Lumikuuroja

Pikkukoiran tilavampi eriö

Ennenkuin päästään lumiasioihin, pitää vähän luistattaa ja keulittaa mopoa, eräs eläkeläinen on totutellut omaan lentoyksiöönsä. On niin jäätävän kokoinen koppi, että haluan oikeasti nähdä sen lentokenttävirkailijan joka jotain moitteen sanaa löytää tämän kokoluokan lentoyksiöstä. Mahtuu pikkukoira pyörimään akselinsa ympäri kaikissa suunnissa. Kupin nimi pitää tietysti vaihtaa, eihän sitä nyt Hugona passaa matkustaa kun passissa lukee Peetu.

Elmo ja muuta kattikaartia lumi ja lumessa pomppivat tintit kiinnostavat kovasti, mutta niin vain on kaikkien kohtaloa hautautua sohvan uumeniin, tässä kuvassa Elmo vajuu nojatuolin selkänojan taakse, aina vain alaspäin.

Pitää viikolla hommata talipallot ja viljasäkit valmiiksi, tintit yrittävät vimmatusti nurkanvaltausta kanalassa ja sehän ei nyt käy ollenkaan. Aamuisin niitä ryökäleitä pyyhältää kanalan porstuasta ulos iso parvi ja jättävät vielä hirveän siivon jälkeensä. Parempi tintti pihalla.

Hyvin palvelleet

Niin sitä lunta. 

Muualla maassa on satanut sakeastikin ja sehän pistää äkkinäisen hätään. Meillä oli aikaa totutella ajatukseen lumesta ja kuunnella nastarenkaiden rapinaa, kelit pysyi kuivina ja kylminä. Aurinkokin näyttäytyi vaikka kukoistaakin täydellä tehollaan ihan toisella puolella palloa tällä erää.

Hopianuolen hyvin palvelleet kesäkiekot ovat tulleet tiensä päähän, pikkuisen epätasaista kulumista oli havaittavissa ja niinpä nousuviikolla piipahdankin autoliikkeessä laitattamassa kulmat ja suuntaukset kuntoon.

No tänä aamuna maisema oli sitten valkoisena. Kun piti niiden kellojen kanssa taas pelata viime yönä, olin väijyssä käytännössä koko yön. Se on varmaan joku muutosvastarinta minussa joka kapinoi ajan kanssa puljaamista vastaan ja siksi unikin kaikkosi. Jossain vaiheessa oli satanut maan valkoiseksi ja koko päivän oli taivaan ränni auki niin, että lunta on nyt jo useampi sentti.

Hevoset tepastelivat tallista tarhaan kuin ballerinat, kovin korkealle nousi jalka ja kovin luimussa olivat korvat. Sinne jäivät sateeseen nuttu-ukkoina heinäkasan äärelle, minä jatkoin vielä uniani hyvällä omallatunnolla.

Koirillakin oli hirmuisen jännää nuuhkia lunta ja etenkin yön jälkiä lumen alla. Vein molemmat pienelle metsälenkille, Leffe juoksi rusakkona ja Peetu tepasteli arvokkaammin, kovasti paljon tuntui hajuja taas olevan.

Saatiin vihdoin finaaliin se puurehvohkakin, nyt on pihapuut somasti pinottuna ja rangat nipussa. Siitä kertyi useampi pinomotti hyvää koivupuuta, kaikkihan se on kotiin päin kun itselleen tekee.

Ihan näyttää talviselta nyt. Olisi kyllä ihan hyvä jos pysyisi kylmänä ja selkeänä nämä säät, minun puolestani enempää lunta ei juuri tarvittaisikaan. Sen verran pitää vielä pihahommissa ponnistella, että talvisuojaukset on tehtävä. Muutama hyvin rusakoille maistuvaksi tiedetty puu pitää ehdottomasti  käärylöidä verkkoon ja rätteihin. Sitten saa minun puolestani talvi jäädä olemaan, vähäksi aikaa.

Alkavalla viikolla on se kuuluisa viimeinen tippa tiristettävänä eli paperitöiden merkeissä pusken pari ensimmäistä päivää. Jospa se sitten alkaisi sen osalta helpottaa.

Ja jotta elämässä ei ihminen itseään helpolla päästäisi, hankin pientä haastetta odottamaan. Eli paperitöistä käsitöihin -tai edes sinne päin. Onnekseni netissä on runsaasti for dummies -tason ohjeita ja youtubevideoita villasukkahommiin.

Leppoisaa maanantaita, lumella tai  ilman!

Mitä kissa voi opettaa?

