torstai 13. heinäkuuta 2017

Kesäkeitolla



Perinteinen Puerto Banuksen rantakävely on tehty, tarjottiin Naperoille vähän silmäkarkkia upeiden autojen ja jahtien muodossa eikä kauppojenkaan tarjontaa voi laimeaksi moittia. Puerto Banus on rikkaiden hiekkalaatikko ja me tavikset poistumme sieltä takaisin tavalliseen elämäämme. Ihan hyvä näin.

Mukava oli kuitenkin istahtaa jo tutuksi tulleen Astral Cocktail Bar -laivan penkeille ja nautiskella kesän ökyimmät drinkit. Tarjolla olisi ollut 28 €:n alkoholittomia drinkkejä ja mm. kolmelle hengelle rakennettu yhteismalja, hintaa hitua vaille satanen per pytty. Semmoisia ryystäneellä porukalla näytti ja kuului olevan todella hauskaa, maljan pohjalla piileskelleellä rommipohjalla saattoi olla jotain vaikutusta asiaan.

Meidän tiimin väkevin anti tuli minulle, kuvassa näkyvän Blanco di veranon muodossa. Valkoviiniä pitkänä. Nuoriso tilasi pöydän näyttävimmät juomat, niistä ei hedelmiä puuttunut ja makukin oli kuulema taivaallinen, arvostan sitä, että alkoholittomat drinkit olivat todella hienoja ja huolella rakennettuja.

Mukava kesäperinne jatkui eikä päivässä ollut muutenkaan moittimista.
Tepasteltiin tovi Puerto Banuksen käsityöläismarkkinoilla. Kivaa ja kaunista, kekseliästä ja piirun verran fiinimpää. Tuolla ei piraattiroinaa myydä.

Elämä jatkuu, eilen saateltiin Naperot yölennolle ja kotia kohti. Tänään vuorossa uusia juttuja ja varmaan ihan tavallista torstaista arki-iltaa kotosalla. 

Hasta pronto!


Ansaittua

4 kommenttia:

  1. Astral on kyllä kiva, kyllä me sinne suunnataan vaikkapa sunnuntain kunniaksi, eikös joo? Sunnuntai Banuksessa on perinne! Huomenna Redsy kääntää keulaan Pohjois-Karjalaan päiväretkelle huoltotoimenpiteitä varten. Pallo lentää ilmaan klo 13:10 Kareliassa, toki vain puolikkaalle ja sitten illaksi kotiin ja la Savonlinnaan perinteisiin oopperagameihin Rigoletton merekeissä. Juuri tilasin lennolle aamiaista ja tutkailin upgradea mutta lentelen exit-paikallani iloisesti, oli korotukset hinnoissaan. Lentokentän lempimajataloonkin on huone hommattuna, joten matkavalmistelut etenevät. Voin jo tuntea nenässäni Malagan kentän aurinkoisen tuoksun kun astuu koneesta putkeen! Terkkusia Nempalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rigolettoa kehuttiin, on kuulema hieno!

      Eiköhän tämän kesän rientoihin vielä yksi hedelmäkeitto Astralissa mahdu, nyt kun osaan sinne itsekin ajella ;-)

      Varaudu sitten siihen, että se Malagan kentän aurinkoinen tuoksu vaan vahvistuu, täällä on nyt lämpöaalto eikä sisämaassa lukemat ole missään alle +40°. Rannalla on vähän helpompaa ja meillä täällä uphills vielä raikkaampaa.

      Hasta pronto!

      Poista
  2. Helleaaltoa pukkaa Euroopassa, mutta meillä nautiskellaan viimeinkin vesisateesta. Siunatut 10 milliä tuli, ja lisää tihkuttelee. Lämpötila on töitä suosiva +14. En valita yhtään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli taas pitkälle iltapäivään taivas tukossa, vasta myöhää selkeni. Se tiesi myös hautovan kuumaa ja pientä migreeninpoikasta. Siitäkin selvittiin ja jaksoin jopa satamaan ystäväpariskuntaillalliselle. Ihan kiva oli. Ja löydettiin hyvä, perusvarma parkkipaikka.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com