-22° C

Pärskäjuuren viekkaat lehdet

Niin, otsikko pitää ihan kutinsa. Vuorokaudessa lämpötila laski ihan oikeasti -22°C, maanantaina mittarissa oli hyvin lyhyt punainen viiva, vain +5° eli pudotusta sunnuntain huippulukemiin oli todellakin tuo 22°.

Tuli kylmä. Ja se kylmä tuli idästä. Sieltä nyt ei ole viime aikoina tullutkaan mitään hyvää, joten tähän passaa hyvin sanoa jotta ilma on kuin Vladimirin hönkäys. Hampaita kalisuttavan kylmä.

Nytkin tuulee niin penteleesti jostain siperian koilliskulmilta, villasukat visusti jalassa ja pitkälahkeista ynnä pitkahihaista vaatetta on joutunut kaapeista kaivelemaan hellehepenien sijaan.

Hellepäivinä olikin oikein nerokasta ja aineevaihdunnan kannalta tehokasta ryhtyä sekä sonnanajoon, että luumujen istutukseen. Kas tässä pieni kuvakertomus perinneluumun pelastamisesta. Varmuuskopiointia puutarhassa.

Noin kolmannella pistolla kalahti ikiroutaan. Siinä on kivenmurikka mukavasti syrjällään. Ei voi tietää miten iso ja minkä muotoinen se on. Täytyy jatkaa kaivamista. Toisessa paikassa.
Siellä olikin huomattavasti vähemmän ikiroutaa ja kaivaminen edistyi hyvin.

Kuoppa tuli valmiiksi ja pohjalle luonnollisesti paksu patja hevosenlantamultaa. Se ei meiltä ihan heti kesken lopu. Siksipä sitä hyödynnetään kaikkialla missä on tarkoitus kasvaa jotain rehevää. Mukana tulee myös pienviljelijän tarpeisiin pikkuisen kauraa. Nuukana tyttönä taidan syksyllä kerätä kaurat talteen ja värkätä niistä pienen lyhteen.

Tässä vielä sama kuoppa toiselta suunnalta. Taustalla oikealla yläkulmassa jyllää ja myllää pottumopo, Iso-J muokkasi viimekesän porkkanapenkit perunamaaksi.

Tämä istutuksen kohde on naapurista haettu luumupuun taimi. Jotain iänvanhaa kantaa, niin vanhaa, ettei sille ole edes nimeä. Tekee pienen ja makean hedelmän, suunnilleen tumman viinirypäleen kokoisen. Suu napsaa pelkästä ajatuksesta, niin hyvää luumua en muista maistaneeni. Paitsi kerran Olarin Prisman aulassa oli myynnissä hyvin pieniä keltaisia, makeita, ruotsalaisia luumuja. Varmaan jotain serkkuja ovat keskenään ne ja tämä naapurin puu.

Ensi syksynä tuskin sadolla juhlitaan mutta ehkäpä jo seuraavana.

Siinä se nyt istuu. Omalla aurinkoisen rinteen eturivin paikallaan. Pohjoisessa turvana ovat Torppa ja pari vanhaa omenapuuta ja muita puskia. Syksyllä täytyy asentaa rusakkoverkko ja peitellä tämä aarre muutenkin huolella.

Ensimmäisen kuopan ikirouta tuli sekin selvitellyksi ja kuoppa sai kivenmurikkaa toivotumman asukkaan, toisen luumupuun varakopion. Tämä sieltä nousi. Ei mikään pikkumurikka.

Tässä Torpan hedelmätarhan aitiopaikoilla istuvat nyt muualta siirretyt aarteemme. Siellä on Äitikullan Espoosta tuoma omenapuu, moneen kertaan rusakoiden järsimä mutta joka kevät se kukkii ja joka kesä jonkun ompun tekee. Nyt näyttää pikkuisen vahvemmalta joten ehkä se näihin karuihin Perä-Kurjalan oloihin tottuu. Kun vain saisin rusakot pois näiden kimpusta.

Kaverina ompulla ovat vanhasta mummolasta tuotu kirsikantaimi, nämä kaksi naapurin luumua ja yksi paikallisen kannan päärynäpuu. Ja toki Torpan omat, ikivanhat käppyräiset omput joille toivon vielä monia satoisia vuosia. Tänä vuonna täytyy ehdottomasti ottaa niistäkin varmuuskopiot, ovat nimittäin nekin jo kadonnutta kantaa ja siksi koen velvollisuudeksemme turvata niiden säilyminen.

Naapurista saan Sokerimiron -lajiketta vaihtarina koska naapurin Pappa on hakenut näistä meidän puistamme jalostusoksia. Omiin taitoihini en varttamisessa  luota, joten on turvauduttava taas kerran naapuriapuun.