Jos joku niin kissa osaa ottaa syksyn myrskyt ja talven tulon lungisti.
Täällä sitä maataan koivet oikosenaan lämpimän uunin kyljessä ja kelliskellään lampaantaljoilla. Hirveesti ei näytä stressaavan ulkona hiljalleen jäähtyvä maa ja tuulessa värjöttelevät talitintit.

Onhan se toki onnekasta kun edes joku on näin rento ja rauhallinen, itse ei pysty samaan.

Tekemättömiä töitä on tehtäväksi asti ja hoidettavia asioita toinen mokona. Ajattelemistakin on viime aikoina piisannut.

Työhönpaluuprojekti on kieltämättä kova kivi käännettäväksi. Ei muuten, mutta nämä edeltävät välitehtävät, pohdinnat ja itsensä kanssa pähkäiltävät jutut valvottavat välillä öisin ja torkuttavat päivisin.

Sekin on erinomaista, ettei mitään tässä vaiheessa hakata kiveen (paitsi päätä siihen harmaaseen) eikä  mitään betoniin valeta. Kaikkea voi vielä muuttaa ja veivata kurssia suotuisammaksi jos aluksi valittu vaikuttaa huonolta. Valitettavasti mitään valmista ei vielä ole, mutta sentään jo jonkinlainen suunta on  selvinnyt, ehkä.

Onneksi välillä voi vetää pipon korville ja siirtyä ulos lapioimaan loputonta salavanlehtitulvaa kottikärryihin.

Ja mitenkäs sille kissalle lopulta kävikään? Aivan, se putoaa aina jaloilleen.
Kyllä tää tästä.

Mukavaa loppuviikkoa!

Hönttisen pariskunta

Pihavahtipariskunta, Herrasväki Hönttinen alkaa olla jo kyläläisillekin tuttu. Ovathan ne pyörineet Torpan pihalla keväästä saakka, käyneet postilaatikolla tien vieressä toimittamassa liikennelaskentaa ja muutenkin ovat melko näkyvä elementti näinkin isossa pihassa.

Sunnuntaiaamun auringossa, rouva etualalla

Tämä pariskunta on Iso-J:n omaa siipikarjaa. Rodultaan jättikocheja. Useamman kilon painavat, kukko luonnollisesti massiivisempi. Aluksi minä pidin näitä hervottoman kokoisina, mutta nyt kun olen hommannut (kilpavarustelua, myönnän) orpingtoneja, Hönttisetkin näyttävät ihan vakiokanan kokoisilta. Turha kai sanoa, että kääpiökochit ovat minusta mikroskooppisen pieniä lintuja?

Nämä ovat nyt reilun vuoden ikäisiä, väri on mustavalkea mottled.

Ovesta ei voi astua ulos tai pihalla montaa askelta ottaa kun nämä jo juosta hynttäävät hirmuisella ravilla tutkimaan tulijan tuomisia. Aina onkin syytä varata leipäpalanen (pehmeätä moniviljaa, kiitos) mukaan sillä nokka yltää kyllä tullaamaan kädet. Ja penalttia tulee heti jos tyhjin käsin pihalla meinaa kulkea.

Nopeet syö hitaat

Syövät siis kädestä ja ovat vielä varsin uteliaitakin, mieluusti tallustavat sinne missä tapahtuu. Äitikulta ei aamulla voi lähteä lehden hakuun muuten kuin hiippailemalla seinäviertä pitkin, nämä säntäävät heti perään.

Joskus kesällä oli sattunut tilanne jossa lehdenhakija oli tajunnut Nassen käytöksestä, että jotain outoa on nyt ilmassa ja katsonut taakseen. Hönttiset pitivät perää ja olivat aivan vakain aikomuksin astumassa asfaltoidulle tielle sen ylittääkseen ja seuratakseen lehtilaatikolle saakka.
Olisi siinä ollut aamun työmatkalaisilla ihmettelemistä riittänyt.

Pariskunnalla on kova kunto, koko kesän ja syksyn ovat saaneet partioida pihalla. Alkukeväästä olivat vähän arempia ja hitaampia. Toki talven sisäkausi oli jäykistänyt kinttuja ja talvella paisuteltu kupu oli vähän turhankin pullea. Nyt ne voisi huoletta ilmoittaa vaikka kanaraveihin jos sellaisia joku järjestäisi. Surutta pistäisin kaikki pennoseni likoon näiden numerolle ja vinkkaisin ehkä kaverillekin, hillotolpalla tavataan!

Perheenlisäyshommissa tämä pariskunta on vähän toistaitoinen. Rouva kyllä munii uutterasti 5-6 munaa viikossa (paitsi ei nyt moneen kuukauteen) ja munista lähtee kehittymään kuoriutumiskelpoisia poikasiakin. Viime keväänä kääpiökochmamma hautoi muutaman jätin munan ja poikasiahan sieltä tuli. 

