Syyslomaviikko

Armoton ananas ja armoton unetus

Hups, viikko on jo torstaissa, vastahan minä Leffen leijumiskuvat tänne latasin. Kuten jo taisin mainita, ne kuvat on otettu muistoksi. Enää ei leiju, paitsi korvat. Tietysti koko koiraa leijuu ja liehuu mutta se karvakaftaani on poissa. Nips ja naps sanoivat sakset ja loput kasvattaja surautti pois koneella. En ihan säämiskäksi antanut ajella, halusin pehmeän laskun karvattomaan jenkkispanieliin. Kokovartalokuvaa ei tietenkään nyt ole, mutta tuossa yläkuvassa näkyy Leffen hieno ananas.  Koira oli niin umpiväsynyt, ettei jaksanut nousta poseraamaan.

Keskiviikkona pakkauduttiin Perikunnan kanssa autoon ja lähdettiin Savonmuan pikkukierrokselle. Aamutuimaan oltiin jo Varkaudessa, siitä Suonenjoelle ja lopuksi Kuopijoon. 

Kierrettiin Matkuksen kauppakeskus ja jotenkin se oli ihan pikkuinen verrattuna Hipsaanian vastaaviin. Perikunta ei löytänyt mitään ostettavaa (!!!), joku pikkuinen nyytti keikkui kummankin käsipuolessa, että ei nyt ihan tyhjänreissu ollut.

Auto sen sijaan oli kattoa myöten täynnä. Kaksi kattokruunua siirtyi maalaistalosta toiseen eli Iso-J:n kaverilta meille ja nippu ruokapöydän tuolejakin kyytiin pakattiin. Enää kun saisi nykyisen tuvan ruokakaluston mäjellen ja kunnostettavaksi, sitten voisi kantaa varastossa jo tovin odotelleen ruokapöydän uusine tuoleineen tupaan. Ja kun uudet kattokruunut (ei kristalleja) rinnakkain kattohirteen sen ylle, olisi uutta ilmettä kertaheitolla seuraaviksi vuosiksi. Verhoja en vaihda. Alkuperäiset ovat ihan hyvät. 

Pikkuisen arveluttaa uuden pöydän pituus, se kun on vain parimetrinen. Nykyinen pirtinpöytä on nimittäin puolisen metriä pidempi ja etenkin Iso-J on kovin huolissaan näyttääkö uusi pöytä kerjätyltä. No ei näytä, lupaan sen.

Kotona oltiin hyvissä ajoin iltatallia ajatellen. Enkä muista milloin viimeksi olisin ollut niin väsynyt kuin eilen.

Siinähän ne kaikki

Tuo kuva ei sitten ole tarkoitettu kenenkään sisustusmakua ilkkumaan, kunhan vaan pläjäytin esille. Sattui moinen hengentuote tänään silmään kun käytiin Esikoisen kanssa valkoisia steariinikynttilöitä hamstraamassa. Eiköhän tuohon ole kaikki kliseet melko tehokkaasti survottu?

Siispä puhelimet esille ja #instaphoto #nofilter #carpediem. No en oikeasti ladannut kuvaa instaan, kunhan otin vaan muistoksi.

Steariinikynttilöitäkin löytyi, valitettavasti vain kahta kokoa. Ne pisimmät, adventtikynttilöinä käyttämäni jötkäleet ovat ehkä vielä varastoissa. Täytyy olla kärppänä neljä saadakseen, ovat nimittäin kysyttyä kamaa. Jaa että mistä, no itäisten kaupunkien stockalta tietennii eli Carlsonilta. Eikä ole maksettu linkitys. Kiva ja monipuolinen tavaratalo.

Ponimies pääsi tänään jumpille. Alempi kuva toissapäivän loppukäynneiltä. Nuorimmaisella on tapana nakata varsinaisen treenin jälkeen satula aidalle ja lähteä löntystelemään metsätietä pitkin ja ympäri pihaa.

Tänäänkin meno näytti (verhojen raosta kurkittuna) oikein hyvältä ja energiseltä. Olivat sitten menneet pellolle laukkailemaan ja energia oli purkautunut Ponimiehestä hillittöminä pukittelusarjoina. Siispä takaisin hiekalle ja tarmokasta laukkatyötä laajoilla kaarilla vaihtelevin vauhdein. Niin, että kuski määräsi sekä suunnan että vauhdin. Ponimiehen tehtäväksi jäi puksuttaa eteenpäin.

Kun kipaisin katsomaan, olivat juuri lopettelemassa ja Ponimiehellä oli hikihelmiä otsalla! Ihan totta. Rinta, kaula, mahanalus ja kintut märkänä -ja kauhean itseensätyytyväinen ilme! 

Pääsi talliin fleeceloimen alle kuivattelemaan ja Töttis laukkasi tarhassa itsensä hyvään hikeen. Että tuli sitten taas molemmat hevoset liikutettua. Hyvähyvä.

Monta reittiä maaliin

Eiliseltä Kuopijon reissulta on syytä mainita paikallisen hevostarvikemyymälän loistava asiakaspalvelu. Siis sen ruotsalaisen ketjun paikallinen myymälä. Niin oli asiantunteva myyjänainen, että meinaan pistää kiitospalautteen menemään. Kaiken muun lisäksi ko. henkilö oli vielä erittäin samalla aaltopituudella kanssani eli huiman hyvä tyyppi. Ihan kuin oltaisi tunnettu vuosia.

Ponimies sai hienonhienon metsänvihreän satulahuovan ja tyyliin sopivat päitset joissa muhkeat karvapehmusteet. Niitä onkin kiva hieroa ja hinkuttaa tarhan pohjaan marraskuun räntäsateella... juu ei. Niitä käytetään vain taluttamiseen ja valokuvaukseen.

Pari muutakin juttua tarttui mukaan, joten ihan turhaan ei myyjänainen saappaita hakenut Nuorimmaisen koipiin sovitettavaksi. Mukavinta asiassa oli se, ettei hän väenvängällä myynyt saappaita, vaan päädyimme sitten yksissätuumin toiseen ratkaisuun joka antaa armoa kasvavalle jalalle ja sitämyötä maksajan lompakolle.

Iso-J potee jumittunutta oikeaa olkapää-lapa-yläselkä -aluettaan. Jo toisen kerran tällä viikolla kävi hakemassa kipupiikit. Siellä on niin paha jumi, ettei näemmä ihan pelkällä buranalla mene ohi. Hieronta ja/tai lihasmanipulaatio on toki tehty Taikanäpin toimesta, mutta sekään ei yhdellä kerralla auttanut.

Toivottavasti tokenee lähiaikoina, minua nimittäin kovasti polttelee nyt se tuvan uusi ruokapöytäsysteemi ja siihen puuhaan tarvitsen välttämättä riuskaa miestä avukseni.

Onneksi Siskolikka ja Perikuntansa keskimmäinen tulevat huomenna syyslomareissulle. Katsotaan mitä saadaan aikaan.

Lauantaina arvelin mennä katsomaan Heidin tallille valmennusta ja yritän samalla reissulla vongata ko. valmentajan meille kotiin pitämään tunteja. Sunnuntaina kurvaan ehkä takaisin Kuopijoon, Siskolikan Perikunnan nuorimmainen pelaa siellä lätkää. Vanhinhan on solahtanut opiskelijaelämän syövereihin jossain päin Skotlantia.

Ja ne valkosipulitkin pitäisi saada multiin... huoks.

Tälleen tänään. Iloitse perjantaista, missä lienetkin!