Karhunvatukkaakin päätimme hommata pari puskaa ja ikihaaveeni viinirypäle saattaa hyvinkin saada sijan tulevan kasvihuoneen liepeiltä. Siinä olisi oivallinen, aurinkoinen ja hyvä etelänpuolen paikka viiniköynnöksen kasvaa.

Kunhan nyt ensin saataisiin se kasvihuone harjakorkeuteensa. Turha kai mainita, että eräs Seniorikansalainen kihisee nahkoissaan kun odottaa kasvihuonettaan. Nytkin hän kyykkii tuolla pionipenkin vuohenputkikasvuston kimpussa.
Tarmoa on, kärsivällisyyttä vähemmän…

Tämä viimeinen kouluviikko on ihan risa ja repaleinen. Huomenna Esikoinen on kotona paistamassa kakkuja luokkansa myyjäisiin, Nuorimmainen käväisee koulussa.

Torstaina on pyhä ja silloin leivotaan lisää myyjäistuotteita. Perjantaina ovat Esikoisen luokan myyjäiset ja Nuorimmaisen viimeinen Suomen Suven avaus Laulurinteeltä. Kyläkoulumme on huhujen mukaan erityisen hyvin esillä tuossa tapahtumassa joten kummit ja sukulaiset, varautukaa televiissorin ajastukseen, Nuorimmainen saattaa hyvinkin olla pian telkkarista tuttu. Lupasi vilkuttaa kameralle ja hymyillä leveästi.
Lauantaina lauletaan Suvivirttä, Nuorimmainen jättää hyvästit alakoululle ja Esikoinen kuittaa ekan yläkoulutodistuksen. Mitä nyt olen Wilmasta vilkaissut, kiitettävää pukkaa molemmille.

Minä vilkuttaisin jo innolla hyvästit näille kylmille idän puhureille ja toivottaisin leveästi hymyillen auringon ja lämmön tervetulleeksi uudelleen.

Enää on muuten 20 päivää varmaan aurinkoon… ei tarvitse murehtia juhannussäistä, ne ovat taatusti lämpimät ja mukavat.

Mukavaa tiistain jatkoa, missä lienetkin!

Helteinen viikonloppu

Toukokuu näytti kauneinta puoltaan, ajoittain oli sen verran kuumat mittarilukemat, että oli pakko väijyä varjoissa. Tänään iltapäivällä saimme vihdoin kauan kaivattua sadetta, ei toki riittävästi mutta sen verran, että siitepöly huuhtoutui tehokkaasti sinne minne se kuuluukin.

Lauantaina kävimme juhlimassa 60-vuotiasta kyläkouluamme. Esityksiä oli valmisteltu huolella ja vanhempaintoimikunta oli loihtinut herkut pöytään. Vieraina olimme me nykyisen oppilaiden vanhemmat ja sisarukset, entisiä koululaisia, muuan kansanedustaja ja muita koulumme historiaan vaikuttaneita henkilöitä. Väkeä riitti tuvan täydeltä ja tunnelma oli sekä riemukas hienojen esitysten ansiosta, että hetkittäin uuvuttavan kuuma. Pitkät juhlapuheet vaativat veronsa ja itse kullakin silmäluomet tuntuivat ajoittain lyijynraskailta.

Kemujen jälkeen kurvattiin kaupunkiin hakemaan Äitikullan ostoslistalle ilmestynyt puutarhakeinu. Se, mitä lähdimme ilmoituksen perusteella hakemaan, oli toimitustuote, toimitusaika heinäkuun puolivälin jälkeen. Ei tullut kauppoja. Oli sitä paitsi sangen heppoisaa tekoa.

Osuuskauppa yllätti iloisesti, sieltä löytyi pikkuisen tyyriimpi mutta ruotsalaista laatutyötä oleva keinu. Jämäkkä ja tukeva. Eikä nyt niin hirveän rumakaan. Se survottiin tilaihmeautomme uumeniin ja palattiin kotiin. Nurmikko on reuhahtanut helleviikon aikana hillittömään kasvuun ja komeasti voikukkakin vihreää täplitti. Iso-J käynnisti bensakäyttöiset vehkeensä, me tytöt haimme nelivedot hommiin.

Kyllä se vaan istuu nätisti suomalaiseen perinnepihaan tuommoinen hevosentappikin. Olkoon sitten suomalainen tai norjalainen, molempi parempi. Ja hitosti paljon paremmat äänet näistä nelivedoista lähtee kuin pärisevistä bensakulkuisista. Possu Sörsselsson tietysti soitteli kevätiltaan omat fanfaarinsa, Oodi vihreälle, pieremällä.

Sunnuntai sujui samoissa merkeissä. Kuumaa ja aurinkoista heti aamusta alkaen. Sadetutkien ennusteiden mukaan täällä pitäisi nytkin olla julma ukkosrintama päällä mutta en minä näe taivaalta muuta kuin jonkin verran pilviä.

