perjantai 19. syyskuuta 2014

Perjantai, päivistä parhain!


Portaat jotka eivät lopu... Noitakin tallasin yhtenä päivänä kuin unissakävelijä. Paras keino nollata pää tässä ajassa on uppoutua punttien kanssa mörssäröintiin. 
Neljä noin 90 minuutin punttihartautta harjoitin, tänään aion iltatallin jälkeen könytä saunaan ja toivoa, että rennolla kropalla nukkuu hyvin. 

Viikko on mennyt loppujen lopuksi nopeammin kuin uskalsin toivoakaan.
Asiaa auttoi se, että olen täysin unohtanut tiistain. Se katosi johonkin enkä ole muistanut perään huudella.

Tämän päivän punnitus toi koululuvan ja Ruipeliina pääsi tekemään historian kokeen. Minäkin sain ihan uutena tietona (hmph) oppia (koealuetta kuulustellessani), että se oli Napoleon joka kikkaili Aleksanteri I:n kanssa ja ne venkulat härräsivät Suomen sodan. Mitä lienen tehnyt itse hissantunnilla kun tuommoinen asia on mennyt ohi? Taidettiin pelata laivanupotusta nekin tunnit.


Aamut ovat olleet sumuisia ja/tai kylmänhuuruisia. Syksy on nyt ihan liki ja läsnä. Ruska on laimea, vielä. 

Luin valtavan surullisia hevosuutisia, hieno Into-Setä on siirtynyt taivaslaitumille. Kaikki voima ja lämpimät ajatuksemme Kirkkonummelle, siellä on nyt hevosenkokoinen reikä Inton ihmisten ja hevosystävien sydämissä. 


Tämä kuva kertoo viime viikonlopun työhommista. Kanalaa fiksattiin talvikuntoon ja meni ihan kuutamokeikaksi. Kanaa pukkasi sisään kulkuaukosta, kovasti olivat nukkumaan tulossa. Siinä sai Iso-J suristella ruuvinväännintä melko haipakkaa kun oli tuima pomo.

Tulevan viikonlopun hommat riippuvat hyvin pitkälti säistä. 

Tähän loppuun vielä kuva lelusta jota olen totisesti etsinyt. Torpan poikien lelut eivät tahdo terrierin hampaissa kestää, mutta tämä sitkeä kumiorava on ihme. Se on ollut meillä Nassen pentuajoista saakka. Ja nyt se vihdoin pompsahti näkösälle. 

Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin !


16 kommenttia:

  1. Minä taas upotin murheita työsuohon tekemällä 10+ tuntisia päiviä. Viikko hurahti ylinopeutta eikä ihme, jos nyt päässä surisee. Luotan huomisen sienimetsästyksen parantavaan voimaan.

    Rentouttavaa viikonloppu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A-A, hyvää ja rentouttavaa viikonloppua sinullekin. Muista poimia vain tuttuja sieniä :D

      Poista
  2. Hienoa, että vaaka antaa parempia lukuja. Tosi hienoa. Se vaan on vähän niin kuin nuoralla tanssimista. (joku sellainen tanssi, jossa otetaan myös askeleita taaksepäin) tuossa vaiheessa.
    Muista tosiaan levätä kunnolla. Sellainen sääntö on, että yhtä huonosti nukuttua yötä vastaa yksi hyvin nukuttu yö.
    Kanasta on moneksi, vaikka piällysmieheksi. Jos ei työ tule tehtyä, niin saattaa tuntea nokan koputuksen käsivarressaan.
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on semmoinen letkajenkka kyllä, välillä kaikki hyppivät toistensa varpaille ja muuten yritetään rytkyttää paholaisen masurkkaa ees ja taas.

      Minä yritän ottaa sen hyvän yön tänään. Sauna rentouttaa aina. Huomenna ihmettelemme lainaruunan ratsuominaisuuksia (jos ei sada) ja kenties haastattelen vähän kanasia. Olisi 6 tipua joista pitäisi tunnistaa kanat ja kukot. Piällysmiehiä on riittävästi.

