Pikkupakkanen

Huomenta ja uuden viikon alkua!
Täällä on nyt nätti talvi. Lunta on semmoiset vajaat 20 senttiä ja pakkasta -7, ei tuule eikä tuiskuta. Ulkona on vielä pimeää, mutta äärimmilleen katsetta tarkentamalla ja pinnistämällä kaakonkulmalla sarastaa.

Hevoset lampsivat ulos ja ainakin Tammatytteli dyykkasi oitis puhtaaseen lumeen aamupesulle. Siitä ravilla aamuheinien kimppuun. Ja possu paineli perässä.
Molempien vatsavaivat ovat historiaa, toivottavasti pitkäksi ajaksi.

Nuorempi perillinen pitää vielä tänään vapaapäivän, kuumetta ei ollut eilenkään, mutta kurkkua karhentaa joku äkäinen asia. Olkoon kotona ja harjoitelkuun jakolaskuja kun niiden idean eilen illalla hoksasi. Oli mukava seurata sivusta kun asia aukeni ja toistoilla muuttui rutiiniksi. Alkuhaparointi ja tuskastuminen jäivät taakse ja lapsen ilo omasta osaamisestaan tarttui. Silitin pyykkivuoren riemulla.

Eilinen lehti-ilmoitus eräästä koulutusohjelmasta jäi näköjään itämään... tutkailen asiaa tarkemmin tänään ja saatanpa hyvinkin ottaa selvää omista mahdollisuuksistani. Voi olla, että otan yhteyttä Titaan asian johdosta. Jätän asian näin ärsyttävästi häälymään ilmaan enkä kerro enempää. Niin se kuulkaa häälyy minunkin päässäni. Jakakaa te lukijat epätietoisuus kanssani vielä vähän aikaa.

Tähän tarvitaan vielä pari mukillista kahvia. Sitten tallihommiin ja kuittisavottaan. Joulukuun kuitit ja tositteet ovat melko mystinen läjä. En jaksa nyt ajatella tilinpäätöksiä, veroilmoitusta enkä varsinkaan vakuutusyhtiöiden vuosi-ilmoituksia *brrrh*

Mistähän sitä ottaisi kaiken niiden setvimiseen tarvittavan tarmon? Kertokoon se joka tietää. Minä juon nyt kahvia ja ihmettelen maanantaiaamun kaunista sinistä hämärää.

Reipasta viikon alkua, missä lienetkin!

Tammikuinen lauantai

Talonmiehen lehti ilmestyy uskollisesti. Lunta riitti kolattavaksi asti ja isolle miehelle melkein työksi.
Kuva on näpätty aamuhämärissä, puoli yhdeksän aikoihin, herttaisen kaunis sininen aamuhetki. Aamutalli oli tehty ja torpan ovesta nenään leijaili aamukahvin aromi.

Lyhdyissä palaa talviaikaan lyhtykynttilät päivästä toiseen. Suloisia pikku tuikkuja kaamoshämärässä.

Eilisessä päiväkirjamerkinnässä iloitsin terveydestä. Noh, korvillehan semmoisesta ylvästelystä saa. Nuorempi perillinen heräsi kurkkukipuisena ja kuumeisena. Ehkä nyt uskoo, että pihalla ei kannata kipittää paljain varpain kesäsandaaleissa, ei edes tuota pientä pihanylitysmatkaa Mummolaan.

Uskoo tai ei, köhiköön nyt rauhassa itsensä terveeksi. Vanhempi perillinen pakkasi reppunsa ja lähti yökylään pikkuserkun luo.

Selvisin päivälle pläänätystä ostosreissusta ilman tikahtumista, otsasuonten ylenpalttista pullotusta ja vain kevyellä hiiltymisellä. Se tapahtui marketin parkkihallissa kun ei sieltä pitkäkilpisten maastureiden välistä löytynyt skodzillan mentävää reikää. Katolle piti mennä.

Koska inhoan niin syvästi farkkujen (ja uikkareiden) ostoa, suuntasin suorilta kaupungin ykköspukimoon. Arvelin saavani asiantuntevaa palvelua -ja tiesin maksavani itseni kipeäksi. Niin kävi.
Yksi asiantunteva katseenpyyhkäisy torpan armon alaraajoihin ja kas, myyjä tempaisi rekistä kahdet farmarikangashousut.

Ja ekat sovittamani olivat ne oikeat. Mukavat ja kivat, juuri oikean väriset ja mielikuvitusta venyttämällä myös jollain tasolla imartelevat. Eiväthän nekään ihmeisiin pysty, niinkuin ne Anttilan ainutlaatuiset sukkapöksyt jotka tekevät sämpylöistäkin sääret.

Kohtuullisen tyytyväisenä poistuin vaatekaupasta. Melkein suu korvissa.
Divarista löysin pitkään hinkumani kirjan, Hevosvoimia. Samalla löytyi pari muutakin kovakantista teosta iltalukemiseksi yöpöydälle. Olen jo kauan arvostanut Hilkka Olkinuora -nimistä kirjailijaa. Tuo viisas nainen on myös pastori ja paljon muuta. Kirjoittaa elämästä hyvällä otteella, rohkaisevasti ja antaa aina ajattelemisen aihetta.

Hevoset saivat kaupunkituomisina kivennäistä ja perhe evästä. Sitten kiireesti takaisin torpalle. Eikä päivä ollut kuin vähän yli puolenpäivän. Melko tehokas aamu lauantaiksi, etenkin kun edellisyön unet jäivät vähäiseen viiteen tuntiin. Leffa oli hyvä, juustot makoisia ja kyytipoikana kelvollista viiniä.

Aamulla janotti, jestas sentään kun tuntui ettei mikään vesi riitä sitä janoa sammuttamaan.

Iltapäivällä otin Mikkosika-Kalkkunarullan, tunnetaan myös Tupaterrierinä ja suuntasimme hankihölkällä metsään. Jo monta päivää olen nähnyt hevosten ilmeistä, että havuja prkele pitää saada. Mihinkäs metsähevoset tavoistaan pääsisivät. Nyt on avara tarha ja havupuiden tuoksu aivan liki. Mutta eivät yllä napsimaan maistiaisia. Harmittaahan semmoinen.

Tänään vihdoin koitti hevosille karkkipäivä kun retuutin metsästä tuhdin nivaskan alaoksia. Silmä kovana molemmat tarkkasivat tekemisiäni. Soppaponi aivan ilmeisesti hihitteli vahingoniloisena kun näki, että ihminen tarpoo umpihangessa ja hevonen jää odottamaan valmista.

No hirnukoon nyt vielä, ensi talvena minä otan ponin tarpojaksi ja matkaan itse kyydissä.
Taisi se poninretku päästää mielessään röhönaurun kun katseli Tupaterrierin pinnistelyä, olihan se aika hupaisaa... Hankijumppa on kyllä tehokasta liikuntaa, etenkin meille tappijaloille.

