tiistai 23. toukokuuta 2017

Tipotii


Brinsea vaikeni ja nyt on tuvan äänimaailma taas hyvin hiljainen. Kissojen tassutus kuuluu selkeästi ja radio tuntuu koko ajan olevan liian kovalla. Eihän se hautomakone nyt kovaa hurise, semmoinen tasainen humina kuitenkin ja siihen kolmessa viikossa tottuu. Tänä keväänä kone hyrrytti kaikkiaan kolme kertaa eli yhteen menoon yli kaksi kuukautta.

Tämä toistaiseksi viimeinen haudonta oli puhtaasti omiin tarpeisiin. Näiden tipujen kukoistakin luovun vasta pitkän harkinnan jälkeen, kanat pidän ehdottomasti.

Latasin koneeseen kaikkiaan 24 munaa, tulokseksi jäi 11 elävää tipua mikä on mielestäni varsin huono tulos, n. 49 %. Yleensä se on luokkaa 80-99 %. Näiden munien alkutaival oli toki haastava, rytkyttiväthän niistä monet yli tuhannen kilometrin taipaleen Hopianuolen kyydissä.  

Muutama munanen ei lähtenyt alkuun ollenkaan, joku meni kesken alkuvaiheessa ja osassa kuolo korjasi tipun aivan kalkkiviikoilla. Maaliin päässeet ovat kuitenkin pirteitä ja eläväisiä tipuja jotka viihtyvät hyvin lämpölevyn alla. Eräät siellä jo jahtasivat laatikkoon eksynyttä muurahaisparkaa.

Nyt on meikämaallikon melko turhaa arvailla sukupuolia. Siellä on kukkoja ja (toivottavasti) kanoja. Väreistä voi jo vähän veikkailla, aika näyttää senkin varmaksi. Mutta kaikkia näitä ipanoita yhdistää suloisuus ja söpöys.



Tämä viikko on alkanut mukavan lämpimissä asteissa, eilen auton mittari näytti jopa +21°. Hetkittäin on jopa tuntunut siltä ja takkia on saanut riisua usein. Jokakeväinen hämmästys hevosten ryystämän veden määrästä yllätti taas, se on kerran päivässä kiskottava vesilasti tarhaankin. Kohtahan sinne voi vetää vesiletkut, homma helpottuu paljon.

Pihalla riittää pällisteltävää jokaiselle päivälle moneen kertaan. Pari päivää sitten poksahtivat pienet narsissit auki, eilen ensimmäiset isot. Tänään vihertävät jo koivutkin, pihlaja ja vaahtera ovat ihan kintaalla. Eikä tässä mene enää montaa päivää kun ensimmäinen ruohonleikkuu-urakka kuuluu Iso-J:n ohjelmaan.

Torstaina pidetään vapaapäivää, perjantaina Hopianuoli suuntaa nokkansa kohti pohjoista Pohjanmaata. Mutta on tässä kaikkea vielä sitä ennenkin asialistalla, pysytään kuulolla !

Kohta lähden jututtamaan paikkakunnan kuulua Hevoskauppiasta, nyt ei katsella hevosia vaan puomeja ja estetolppia.

Voi hyvin.


PeeÄäs:

Hirvittävät aamun uutisotsikot, tällä kertaa Manchesterista. Toivottavasti se ihmissaasta joka itsensä räjäytti, päätyi paratiisin sijasta johonkin maahisämmien synnyinkoloon.
Surullista on se, että 'jännitettävä' asia näissä iskuissa ei ole enää se, että niitä tapahtuu. Nyt jännätään sitä missä tapahtuu. Maailma on rikki.

14 kommenttia:

  1. Olipahan taas aamu-uutiset todellakin... Kaikkien uhrien ja omaisten lisäksi sääliksi käy kyllä nuorta Ariana Grandeakin, ihan karmea juttu omalla keikalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuo suru koskettaa laajalti :'(

      Poista
  2. Tää vielä johtaa siihen, että kaikki arabimaista tulevat karkoitetaan ja laitetaan rajat kiinni. Vaikka sitte toisaltaan, kun katsoo mitä länsimaat ovat saneet aikaiseksi tuolla lähi-idässä, niin on sekin aika karseeta.
    Ihania palleroita noi sun tiput

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne tulee kiristymään, se on selvä. Se, miten paha kaupunkisota tästä tulee, jää vielä valitettavasti arvailtavaksi. Venäläistä rulettia, heidän ehdoillaan. Ei reilua minusta.

