Puutarhavuosi 2020 -haaste

 

Vuoden viimeisenä päiväkirjamerkintänä onkin hyvä vastata haasteeseen, jonka sain toveri Titalta. Puutarhavuosi 2020 -haasteen on laittanut liikkeelle Minna, Hiidenkiven puutarhasta, kiitos molemmille. Ja heti perään anteeksi niille, joilta olen erinäisiä haasteita saanut, mutta joihin en ole syystä tai toisesta vielä saanut aikaiseksi vastata. Hämärä muistikuva on, että tämä samainen Puutarhavuosi 2020 olisi kopsahtanut osakseni jo aiemmin tänä vuonna. Nyt on hyvä hetki vastata, perunasalaatin teko voi odottaa vielä hetken.

Ihan ensimmäiseksi on mainittava Felix, työnjohtaja. Ei ole sellaista työmaata jossa keltainen mestari ei kävisi omien salaisten hankkeidensa ohella tarkastuskäynneillä. Se muistuttaa myös tauoista, jotka on syytä viettää mestaria silitellen ja häntä uupumattomasta työpanoksestaan kiitellen.

1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?

Jaa-a, on vaikea vastata, sillä onhan tässä kaikenlaista jo ehtinyt kokeilemaan. Olisi helppo luetella täysin uudet kasvit joista ei ole aiempaa kokemusta, niitä on paljon. Nostan kuitenkin esille kasvimaan uudistuksen, en ole koskaan ennen kokeillut laatikkoviljelyä tässä mittakaavassa. Perinteisesti meillä kasvaa enää peruna ja valkosipuli, muut lavoissa. 

Halusin seniorikansalaiselle estettömän pääsyn keittiöpuutarhaan ja sellainen tehtiin. Yhden kesän kokemuksella voin sanoa, että ne työtunnit eivät totisesti menneet hukkaan, tuli erittäin hyvä ja toimiva.

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

Hahahhaahhaaaaa, en todellakaan! Sanotaan vaikka niin, että vähissä ovat pihasta ja puutarhasta ne kohdat joihin ei olisi kajottu. Homma riistäytyi käsistä heti alkukeväästä. Projekti seurasi toistaan ja uusiakin on jo pohjustettu. Kylvöjen suhteen sentään pysyin melkein suunnitelmissa, kaikessa muussa painettiin kaasu pohjassa, mopo hienosti keulien. Paljon pärinää ja pauketta.

Yhtenä esimerkkinä käsistä lähteneille projekteille mainittakoon kerrasta huimasti muuttunut pensasmustikoiden alue.  Saatiin siirtona Evitskogin mökiltä (Kirkkonummelta) yli kaksi kymmentä reilun metrin korkuista pensasta. Pistin nurin kaikkein vanhimman mansikkamaan osan ja se muokattiin kunnolla jyrsimellä. Siihen oli hyvä keväisessä rankkasateessa istuttaa peräkärryllinen isoja pusikoita. Rusakoiden vuoksi niiden alue aidattiin pähkinäpuuaidalla ja tehtiin siisti katettu käytävä niiden keskelle. 

Kuva vääristää mittasuhteet iloisesti, alue on kymmenisen metriä pitkä ja vajaat viisi leveä.

3. Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?

Että tuliko, no kyllä! Rusokirsikoista se alkoi ja ruusuorapihlaja oli yksi viimeisistä istutetuista. Kesän aikana juurensa Torpan multiin saivat niiden lisäksi joukko revontuliatsaleoita, erilaisia hortensioita, kultasade, kärhöjä, viiniköynnös, karhunvatukka, pieni patteristo pioneja enkä todellakaan muista edes kaikkia. On sitten keväällä luvassa lukuisia löytöretkiä !

4. Menetitkö kasveja?

Ainakin muutama jalohortensia voidaan pistää tähän listaan. Viidestä kolme selvisi ensimmäisestä talvestaan. Yksi kasvi jonka menetystä en tule suremaan on ehdottomasti vuohenputki. Se pentele saisi kadota täältä ikiajoiksi. Onneksi kamppailussa vuohenputkea vastaan tukenani on väsymätön kirittäjä Felix josta en haluaisi ikinä luopua.