Eikä se meidän pinnistelymme hukkaan mennyt, hevoset olivat aidosti ilahtuneita saadessaan metsänraikkaat tuomisemme. Ketään ei varmaankaan yllätä seuraava kuvasarja. Soppaponi vie aina mehevimmät havut ja pidemmän korren.

Tähän malliin sujui tämä tammikuinen lauantai. Lunta sateli koko pitkän päivän, pakkasta oli maltillisesti viiden pakkasasteen verran. Vallan mainio talvipäivä. Jos talvi olisikin aina näin ihmisystävällinen, saattaisin ehkä vähitellen oppia jopa pitämään talvesta. Nyt lähinnä siedän sitä. Iloitsen jokaisesta päivästä jolloin ei sada vettä ja viimeistään helmikuussa alan manailemaan lumisadetta. Jokainen satava hiutale jarruttaa lumen sulamista ja kevään tuloa.

Ja joka talvi ärsyynnyn enemmän iänaikaisesta sanonnasta uusi lumi on vanhan surma. Joojoo-blaablaa.

Veli Winston näyttää tähän loppuun mallia valohoidosta. Hauskaa lauantain jatkoa ja mukavaa sunnuntaita. Missä ikinä lienetkin...

Peeäss: tämä on teksti numero 601 tässä blogissa... se tekee monta sanaa mutta loppujen lopuksi aika vähän asiaa :D

Lumista Loppiaista

Kuvista pitää olla heti tässä aluksi sorisori ja seliseli. Käsivaralla huitaisin hirmuisessa lumisateessa ja sen tauoilla muutaman kuvan ulkona. Jalusta olisi kiva ja joku kamerakortonki mekaniikkaa suojaamaan.

Meillä on koko päivän satanut lunta. Äsken pihalla talliin lompsiessani mittasin, etusormen ennätys! Semmoiset 7 senttiä on satanut tänään lunta. Paitsi että lämpimän säätilan vuoksi se on painunut läjään.
Muuan Jaska piipahti illansuussa ja sanoi, että heillä, vajaan kymmenen kilometrin päässä on maassa hädin tuskin valkoista. Mutta he asuvatkin ison järven niemessä, meiltä on sen järven rantaan useampi kilometri.

En minä valita yhtään. Pihalla on niin mahdottoman nättiä kun salavat ja koivut ovat saaneet valkoisen kuorrutuksen ja piha on pumpulinpehmeän lumen kuorruttama. Eikä näin pimeässä näy edes tupaterrierin reittimerkinnät. Ne kusenkeltaiset.

Tässä näkyy pihalla helottava The Joulukuusi ja Äitikullan residenssin iltavalot. Ja lunta.

Iso-J aloitti seuraavan pienen pintaremontin kohteen, yläkerran aulassa on semmoinen piippuhylly joka on ollut perillisten pelitilana, siellä on löhötuoli, telkkari ja vanha pleikkari sekä Isänmaan Toivojen kirjasto. Erittäin ymmärrettävistä syistä kaikki aikaisemmin kyseistä tilaa remontoineet ovat ilmeisen masentuneina nakanneet paneelit ja vasarat pakkiin ja kintaat kanveesiin. Sen tilan panelointi vaatii sahan sijasta veistotaitoja, vinkkeliä, kulmaa ja älyttömän pitkää pinnaa.

Ei siis millään muotoa meitsin hommia. Ja juuri sopivaa nysväämistä Iso-J:lle. Minulla on vakaa usko (ja kovasti toivoa), että kyseiset neliöt valmistuvat tänä vuonna. Sitten vuorossa onkin loput aulasta ja ehkä vihdoin meidän makuuhuoneemme.

Ehkä. Sitten. Joskus. Kenties.
Tässä on kuitenkin kesä välissä... joten tyynen kärsivällisesti odottelen.

Onhan se kuitenkin niin, että tämmöinen talovanhus vaatii asujaltaan pitkää pinnaa. Mitään remonttia ei kannata runtata läpi, vaan ne jokainen tehdän ajan ja ajatuksen kanssa. Se, että me emme ole lähteneet tekemään remonttia paluu vanhaan ja entiseen -ajatuksella johtuu siitä, että peruskorjaus tähän torppaan on tehty 80-luvulla. Silloin ovat saaneet kyytiä monet vanhat ja alkuperäiset asiat.

Olisi aikamoinen sillisalaatti ympätä tähän nykyiseen jotain bakeliittikatkaisimia tai lähteä värkkäämään pinkopahveja seiniin joissa on jo levytys.

Pääasia, että torppa on terve ja hyvä.
Joulunpyhinä juteltiin useammankin kerran siitä, kuinka me olemme olleet terveitä tänne muutettuamme. Tällä terveydellä tarkoitan niitä jonninjoutavia ja äärimmäisen ärsyttäviä tulehduksia, nuhia ja kuumetauteja joita meillä oli ihan riittävästi Espoossa asuessamme.

Ilmeisesti puhdas maalaisilma ja hengittävä talo pitävät ihmisenkin röörit puhtaina. Ne muutamat räkäkuumeet joita on ollut, ovat suoraa seurausta väärästä pukeutumisesta säätilaan nähden. Eli oma moka.

Tänään voin kiitollisena kertoa, että myöskin hevoset vaikuttavat nyt terveiltä. Mikä lie korsi meni nielusta väärinpäin -ilmiö.

Muutenkin kaikki on oikein mukavasti. Iso-J kasailee juustolautasta ja heti kun se näyttää valmiilta, läimäytän läppärin kannet kiinni ja siirryn soffalle. Meillä on isot läjät katsomattomia elokuvia, kenties tänään pino ohenee yhdellä. Sen onkin sitten parasta olla oikeasti hyvä elokuva, väsymys on tähän aikaan illasta jo melko massiivinen.

Huomenna pitäisi rohjeta alennusmyynteihin ja farkkuostoksille. Sinne vaan hyvällä sykkeellä ja ilon kautta. My ass. Inhoan yli kaiken farkkujen sovittamista ja koppeihin jonottamista. Etenkin näinä aikoina jolloin enemmistönä kaupoissa ovat Irinat ja Igorit. Ne jotka ajelevat niillä ärsyttävän upeilla maastureillaan... lienen maininnut asiasta pari kertaa aiemminkin?

En minä sinne farkkuostoksille muuten änkeäisi, mutta pahus vieköön kun ne viimeisetkin mallikappaleet joita Iso-J:n aarteistosta aikoinaan sain, repesivät persauksesta. Siis totta, repesivät! Vanhuuttaan, eivät pienuuttaan *virnvirn*

Meillä on muuten nyt melkoisen varma näkemys The Killingstonien sukupuolesta, likkoja kaikki!
Ikinä ennen ei sukupuolten määritys ole ollut näin vaikeaa.

Nyt alkaa tv-huoneessa näyttää hyvältä, siirryn sinne. Adios!