Päivän liikunnan kuittasin suoritetuksi puolentoista tunnin rivakalla sonnanajolla. Isot tallikottarit täyteen hyvin palanutta pollenjysäriä, kärräys ja levitys. Ja uusi. Ja uusi. Ja vielä monta uutta kuormaa.
Hiki ja pöly värjäsivät naaman niin, että silmissä kirvelsi. Harvoin on suihku tuntunut niin ansaitulta kuin tänään.

Pyörähdettiin Esikoisen ja Peetun kanssa agilitytreeneissäkin. Sujui niin hyvin, että katsotiin yhden ratajuoksun riittävän ja kurvattiin takaisin kotiin.

Kuten jo tuolla edellisen päiväkirjamerkinnän kommenteissa mainitsin, se kolmas pikkutirppa löytyi lauantaiaamuna uinahtaneena ikiuneen. Ei siitä olisi ollut eläjäksi, niin oli määrätty. Kaksi muuta ovat tomeria kuin mitkä, ne piti jo laittaa korkeampilaitaiseen laatikkoon, olivat pomppineet entisen lootan laidoista yli ja piippasivat ihan väärässä paikassa. Syövät seesaminsiemeniä, kurkkuraastetta, raejuustoa ja tänään vihdoin muistin viedä niille soraakin. Ettei mene kupu tukkoon siemenistä.

Selvittelin lauantain puuhien lomassa myös sen vinkeän näköisen kanarodun tiedot, kääpiökoch (tjtn) on rotu ja olen nyt varannut kukkopojan ja erisukuiset kanat. Haen ne sitten epsanjasta palattuamme. Samalla reissulla saatan saada kyytiin myös kissaveljekset jos ja kun mammakissa pullauttaa kyytiläisensä ulos. Komeita viiruhousuja on tilauksessa, kuvien perusteella kunnon tiikereitä. Isäkolli on metriä pitkä rento rötkäle, mamma perineinen harmaaraidallinen valkosukkainen maatiainen jolla M-merkki otsassa.

En ole juurikaan ulkoiluttanut kameraa, siitepöly on nimittäin hirmuisen ehtiväistä. Kamera ja muu herkkä elektroniikka suorastaa ryystää sisäänsä keltaista pölyä. Taitaakin taas olla vuotuisen kamerahuollon paikka. Viikonloppuna ehdin kuitenkin muutaman räpsyn huitaista, omena ja kirsikka kukkivat täyttä häkää, sireeni aloittelee ja tuomi lopettelee. Seuraavaksi posahtavat kukkaan lumipalloheidet ja yllättäen osa pioneistakin pullistelee nuppujaan siihen malliin, että ehdin näkemään edes osan kukinnasta ennen reissuun lähtöä. Johon on muuten, sivumennen sanoen, tasan 22 päivää. Ei sillä, että päiviä laskisin… ainahan se loma on mielessä. Ja meidän loma vaatii muutaman tunnin lentomatkan.

Niin mukavaa kun täällä onkin, vuoden 52:sta viikosta kolme muissa ympyröissä ovat erittäin tervetulleet. Siellä kaukana voi vain olla. Ja löhötä, hyvällä omallatunnolla. Jos nyt muutama kannullinen kylmää sangriaa, hyvää ruokaa ja hyvää seuraakin osuu samoille viikoille niin mikäs sen parempi. Kotiin on kuitenkin aina niin kiva palata.

Nyt on sunnuntai-ilta hyvässä vauhdissa. Lätkää pelataan ja ties vaikka miten hyvin peli päättyisi.
Edessä on viimeinen varsinainen kouluviikko, toki molemmilla Perillisillä on poikkeusaikataulut ja monta muuta häppeningiä luvassa. Torstai on mukavasti vapaa ja mitä ilmeisimmin saamme Iso-J:n veljen ja isän tänne auttelemaan saunaremontin viimeistelyssä. Johan tässä alkaa olla vuosijuhlat vesivahingon osalta. Olisihan niitä soma juhlistaa valmiin sisäsaunan löylyissä.

Peetu jo odottelee saunavuoroa, pesukukkakin räjähti

Torstaina muuten tulee kaivinkonemies ruopaiseman kasvihuoneen sijan puhtaaksi, sitten alkaa soran ja sepelin kärräys ja itse asennus. Tita-kuoma ohjeisti, jotta lonkeron kulutus nousee asennusvaiheessa potenssiin sata. Pitänee varautua semmoiseenkin mutta huolehtia annostelusta niin, ettei mene ihan vinkkeliin ja ristimitat heitä, ainakaan pahasti.

Tämmöisiin tunnelmiin on hyvä kuitata tämä keväinen viikonloppu. Paljon on tehty ja nähty ja koettu. Ensi viikolle ennustetut viileämmät ja sateisemmat kelit olisivat oikeastaan ihan tervetulleita, olisi kaikenlaista sisähommaakin näperrettevänä. Ja yhden vuohenputken valtaaman kukkapenkin huolellinen ympärimyllääminen.