      Onneksi pienet ja pyöreät tiput eivät tee pahaa edes muurahaiselle, yrittivät tuijottaa sen jotenkin pois.

      Poista
  3. Hurjan söpöjä tipuja - onnea heidän elolleen! Se siipisulista tunnistaminen toimi ihan oikeasti. Tipun pitää olla siihen puuhaan melkosen vastakuoriutunut. Muutamissa päivissä siipisulat kasvavat.

    Ja tervetuloa perjantaina! Ompa mukavaa nähdä taas!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmät killissä tiiraan siipisulkia, hankalaa on se, että tiput tulivat kolmen eri vuorokauden aikana. Ekoilla on jo piitkät siipisulat.

      Odotan perjantaita. Älä stressaa, tiedät että tyydyn vähään. Kunhan se on kylmää. Ihana nähdä <3

      Poista
    2. Kylmää... oh dear! Koukkaan näköjään ruokatunnilla viinipullon ja tungen se työmaan jääkaappiin. Kunhan muistan ottaa sen töistä lähtiessä!!! No nyt alkoi stressata :D

      Ei kun oikeasti höpöhöpö, ajele turvallisesti ja kiireettä. Kukaan ei täällä stressaa mistään - talo elää tavallaan enkä ole edes siivonnut. Tärkeämpiä juttujakin on - ihanaa nähdä sinut taas! Ota lämmintä vaatetta mukaan, täällä ei lämmöt helli huomenna(kaan).

      Poista
    3. Hönö. Elä ressaa, en minäkään. Tulen kun joudun, eihän tuo nyt kummoinen taipale ole ja helppoa tasaista tietä on kiva lasetella. Siellä 88-tiellä ei ole ikinä edes ohiteltavia joten jurnuttelen tasaista kyytiä.

      Mulla on villasukat aina matkassa, muutenkin karun Karjalan kasvatti osaa nämä kotimaan matkailun niksit. Pian nähdään!

      Poista
  4. Minä en oikein usko tai toivo massiivisiin karkoituksiin, tai totaaliseen rajat kiinni - politiikkaan.

    Osa Britannian muslimeista on entisistä siirtomaista tai brittiläisen kansanyhteisön maista, ja monella on Britannian kansalaisuus. Ovat kenties jo viidennenn polven brittejä. Minne silloin karkoitat? Osa muslimeista ja terroritekoihin osallistuineista on ihan euroooppalaista väestöä, mutta käännynnäiset ovat yleensä tiukkoja mielipiteissään.

    Lähi-Itä jaettiin Ranskan ja Englannin kesken Osmanni (Ottomaani)-valtakunnan kukistuttua,eivätkä nyk. rajat vastaa mitään "luonnollisia" rajoja. Arabien lisäksihän noissa maissa on assyrialaisten jälkeläisiä, azereita, kurdeja, eli paljon etnisiä vähemmistöjä, ateisteja ja muita ei-muslimeita, joiden asema on todella tukala islamilaisissa valtioissa.

    Myös Ranskan siirtolaiset ovat osin omista siirtomaista tulleita, ja pari vuosikymmentä sitten heitä houkuteltiin Ranskaan tehtaisiin töihin.

    Mutta kontrollia on syytä tiukentaa, jos viranomaisilla ei ole riittäviä valtuuksia toimia, niitä pitää järjestää.

    Se on sanottava, että sumuisilla saarilla on iso hindu- ja sikhivähemmistö, eivätkä he tämmöistä aiheuta. Iso osa on kai yrittäjiä.

    Mutta olennaiseen: ihania kuvia. Kanakuume kasvaa...(ja en unohda, että asun kaupunkimaisissa oloissa.)