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Helppo nakki, ranta olisi ihana. Melkeinpä sama olisiko kyseessä aava meren ranta, pieni lampi vai soliseva puro. En kuitenkaan uskalla toivoa tälle mäelle vesielementtiä, riittää kun vettä tulee riittävästi kaivosta, hanasta ja letkusta. Kuvissa kaksi happy place -muistoa, välimeri ja Storträsk.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2020?

Tähänkään ei ole yhtä ainoaa vastausta. Jokainen uusi tai uudistettu istutusalue on omanlaisensa koronakesän muistomerkki. Aina kun ajan pihatietä kotiin, näen uudistetun pääoven edustan alueen. Siitä lähti rytöangervot  ja kuunliljat, tilalle tuli rusokirsikat ja paljon uusia pioneja. Talon takapuolen olopihalla uusia juttuja on vielä enemmän. 

Poimin muutaman kuvan satunnaisessa järjestyksessä, jokainen kertoo minulle paljon tästä hurjasta vuodesta. Muutosten vuodesta.

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Kelaa postaus alkuun ja katso kuvat, paljon muutoksia joista kaikista olen aidosti iloinen, onnellinen ja ylpeä. Jotain olen itsekin kai onnistunut tekemään oikein koska sato oli ylitsepursuavan runsas:

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Kuva puhukoon tälläkin kertaa puolestaan. Kuvasta puuttuu vielä yksi nuppikuormallinen rikatonta puutarhamultaa.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

Ei. Kaikki mitä hankittiin oli a) perusteltua b) tarpeellista c) kunnollista

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Niitä on kaksi. Kasvatin tuoksuherneet Luktärt-guru Cecilia Wingårdin ohjeilla ja ensimmäistä kertaa elämässäni tuoksuherneet kasvoivat kuin pavunvarret. Aivan uskomatonta kasvua ja kukintaa. 

Toinen on daaliat, vanhan kunnon jorriinit joiden kukinta oli huikeaa ja ylenpalttista. 

Molempia riitti leikkokukiksi maljakoihin enemmän kuin tarpeeksi.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Pettymykseni oli suuri kun havaitsin vuohenputken ensimmäiset toiveikkaat lehdet kurkottelemassa kohti kevään aurinkoa. Jonkin verran petyin joihinkin kesäkukkiin ja kasvihuonekurkkujen kanssa saan pettyä vuodesta toiseen.

12.  Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?

Siitä on lähdettävä, ettei minulla ole kovinkaan tiukkoja budjettiraameja. Hankin lähtökohtaisesti vain tarpeeseen ja silloinkin mietin mistä kannattaa maksaa. Tälläkin kaudella rahaa meni multaan ja kasveihin. Ostin yhden uuden kastelukannun ja muutaman uuden työvälineen hukattujen tilalle. Kaikkein mieluiten hankin kasvit (paikallisilta) pienyrittäjiltä ja kierrän prismojen massataimipihat hyvin kaukaa.

13.  Mitä opit?

Vaikea nostaa yhtä asiaa muiden yli. Ehkä sain eniten uskonvahvistusta siihen, että omia visioita kannattaa kuunnella. Pieni ohimenevä idea tai ajatus voi ihan vähäisellä jalostuksella poikia vaikka mitä. Feed the flame, ruoki luovuuden liekkiä.

14. Odotatko tulevaa/alkavaa kasvukautta?

Kyllä, erittäin innostuneena. Tulevalle kaudelle ei ole isoja suunnitelmia sillä tiedän, että kuitenkin taas tapahtuu ja paljon. Yhden etupihan penkin aion laajentaa niin, että saan siihen kukkineiden pioneiden jälkeen komean daaliamuurin eli kukkia koko kesäksi. Meillä on odottamassa kolmella kuormalavalla kivilaattoja ja tiiliä, kiveyshommiakin on  luvassa. Kasvihuone on valmiina; pesty ja puhdas uuteen kauteen. Ensimmäiset siemenetkin ovat jo saapuneet.

Tästä on hyvä jatkaa!

Kaikkeen tottuu

 

Kummallinen vuosi 2020 pinkoo maalisuoraa, vielä muutama askel ja sitten onkin jo loikattu uuden vuoden puolelle. 

Joululoma tuli tarpeeseen ja miltei kaiken liikenevän vapaa-ajan olen käyttänyt itsekkäästi omaksi ilokseni. Kaikki reissut kaupunkiin tai ylipäätään pois Torpalta olen karsinyt minimiin, ei jaksa eikä huvita.