Kävi vain niin surkeasti, että molemmat poikaset löytyivät kuoliaaksi tallottuina kanalan pehkuista myöhemmin keväällä. Eivät nämä höntit oikeasti tajua kokoaan ja painoaan ja epähuomiossa saattaa pikkuväkeä jäädä jalkoihin. Yksi kääpiökoch löytyi niin ikään kuoliaaksi litistyneenä ja silloin päätin siirtää jätit omaan yksiöönsä tallin yhteyteen. Siellä on kuivikevarastona entinen lammaskarsina ja siitä sai melko helposti eristettyä tilan näiden väliaikaismajoitukseen. Heti säiden sallittua nämä siirtyivät päiviksi taivasalle ja yöksi riiheen.

Mukava ja kohtuullisen harmiton pariskunta tämä on. Pihanurmi on saanut lannoitusta, onneksi päästöt ovat sen verran suuria, että ne kyllä näkee jos älyää katsoa eteensä. Kaikki eivät sitä hoksaa tehdä ja sitten on liukumiina kengänpohjassa. Toisaalta alati sateinen kesä (ja syksy) on huuhtonut päästöt nopeasti syvemmälle maaperään.

Nyt alkaa olla aika lapioida pariskunnan kylpypoterot salavien varjosta umpeen ja hätistää talvikämpille tallin eteiseen. Hevosetkin saavat taas tottua kiekuherätykseen, onneksi tämä on aika laiska ja aamu-uninen herättäjä.

Syyslomaviikko

Näinpä sitä kiepahdettiin syyslomaviikkokin sunnuntai-iltaan. Tänä vuonna jäi jo pieneksi perinteeksi muodostunut Rantasalmen visiitti väliin, ei käyty herkuttelemassa Järvisydämen pitopöydissä. Monta muutakin alustavasti mietittyä aktiviteettia siirrettiin parempaan ajankohtaan, Luoja yksin tietää milloin semmoisia mahtaa tulla.

Kolilla pitää kuitenkin ehdottomasti käydä, islanninhevosvaellus on pyörinyt mielenpäällä jo pidemmän aikaa. Mikäpä mukavampi tapa palata satulaan kuin pikkuisen issikan kyydissä.
Tämän syksyn aikana on jotenkin kirkastunut monta muutakin hienoa kohdetta omasta maakunnasta. Niistä toivottavasti tuonnempana jonkinlaista raporttia kuvien kanssa.

Käytiin me sentään Savonmualla, Perikunnan vanhin tarvitsi uuden ja leveämmän sängyn. Se käytiin yhdellä reissulla maksamassa ja Iso-J teki toisen reissun hakeakseen. Jotenkin peräkärry unohtui kytkeä autoon sillä ekalla reissulla.

Ilmojen puolesta kelvottomaksi (melkein) tuomittu lokakuu on parantanut loppua kohti. Taisi olla torstai-ilta kun crocsien alla rapisi hassusti. Nurmikko oli jäätynyt!

Aamulla oli sininen taivas ja aurinko paistoi vinosti oikein korostaen kylmää hohkavaa maisemaa. Kuura oli kopaissut  oikein kunnolla.

Viereinen kuva tältä aamupäivältä, ratsastuskenttä ei mielestäni tuon enempää lunta kaipaisikaan. Vaan turha on toivo, vielä sitä lingotaan ja aurataan useaan kertaan.



Maisema muuttui kerrasta kauniimmaksi kun aurinko pääsi sitä oikein esittelemään. Tämmöisestä syksystä minä tykkään. Olkoon sitten kylmää mutta olisi myös kuivaa!

Hevosilla on ollut pikkuisen 'hullua päässä' kun ilma jäähtyi. Ihan hönöinä puhkuvat ja puhisevat jäätyneelle vesiastialleen tarhassa ja muutenkin näyttää pakkasilma kutittavan korvien välistä tuulitunnelia.

Jouduin perjantaiaamuna oikeasti miettimään hevosten loimia, eihän tähän asti ole muuta tarvittu kuin sadenuttuja. Otolle puin kevyen toppiksen, Ponimies surffaili nakuna kun ei ole mikään kylmän arka mimosankukka. Otosta en ollut ihan varma joten varuiksi loimitin. Kuopiosta ostettiin Otolle uusi sadenuttukin, semmoinen fullneck -sadeloimi, eipähän kuikelon niska jäykisty talven tuulissa ja sateissa.

Perjantain tuuli tuli suoraan pohjoisesta ja oli hyytävän kylmä. Ei jää epäselväksi vuodenaikojen vaihtuminen.