Varistus ja karistus

Tonttuneiti on vahtinut koko Joulun ajan hedelmäkoria. Ylhäällä hedelmät, alatasolla piparit. Arvatkaas kumpi taso on aina tyhjä... Piparit loppuivat jo Tapaninpäivänä ja viimeisiä suklaanamusia viedään.
Tonttukin kellahti jo nurin.

Kuusi varisee, rapina ja ripinä on sietämätön. Kissathan luonnollisesti rakastavat kuusenalustan jännittävää maastoelementtiä joten niitä pahuksen neulasia on kaikkialla. Viimeinen pisara olisi se, että neulasia kelluu aamukahvimukissa. Sitä tilannetta en jää odottamaan, huomenna kannetaan hyvin palvellut joulupuu hevostarhaan järsittäväksi.

Ritarinkukat kukkivat komeimmillaan. Jouluksi ehtivät vain hyasintit ja niitä pitää olla paljon. Kauniita ritarinkukkia jaksaa katsella pitkälle alkuvuoteen. Vaikka muu joulurekvisiitta riisutaankin Loppiaisena pois, nämä ihanat kukat jäävät onneksi vielä.

Tuttuun tapaan meillä käydään vääntöä pihavaloista. Minusta ainakin pihakuusen valot pitäisi näpätä pois Loppiaisena, Iso-J näkisi kuusen loimottavan Pääsiäiseen saakka.

Jonkinlainen kompromissi on taas neuvoteltava. Kun kumpikin antaa vähän periksi, ei oma arvovaltatappio tunnu ihan niin karvaalta.
Ja minähän sammutan kuusen valot aina kun mahdollista. Arvatkaa kuka hiihtelee perässä sytyttämässä niitä.

Jepjep, taistelevat Virtaset parhaimmillaan.

Tämä vuoden ensimmäinen viikko on hiipinyt jo pitkälle. Jotenkin aivan huomaamatta päivät sujuttelevat enkä minä oikein pääse niistä jyvälle. On outoa olla kotosalla omalla porukalla, sitä tottuu niin kovin nopeasti vieraileviin tähtiin.

Soppaponi on ihan entinen oma ponimainen itsensä. Silmä on kirkas ja häntä puhdas. Myös hännänalunen. Tamma on vuorostaan aloittanut jonkinlaisen hiljaisen mielenosoituksen torpalla tarjoiltavaa iltapuuroa kohtaan. Eilen jätti syömättä ja tänäänkin ryysti vain vähän päältä. Sinne jäävät vitamiinit ja kivennäiset vatiin. Ihan samaa soosia se on kuin tähänkin asti.

Voisikohan olla jotain kaamosmasennusta ja hormonikierron hommeleita? Heinää nyt sentään nyhtää verkosta ja ulkona tarhassa, ei ole näännyttämässä itseään nälkään.

Kanalan väki teki minulle tänään källit. Olin juuri hamunnut mojovan munasaaliin koriini ja olin poistumassa kun yksi rouwista asettui kampittamaan minua ja koko munakori putosi maahan. Kaikki seitsemän munaa tuhannen liemenä kanalan lattiapuruilla.

Onko joku kertonut Kullervo The Kukolle kuinka Angry Birdsit valloittavat maailmaa? Olenko minä pulska vihreä sika kanojen silmissä??

Toivottavasti eivät haudo munien lisäksi katalampia kostojuonia munariistäjälle. En millään muotoa tahtoisi joutua kiistoihin sen lauman kanssa. Ovat mokomat pahuksen äänekkäitä kun ulkoilukausi päättyi aidan kaatumiseen. Hannumyrskyhän huitaisi vanhan aidan irti, katki ja pois paikoiltaan.

Kevätulkoilukausi ei kanalassa ala ennkuin se aita on fiksattu kestämään seuraavat myrskyt ja mylväykset.

Kevääseen on vielä pitkä matka, katsotaan nyt ensin tuleeko talvea tänä vuonna ollenkaan. Tuulee ja tuiskuttaa mutta ei mitenkään mainittavasti, ainakaan vielä. Pakkasta pikkuiset -2 ja näillä mennään.
En minä kaipaa metrisiä hankia enkä tulipalopakkasia, näin on oikeastaan tosi hyvä.

Ihmetellään huomenna lisää, missä ikinä ihmetteletkin.

Rauhaa ja rakkautta

No niinhän siinä sitten kävi, että en minä malttanut koneelle vetäytyä eilenkään. Hyvässä seurassa aika saa siivet. Ja vatsa löytää reunansa runsauttaan notkuvassa juhlapöydässä... siitä lisää tuonnempana.

Nyt on kuitenkin niin, että on aika toivottaa kaikenlaisia juttuja.
Vuorokauden ja vuosiluvun vaihduttua säihkytimme jännittäviä sähinäkeppejä ja toivotimme toisillemme aina vain säihkyvämpää alkanutta vuotta. Itse toivon, että oma järkeni valo säihkyisi tänä vuonna vähän kirkkaampana kuin viime vuonna... monessakin mielessä.

Rakkautta, terveyttä, leipää ja lämmintä. Siitähän se oikeastaan koostuu, hyvä elämä. Maailmanrauhaa unohtamatta. Sen kun painaa kohtuullisen kirkkaana ohjetähtenä omaan karttaansa, löytää yleensä perille hyvän elämän lähteille. Pitää vain älytä pitää silmät auki arjessa ja nähdä elämän hyvyys. Nähdä metsä puilta -vanhaa sanontaa käyttääkseni. Kuvaavampaa en keksi.

Meillä oli hyvä, rakas ja upea ryhmä tärkeitä ihmisiä paikalla eilen vaihtamassa vuotta. Torpan perusväestön lisäksi Siskolikka poikineen (paitsi se yksi hokipoika joka on Kanadassa) ja nuoremman perillisen kummit.

Viimeksi mainitut kantoivat autostaan järjettömän määrän herkkuja, kaikissa mahdollisissa olomuodoissaan. Juustoja, lihoja, viinejä, snäksejä, tapaksia ja mitähän kaikkea muuta.  Kyllä kauppias hoitaa homman juu... Illan ehdottomasti mielenkiintoisin makukokemus olivat hunajapähkinät joissa silauksena chiliä, valkosipulia ja rosmariinia. Auh. Vieläkin kärventää sielua moinen kokemus. Voin mainiosti elää lopun elämästäni ilman uutta maistelua.

Tänään aamulla sain toivottaa hevosille hyvää syntymäpäivää! Jostain ikiaikaisesta hevosmiesten historiasta juontaa juurensa se käytössä oleva fakta, että kaikki hevoset lisäävät yhden vuoden matkamittariinsa vuoden ensimmäisenä päivänä. Virallinen syntymäpäivä voi olla mikä vaan mutta Tammikuun ensimmäisenä hevonen "kääntyy" uudelle vuodelle. Meillä on sitten kolmivuotias ja seitsemänvuotias. Kolmivuotias menee eskariin ja seitsemänkesäinen palaa takaisin kouluun. Toivottavasti.