Olen käppäillyt takametsässä nelijalkaisten ystävieni kanssa ja nauttinut ympäröivästä rauhasta. Lunta on maassa hyvin vähän ja onkin ollut helppoa tallata polku laidunpellon poikki metsän siimekseen, siellä kiemurtelee jonkinlainen vanha tienpohja takimmaiselle pellolle, se on kaukaisin tämän aikanaan ison tilan pelloista.

Ennen joulua mietin moneen otteeseen, kuinka hiljaiseen ja vähäväkiseen joululomaan voi tottua. Kyllä tottuu ja siitä voi oppia jopa nauttimaan. Yksin oleminen ei ole oikeastaan koskaan ollut minulle ongelma, viihdyn mainiosti omissa oloissani. Toisaalta, silloin kun yksin oleminen on oma valinta, siitä on helppo nauttia. Yksinäisyys itsessään on pahimmillaan kurja ja viheliäinen tilanne joka juhlapyhien aikaan oikein huutaa julmuuttaan.

Mukana metsäreissuilla minulla on aina vähintään spanieliduo. Silloin kun Peetu on maisemissa, sekin pääsee nuuhkimaan oravien, jänisten ja muiden metsän elävien jälkiä. Livekohtaamista en toivo yhdenkään metsän elävän kanssa. Etenkään seudulla maleksivien kauriiden en toivo laajentavan kulkureittejään pihalle saakka, pysykööt pusikoissa. Livekohtaamiset metsässä toisten ihmistenkin kanssa ovat erittäin epätodennäköisiä. Hyvä niin, sillä näytän lähinnä kodittomalta pitkässä nuhjuisessa toppatakissani ja virttyneessä tallipipossani.

Joukkoja johtaa ilahduttavan usein aina valmis partiokissa Felix, mainio keltainen kaverini. Se kulkee mukana samassa tahdissa koirien kanssa, välillä ninjailee puunrunkoja pitkin yläpystyyn ja on aina ensimmäisenä kotiportailla odottamassa sisäänpääsyä.

Kuvassa hyvin pettyneet spanielit joulukuisen pesupäivän päätteeksi, eivät nauti mutta ovat jo pesuihin tottuneet. Jokaisen pesukerran jälkeen ilmassa leijuu märän koiran ja salonkishampoon vieno aromi. Niiden lisäksi haiskahtaa katkeruus ja pettymys, spanielin surkea ilme osaa olla hyvin syyttävä. Muikkeli etenkin on erittäin teatraalinen vaikka varmasti tottui näyttelyaikoinaan jatkuvaan turkin pesuun ja puunaukseen. Se sai lahjaksi paksun kylpyviitan koska Oscarin arvoiset vilunväristelyt olivat niin dramaattista katsottavaa.

Lisäksi se joutui jouluna hyvin päättäväisen henkilön suorittaman kynsien leikkuun kohteeksi. Meille M:n kynnenleikkuut ovat olleet puolimaratoniin verrattava suoritus. Yleensä painin ja käsirysyn jälkeen on leikattu enintään kahden tassun kynsistä milli kärjestä. Nyt oli niin osaava, varmakätinen ja tottunut tekijä ettei piski tainnut uskoa tilannetta todeksi.

Enää ei kynnet napsu parketilla.

Pahin rasti kynnenleikkuussa on kuitenkin Elmo. Joudun survomaan sen kylpytakin hihaan josta poimin yhden tassun kerrallaan kauhean mouruamisen säestämänä. Viimeksi se kusaisi syliini, eikä se ollut ilopissa. Koston kitkerä aromi oli vahvasti läsnä.

Joululomalla on tehty muutakin kuin kiusattu lemmikkejä. 

Pihalla parveilee nyt aivan hillitön sakki varpusia, tinttejä ja sirkkusia. Närhen ja harakoiden lisäksi siemenapajilla norkoilee myös käpytikka.

Kanalan lössi munii nuoruuden innolla ja sulkasatonsa ne pitävät varmaan keväällä kun alkaisi olla aika siirtyä ulos.