Viimeisetkin lehdet alkavat olla maassa nyt, perjantain massiivinen tuuletus piti siitä huolen.

Siivottavaa salavanlehteä sattuneesta syystä (kymmenkunta isoa salavaa) on reilusti, niitä ei haravalla siivoa hulluinkaan haravointiaddikti. Niinpä konevuokraamosta kunnon pörinäkone lainaan ja tehokasta töhötystä lehtiin päin. Nyt pihassa on komeita kekoja odottamassa, että allekirjoittanut ne lapioi kottareihin ja kärrää maatumaan. Viheliäinen homma.

Tänä vuonna viimeinen ruohonleikkuu jäi loputtomien sateiden takia tekemättä eikä leikkurin keruriakaan voinut käyttää näihin lehtiin, menee tukkoon.  Maahankaan ei voi jättää kun eivät maadu talven aikana juuri yhtään. Siksi ne kärrätään sivummalle, onneksi on tilaa mihin varastoida.

Pari lehtikuormaa meinaan kipata ruusujen suojaksi.

Kanalankin sain vihdoin siivottua, nyt siellä on jo lämmötkin päällä. Päätin myydä kaksi orpingtonia vähemmäksi. Ne ryökäleet ovat kasvaneet aika muhkuloiksi ja arvelen niillä olevan mukavampi talvikausi kun porukkaa on pari vähemmän. Mahtuvat paremmin pylleröimään kun on väljempää.

Ostajakin oli jo valmiina joten kaupat on jo sovittu.

Koiratkin ovat nauttineet kuivasta kelistä. Leffe etenkin kummasteli aamupissalla rapisevaa nurmea ja kohmeisia lehtiä, se höntti yritti murista vaahteran lehdelle ja aivasti kun sai lunta nokkaansa.

Kyllä minäkin aivastan jahka ensilumi pöllähtää nenälle.

Renkaanvaihto on sovittu torstaiaamuksi, siihen saakka väistellään aikaisia aamulähtöjä ja myöhäisiä iltamenoja. Hevoset saivat perjantaina talvikengityksen, yhtään ei oteta riskiä Oton kinttujen suhteen, viime talvesta opittiin paljon. Oli niitä venähdyksiä pari liikaa. Hokinpolkemat ovat sitten oma murheensa jos ja kun niitä tulee.

Lempeää maantaita ja pitoa kenkiisi!

Syyslomaviikon räpsyjä

Otto Työhevonen pääsi hommiin. Ja kun hommissa tulee hiki, saattaa saada pastillin huuleen. Joskus se pastilli on 'uskovaisten pastillin' -nimellä kulkeva valkoinen jauhoinen piparminttupastilli tai vanha kunnon Polo mint -nami, se perinteinen englantilainen rinkulamalli.

Joskus käy ei niin hyvä tuuri ja tarjolla on elektrolyyttinamuja joiden parasta ennen -päiväys oli jo.

Kuvasta näkee mitä mieltä Otto on päivän palkasta, ei oikein kelpaisi. Polo mintsit on kuitenkin loppu eikä uskovaisten pastillejakaan löydy enää.

Ponimies nimittäin pääsi taas puoleksi tunniksi irti talliin (meidän moka) ja söi kaiken minkä sai irti, myös leivät ja pastillit. Ja Marstallin Force -patukkaämpärin pohjat. Yhden yön valvoin ja väijyin ähkyn pelossa, ei sitä onneksi tullut nytkään.

Missäs Elmo luuraa?
No Elmo kasvaa ja vahvistuu. Historiaa on se nälkämaan lapsi joka koikkelhti orpona keinoemon kodin pöydän alla ja pelkäsi vähän kaikkea. Nyt meillä on itsevarma kollipoika jota aivan pian odottaa eläinlääkärin järjestämät kastraatiokutsunnat.

On tämä kyllä semmoinen mieliharmi ja sydänkäpynen, että sopii tähän porukkaan oikein hyvin. Ihan taitaa olla elementissään meillä.
Kiva kun viihtyy, mekin viihdytään Elmon seurassa.

Kuvasta ei saa mitään tolkkua, siinä on kuitenkin siipirikko korppi.

Tänään pihalla laahusti siipi maassa iso musta lintu, aito korppi. Pahan eeltähän se kuoleman lintu on, tuommoista siipirikkoa ei kukaan osaa ottaa vakavasti.  Nokki mummolan kuistilla sipulipussia ja otti leipää melkein kädestä. 

