Visiitti Tuulikummun tilalle

Valmiina kasvamaan isoiksi

Voi miten kiva hyvän mielen päivä!
Heräsin hyvin nukutun yön jälkeen levänneenä. Toki olisin voinut uinailla toiset 8 tuntia, mutta jätin vajetta varastoon, tiedä vaikka heti ensi yönä saisin tankata lisää.

Aamulla kävin salilla etsimässä tasapainoani ja ehkä se vähän kerrallaan palautuu. Kroppa on ihan vino ja entistäkin toispuoleisempi. Tosin nyt se entinen vahva puoli on ihan klesa. Vähän kerrallaan balanssi löytyy ja sitä odotellessa pitää treenata.

Kävin kotona pyörähtämässä suihkun alla ja tankkaamassa kaurapuurolounaan. Älkää herrantähden kysykö miksi kukaan syö kaurapuuroa lounaaksi. Minä syön koska tekee sitä mieli. Minulla on Elovenavajaus.

Sitten ajoin leipomon kautta Heidin luo ja kamerakin kulki kyydissä.
Pikkuinen Kirppu nukkui käsittämättömän sikeää unta. Sain pikaopastuksen dinosaurusten maailmaan ja muitakin poikien juttuja tuli tiettäväksi. Yhdellä viikarilla oli komea patti otsassa, se oli vähän kuin kirkkovene, tosin ilman tikkejä. Tahtia se ei yhtään hidastanut, nelivuotias nuorimies on vauhdikas -ja äänekäs. Ihania epeleitä, ei kahta sanaa siihen vastaväitteiksi. Heidi tosin voi olla toista mieltä, ainakin ajoittain.

Hilma-koira kävi nuuhkimassa pitkään ja hartaasti koirien viestit punteistani ja sitten tietysti oli ne kissat. Voi hyvä ihme mitä katteja! Tässä on ihan ekaksi Harmi, katti joka vei palan sydäntäni ja joka saisi minun puolestani muuttaa meille vaikka heti.  Tämä herra hurmaava etsii oikeastikin uutta kotia, leikattu aikuinen Mieskissa. Erittäin seurallinen hyrrittäjä. Voi viikset miten charmantti kissa!

Olihan siellä sitten Hurjakin, tyylikäs pyörehkö Herrakissa. Siis aivan jäätävän kokoinen jötkäle. Onkohan se ihan oikeasti totta, että keltaisuusgeeni tekee kaikista kissoista Garfieldin kaltaisia jättejä? Vaikka meidän Felix on iso, se on ihan riisitautinen ruippana Hurjaan verrattuna.

Mahdottoman kiva ja seurallinen katti tämäkin, nimi ei ihan tee oikeutta tälle sohvachampionille.

Leevi jäi näkemättä, ehkä jo ensi kerralla osutan kohdakkain.

Sitten juotiin kahvit, syötettiin Kirppu ja pakkauduttiin pihalle. Remonttityömaa on kunnioitusta herättävä, voin vain kuvitella miten kiva siitä tulee -sitten joskus. Soodapuhallus kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta, sen tuloksia pitää käydä syynäämässä jos talonväki sallii keskeneräisen työmaan kuikuilun.

Lammaskatras oli komea ja ihmeen hiljainen. Meidän kolmesta päkätistä lähti sata kertaa enemmän metakkaa kuin Tuulikummun tusinasta. Hetken jo mietin vakavasti kesälampaita... mutta ei, käyn rapsuttelemassa niitä tuolla missä ovat toisten hoidossa.

Ja sitten hevoset. Siellä ne möllöttivät heinäpaalin äärellä, muhkeita ahtereita ja pörheitä jouhia. Yksi erilainen eläjä lymysi rinteessä, oikeastaan aika luonteva paikka vuonohevoselle. Kyseessä ei ole enää ihan nuori kaveri, mutta näille vuonoihmeille parinkympin ikä ei tunnu missään, varsavuosien huimuus alkaa  vasta vähitellen tasoittua.

Heidi kävi hakemassa Töttiksen laumasta ja toi bonuksena pari muuta liinaharjaa, Usva etenkin oli sinnikäs ja piti puolensa tunkemalla mukaan makuutilaan. Töttis pääsi pesupaikalle ja minä pääsin raastamaan karvaa. Hyvä ihme sentään miten paljon sitä irtosi ihan vähällä vaivalla. Että osaa olla karvainen elukka.

Pikkuisen minä leivällä lahjoin ensin, mutta sitten jo hevonenkin leppyi ja oltiin taas ihan kavereita. Olihan se varmasti outoa hevosille päiväseltään lähteä kotoa kyläilemään ja kun vielä tallihenkilökuntakin vaihtui ihan lennossa. On siinä blondihevonen pähkäillyt heinäkasalla vaihtuneita tilanteita. Olot on kyllä hevosilla ihanat ja hyvät joten kyllähän tuolla passaa hevosen tuumailla.

Usva oli hassu, se protestoi makuuhallin ja pesupaikan välisellä ovella, välillä tuijotti minua erittäin syyllistävästi ja välillä kolkitti ovea, kihnutti siihen ahteriaan ja taisi pari herättelevää potkuakin kajauttaa. Toivottavasti ei kostanut Töttikselle tämän saamia ekstraleipiä ja rapsutuksia. Ensi kerralla lupaan rapsutella Usvaakin. Nyt en tasapainon huteruuden vuoksi uskalla vielä vieraisiin hevoskavereihin tunkea kylkituntumalle.

Suu täynnä hevosenkarvaa kurvasin kotimatkalle. Kädet tuoksuivat hevoselle ja mieli oli hyvä. Oli niin kiva nähdä ympäristoon erittäin liioitellen reagoiva hevoseni niin rentona ja tyynenä. Kiitos Heidi kun pidät murusestani huolta!

Kiitos vielä kerran kahviseurasta, Kirpun nuuhkimistilaisuudesta ja pojille tietysti erikoiskiitos dinoperehdytyksestä. Nähdään pian.

Minä siirryn ihan kohta väijymään Nukku-Mattia sillä en aio karkuuttaa sitä kehnoa nyt kun olen liepeestä kiinni saanut.

Kivaa perjantaita, missä lienetkin!