Kurkistin tulevaan tutkimalla seuraavan lukukauden lukujärjestystä ja tiivis tahtihan siellä näyttää jatkuvan. Helpolla ei opintopisteet laariin ropise eikä niin pidä ollakaan, onnistumisen kokemus on iso osa opiskelua ja oppimista. Innolla odotan tulevaa lukukautta ja ensimmäistä harjoittelujaksoa.

Nyt on kuitenkin vielä vanhaa vuotta jäljellä ja ihan luvalla saa löhötä sohvanmutkassa. Joulun konvehtirasioita on vielä korkea pino jäljellä ja suoratoistopalveluissa monta kiinnostavaa katsottavaa. Uusin ihastukseni ovat äänikirjat, nehän ovat mainiota seuraa myös ajomatkoille. Joulun vähäiset valmistelu- ja siivoushommatkin sujuivat kuin huomaamatta, Samu Haberin ääni korvissani. 

Tähän loppuun tonttutarina. Joulukuun alussa tänne ilmestyi vanha kunnon Elf. Aluksi se oli vieraskorea ja kökötti milloin missäkin kukkaruukussa tai kurkki ujosti verhon laskoksista. Sittemmin se on löytynyt viinakaapista halailemasta viskipulloa, roikkunut valaisimissa ja pyllistellyt milloin mistäkin. Kaikkia sen kolttosia en tohdi edes mainita. 

Tänään se roisto löytyi useamman päivän piilossaolon jälkeen saunasta, mitä lie sielläkin rypenyt. Saas nähdä toipuuko tuhmis ja ehtiikö se vielä uusille kepposille. Pian sillä alkaa pitkä kesäloma!

Iloa ja valoa loppuvuoteen.

Joulun tunnelmia

 

Taustalla kilkattaa ikivanha enkelikello, tuvassa on hiljaista ja uunin kylki lämmin, kuusi kimmeltää ja hyasintit tuoksuvat. Kaikki suorittaminen ja kiire jäivät jo kauas taakse, nyt on vain aikaa olla ja nauttia ihanasta joutilaisuudesta.

Kyllä totta vie olikin melkoista hulinaa ihan jouluviikolle asti.

Opiskelujen osalta kuittasin syyslukukauden päätökseen varsin tyytyväisenä ja ensimmäiset parikymmentä opintopistettä on napattu talteen. Parasta kuitenkin on se, että olemme onnistuneet väistelemään koronanpentelettä, ainakin toistaiseksi. 

Korona vaikutti myös meidän jouluumme niin, että aaton kattauksesta puuttui kuusi lautasta ja ruokapöydässä otettiin ihan luvan kanssa videopuheluita. 

Poikkeusjoulu tai ei, joulu on kuitenkin perinteinen ruokajuhla.

Pöydästä löytyivät kaikki ne meille perinteiset asiat ilman sen kummempia uusia 'twistejä' tai kokeiluja. Paitsi että aaton jälkiruokana meillä oli ylioppilaskakku, jouluisilla vivahteilla maustettu. Perinnettä ylioppilaskakkuun päättyvästä aattoateriasta ei kuitenkaan taida tulla, sillä toistaiseksi Torpan ylioppilaat jäävät meidän osaltamme näihin kahteen jo lakitettuun.

Minulle suurin haaste on perinteisesti ollut perunalaatikko, se kummallinen imelletty, paistettu perunavaahto. Tänä vuotena tein sen oman maan itse kasvatetuista perunoista kahta eri ohjetta yhdistellen ja taisin osua suoraan kultasuoneen, kiitokset olivat vuolaat ja laatikko loppui kesken. Haastavan tästä laatikkojutusta tekee se, että itse en ole koskaan oppinut ko. ruokalajin hienoutta ymmärtämään enkä näin ollen tiedä miltä sen oikeasti pitäisi maistua.

Porkkanalaatikko oli napakymppi myös, senkin tein oman kasvimaan porkkanoista, aiemmin olen oikaissut ja käyttänyt pirkkaporkkanasosetta. Jäinkin miettimään pitäisikö ensi kevään kylvöissä muistaa lantut... makuero on kuitenkin niin huomattava.

Joulukirkko löytyi tänä vuonna lähempää kuin ennen. Kävelyt hennon lumikuorrutteen saaneessa metsässä ovat olleet tässä maailman ajassa tervetullutta hiljentymistä ja täydellistä ajatusten nollaamista.