Karulla tavalla sain selväksi sen, että hevosen suolisto on hirvittävän huonosti suunniteltu. Soppaponi oli ruiskinut soppaa toisestakin päästä. Kaikki paikat kurassa, mukaan lukien kauniit valkoiset lankkuseinät ponikullan yksiössä. Jätän arvailtavaksi missä kunnossa ponin hännänalunen ja takapää olivat ulkona pakkasessa vietetyn ruikulipäivän päätteeksi.

Ja mamma pesee... niin pesin. Puhtaaksi ja kuivaksi.

Mikäli vesitykki-imitaatio jatkuu huomennakin, konsultoin eläinlääkäriä. Todennäköisin syy on heinä, otinhan kutakuinkin kylmiltään käyttöön sen perjantaina saamani uuden paalin. Ja mitä todennäköisimmin tilanne korjaantuu yön aikana.

Toivotaan että Luoja suo ja tuulet ovat suotuisat.

Äitikulta löysi Piper Heidsieck Brut -pakkauksesta tämmöiset kuplat. Killinpillit pääsivät mukaan vuodenvaihtajaisiin ja söpöilivät kolmen söpönokan voimin, kuka missäkin. Kuukauden päästä pikkuväki alkaakin tähytä kohti uusia seikkailuja. Toivotaan että jokainen löytää oman paikkansa ja saa hyvän kissanviran hoitaakseen.

Yritys pennuilla on kova. Eikä sisua puutu.

Tässä nuoriherra ihmettelee pörrötossun sisältöä. Ennen saappaanvarresta on huikattu vaikka mitä, nyt sieltä kuuluu MIU! Ja Setä Winston toimii taustavaikuttajana.

Oli mukava seurata kuinka kaupunkilaispojatkin höpsöttivät pikkuisten kanssa ja viihtyivät kissaseurassa. Veljekset Laiskuudessa (Winston ja Milton) esittivät mitä jäätävintä asennetta ja parhaat muuvinsa.

Kissa on kiva! Ja kiva kun on kissoja.
Koirakin on kiva ja torpan koira sai uuden nimen; Mikko-Sika. Syystäkin. Ne lukijoistani jotka ovat olleet kuulolla Jaakko Teppo nimisen kulttuuripersoonan tekemisitä, tunnistavat Mikko-Sian välittömästi. Te muut voitte vaikka hakea youtubesta. Mikko-Sika on nyt Mallorcalla, Mikko-Sika on nyt palmun alla...

Nasse on Mikko-Sika look-a-like. Tehtävälistaan kirjataan kiireellisenä koiran trimmaus. Eli ajanvaraus.

Tänään se sitten päättyi, Joululoma. Toivottelimme hyvän kotimatkan toivotuksin sekä Kummit että Siskolikan tien päälle. Toiset kuutostietä pohjoiseen, toiset etelään. Saamani tiedon mukaan ainakin etelässä ollaan perillä ja pyykkikone polkaistu käyntiin.

Meille laskeutui hiljaisuus.

Aamulla perilliset palaavat kouluun ja kevätlukukauden pituinen taivallus kohti kesää alkaa.
Onneksi tässä keväällä valo senkun lisääntyy ja monet juhlat ja kivat jutut katkaisevat arkea sopivin väliajoin.

Lumien sulamiseen ei kauaa mene, jos näillä lumilla mennään. Pahaa pelkään, että talvi on vasta tulossa, lumineen ja pakkasineen.

Vaan nyt on tullut aika toivottaa kaikille Torpan päiväkirjan seuraajille kaikkea hyvää, kivaa ja mukavaa alkaneelle vuodelle! Tänä vuonna meillä taitaa olla yksi päivä enemmän aikaa olla hyviä ihmisiä itseämme ja läheisiä kohtaan. Eikös nyt ole karkausvuosi?

Naiset saavat tänä vuonna kosia ja monta muutakin yllätysmomenttia lienee tälläkin vuodella ässänä hihassaan. Toivottavasti vuosi kohtelee meitä lempeästi, myös naamanahkaa. Suurempia sieluruhjeitakaan ei toivoisi, mutta elämä antaa mitä elämä tahtoo. Siihen on turha mennä toivomuksia esittämään.
Kunhan nyt kohtuullisen siivosti elää eikä ole pienille paha, silloin sopii toivoa kohtuullisen tasaista kyytiä.

Ole kiltti itsellesi, missä ikinä lienetkin!

Vika villahousu

Eka epeli, toka tohelo... vika villahousu??
Vuoden viimeisiä päiviä viedään, tunnin päästä lähtee käyntiin vuoden viimeinen lauantai.

Vuosi oli ... antoisa? No sitä kyllä! Jos nyt ei pienyrittäjän arki mammonaa tuonut, toi se paljon muuta. Sisältöä, hyvin painavaa semmoista se ainakin toi. Kahden hevosen verran.
Toi vuosi kokemustakin, oppia, intuitioon luottamiseen uskomisen arvostusta ja ihan kehnon paljon ihania kohtaamisia vanhojen, uusien ja tulevien ystävien kanssa.

Lämpimiä kesäiltojen istuntoja, pitkiä puheluita ja pikaisempia tapaamisia, kaikkea tuota ja paljon muuta. Toivottavasti kohtaamisten ilo oli molemminpuolista? Minä ja perheeni ainakin viihdyimme mainiosti.

Vuosi toi torpalle hevoset, uusia kanoja ja kolme killinpilliä, tässä niistä yksi. Tarvinneeko kertoa enempää? Tästä tulee vielä uskottava hiirikissa etelä-Karjalaan hevostallille. Ja oiva demoeläin kertomaan kissojen monipuolisesta lahjakkuudesta kaikenlaisiin tilanteisiin. Toivottavasti ne kaksi mustaa huimapäätäkin löytävät ymmärtäväiset, avarakatseiset ja sopivasti suurpiirteiset kodit lähiviikkojen aikana. Kissaenergiaa riittää niissä viipottajissa.

Lillinpilliä potutti poseerata mutta poseerasi kuitenkin. Ja oli söpö. Tiettyyn rajaan asti... on se raja kissankin sietokyvyllä!

Uskollinen Nasse-setä partioi säännöllisesti pentujen luona, samoin tekevät Sedät Milton ja Winston. Ne retkut lähinnä iloitsevat uudesta ruoka-apajasta. Läppäävät pennuille big fiven ja lompsivat lipomaan pentujen herkut omiin pohjattomiin vatsoihinsa. Ilmeisesti hiirisato on tältä talvelta syöty ja linnut liian vikkeliä.

Tänään saimme lisää polttopuuta, niillä pitäisi pärjätä lopputalvi. Hyvin pärjätään jos ei mitään älyttömiä pakkasjaksoja tule, puita on vuodenaikaan nähden reilusti. Onneksi se on semmoista tavaraa jonka aika kaupitsee omassakin käytössä.