Nyt tuli tasoitusmaali, moido, mua tarvitaan nyt toisaalla! Den glider in. En mistään hinnasta jätä sen kylmäsilmäisen venäläispressan naamaa näkemättä kun läntinen kissapeto näyttää miten hokia pelataan.
Peukut pystyyn, missä lienetkin.

Tipitii ja muita visertäjiä

Tästä se alkaa, kanalinnun elämä. Ylemmässä kuvassa ulostaudutaan ahtaasta yksiöstä koipi edellä, alemmassa tulokas mynttäytyi niin, että sieltä taisi olla pyrstö tulossa. En jäänyt seuraamaan minkälainen eläjä tulokas oli, tuo kuoriutumisvaihe kun kuulema saattaa kestää tovin jos toisenkin.

Se, kuinka päädyin haudontakoneen ääreen kurkkimaan, on osoitus tuon parjatun Naamakirjan mahdista. Olen tässä jonkin aikaa, ehkä pari vuotta, etsinyt enemmän ja vähemmän tositarkoituksella Vappupillille omia, samanrotuisia emäntiä. Hän on isännöinyt niitä kahta vanhaa pirttihirmua, sekarotuista kanamummoa. Sitä en tiedä, onko Vappupillistä kehkeytynyt kanamummojen hoivissa pilallepassattu peräkammarinpoika vai tuleeko hänestä isokin Päällikkö kunhan saa lisää tirpukoita parveensa. Ääntä ainakin lähtee, se on kuultu. Kukkiihan se perunakin ja äänellään se variskin laulaa, joten Vappupilli on mitä on, pahaääninen piipunrassi jota rotukukoksi kutsutaan.

Niin, siellä Naamakirjassa on erilaisia ryhmiä, myös munanetti ja erilaisia kanaryhmiä. Niistä muutamaan kuulun minäkin. Päiviö-kukon uusi emäntä teki pientä tiedustelua ja kas, Vappupillin rotuisia Chabo-tipuja olikin aivan hänen tutuntutullaan.

Ei ole turha sanonta se, että jokainen meistä on kuuden ihmisen päässä Paavista. Aina joku tuntee jonkun joka tuntee jonkun ja jo viides tuntee jonkun joka tuntee Paavin. Naamakirjalle kiitos, Paavi löytyi tässä tapauksessa alle sadan kilometrin päästä.

Paavi on löytynyt!

Niinpä löysin itseni kuumasta vinttihuoneesta hurjasti piipittävän tiputerraarion ääreltä. Siellä asusti hyvin nuoria hautomakoneen lapsosia. Montaa eri rotua, seassa myös seitsemän Chaboa.

Koska olin nimenomaan kanoja vailla, annoin kasvattajan tunnistaa tirppaset. Kanat kuulema sulkaantuvat nopeammin kuin kukkopojat ja pikkuinen pyrstökin antaa osviittaa sukupuolesta. Nokan jatkona olevasta harjasta pystyy myös kokenut katsomaan eläjän sukupuolen. Minä niissä mitään eroa nähnyt, mutta kolme kanaksi tulkittua piipittäjää asettelin varovaisesti kissankuljetuskopan heinäpesään.

Hautomakoneessa oli tulossa lisää Chaboja, näiden kolmen valkoisen lisäksi meinasin ahnehtia vielä muutaman värikkään, ovat erisukuisiakin ja se on aina parempi. Ne haen kesäkuun alkupuolella. Samalla nappaan mukaan kaverini tilaamat kukon ja kanan, niille kasvattaja asentaa nilkkarenkaat jotta osaan ottaa oikeat tipuset mukaan kun lähdetään ajelemaan etelää ja samalla reissulla Hispaaniaa kohti.

Ennen lähtöä tiirailin myös muita tilalla olevia kanalintuja. En yritäkään muistaa näiden rotuja, joku jättiläismäinen eläjä oli Light Brahma. Minkähän kokoinen raptori Heavy Brahma mahtaisi olla?

Näitä alimpia kyllä haluaisin pikkuisen parven, mahdottoman kauniita lintuja. Pitää kysellä seuraavalla tipunhakureissulla näiden rotua ja tipujen saatavuutta. Jos en ihan väärin muista, taisi kasvattaja mainita tämän parven olevan mahdollisesti myyntiharkinnan alla.

Kohtuullinen summa euroja vaihtoi omistajaa ja minä lähdin kurvailemaan tipujeni kanssa kotia kohti. Matkalla piti tankata ja piipahtaa maatalouskaupassa ja sitten vihdoin pääsin kotiin. Takana oli jo aamuinen parituntinen jalkatreeni ja hiilaripitoinen lounas painoi silmäluomia. Päiväunista ei ollut toivoakaan, pitihän kanalan pikkuosasto siivota kuntoon tipujen sijoittamista varten. Kun ne ovat vielä niin pieniä untuvikkoja, ei voi kuvitellakaan niiden siirtyvän suoraan lämpölampun alta ulkoresidenssiin. Etenkin kun niillä ei ole omaa emoa. Niiden emo on styroksia, käy sähköllä ja hurisee.