Lunta meillä on hyvin vähän. Juuri joulun alusviikolla tuli jokin lämpöaalto ja sulatti pois kaikki kertyneet lumisentit, tilalle saimme surkean märän ja jäisen pihan. Jouluaattona maa oli kuitenkin taas valkoinen ja muutama pakkasaste takasi lumen pysymisen.

Koirat nauttivat lumessa juoksemisesta ja hieman takakireähkö muikkelikin on vallan leikkisä telmiessään lumisessa metsässä.

Felix toimii metsäretkueemme pätevänä oppaana.

Ainoastaan Peetusta on hieman huolta ja murhetta. Vatsavaivoja on tutkittu eläinlääkärillä eikä mitään selitystä tyystin kadonneelle ruokahalulle ja oksentelulle löydy. Pikkukoiraan on tungettu pussillinen lääkkeitä ja rohtoja mutta toivottua muutosta ei ole saatu. Juuri nyt on meneillään asidophiluspiimäkuuri. Välipäivinä visiteeraamme uudelleen eläinklinikalla ja toivomme edes jotain hoidettavaa vaivaa löytyvän, epämääräinen arvailu ja oireiden hoito on niin turhauttavaa, pitäisi löytää perimmäinen syy jota ryhtyä hoitamaan.

Joulun kukat ovat ilahduttaneet tänäkin vuonna.

Saimme naapurista ihastuttavan jouluruusuistutuksen jonka sijoitin varsin epäillen keskelle tuvan pöytää. Edelliset yhteiseloyritykseni helleborusten kanssa ovat päättyneet aina siihen, että jompikumpi meistä lähtee, saman katon alle emme sovi. Viimeksi sain valtavan vesiputousnuhan ja hengenhahdistuskohtauksen, oireet siirtyivät kukan mukana äitikullalle ja helleborus päätyi silloinkin eteisen kautta kukkapenkkiin. Hämmästys onkin ollut melkoinen kun mitään oireita ei nyt olekaan. Varmaan tämä on eri lajike tai sitten istutusalusta (sammalta lähimetsästä) vaikuttaa niin paljon. Toisaalta, nythän on paljonkin ollut artikkeleita joissa metsän mikrobit ovat osoittautumassa suoranaisiksi terveyspommeiksi.

Ritarinkukkien kanssa on huikean kukinnan jälkeen stand by -vaihe ja tammikuussa muhkeat nuput pullahtavat uuteen kukintaan. Upein kaikista on ollut 'White garden' jonka megakokoluokan sipulissa on juuri nytkin kuusi kukkavanaa. Postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyy osa tästä upeudesta.

Joulutähtiä ja hyasinttejakin meillä on, kukkia pitää olla paljon ja kaikkialla!

Joulun viihdekeskuksena meillä on itsestään selvästi ollut pihasauna, joka täysin laukalle karanneen remontin myötä nousi uuteen kukoistukseen. Esittelen sen jossain vaiheessa erikseen kunhan saan riittävästi kuvamateriaalia. Paljukin saatiin istutettua terassiin niin, että se ei hierrä omaa silmääni yhtään.

Olin erittäin paljuvastainen ihminen tähän saakka, nyt iloitsen siitä täysillä. Meille hankittiin siihen erillinen huoltosysteemi joka pitää veden puhtaana ja suodatettuna, toki vesi menee vaihtoon lähipäivinä.

Tämä poikkeusjoulu on ollut juuri niin leppoisa ja rauhallinen kuin toivoinkin.

Minä nappaan juuri nyt suklaakonvehdin suuhun ja spanielit mukaan ja käppäilen metsäpolulle.

Oikein hyvää ja rauhallista sunnuntain jatkoa sinulle, missä lienetkin!

Joulukuussa 2020

 

Taas yksi viikko vilahti perjantaihin, käsittämättömän nopeasti viikot menevät. Alvariinsa saa olla kalenterin lehtiä pläräämässä uudelle viikolle. Jännä vaan, että suklaajoulukalenterin luukkuja pääsee availemaan niin harvakseltaan... 

Tenttien parissahan se tämäkin viikko meni. 