Puukuorman päällä keikkui helpotuksekseni taas kerran kaksi isoa heinäpaalia hyvää heinää. Iso kivi vierähti taas kerran sydämeltä. Ehkä eniten ärsyttää mättää heinäpaaleja tunkioläjään. Harmaata, kitkeränkuivaa ja savuttavaa heinää eivät syö hevoset, eivät lampaat eivätkä marsut. Kanoille kelpaa pesäheinäksi, pienissä määrissä. Osaan vetää nyt ison ruksin yhden heinäntoimittajan nimen päälle, myyköön jonnekin muualle jämänsä ja suopeltojensa aarteet. Minä haluan hellapuut hellapuina enkä haroa niitä heinäpaalin sisältä.

Huomenna on ohjelmassa kaikkea muuta kivaa, siitä lisää sitten. Sikälimikäli ehdin istahtaa koneelle hetkeksikään. Ehdin tai maltan, siinähän ne päivityksiä rajoittavat asiat lähinnä ovatkin. Omasta laiskuudesta en sano sanaakaan, senhän te kaikki ehkä jo ymmärrättekin. Tämä on sitä downshiftaamista... *eheheh*

Toivotan huomenna sen mitä on tapana toivottaa, mutta en todellakaan kerro uudesta kunnollisesta, raittiista ja henkisesti jalostuneesta elämästäni. Ei ole mun juttu. Ollenkaan.
Näin on ihan hyvä! Renttuillaan kohtuullisesti, eletään ihmisiksi ja muuten ollaan kuin Ellun kanat!

Valo, kulje kanssani

Pullip-nuket kerääntyivät kynttilän äärelle, suuren sähköpimennyksen aikaan. Niin me muutkin torppalaiset.

Suuri pimeys alkoi eilen, tiistaina kl. 16.45. Otettiin hevoset sisään neljän maissa kun näytti siltä, että riskimpikin poni lentelee tilalta toiselle heti seuraavalla tuulenpuuskalla. Ja sillä hetkellä kun Siskolikka saapui tontille räiskähti sininen liekki sähkölinjalta ja pimeys putosi.

Eihän meillä ole minkään valtakunnan hätää täällä, ei moneen päivään. Ruokaa ja kotivaraa on kahden talouden tarpeisiin kuukaudeksi ja kun pakastimia ei auo, sielläkin säilyy tavara tuoreena pitkään.
Vesi tuli ja meni, lämminvesivaraaja olisi kai jossain vaiheessa ilmoittanut no can do -tilanteesta.
Puuhellalla lämmitettiin ruokaa ja pidettiin tölli lämpöisenä.

Pihakaivon antimet olisivat olleet saatavilla kannen noston jälkeen joten eihän siinä muuta tarvinnut kun tyytyä kohtaloonsa. Fikkareita, patteriradioita ja kynttilöitä on aina käyttövalmiina. Saatiin kelpo valaistus talliin, tölliin ja tupaan. Tunnelmaa ja kivaa leppoisaa olemista. Mummo otti nokoset tuvan soffalla, siskonpojat ja omat likat kökkivät aikuisten kylkimyyryssä ja kissat vetelehtivät tuntumalla nekin.

Aamulla, vähän ennen kahdeksaa sähköt tulivat takaisin. Olin juuri heittämässä hattua hevosten ulkoistamisesta ja sillä hetkellä räpsähti valo. Ihanaa! Sain kahvia, sain rauhan sielulleni.
Tuuli oli navakka mutta taluttelin hepat tuulettumaan.

Tappioihin kirjattakoon kanatarhan kaatunut aita ja hirmuisen roskainen piha. Ei muuta.
Iso-J käskytti siskonpojat hommiin ja piha siivoutui parissa tunnissa.

Teimme täsmäiskun kaupungin alemyynteihin ja minä löysin taas kerran alekenkälaarista uudet hiihtimet. Ihan ovat Etnies -merkkiset ja mukavat kuin mitkä. Lähtöhinta 77, minä maksoin 57 euroa vähemmän. Hyvä diili. Kaupungilla ei juurikaan suomen sanaa kuule, Veljet Venäläiset ovat saapuneet sankoin joukoin. Mustaa maasturia on parkkihalleissa ripirinnan ja kateus kalvaa pienisieluisen mieltä.... fakta jonka kanssa on vain opeteltava elämään.

Eiliset ankeat olosuhteet toivat totena mieleen elämän realiteetit. Onnea ei tuo uusi mustana mylvivä maasturi vaan lämmin liesi ja villasukat ja täpötäysi ruokavarasto. Patteriradio ja kynttilät, fikkareita jokaisella ovella, jerrykannullinen bensaa ja kiisseliä autojen kulkuun. Lumikola ja lapio. Hiekkaa.
Yksi läppäri jossa sim-kortti, siitä ei tosin ole iloa mikäli kukaan ei ole muistanut ladata. Puhelimet saa ladattua autossa mikäli on autolaturi.

Suurin murhe taitaa olla vessa. Jos ruuansulatus toimii mutta vessa ei, on pian ns. hätä kädessä.
Meillä se ei päätynyt käteen saakka, mutta päätimme kuitenkin panostaa ensi vuonna ulkohyyskään.

Killinpennut vantteroituvat oli sähkö tai ei. Tässä Mini-Winsu rääkkää sekä työtuolia että sisarustaan. Lillerilalleri teki tuhojaan jossain samalla suunnalla, en ehtinyt kuvaamaan. Huomasin, että kameraote on ihan livennyt, en saa säätöjä enkä otetta koko vehkeeseen. Nyt se kone kuitenkin toimii, ei virheilmoituksia eikä herjoja. Enää pitäisi opetella kuvaamaan.

Se on muuten ongelma joka ei parane kalustoa tehostamalla. Satunnaiset maininnan arvoiset räpsyt ovat ehkä entistä parempia mutta jos yleistaso on arveluttava, ei se kameran rungon numeroa pienentämällä parane. Reality bites. Poor me. Too poor.

Nyt otan vielä pikaisen kurkkauksen Kanadaan, Bell tournamentin All Stars -matsi on alkamaisillaan ja kummipoika on aloituskentällisessä, go MW go!

Pysy väleissä valojen kanssa, missä ikinä lienetkin. Ja sinne Päivölän pimeälle Aurinkovuorelle hyvin lämpimiä ajatuksia...

Joulunjälkeistä!

Heipähei kaikille liinaharjoille ja teille muille! Joulu oli, meni ja jätti jälkeensä venyneen vatsanahkan lisäksi mukavan leppoisia muistoja. Kiitos vielä kerran kaikille meitä joululahjoin ja joulutervehdyksin muistaneita!

Oikein meidän perheen perinteisin menoin sujui joulunvietto tänäkin vuonna. Isompia mullistuksia ei kukaan kaipaisikaan. Syödään hyvin, löhöillään ja sitten käännetään ehkä kylkeä. Nyt pitäisi varovaisesti palailla arkeen. Pitäisi, mutta onneksi ei ole pakko. Ihan vielä.

