Sydämen asioita

Pikkuisen hiihtoloman (hiihtelin jarrusukissa sisätiloissa ja kepin kanssa ulkona) viimeisenä päivänä olen saanut aikaiseksi purkaa kameraan kertyneet muutamat räpsyt. Sattuneesta syystä hiihtolomaviikko ei ollut ihan perinteisen tyylin lomanen. Vasta perjantaina pakkauduimme autoon ja suuntasimme auton kohti Savonmuata. Poikkesin nykyisiä uusia Kuopioperinteitäni noudattaen sairaalaan, siellä pötkötteli leikkausta odottelemassa huonekaverini kotikaupungin sairaalasta ja muutenkin hän on elävä todiste siitä, miten pieni maailma onkaan. No ei asiasta enempää, hyvää ja nopeaa toipumista sinne!

Seuraava stoppi oli Matkuksen ostosalue. Olin niin täynnä tarmoa, että könkkäsin Ikean molemmat kerrokset läpi. Lounaan jälkeen köpöttelin vielä ostarin täästä päähän, molemmat kerrokset. Välillä piti tietysti lepuuttaa kahvilassa ja yhden kerran piti rotsikin antaa Iso-J:n kantoon kun meinasi hiki tulla ja huimata.

Selvisin kunnialla kierroksista ja autoon istahtaminen oli oikein tervetullutta vaihtelua. Päämääränä oli kertakaikkisen kummallinen paikka, Järvisydän -niminen kohde Rantasalmen ettäänperän takanurkan takana.

Voihan veljet mikä paikka!

Perjantai-iltana kuljeskelimme ympäriinsä ja etenkin minun oli vaikea ymmärtää kaikkea näkemääni. Iso-J oli toki siellä aiemminkin vieraillut joten hän toimi oppaana, ystävällisen renkipojan lisäksi.
Ruoka oli huikeaa, hirvenlihavarras, juureksia ja spelttiä älyttömän huikean kastikkeen kera. Muilta lautasilta löytyi kuhaa ja naudanpihviä, Ja riittävän reilu kaato loistavaa (ranskalaiseksi) punaviiniä. Jäläkimakkeeksi otimme Perikunnan kanssa yhteismaisteluun creme brulén jota höysti aidon ja autenttisen makuinen tyrnikastike, mmmmmmh.

Heti kyllä kohosi mieleen, että juuri tuossa paikassa olisi kiva pitää syksyn puolella jonkinlaiset kokoontumisajot, Ämmäfestit vaikkapa. Tunnen niin hulvatonta naisporukkaa, että olisi huikeaa saada edes osa siitä laumasta hetkeksi samana katon alle. Laitamma idean hautumaan.

Sunnuntaina, ruhtinaallisen aamiaisen jälkeen käppäilimme pihoja pitkin, Nuorimmainen kävi lenkin järven jäällä. Iso-J:n työtapaamisen jälkeen pakkauduimme autoon ja nokka kohti Savonlinnaa. Siellä totesin marketin vihannesosaston kohdalla, että ei pysty ihminen kävelemään metriäkään. Onneksi oli penkki jossa vanhat ja vaivaiset voivat levähtää jos loppuu kintuista jerkku kesken.

Kotimatkan loppuosuuden pötköttelin vaaterissa, kiitos taittuvien penkkien.  Oikea nivustaive oli kuin tulessa, mikälie rasitus siihen sitten iskikään. Levolla ja panacodilla meni ohi.

Kotiin oli kiva tulla, joskin kohteessa olisi hyvin viihtynyt useamman päivän. Jäälle olisi tehnyt mieli, potkukelkalla näkyivät muutkin painelevan. Moottorikelkkoja katselin kaihoten, ihan tuli taannoinen Islannin mönkkärikurvailu mieleen.

Vähän korkeampi kynnys

Paikka on ketjuihin kuulumaton perheyritys, eli tuolla ei höylätä bonuksia eikä syödä ketjuruokalan listalta Mörköeetun makkaraperunoita. Oikea helmien helmi, menkää ja löytäkää!

Syksyllä sinne avautuu kokonaan uusi Spa-kokonaisuus ja itse päärakennukseenkin tulee aivan uskomattoman hieno systeemi.

Ei oikein voinut ymmärtää, miten hienosti luonnonkivi, kallioseinä, 8000 vuotiaat uppotukit ja muut hakopuut, proomunrunko sekä muu ikiaikaisen vanha materiaali taipuu rakennukseen niin luontevasti.  Poissa olivat halvat muovipaneelit, se mikä oli uutta, oli hillittyä ja sopi ikiaikaisten materiaalien sekaan kuin valettu.

Tähän vielä muutama kuva sisältä, en osannut enkä jaksanut säätää valoja, oli aika haastavaa. Viinikellariin en päässyt, piti kuvata lasin takaa, muita saleja yritin kuvailla edes vähän.

Jättiläisen tuolit, korkeutta noin 3 metriä tai ylikin

Semmoinen reissu se, menkää ja tutkikaa itse, Hirnakka lyö hyväksymisleiman tälle kohteelle ja räpsäyttää täydet viisi tähteä. Erikoismaininta perheyrittäjyydestä.

Tälle päivälle voi antaa arvosanaksi oikeastaan muutenkin viisi tähteä. Nuorimmaisen riparipassi on yhtä leimaa vaille täysi (aikataulussa ollaan kaikesta huolimatta), Ponimies oli ollut oikein sosiaalisella keväthempeilytuulella, aurinko paistoi ja lämmitti ja minä kurvailin rakkaalla Hopianuolellani ympäri pihaa, kikkailin ja pakittelin. Kaikki toimi kuin unelma.
Tarpeetonta kai mainta, että hymy oli muikea.

Tähän loppuun vielä eräänlainen voitonmerkki, V:hän se tämäkin on kun oikein osaa katsoa.
Ja ihan lopuksi norpan muikea ilme.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!