Nuorimmainen jahtasi yhden kanamummoista keinoemoksi ja kun tiput olivat kanalan puhtailla puruilla puhtaassa pesässä, kannoimme kanamummon niille äidiksi.

Alku oli lupaava:

Kot, mikäs se siellä mahan alla vipeltää?

Ja kotpot, mikä hitto toi on??

No nyt tässä kyllä on jotain pielessä...

PROTEEEEEESTIIIII! Mie romahan, ota nuo pois!!

Niinpä keinoemo kipaisi pois pesästä ja asettautui kiivaasti purppasten makuulle pesän viereen. Oikein hautasi ahterinsa puruihin niin, ettei sinne alle olisi livahtanut kirppukaan. Nokkaa tuli heti kun yritin pikkuisen sormella nostaa helmaa ja ujuttaa tipua alle.

Aamulla menin katsomaan tilannetta ja tiput olivat sievässä nipussa pesässä, kanamummo luikahti avoimesta ovista pihalle niin, että pyrstö heilui ja yösijalta löytyi protestimuna. Pikkuinen vihje, että hän kyllä tekee penskansa itse, ei tarvitse alieneita ujuttaa mahan alle. Päästin takaisin Vappupillin luokse, sinne meni ja mäkätti mennessään.

Kaksi tipua oli vallan virkeitä, mutta kolmas nuokkui ja huojui, ei näyttänyt pirteältä ensinkään. Se oli vielä kaikkein pienin, muutaman päivän nuorempi kuin ne kaksi pontevaa. Niinpä kipaisin tiput kämmenellä (mahtuivat hyvin) ulkosaunan takkatuvalle ja hälyytin Esikoisen apuun. Värkättiin pesuvadista väliaikainen pesäkaukalo. Takkatuvalla on mukavan lämmin ja helteisenä päivänä suorastaan kuuma.

Kasvattaja ohjeisti antamaan D-vitamiinitippoja ruiskulla nokkaan, kuulema cokiskin olisi hätätilassa käynyt. No kotona ei sattunut olemaan muuta kuin d-vitamiinipillereitä. Niinpä kaupunkireissu suoritettiin kohtuullisen ripeässä aikataulussa.

Onneksi Esikoisella oli vain lyhyt koulupäivä, maatilavierailu meidän kylän isolla karjatilalla (yhdellä niistä) ja pääsi parin tunnin päästä sieltä suoraan kotiin. Hänestä oli nimittäin suunnattoman suuri apu kun pienen tipun nokka pitää avata ja truutata ruiskulla vitamiinit käkättimeen. Samalla meni vähän vettäkin. Pahuksen sinnikäs se heiveröinen tipukin osaa olla, ei näyttänyt yhtään siltä, että heittäisi henkensä hetkenä minä hyvänsä. Kaksi muuta tepasteli vesilautasella ja nokki seesaminsiemeniä. Niillä ei ole mitään hätää.

Tämä pienin sen sijaan on kyllä vieläkin melkoisen hutera. Vaappuu ja huojuu ja on mieluiten kahden sisarensa välissä, saaden tukea molemmilta puolin. Huomenna pitäisi olla jo virkeämpi. Tai hengetön. Ei sitä voi väkisin hengissä pitää jos ei ole eläjäksi.

Tämmöinen tarina tänään, huomenna jotain muuta. Huh hellettä, pidä itsesi viileänä, missä lienetkin!

Elämäni vainukoirana

Varoitus, tekstissä mainitaan tuotemerkkejä ja onpa jopa pari kuvaakin.

Taantuneet hyasintit

Liljapenkkiä tonkiessani löysin ihan omituista kasvustoa. Ei sitä tavanomaista vuohenputkea, hukkakauraa ja rönsyleinikkiä. Löytyi tuommoisia vienosti tuoksuvia sipulikukkia. Meni jonkin aikaa, ennenkuin vihdoin tajusin, että tuohon kohtaan olen joskus vuoden 2011 keväällä jemmannut paperikassillisen jouluhyasinttien sipuleita niiden uudelleensyntymisen toivossa. No nyt ne sitten ähelsivät hevosvoimien alta pintaan. Melko säälittäviä rääpäleitä, sano. Mutta tuoksusta muistin, että joulukukkahan se on. Meillä ei yleensä ole muita kuin valkoisia hyasintteja. Paitsi itsenäisyyspäiväksi hommaan aina pari sinistäkin isänmaalliseen asetelmaan.