Luonto yritti toki omalta osaltaan tuoda jännitysmomenttia Tapaninpäivään, mutta meillä pysyivät sähköt ja toimivat tietoliikenneyhteydet ihan niinkuin ennenkin. Ihan varuiksi lämmitettiin tupa, hirsirunko jäähtyy tuulella nopeasti.

Aattona maisemaan koristanut kymmensenttinen lumipeite suli jäätiköksi eilisissä vesisateissa. Tänään hipsuttelinkin pihalla kuin Jack Sparrow, yöllä satoi sentti lunta jään päälle. Siellon pliukasta alla.

Kuvat ovat aatonaatolta, silloin näkyi vanha kunnon sinitaivas ja aurinkokin helotti lupaavasti.

Metsänpoika, Soppaponi oli meillä se, joka eilisessä myrskyssä otti osumaa. Illalla tarhasta tuotaessa poika teki mahalaskun tallin lattialle. En nähnyt tilannetta koska olin tuonut tamman sisään ensiksi ja Soppa tuli perästä.

Pikaisen tarkistuksen jälkeen totesimme, että näkyviä ruhjeita ei ole. Henkiset ruhjeet tulevat ehkä esiin seuraavana päivänä.
Tänä aamuna poni ei kuitenkaan osoittanut mitään muistijälkeä asiasta. Saas nähdä tuleeko iltasella joku takauma sisääntuotaessa.

Sitten mietitään miten asia hoidetaan. Mitään ovistaryysäämistä en siedä eikähän meillä semmoista olekaan.

Tänään saamme torpalle Siskolikan kahden vanhimman poikansa kanssa.
Nuorimmainen pojista, meidän kummipoikamme, on elämänsä pelireissulla Kanadassa, taisi olla Ottawa se turnauskaupunki.
Saapa nähdä onko tämä reissu tunnustelureissu taalajäihin. Pääasia, että pelaaminen on kivaa. Hieno homma, että poika pääsi reissulle ja että yleensä tuommoisia reissuja järjestetään.

Nyt pikaselaus päivän uutisiin, sitten voisi kysellä varovasti mahtaako jälkikasvu suunnitella ylösnousua tänään laisinkaan. Nukkua tuhisevat vielä. Kissanpennut sen sijaan mellastavat aivan mahdottomasti, en itse asiassa käsitä miten samassa huoneessa voi nukkua. Pentuja mönkii kaikkialla.

Heinävaraston lattialla mönki tuommoinen ötökkä. Hauska. Kuka osaa kertoa mistä on kyse?

Toivottavasti saan kamerani tällä viikolla takaisin huollosta, yritän sitten kuvata niitä pikkuhirmuja enemmän. Päällisin puolin ovat söpöjä ja suloisia, niinkuin kissanpennut osaavat. Mutta aivan mahdottomia villiriehuja.

Helpompi vahtia kopallinen kirppuja kuin kolme kissanpentua!

Joulurauhaa!

Veli Milton otti aitiopaikan Joulupukin visiittiä silmälläpitäen. Hevosten lahjapakettien lähituntumassa on hyvä väijyä aitoa pukkia. Kuusen juurella väijyssä seisova valepukki on kuulunut jouluihimme "aina" ja tulee kuulumaankin.

Ja kyllä se aito Joulupukki meille varmaan tulee, on täällä torpalla niin hyväkäytöksiset ja kivat pien- ja suureläimet. Ja kyllä näiden kaksijalkaistenkin (including kanat) kanssa arkensa ja juhlansa jakaa aivan mielellään.

Torppa on siivottu. Piparit paistettu. Kinkku köllöttää uunin alaritsillä paistoanturi kankussaan. Uuni piippaa kun tavoitelämpö 71 astetta on saavutettu. Helppoa kuin heinänteko tämä kinkunpaisto... kenties hieman tunnelman kustannuksella, mutta kohta uunista tulvahtelevat aromit korvannevat pienet puutteet paiston autenttisuudesta.

Leivinuunin isolle kivelle en lähde tuommoisia lihoja laittamaan, ne on kuivalihaa tunnissa.

Tämän joulun valmisteluista muistan huutavan voipulan. Marketissa oli ostorajoitus, kilo per talous. Ja ne voit loppui minuuteissa. Minä en käsitä tätä voibuumia, ovatko kaikki kevytleviteihmiset nyt kerralla tajunneet mietn ylivoimaisen hyvä maku laatikoihin ja jouluruokiin tulee aidolla voilla?? Eihän tätä voipulaa voi selittää karppaajien, hörppääjien ja slarvaajien ruokavaliolla, eihän?

Ruuat on nyt kuitenkin tehty ja voita varastossa sen verran, että Äitikullan leipomat piirakat saavat huomenna voikylvetyksen. Mietitään sitten tammikuussa niitä kolesteroleja ja maksa-arvoja. Kanelihan on uusin maksan vihollinen kertoi Evira männä viikolla, kanelipulla on kuulema yhtä paha riski maksalle kuin parikymppinen laatuviski.

Kyllä minä ymmärrän sairauden vuoksi ruoka-aineiden rajoittamisen, mutta että perusterveen pitäisi nyt kavahtaa kanelia joulupuurossaan? Tänään minä törsäsin XO -konjakkia kakkuun, aromia antamaan. Viimeksi olen tainnut konjakkia juoda Naistenklinikalla kesäkuussa 2001. Ehkä maksani kestää huomisen kanelipanoksen. Konjakkiin en ryhdy edes Jouluna.

Joulumyrsky tekee tuloaan etelästä päin, nurkissa ulvoo ja luntakin on luvassa. Eipä ole lumitöissä hiottu vielä tänä talvena, veikkaan että luutimalla on piha siisti huomennakin.

Paistoanturin lukemat uunin näytöllä ovat 22/71 joten muutamaksi tunniksi joutaa nukkumaan.

Myöhemmin tänään ehkä vielä kuvaterveiset.
Mikäli en ehdi päivällä enää nettiin, toivotan varmuuden vuoksi jo nyt kaikille lukijoilleni mitä leppoisinta, rennointa ja tunnelmallisinta joulun aikaa. Missä ikinä lienettekin.
Kiva kun käytte torpalla edes etävieraina.

Lisäksi haluan toivottaa kaikille tiellä liikkujille erityisen turvallista matkaa, minne ikinä matkaattekin.
Hyvää Joulua!!

Aromipesä

Kuka muistaa takavuosien ostoskanavan ainutlaatuista ihmettä, aromipesää?
Meillä se ainakin vääntyi aromiperäksi sangen nopeasti ja helposti.

Torppa on tänään aromipesä. Uunista leijuvat lanttu- ja porkkanalaatikoiden muikeat aromit. Ilma on sakeana piparkakkutaikinan aromeita.

Hyasintit ja kuusi tuoksuvat vienosti, hajumaailma on sangen kirjava mutta erittäin jouluisa.

