioida pariskunnan kylpypoterot salavien varjosta umpeen ja hätistää talvikämpille tallin eteiseen. Hevosetkin saavat taas tottua kiekuherätykseen, onneksi tämä on aika laiska ja aamu-uninen herättäjä.