Hajuaisti on kieltämättä ihmeellinen asia. Minulla se on lähinnä epänormaalin tarkka. Kulkee isäni suvussa. Olen kai kertonut sen saksanpaimenkoirajutun? No kerron sen kuitenkin.
Kerran menin lentokoneeseen ja sanoin Iso-J:lle, että täällä haisee ihan schäferille. Toinen sanoo, että höpöhöpö, eikä haise sääfferit eikä sacherit. No haisipas. Ja kohta koneen ikkunasta näkyikin kuinka samaisen koneen takaportaiden suunnalta asteli tullimies ja tullikoira, saksanpaimenkoira tietenkin.

Tänään kävin Esikoisen kanssa kirpputorilla viemässä vähän lisää kesävaatetta myyntiin. Äkkäsin yhdellä mummolla kaksi taimipurkkia käsissään ja sen verran onnistuin kurkkimaan, että näin purkkien viivakoodilapussa paikkanumerosta ensimmäiset kaksi numeroa, 24... jotain. No sille käytävälle siis. Just kun se käytävä oli melkein loppumassa eikä taimia näkynyt, haistoin mullantuoksun.

Kuinka ollakaan, siinähän ne olivat käytävän viimeisellä paikalla vain muutaman metrin päässä.

Joskus elämä on varsin hauskaa tämän hajuaistin kanssa. Yleensä melko tuskallista, etenkin näinä kevyen kesäpukeutumisen päivinä jolloin jokainen rupoperän reiska ja raili vetävät päälleen kesävermeet ja paljasta pintaa on esillä enemmän kuin laki sallii.

Voin kertoa, että reiskat ja railit eivät aina ihan tuoreelle ja puhtaalle tuoksahda. Sehän on toki heidän oma asiansa ja ongelma on minulla, nenässäni. En siis lähde mielenosoituksellisesti yökkimään ja kakomaan heidän läheisyydessään, en minäkään nyt niin tollo ole.

Reiskaa ja railia pahempi haju on pannussa seisoneen kahvin katku. Semmoinen kuuman tunkkainen ja tympeä käry.

No se hajuaistista, olen varmaan ollut edellisessä elämässäni verestäväsilmäinen vihikoira ja tullut lopetetuksi ruokottoman kuolaamisen ja ainaisen vinkumisen takia. Seuraavassa elämässä olen varmaan haisunäätä.

Päiviö, silkkikanan ja maatiaiskukon rakkauslapsi

Päiviö, se kukoista kummallisin muutti eilen uuteen kotiin. Minä ja kukko (laatikossa) parkkeerasimme illalla treffipaikalle ja noutaja olikin jo odottelemassa. No siinä sitten kanoista rupateltiin ja kas, mäjähti melkeinpä jackpot kohdalle. Tämä Päiviön uusi emäntä nimittäin oli kuullut Vappupillin murheista elellä ilman ikiomia rouvia, vain ne kaksi höpsöä kanamummoa kaverinaan. Hän lupasi kysäistä yhdeltä ihmiseltä tiesikö hän erään toisen ihmisen kanavalikoimasta.

Ja tänään tuli vahvistus, chabotipuja on saatavilla kohtuullisen ajomatkan päässä kohtuullisella hinnalla. Voi riemua, voi iloa!! Vaikka muuten olenkin jyrkästi lapsiavioliittoja vastaan, tässä tapauksessa hypin ilosta. Heittäisin volttejakin jos osaisin. Tämmöisen amatöörin on parasta varoa selkäänsä ja jättää volttienheittelyt osaavammille.

Sulho ja Äitipuolet (kylvyssä taas)

Huomenna kurvaan heti aamutreenien jälkeen kiesin kumit soikeina naapuripitäjän perukoille.
Ne tipuset ovat vielä niin pikkuisia, että kanamummot pääsevät keinoemoiksi. Nämä konehaudotut tiput eivät ole leimaantuneet vielä mihinkään joten mietin juuri, että taidan pakata toisen kanamummoista kuljetuslaatikkoon mukaan ja se saa sitten ne tiput kotimatkan ajaksi viereensä. Luulisin kanaemon vaistojen heräävän. 

Jos lukijakunnassa on kanaharrastajia tai muuten asiasta tietäviä, laittakaa nyt ihmeessä kommenttilootaan toimintaohjeita.

Sitten täytyy enää toivoa, että osataan erottaa kanatiput kukoista ja valita tytöt kyytiin. Ei haittaa, vaikka joku olisikin kukko, eräs kaverini on nimenomaan chabokukkoa vailla.
Oi onnea!

Samalla ihmisellä on pari muutakin mielenkiintoista kanarotua joten voihan se olla, että reitti tulee kesän mittaan tutuksi.

Silkkikanojakin taisi löytyä eräältä hevosihmiseltä, hällä niitä on sekä konehaudonnassa että kanan alla. Täytyy vain sovitella kesän reissuihin visiitti sinne etelänsyrjälle. Ja silkkikanoja kyllä löytyy näiltäkin selkosilta.