Karvaiset kaverit eivät ole milläskään, Huimat veljekset lojuvat pitkine koipineen uunin lämmössä, Nasse vaipui jonkinlaiseen nirvanaan saatuaan voisulan jämät ja Ellin pennut hääräävät pentuhommia omassa rauhassaan.

Tallissakin oli rauhallista, Metsänpoika ei vaivautunut edes jalkeille kun kävin tankkaamassa vedet yötä varten, tamma notkui puoliunessa vielä jalkeilla.

Huomisen työlista on loppujen lopuksi lyhyt. Käväisen kaupungissa ja sitten palajan torpalle. Jonkinlaisia siivoukseen liittyviä pakkoliikkeitä olisi syytä suorittaa, onneksi Iso-J on huomattavasti lahjakkaampi siinä lajissa. Minä seison hellan ääressä hyvillä mielin. Perunalaatikkosatsi on imeltymässä ja ainakin yksi kakku pitää ehdottomasti veivata. Sekä niitä pipareita, niitä pitää olla paljon. Isot kasat!

Jouluhan on siinäkin mielessä mukava juhla, että silloin syödään lämmitettyjä eilisen jämiä monta päivää.
Joten mielelläni minä pari päivää aherran kyökissä, oman toimen ohella.

Mikä parasta, säätila kylmeni huomattavasti ja sain runsain mitoin lisää kylmäsäilytystilaa, ulkoa.

Tänään oli oikein idyllinen talvipäivä. Lunta sateli hiljalleen ja vaikka valoisa aika olikin vuoden lyhin, valkea lumi kirkasti senkin ihan mukavasti. Pakkasen puolella olemme nytkin ja toivottavasti näissä samoissa, maltillisissa lukemissa lähipäivätkin. Paukkupakkasia en kaipaa sillä se tietää vimmattua lämmitystä ja ylimääräistä jumppaa kaikille.

Perilliset saivat tänään välitodistukset ja vapautuksen joululomalle. Todistukset olivat käsittämättömän hyvät, kumpainenkin oli entisestään parantanut. Kiitettäviä ja kaseja vanhemmalla, nuoremmalla vielä sanallinen arvio. Nuoremman opella oli näköjään rasti jumittunut erittäin hyvä -arvion kohdalle, suora nätti rivi.

Aromipesä vaikenee tältä päivältä nyt tähän.
Jokunen paketti olisi syytä näinä yön hiljaisina hetkinä kietaista kääreisiin.

Huomisesta lähtien olisi muuten lupa odottaa piteneviä päiviä.
Think positive :D

Piparitaikinaa

Enempien kuvien puutteessa pukkaan maailman parhaimpien pipareiden ohjeen:

1 dl siirappia
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta
2 dl sokeria
250 g voita

nämä tarkoin mitoin kattilaan ja kiehautetaan. Siirrä kattila kylmään jäähtymään.
Mittaa valmiiksi ja sekoita keskenään:
1/2 tl suolaa
2 tl soodaa
6,5-7 dl vehnäjauhoja

Jäähtynyt seos vatkataan (sähköllä, ystäväni, sähköllä) vaaleaksi vaahdoksi.
Vaaleaan vaahtoon lisätään:

2 munaa täydellä teholla vatkaten
jauhot vatkataan taikinaan nopeasti ja tehokkaasti.
Taikina huilaamaan jääkaappiin seuraavaan päivään saakka. Kokki levolle myös.

Paistaminen:

Pieniä eriä kerrallaan otat taikinaa käsittelyyn, tahmaantuu lämmössä nopeasti. Tämä taikina ei käy piparitalon raaka-aineeksi sillä se on liian mureaa moiseen hommaan.

Ota siis taikinasta pala kerrallan, pyörittele se ensin käsisssä palloksi, litistä jauhotetulle pöydälle, kauli kevyesti ohueksi levyksi. Lisää jauhoja välillä taikinan alle ja kaulimeen, tarttuu herkästi.

Paista n. 185 asteessa n. 7 minuuttia.

Kuvia ei ole enempää tai on mutten osaa nyt niitä siirtää tähän blogin kuvajemmaan. Enkä opettele enää tänään.

Lunta on sen verran, että maa on valkea. Pakkasta on sen verran, ettei rapa roisku. Eihän se tämmöisellä mäellä muutenkaan pihassa vello, se rapa. Eikä tulvavesikään hakkaa kivijalkaan, hyvä niin.

Kanalassa on tehty Iso-J:n toimesta joulusiivous. Hävikkiin kirjataan yksi muna ja melkein sätkyn saanut Britney. Iso-J sai topakat kotkotukset palkakseen. Huomenna kanarouvat saavat joululahjaksi isot kaalinpäät.

Lyhteet on hankittu ja iso osa joulunpyhien ruokatarpeistakin. Ihan viimeiset tuorejutut haetaan perjantaina ja sittenpä voikin muhia tuvassa, kääntää omaa ja kinkun kylkeä ja köllötellä kaikessa rauhassa.

Minä niin odotan Joulupäivän pyjamapäivää. Silloin ryystän minttukaakaota aamukahvin asemasta, heittelen marmeladikuugeleita ääntä päin ja tahmasormin selaan lehtiläjää ja kaukosäädintä. Oi onnea!

Sitä ennen paistetaan pipareita, laatikoita ja kinkku. Ja käydään tervehtimässä naapureita, ystäviä ja edesmenneitä. Kaikenlaista perinteistä, semmoista mistä tulee joulumieli.

Kuvassa nuorimmaine perillinen esittää uupunutta suojelusenkeliä jolta paloi siipi pelastaessaan kinkunpaistajaa... ja pyhä Nikolaus kuuntelee jouluhässäköijien murheita.

Minulla on olkani takana hyrrittävä Veli Winston joka käskee huilimaan. Ensin kuitenkin vatkaan piparitaikinan vaaleaksi vaahdoksi ja lisään jauhot...

Peeäss: se itkettävä laulunumero oli upea, kutosluokkalainen Ida lauloi Walking in the Air -laulun selkäpiitä karmivan ihanasti. Ja Jouluevankeliumi oli ennennäkemättömän koskettava. Lahjakkaita lapsia, kerrassaan. Suuri kiitos kaikille työmyyrille!

Todetaan, että...

... vetinen ja lämmin talvi on tosiasia. Siitä ei pääse yli, ympäri eikä varsinkaan karkuun. Prkele!! Totean minä. Pontevasti.

... kamera (se järeämpi) on huollossa. Yhä. Edelleen. Prkele!! Totean minä. Pontevasti. Rinta kaarella.

... kissanpennut ovat kamalia. Ei enempää. Sillä ne ovat. Kauheita riiviöitä. Juurikin semmoisia konsulttikollien tekosia ja Nemon etäsiittämiä kiusanhenkiä. Nyt ne pomppivat yläpystyä!! Prkele jne. Pontevasti.