      Poista
  3. Sumussa ja usvassa täälläkin mennään ihan konkreettisesti. Ja varhaisen pimeyden laskeutuminen vaivaa, toisaalta on pakko heivata hommia pihalla. Ei kyllä enää oikein innostakaan, vaikka maahan pitäisi laittaa yhtä ja toista. Edes valeistutuksiin.

    Miten Töttis ja My-Little-Hunks pärjäilevät keskenään, joko ollaan hoitoväleissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vielä pottu ja porkkana pellossa, ei kai niillä kiire ole näin lämpimänä syksynä?

      Töttis ja Hunksi pärjäilevät tosi hyvin. Tänään tulivat Pappa johdossa laukalla portille, tahtoivat pimeästä tallin iloihin. Niin se vaan laidunkausi vajuu kohti vääjäämätöntä loppuaan. Moneen kertaan jäätynyttä heinää ei oikein hirviä hevoselle syöttää.

      Ihan ihme, miten hyvin Pappa-Vallu on sopeutunut. Ei hätäile eikä hötkyile. On niin rento ja hyvin koulittu hevonen, että voisinpa vaikka antaa Äitikullan taluteltavaksi.

      Poista
  4. The Pervo Orava, I presume ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuripa hän, the squirrel!
      Ja mitäs frouva vielä valvoo??

      Poista
  5. Perjantai ehtoo :) Löysin muuten N:n takin eteisen kaapista! Pistän postiin. Jos ette ole tänne päin lähiaikoina tulossa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se takinraasu unohtui. Turku postiin, maksan kulut munilla.

      Poista
    2. Turku on tyrki. Hiton avtocorrect

      Poista
  6. Vai tämä on se kuuluisa orava! Mites se oli, vieläkö noita myydään kun en muista mitä kerroit silloin kun siitä oli puhetta....tämä mun pääni on ihan pahvia. Aljoh nimittäin kaipaisi kestävää lelua kun ei nämä nykyajan repeleet kestä muutamaa minuuttia kauempaa ja siksipä likka onkin leluboikotissa.

    Vaakahommat historian kokeineen hieno juttu enkä halua lisätä surullisia uutisia mutta bongasin tämän IltaSanomista tänä aamuna (vaikka onkin vanha juttu) :
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288740349882.html?pos=ok-trm-uutk
    Ihan vaan hevosten kanssa toimivaa väkeä ajattelin jotta noinkin voi käydä.

    Mutta sulle ja koko poppoolle oikein hyvää viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totisesti oudoin koiranlelu ever. Uutena oravan muikea ilme oli likimain härski, etenkin kun ne koirannamit tungettiin oravan alapäähän. Varmaan joku kaunosielu pahoitti mielensä ja oravan myynti loppui. Kysele kaupoista Kong -nimisiä koiranleluja. Toimintaperiaate sama mutta uusi, neutraali design.

      Tuo hevostilaonnettomuus oli kauhea. Mietin itsekin kun meidän pellettipussi kiikkui hiabin nokassa jotta alle ei kantsi jäädä jos yksikin nostokahva pettää.

      Eikös jonain talvena uutisoitu että lapsi leikki muovitettujen rehupaalien päällä, liukastui ja putosi paalien väliseen ahtaaseen koloon kamalin seurauksin? Aina puistattaa kun näen kuvissa lapsia paalien päällä leikkimässä.

      Poista
  7. Siis mä en edes tiennyt, että nykyään on tommosia rappuskoneitakin kuntosaleilla. No se on kyllä varmaan tosiaan tehokasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulu tietääkseni salien vakiovarusteisiin, meidän saleilla on kummassakin toimipisteessä. Tuossa voi säätää portaiden nopeutta ja itse loikin minuutin kahden portaan yli ja toisen minuutin askelman kerrallaan, sitä vartti ja hyvin hapottaa persausta. Kokeile jos osuu kohdalle :-)

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!