Koska meillä oli juuri tekeillä lähtö Kuopijoon, jäi korpin vahtiminen Nassen harteille ja niinhän se tolvana karkuutti poloisen. Yritämme sen huomenna löytää (ei pysty lentämään) ja sijoitamme kanalaan toipumaan. Eläinlääkäri on tulossa lähiaikoina joten katsoo samalla linnun jos se täällä silloin vielä on.

Kuopijosta hommasimme Perikunnan vanhimmalle astetta isomman (leveämmän) sängyn ja Ottokin sai uuden sadetakin. Minä yritin väijyä itselleni lämmintä talvitakkia, semmoista ihmisvaatetta jossa kehtaa jopa askeltaa työpaikan ovista sisään. En löytänyt. Miksei ihmisille ole samanlaisia laatukamoja kohtuuhintaan niinkuin hevosille? Minä olisin ikionnellinen omasta Horseware Rhino -talvipalttoosta. 

Noh, onneksi löytyi hirmualella turkoosi Kastehelmi -tuikkukuppi. Täydentää tuon värisuoran hienosti.

Pakkasia odotellessa, voi hyvin!

Talo tekee tavallaan

Työhevonen on hevostyyppi, joka soveltuu erilaisiin työtehtäviin, kuten kuormien vetämiseen ja peltotöihin. Työhevosella on oltava voimaa, ja sen täytyy kestää fyysistä rasitusta myös vaihtelevissa sääoloissa. Lisäksi sillä on oltava rauhallinen ja oppivainen luonne.

Kuva netistä

Piti ihan wikipediasta tarkistaa mitä tarkoittaa työhevonen. Sitten kurkistin Torpan hevosten kuulumisia. Siellä näkyi kaksi pyöreää hevonpersausta, toinen vähän mutaisempi ja toinen vähän siivompi. Molemmilla oli turpa tukevasti heinäkasassa eikä kumpainenkaan lotkauttanut korvaansa (ei edes sitä mutaista) vaikka aivan taatusti näkivät ja kuulivat minut ja työn äänet. Työ ei ole näitä hevosia varten. Vaikka niistä keltaisempi osoitti varsana ajo-opetuksessa luontaisia taipumuksia vetohommiin.

Huokaisin ja jatkoin urakkaani. Ennen taloissa oli hevonen joka veti puut hakkuutyömaalta pihaan. Meillä onkin semmoinen talo jossa hevoset viettää pyhäpäivää ja akka vetää puut pihaan.

Muutama risu vain. Pururadalle?

Männäviikolla aina sateiden tauotessa naapurin isäntä pöräytti traktorilla pihaan ja vetäisi homeliten käyntiin. Olimme yksissä tuumin ja hyvässä hengessä valikoineet entiseltä tienpohjalta koivuja jotka kasvoivat väärin, vinoon, liian tiiviisti tai olivat pystyyn kuolleita. Visiona on saada vanha koivukuja esiin koko tilan pituudelta niin, että myös vanha kylänraitti nousee taas näkyviin. Kulttuurimaisemanhoitoa nääs.

Osa vanhasta tiestä on meillä alapihatienä, seuraavassa kuvassa näkyy oikeassa yläkulmassa pari koivua joiden välissä vanha tie menee. Siellä on tuleva työmaa, tämänpäiväinen jää kuvanottajan selän taakse, semmoiset vajaat sata metriä ehkä?

Naapuri sai kaadettua kaikki merkatut koivut meidän tontin puolelta, omansa jätti vielä pystyyn, vissiin kevättä odottelemaan.

Jotenkin se homma jäi sitten kesken (ainakin moottorisaha teki tenän) ja meillä ei autohalliin päässyt kun koivunrunko rojotti tiellä. Toki palasiksi pätkittynä mutta silti tientukkeena.

Naapuri oli karsinut rungot ja komea risukasan alku oli valmiina. Siitä oli hyvä jatkaa. Ilman hevosta.
Työmaan nimi oli siis rungot, rangat ja risut. Edesmenneen nettijulkkiksen Risumiehen muistoksi suunnittelimme vievämme "vain muutaman risun" kylän pururadan viereen, mutta pihaan nekin lopulta jäivät. Pitää kai joku haketin vuokrata jotta ne saa järkevämpään olomuotoon?

Entäpä rangat?

Ranka tai pari

Nuukana miehenä Iso-J karsi oksat rangoiksi ja ne meinaa pätkiä polttoa varten. Kyllähän tuommoisilla kepeillä saunan pataa lämmittää useammankin kerran. Meillä ei ole turhan tarkka uuni klapin määrämitoista. Alamittainen ja ohuempi palaa ihan samalla tavalla kuin muotovalioklapi.