Joten kanapäivityksiä toivoneet, teille sataa nyt mannaa kuvien muodossa useampaan kertaan.

Oi ihana toukokuu!

Olen minä myrskyjäkin vainunnut vaan eivät ole kohdalle osuneet. Eilen oli illalla jo niin pahaenteisen tyyntä ja hiljaista, mutta ohi meni sekin myräkkä. Täällä ei ole satanut pientä pisaraakaan koko viikolla, helle on hautonut meitä senkin edestä.

Iso-J lähti aamulla ennen Kukkojen kiekaisua reissulle, kotiinpaluu vasta perjantai-iltana. Joten me täällä Perillisten kanssa pidetään Torppaa pystyssä. Peukkujakin pidetään, eivät ole Suomileijonien pelit kulkeneet toivotulla tavalla ja parin päivän löyhässä hirressä roikottaminen jatkopelien suhteen syö varmasti pelaajaa. Ihan niinkuin se syö tavallista hokikannustajaakin. Tulisivat pojat kotiin kasvamaan ja Erkka miettimään kuvioita uusiksi, noloahan tuommoinen räpiköinti on.

Äänestämässäkin käytiin eilen, vilinää oli piisannut marketin aulassa ihan kiitettävästi. Minä äänestin sitä, jonka eniten toivoisin lähtevän mahdollisimman kauas. Olkoon piikkinä komission lihassa.
Toisaalta tuo Ihmeellisen Itseluottamuksen Ihmemies on nykyisin hahmona lähempänä koomista joten ehkä hänestä tulee vielä Euroopan Kuningas *tihihihi*

Tähän loppuun vielä pari sanaa addiktioista.
Kyllä minusta näköjään sukeutuu ihan kelvollinen keski-ikäinen, entinen kahviratti on nykyisin tee- ja yrttijuomien suurkuluttaja. Sain pienen teelaatikon joka on ihan alamittainen. Etenkin kun tänään Esikoinen bongasi tuota Piparminttujuomaa äässimarketin alimmalta hyllyltä. Itse olen ryystänyt päivittäin Pukkan Detox -juomaa (yllättävän hyvää). Aamu ei kyllä lähde käyntiin ilman tuhtia ja vahvaa Reko -kahvia. Kyllä siinä toki suolistokin jyrähtää käyntiin, joten sallittu aine kohtuullisin määrin nautittuna tuo kahvikin on. Iltaisin sitä ei passaa juoda, vie yöunet. Toinen varma keski-iän merkki.

Sitä paitsi, Rekosumppi ei jää pannuun kärtsäämään ja aiheuttamaan ällötystä vainukoiran nokalleni. Miten sitä onkin joskus pystynyt lämmittämään mikrossa yön yli seissyttä sumppia? Ja vielä juoda se mustana? Yhhhh, pelkkä ajatuskin karmii ja vääntää vatsaa.

Onneksi ne hullut vuodet elämästäni ovat kaukana takanapäin, silloin kyllä tahkottiin töitä terveyden kustannuksella. Nyt on järkeä pysähtyä fiilistelemään teemukin (Iittalan Taikamuki 4 dl on optimaalinen teemuki) äärelle elämän ihmeellisyyksiä. Joskus jopa onnittelen itseäni kun tämä elämä on loppujen lopuksi ihan pahuksen mukavaa näin.

Jymypotti oli se, että löysin kaupungin pähkinäkaupasta viimeisen pullon Srirachaa, tuota jumalaisen hyvää chilisoosia. Pitää sekin aineenvaihdunnan ja rasvanpolton käynnissä.
Rasvanpoltosta sen verran, että viritin aamukamman. Nykyisin aamukammat ladataan AppStoresta ja minun versioni näyttää tältä:

tj 26

Nuuhki kevättä, missä kuljetkin! Täällä tuoksuu nyt huumaava tuomenkukka ja vainuan sadetta. Siispä leiskautan uskollisen fillarini selkään ja polkaisen pikkukiekon. Nuukana ihmisenä taidan vitkastella sen verran, että saan sadesuihkun niskaani.

Kyllä täällä kukutaan

Huonoa omaatuntoani lievittääkseni tulen nyt pikaisesti ilmoittautumaan tännekin.
Kiirusta on ollut ja sää on ollut mitä vaihtelevin. Viimeviikon lopulla, olisiko tuo ollut perjantai, satoi lunta. Ihan maahan asti ja uskottavan kokoisia hiutaleita. Monena aamuna hevosten ulkovesiastia on ollut riitteessä, monena aamuna se on tulvinut yli yöllisten rankkasateiden takia.

Sitten on saatu navakkaa, kovaa ja raivoisaa tuulta kaikilta ilmansuunnilta, on ollut yöpakkasia ja tänään sitten +30°C, tuli kesä. Ihan on huima kevät, Luontoäiti on ilmeisen selvästi juopunut omasta nokkeluudestaan.