... pukkaa vähitellen kiirettä Jouluvalmistelujen suhteen. Arki vie ihmisestä mehut, tehot ja kaamos heittää niskapersus -otteella naamalleen, lätäkköön. Alistus.

... tää nyt vaan on tämmöinen viikko. Huoh. Onneksi lauantaina on Jouluaatto ja elämän parhaus kirkastaa kauniit kasvonsa. Sää on kuitenkin kaikille sama ja Joulupukki näkee rumat sanat. Myös blogeista. Häpeys.

Tälläerää tässä kaikki.
Ihmiset, hevoset ja muut kulkijat tällä tontilla ovat sentään terveitä, ei syysflunssia. Toistaiseksi. Eikä kyllä tarvitakaan.

Ja Joulupukille tiedoksi. Minä siivosin tänään marttakerhon hengessä jääkaapin. Sen ison.
Poistin, lajittelin, putsasin ja kaadoin kompostiämpäriin kaiken mahdollisen. Tuotos näytti ylösnousseelta pääsiäisbrunssilta mutta kelpaa kompostiin. Jääkaappiin tuli tilaa kinkuille sun muille joulunherkuille.

Että ollaan täällä välillä ihan pontevanakin...

Neljännen adventin ilta

Iltaa!
Nyt niitä sitten palaa neljä, kaikki adventtikynttilät ovat tulilla ja sehän tietää sitä, että ihan pian on Joulu.
Meillä on perinteisesti otettu joulukuusi tupaan neljännen adventin tienoilla. Tapa juontaa juurensa niistä kymmenestä joulusta, jotka vietimme mökillä. Siellä se joululoma kesti vain reilun viikon eikä kaupunkikotiin otettu kuusta ollenkaan. Joten laitoimme kuusen ajoissa jotta saimme siitä nauttia edes muutaman päivän.

Nyt meillä on tuvassa komea kuusi, latva hipoo kattoa. Meillä käyneet tietävät, että tuvassa on seinät leveällä ja katto korkealla.

Sama tuttu kuusenmyyjä toimitti eilen sekä meidän, että Äitikullan näreet pihaan. Ihana tuoksu, aivan aito ja metsäinen havupuun tuoksu! Mii so laik!

Kamerasurkeus jatkuu edelleen ja nämä tämänkin päiväiset räpsyt ovat mitä ovat.

Viikonloppu on sujunut mukavasti työn touhussa ja kaikenmoisissa riennoissa.
Kirppariständimme tyhjenee mukavaa vauhtia ja vaatii päivittäistä tankkausta ja huoltoa. Ilmeisesti hyvinpidetyt ja nätisti leikityt lelut ja vaatteet kelpaavat vielä, eivät ne ainakaan ylihintaisia ole.

Enkä minä ymmärrä sitä ajattelumallia ollenkaan, että kirpparille viedään puhkipidetyt rytkyt ja lämäistään hinnaksi vitosesta kymppiin, kaikille virttyneille markettitrikoillekin. Mitä kulahtaneempi rätti, sitä härskimpi hinta. Tai että sinne viedään jotain pahuksen matkamuistomunakuppeja ja hintaan lisätty matkan hinta plus tunnelisä. Ööh, mikä idea? Jos ne ovat niin rakkaita ja kallitta, ei niiden paikka ole silloin kirppareilla. Niiden tunnearvoa kun ei oikein ulkopuolinen näe, eikä siitä taida isosti maksaakaan.

No, siellähän seisovat samat rytkyt ja rihkamat viikosta toiseen, meillä kiertää tavara hyvin.
Se kai se kirpparin ideakin alunperin on ollut. Ja aika hyvin olen hillinnyt itseni hankkimasta sieltä mitään kotiintuomista. Yksi Arabian voipytty meni sivu suun, se kyllä harmittaa *pahus ja manaus*

Sitten miukulaisiin. Ne pienet pir... panat ovat taas söpöytyneet seuraavalle tasolle, mokomat monnit. Helpompi on tosiaan vahtia kopallinen kirppuja kuin nuo kolme söpönokkaa. Elli ottaa yhä useammin nokoset muissa huoneissa ja vaatii tupla-annoksen kinkkua. Enkä ihmettele yhtään että äiti on vähän väsynyt. Ovathan ne melkoisia härveleitä.

Kuvasarja kertoo enemmän kuin monet sanat.

Tää lähtis nyt, maailma kutsuu

Heippa vaan, kotipesä kävi just ahtaaksi

Jahas, mihinkähän sitä alkais?

Lälläslää, siellähän jäkität jumissa, kalteriapina

Kohti uusia seikkailuja














Jep, pennut pomppivat nyt pentuhäkin portista yli, tämä valkonaama oli ensimmäinen. Hyvin nopeasti mustatkin hoksasivat miten vapauteen pääsee. Ja vartin päästä ne riiviöt sinkoilivat ympäri juniorin huonetta.

Ennen joulua ipanat siirretään toisen perillisen huoneeseen, siihen just remontoituun...

Lauantaista pitää mainita paikalliset Joulumarkkinat. Olihan siellä pakko käydä ja tupsahdin taivaaseen. Keskellä aluetta oli iso koju, aitoa englantilaista fudgea. Kymmeniä eri makuja! Iso-J puolestaan löysi hollantilaisten metvurstikipsan ja osti koko setin erilaisia makkaroita. Ja chilijuustoa.

En voinut kehua itseäni lähiruokalähettilääksi messuilta poistuessani. Pussukoissa kreikkalaista leipää, englantilaista fudgea ja hollantilaisia makkaroita ynnä juustoa.  Noh, pitäähän sitä eri maiden ruokakulttuuriin tutustua kun tilaisuus tulee kotikulmille, eikös niin?

Säät ovat olleet harvinaisen ankeat. Nyt sataa lunta aika lupaavasti ja ensi viikon sääennusteet lupailevat pientä pakkasta. Meillä on siis ainakin toivoa valkoisesta joulusta. Ei ole hanget korkeat eikä nietoksia näy mutta ehkä astetta enemmän talvitunnelmaa lumen myötä.

Vuodenvaihteen jälkeen olisikin mukava yllätys sellainen pikatalvi ja heti maaliskuussa aikainen kevät.

Edellisten päiväkirjamerkintöjen kommenteissa oli mukavia viestejä. Suvin heinälaatikoista olisi kiva nähdä kuvia. Heinäverkot toimivat ainakin toistaiseksi ihan ok mutta aina kannattaa olla vaihtoehtoisia suunnitelmia tilalle.

Nyt minäkin otan kissamaisen venytyksen ja siirryn lehtipinon kanssa yöpuulle.
Huomenna sitten alkaa jouluviikko, koulun juhlien myötä tunnelmakin herkistyy. Siellä on kuulema takuuvarma äitien itketys -laulukin ohjelmistossa. Yhtään en hämmästyisi jos meidän nuoremmalla perillisellä olisi jo pitkäveto päällä, että meidän mamma nyyhkäisee ekana.