Ja sitten päästään pölleihin. Ei polleihin. Pollethan viettivät pyhälepoa. Niinpä minä viskoin, kannoin, vieritin ja kärräsin joka ikisen pöllin halkomispaikalle. Isoimmat olivat niin hirvittävän paksuja ja painavia, ettei syliin mahtunut eikä selkä kestänyt nostoyrityksiä. Niinpä vieritin.

Kun täysmittaisia koivuja ja haapoja kaadetaan ja karsitaan ja pätkitään, tulee aivan hillitön määrä 30-50 senttisiä pöllejä. Osa oli kaadettu ojaan, enin osa vanhan tiepohjan poikki tai sen suuntaisesti. Onneksi oli tasainen maa ilman mainittavaa aluskasvillisuutta (pajukko on siivottu säännöllisesti). Mutta vaikeusastetta lisäsivät pajukosta jääneet runkojen tyngät ja kannot, niihin kompastuin useamman kerran. Ja joka kerta vtutti enemmän. Pimeäkin jo tuli ja minä kärräsin.

Pölli, pöllimpi, pöllin -eikun mikä? Pöllöin?

Ja koska kaupunkilainen on asialla, tässä talossa pöllit pilkottiin heti työmaalla neljäsosiin. Tietäjät toki tietää, että pelkkä halkaisu riittäisi tässä vaiheessa vuotta. Sitten ne pinotaan talveksi parille kuormalavalle ja jätetään kevättuulten kuivattaviksi. Iso-J halkoi ja minä kärräsin.

Ihmeen hyvin koivupölli halkesi, kaunista valkeaa puuta sisältä. Joku toinen olisi jättänyt pöllit pidemmiksi, semmoiseen metrin mittaan. Mutta niitä olisi pahuksen hankala sekä kantaa pois työmaalta (ei työhevosta), että halkoa (välineenä kirves). Joten tässä talossa tehdään nyt näin.

Kaikkein raskaimmat ja isoimmat megapöllit pitää halkoa moottorisahalla, ei niitä saa ihmisvoimin kirveellä halki kehnokaan.

Tämän päivän uurastus lopetettiin siinä vaiheessa kun kaikki pöllit oli toimitettu pihhaan ja pimeäkin tuli. Huomiselle jää vielä loppujen pöllien halkominen, rankojen pinoaminen ja viimeisten risujen kasaaminen samaan kekoon. Ja sitten tietysti tehdään pinot.

Pinon teko on vielä oma taiteenlajinsa, pitää katsoa pari youtubevideota aiheesta koska isävainaan opit ovat unohtuneet. Enkä tainnut ihan ottavimmillani olla silloin teininä kun isän kanssa rehkitiin puusavottaa mökillä. Ne isän tekemät pinot nimittäin oli suoria ja hienoja, ympäristötaidetta parhaimmillaan.

Klapina kuivaa paremmin

Kunnon savotta päättyy talliin. Yleensä työhevonen talutetaan ansaitulle levolle, annetaan palauttavat eväät ja kourallinen lisäkauroja, ehkä porkkana tai leivänkannikka ahkeralle palkaksi.

Meillä talutettiin kaksi pyhäpäivänä hyvin levännyttä hevosta isoihin yksiöihinsä, pehmeille patjoille heinäkasan ääreen. Sitten eteen kannettiin pyhäeväänä maistuvat mashpuurot ja erikoismyslit, leipiä, omenoita ja porkkanoita unohtamatta. Itsellä jalat tärisivät, selkää jomotti ja käsiä pakotti, hevonen kihnutti mutaisia korviaan takkiini ilmeisen harmistuneena kun en tarpeeksi rivakasti harjannut puhtaaksi.

Joo, on se helppoa olla tällä torpalla hevosena.

Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

Kun tarkemmin miettii, ei tällä tilalla kyllä muutenkaan eläimiä työllä rasiteta.

Kissoille ropisee tähtimisseä kuppiin säännöllisesti eikä tarvitse riihessä hiiriä evääkseen kytistää.
Kanat saavat päivittäiset herkkunsa nokan eteen kannettuna ja munat, ne meillä kannetaan kotiin kaupasta. Onneksi tännekin saatiin Free range -munataksin palvelut.
Koirat saavat hölkkäillä pihalla vailla velvollisuuksia, Leif on ollut eläkkeellä hampaiden puhkeamisesta asti, Peetu pääsi silmätarkastuksen jälkeen eläkkeelle ja Nasse nyt on oma lukunsa.

Oh dear, elämä on valintoja. Seuraavassa elämässä toivoisin syntyväni Torpalle hevoseksi.