Viikonloppuna pyörähdettiin koiranäytelmässä, Peetu teki paluun omalle tasolleen joskin vieläkin jätettiin ne sertifikaatit muille koirille. Turkki on valitettavan pehmeä ja höttöinen, tämmöinen outo sää vaikuttaa kaikkeen, jopa koirien karvankasvuunkin. Niin sen on pakko olla.

Muilta osin elämä Torpalla sujuu entiseen malliin. Koulukuviot ovat, jos mahdollista, näinä viimeisinä viikkoina entistä monimutkaisemmat poikkeuksellisten koulupäivien ja aikojen suhteen.

Hevoset ovat päässeet jumpille ilahduttavan paljon, monena iltana tosin on ihan vaan irtona juoksutettu. Töttis osaa mennä hienosti juoksutusympyrällä, ilman juoksutusliinaa. Mutta vain myötäpäivään. Vastapäivä ei onnistu ei millään. Tänään kävi hevosten pedikyristi ja mietittiin tosissaan ainakin tamman etusten kengittämistä. Jätettiin kuitenkin vielä harkintaan. Tähän pohdintaan on syynsä, niistä enemmän jos kenkiin päädytään.

Eilisen sunnuntain käänteisiin mahtui myös pikainen visiitti 'Kylän vanhimpien' luo, siellä on Teräsmummo ollut huonona ja Isännällä omat kiireensä. Mukavahan siellä on käydä ja rupatella kuulumiset, se mummo on ihan hervoton juttuineen.

Olivat yksissätuumin valikoineet parhaat taimet puutarhansa kruununjalokivestä, muinaisesta luumupuusta. Ja nämä taimet minulla oli kunnia kuokkia maasta ylös ja kuskata omille tiluksille.

Tänään teinkin sitten kaksi mainetekoa, istutin molemmat puut huolella harkittuihin paikkoihin. Eli tein talletuksen luumupuiden geenipankkiin. Ovat niin pieniä, makeita ja herkullisia ne luumut, etten ole koskaan moisia maistanut. Semmoinen vanhaakin vanhempi lajike jota ei ole taatusti millään taimistolla myynnissä, eihän sillä ole kai nimeäkään. Ja meillä on nyt varmuuskopiot tallessa.

Kuvia tästä istutusoperaatiosta on, kameralla. Enkä jaksa purkaa. Olen nimittäin aivan näillä näppäimillä heilauttamassa itseäni saunaan. Mikäpä hellepäivän pihatöissä tomuttuneen ihmiskurjan paremmin elvyttäisi kuin kotisaunan löylyt.

Eteläisessä naapurikaupungissa pyörähtäessäni bongasin hervottoman kokoisen hanhiparven. Tuossa on ehkä noin kymmenesosa linnuista, säntillisessä muodostelmassa ne lensivät, kaartelivat kuin kärpäset peltoa ennenkuin ensimmäinen räpyläpari lätsähti märkään peltoon. Jumalaton kaakotus!

Tähän loppuun vielä tunnelmia eilisestä Viihdekanojen muutosta kesäresidenssiin. Päiviö -kukko on heittäytynyt ihan gangsteriksi, eilen löysin Vappupilliparan henkihieverissä makaamasta pesämökin takaa. Niiltä seisomilta putsasin kesämökin kuntoon ja retuutin kanan kerrallaan ulos.

Pahinta metakkaa piti tietenkin itse Vappupilli joka selkäsaunasta toettuaan heräsi uuteen kukoistukseensa ja metakka oli em. hanhiparven luokkaa.

Päiviö jäi sisään muutamaksi päiväksi ja hänelle on löytynyt omat emännät naapurikaupungista. Kyyti kulkee toivottavasti jo tällä viikolla. Meillä ei ole sijaa kukolle, joka häikäilemättä yrittää näpistää henkeä viattomasta ja harmittomasta Vappupillistä. Tai vanhasta silkkikukosta, ei, njet, non, nada!

Palajan toivottavasti pikaisemmin, päivitystahti on pikkuisen verkkainen kun ei näitä valoisia iltoja oikein viitsi sisätiloissa nuljottaa.

Mukavaa viikon alkua, missä lienetkin!

Kanamummot kylvyssä

Pulina oli kova kun mummot kylpyivät

Missä tipi??

Justhan se tässä oli, mihin se nyt meni? 

Haa, täällä heinäkasan sisällä

Kukkojen kukko

Olga ja Olgan tipi

Täti Vihreä 

Minä vielä kerran pyörähdän tässä hiekassa 

Piesty Vappupilliparka

Taasha myö tavattiin

Superfoodia ja vihersmoothieta

Elämä asettuu uomiinsa ja mummot poteroihinsa

Tipi

Hattarapää kävelyllä (ympyrää)