    Olen vielä täällä...sain sellaisen aurinko-ihottuman, että edes naama ei taivu virneeseen, ja koko kroppa on kuin jyrsimellä käännetty. Sitähän minä olen aina sanonut, että olen täydellinen sisäilmaihminen.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sitä historian päätösten satoa korjataan. Vaikeita aikoja edessä eikä helpolla pääse yksikään maa täällä 'turvallisessa ja vakaassa' Euroopassakaan. Tukholma on lähellä, se on ajan kysymys kun vielä enemmän liki tulevat agendaansa toteuttamaan.

      On paljon asioita joita en tässä Pyhässä Sodassa ymmärrä, enkä tule ikinä ymmärtämään. Lasten ottaminen kohteeksi on jotain niin irvokasta, ettei minkään uskonnon pyhimmät lait voi sitä vaatia.
      "Sen minkä teette yhdelle näistä pienimmistä, teette minulle".

      Ja kyllä, minun on syksymmällä hyvin todennäköisesti otettava halpa sillipurkkilento Londoniin ja sieltä hankkiuduttava munaostoksille Essexiin. Onnistuukohan tapaaminen? Olen aina haaveillut pubilounaasta, tule oppaaksi ! Please.

      Poista
    2. Joo, niin se vähän on. Britannian teollistumisen pääoma saatiin suurin piirtein Intia ryöstämällä ja nepalilaiset sotilaat oli haluttu lisä hallitsijan joukkoihin.
      Lähi-Itä tosiaan jaettiin sulle-mulle tekniikalla vasta sata vuotta sitten Euroopasta käsin, eikä pyykkiä ole pesty sen jälkeen.

      *

      Jos olen maassa, niin sovitaan,ilman muuta. Tämä on vähän liikkuvaa nyt. En varmaan ole mitä parhain pubiopas - olen itse syönyt kaiketi pari pubilounasta elämäni aikana, mutta muusta konsultaatiosta löytyy. Lontoon suhteen tietämykseni on heikko -British Library: sama syy kuin NYCissä, ilma ottaa henkeen, eikä se johdu Trumpista (Trump = slangilla pieru). Tätä ongelmaa ei pohjoisessa sumuisilla saarilla ole. Laitan sulle vähän myöhemmin meiliä (just nyt lopetan yhtä isoa juttua eli kesäkuun alussa). Edinburghissa sinun on käytävä, G on vähän hardcorea (mutta kiva asua).

      Nassen kuva on niin ihana, niin ihana. Piti tulla kurkkaamaan uudestaan, että aamu lähtee käyntiin.

      Olenko vähän skeptikko kesän suhteen? Kudon alpakkapeittoa. Aurinkoihottuma vaivaa edelleen.

      OP

      Poista
    3. No katsotaan miten tämä munanmetsästys etenee, jos pitää lähteä merta edemmäs jahtiin niin sitten se kyllä on pubilounaan paikka. Skotlanti olisi ihana kohde, siskonpoika opiskelee siellä ja kohta saa seuraa veljestään. Luulen, että sinne pitää lähteä ihan erikseen, tämä munakeikka Essexiin on oma lukunsa.

      Nasse Tupaukko on vihdoin päässyt mielipuuhaansa, vaeltelemaan pihalla ja vahtimaan Seniorikansalaisen touhuja. Välillä on koirallakin aikaa nuuskutella kevään tuoksuja, Nasse on aina nauttinut kukista.

      Alpakkapeitto kuulostaa ihanalta, ylelliseltä.
      Aurinkoihottuma sen sijaan viheliäiseltä. Koeta kestää.

      Poista
  5. Voi ieh miten ihunaisia söpöläisiä! Tuon yhden nimeksi pitää ehdottomasti antaa Mauno Koivisto (sukupuolesta riippumatta), kun sillä on niin isot jalat!

    Kyllä on hyvä ja tärkeä asia, että maailmassa on vielä myös söpöyttä ja pehmeyttä kaiken sen kovuuden ja julmuuden lisäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko tuota istuvaa? Hän on saanut jalat alleen kirjaimellisesti ja toikkaroi isoine kinttuineen tipuruuhkassa kuin se kuuluisa norsu posliinikaupassa. Hassu räksä. Tyyskähti nokalleen vesikippoon ja sitten tuli kylmä ja kauhean vaikeaa asetella kinttunsa tolkusti. Toivottavasti ei palelluttanut itseään.

      Maailma tarvitsee tipuja !

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!