Onneksi ensi viikko on syyslomaviikko, ehtii tekemään pitkää päivää jos säät suinkin sallivat. Ja sadepäivien varalle on peukalohangallinen paperitöitä.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!

Tuliko sulle mamma lyhyin tikku? Taas?

Nimimerkki "Ihmettelevä"

Oppikirjaa kerrakseen

Ponimiehen alter ego

Miksi, oi miksi?!

Nonnih. Taas yksi lokakuinen viikko alkaa olla paremmalla puolellaan. Ei sillä, että malttamattomana odottaisin seuraavana vaanivaa kuukautta, vaan sillä, että päivä päivältä mennään kohti seuraavaa kevättä.

Tämäkään viikko ei tylsä ollut, Torpalla oltiin naisvahvuudessa kun Iso-J kurvaili jänkillä ja tunthureilla. Eilen saatiin kotiin pussillinen porhonlihhaa ja ukko ite.

Viikkoon mahtui kaikenlaista, listaan tähän jotain ihmetyksen aiheita.
Nykyiset oppikirjat. Paksu kuin entisajan puhelinluettelo, englanniksi. Fysiikkaa. Need to say more? Ihmettelen vaan mistä Perikunnan Nuorin ammentaa kaiken motivaationsa, ei ainakaan minun geeneistäni.

Ponimies onkin Bullmies. Entiset aitapaimenen akut osoittivat ns. elinkaarensa loppusuoran lähestymistä ja aina valpas Ponimies ryykelsi aidoista läpi limboamalla itsensä lankkujen ali. Vähän katkesi lankkuakin mutta sähkönauhasta ei ollut edes hidasteeksi. Ihmettelin aikani akkuhyllyllä ja ihan etiketin perusteella ostin tuommoisen kuvassa näkyvän.

Aitojen korjaushommassa tarvittiin luonnollisesti uskollista Ryobia ja ruuveja. Meidän ruuvikaappi onkin omaa luokkaansa. Kuvassa kaksi VIIDESTÄ hyllystä. Miksi ihmeessä maailmassa tarvitaan niin hemmetin montaa erilaista ruuvinpäätä? Pitäisi olla aina se torxi ja aina samankokoinen pää. Ruuvin pituus saa vaihdella. Se olisi pahuksen kätevää. Mutta ei ilmeisesti käy koska nämä ovat miesten juttuja. My ass.

Ihmettelin myös, miksi en ole aiemmin tajunnut Chalk paint -maalien kätevyyttä. Hommasin pari viikkoa sitten kokeeksi pikkupurkin maalia ja torstaina vihdoin otin vuosien saatossa nuhjaantuneen Posiolta hommatun Pentikin jakkaran käsittelyyn. Alemmassa kuvassa ensimmäinen maalikerros.

Jo vain kirkastui. Viimeiset vuodet tuo jakkaraparka on ollut Iso-J:n työhuoneen nurkassa ylimääräisenä apupöytänä, ei sitä ole voinut tuvassa katsella kun on ollut niin ruma.

Nyt olen houkuteltu hakemaan jakkaran takaisin, liian sievä se on tylsien mappien alustaksi.

Bongasin tuvasta oitis kolme muuta kohdetta, onneksi värikartassa on hienoja sävyjä.

Ja suurin ihmetyksen aihe taas kerran on Perikunnan huolestuttavan nopea ikääntyminen.

Perikunnan Vanhempi pänttää jo autokoulun teoriaopintoja ja minun oli pakko päästää tenava rakkaan Hopianuoleni kuskinpenkille ja antaa avaimet. Hän hyrskäytti moottorin käyntiin ja kokeili vaihdelaatikon toimintaa ja tutustui auton hallintalaitteisiin.

Auto liikkui kolme metriä ja pihaan jäi hienot hyppyjäljet, Nasse ei jäänyt auton alle ja mummokin pelastui. Sain ainakin sata uutta harmaata hiusta. Eikös grannyhair ole vielä ihan ok ja muodikas?

Samaan tuskaan tilasin ja maksoin eilen Peetulle ja ko. tenavalle menoliput Hipsaaniaan. Helmikuussa lähtevät. Iso-J lähtee saattajaksi. Milloin ja kenen luvalla lapset kasvavat niin nopeasti? Vastahan lappasin rennietä kitaani ja manasin vellovaa vatsaani.

Peetusta sen verran, että silmätarkissa löytyi nyt viisivuotiaana kaihi. Se tiesi välitöntä eläköitymistä ja missäs eläkeläiset muualla kuin Espanjassa? Lentohäkki saapuu tänään, sopii nyt harjoitella siinä kököttämistä.

Mitähän sitä viikonloppuna ihmetellään? Ainakin tätä valkomarjapihlajaa joka lykkäsi kokoonsa nähden aivan naurettavan runsaan sadon.

Mukavaa viikonloppua ja pitäviä kumppareita, missä lienetkin!

Ottopoika ahkerana

Osana Otto-ponin viikko-ohjelmaa on ollut juoksutus, sekä irtona, että liinassa. Välillä maahan asetellaan puomeja joita poni askeltaa eri askellajeissa. Lisäksi tempoa vaihdellaan askellajin sisällä eli ihan kunnon treenistähän tässäkin on kyse, ei pelkästään ponin pyörittelystä narun jatkona.

Otto, kun on vielä varsin kokematon esteillä, hyötyy ehdottomasti säännöllisistä puomijumpatteluista. Oppii asettelemaan kinttunsa ja tekemään itse ongelmanratkaisuja. Tuossa kun ei ole ratsastajaa kyydissä avittamassa hevosta ponnistamaan oikeassa paikassa ja neuvomassa miten ne etujalat kannattaa järjestellä ettei koko homma mene sekaisin ja poni katolleen.

Lisäksi puomijumppa pistää takaosankin töihin, tavoitteena ei vähempää kuin kulmakunnan toiseksi julmimmat pakarat. Ponimiehellä on mahtavimmat.

Nyt nuo syyskuiset aurinkoiset ja kauniit syyspäivät (niitä oli ehkä kokonaista kolme peräkkäin) ovat pelkkä muisto ja ulkona sataa ja tuulee, välillä yhtä aikaa, välillä vaihtelevasti. Jumppailu jatkuu silti, säällä kuin säällä. 

Jos talvet edes ovat entisenlaiset, hankijumppaa on luvassa sitten kun muuta ei oikein pysty tekemään.

Sitä odotellessa, leppoisaa lokakuuta, missä lienetkin!

Elmo pesulla

PeeÄäs: valtaosan tästä päivästä pihisti hevosaitaus, sitä piti korjata koska Ponimies oli taas poistunut vihreämmälle puolelle. Ja poistui koska sähkö ei kierrä. Siispä piti fiksaaman uusi paimen hommiin. Vähän joutui miettimään ja muutaman puhelunkin soittamaan ennenkuin liiat johdot oli poistettu pelistä ja uusi akku oli kytketty järjestelmään. Nyt tulee tälliä taas ja Ponimies pysyy siellä missä sallittua on.

Kanalia armas

Kanalian suurremontti on ollut valmis jo aikaa sitten. Jotain kuviakin olen laitellut homman eri vaiheista mutta nyt täräytän vielä viimeiset.

Tokihan sinne pitää vielä asentaa lämpöpatterit ja uudet valaisimetkin odottelevat asennusaikaa. Mutta noin periaatteessa valmista on ja kanaset ovat asuneet koppihoidossa kohta kuukauden päivät.

Tässä siis vielä kerran muutama kuva, kyllä kelpaa neitien ryhtyä munaamaan.

Tämä on katsaus Hirnakan Torpan kanalian historiaan. Löytyi joskus jostain nurkan rojukasasta. Tokihan taulu asukkaista piti putsata ja ripustaa arvoisalleen paikalle eteiseen.

Kunnossapitovälineinä vallan käteviksi ovat osoittautuneet lasten puutarhavälineet. Niillä on näppärä haravoida ja harjailla. Tallista haen aina tarvittaessa kunnollisen talikon (Aubiose) kuivikkeiden seulomiseen.

Mukavahan tuolla nyt on puuhastella kun kilut ja kalut on järkässä.

Tupa- ja siisteystarkastaja Inspektori Nasse hoitaa hommansa antaumuksella ja säntillisesti. Huomatkaa, että tarkastajaa on kerran kielletty astumasta tassullakaan kanalaan sisään. No, tassut ovat justiinsa kynnyksellä, ei milliäkään yli.

Tähän loppuun vielä viimeinen tuhonäyttämö. Kanala tuli kuntoon (toistaiseksi) mutta pahuksen viitapihlaja-angervo kohtasi pistolapion armottomuuden. Tunnin pieksäjäisten jälkeen taustalla näkyvä alue oli perattu puhtaaksi isommista juurenpätkistä ja mahtijuurakosta. Ryökäleen jämät vietiin piharakennuksen taakse rehutornin kylkeen, kasvakoon siinä ja vallatkoon tilaa nokkosilta jos kykenee. 

Kanalia on valmis talveen, keväällistä munarännien avautumista odotellessa haetaan nöyränä kaupasta mahdollisimman kanaystävällisiä munia ja jalostetaan kärsivällisyyttä. Hyvää kannattaa odottaa, vai miten se nyt meni?