Sain palautettua useamman kurssin lopputyön tai muun vaaditun koosteen ja tenttejä on riittänyt lähes jokaiselle päivälle. Tänään napsahti auki verisuoniston verkkotentti ja sunnuntai-iltaan asti olisi aikaa se suorittaa. Ensi viikolla puuhastellaan koululla elvytysten ja muiden näyttöjen kanssa. Turvatoimet ovat todella tiukat ja meillä on tietty aikaikkuna jonka rajoissa saamme käydä hommamme koululla hoitamassa. Pikkujoulujen yli vedettiin joulunpunainen rasti. Ei juhlita.

Tämmöisen rutistuksen jälkeen on varmasti ihan ansioitunut olo ja joululomalla en juurikaan meinannut opintoja miettiä. Lojun sohvan mutkassa ja selaan Netflixin antimia ja toisella kädellä mätän namusia kitaan ja hörpin glögiä. 

Joulukoristeluihin en ole juurikaan jaksanut panostaa, ehtii myöhemminkin.

Iltaisin kun napsautan läppärin kannet kiinni, istun kuulema sangen tyhjäkatseisena. Ilmeisesti en ole aikaan ja paikkaan orientoitunut.

Iso-J virittelee kynttelikköjä ja pihavaloja ja minä yritän vähän jarrutella, ettei ihan jokaisessa puskassa olisi valoja. Kasvihuoneeseen olisi kuitenkin kiva saada pieni kuusi tai lyhtyjä.

Amaryllisten nuput pullistuvat ilman toimenpiteitäni. Kannoin osan niistä jäähylle viileään ulkoeteiseen, se näyttääkin toimivan hyvin. Voin kiikuttaa niitä takaisin lämpimään sitä mukaa kun johonkin huoneeseen tarvitaan komeasti kukkivaa joulukukkaa. Kaksi viime joululta jemmattua sipulia vein kellariin ja kunhan ne aikanaan sieltä muistan hakea takaisin valoon, luvassa on lisää kukkaupeuksia. 

Somen perusteella näyttää olevan jonkinlainen trendi asetella joulukukat sammaleeseen. Minulla se on ollut trendeistä piittaamatta tapana monta vuotta. Sammal ja kävyt ovat valtavan kaunis pohja, kukka pääsee oikeuksiinsa eikä mielestäni kaipaa mitään ylimääräistä hörsötystä ympärilleen. Vähän riidenliekoa ehkä ja pari kuivattua appelsiinin siivua väriksi. Itse asiassa, nyt kun tuota adventtikynttiläasetelman kuvaa katson, näyttää ihan siltä kuin joku huolimaton retkeilijä olisi jättänyt eväsappelsiininsa mättäälle. Otan siivut pois.

Tulevana viikonloppuna vietetään pihasaunan remontin valmistujaiskastajaisia perheen kesken. 

Samalla kilistellään vähän paukkukorkkijuomalla Torpan tuoreen ylioppilaan kunniaksi.

Sunnuntaina onkin itsenäisyyspäivä, on tämä juhlavaa aikaa!

Vanhempi perillinen hoiti suvereenisti ylioppilaan kuvaukset, jalkautuivat kaupungille joten luvassa on vähän erilaiset kuvat perinteisen studiopönötyksen sijaan ja se on oikein hyvä. 

Samainen perillinen hoitaa pihasaunan kuvaukset, sillä kuvia on kyselty nyt useammalta taholta. 

Myös timpuri ja löylyhuoneen katajapaneelin toimittaja kyselivät referenssikuvia. Eiköhän niitä tänne blogiinkin ilmesty.

Eikä häneltä kuvaushommat kesken pääse loppumaan. Peetua kyseltiin kalenteripojaksi ja semmoiseksi pikkukoira päätyi, seuraava kuva on medianomiopiskelijamme otos:

Nyt alkaa olla aika hankkiutua livestriimauksen ääreen, lakkiaiset tulevat tänä hulluna vuotena tietenkin etänä ja juhlat järjestetään sitten kun.

Jännän äärellä tässä ollaan sen pahuksen viruksen kanssa. Suomen koronakartta hehkuu joulunpunaisena, synkimmillä seuduilla mustanpuhuvana. Täällä meidän selkosilla tilanne ei juuri nyt näytä karkaavan ihan käsistä, sairastuneet ovat pääsääntöisesti karanteenissa olleita eikä uusia ketjuja ole löytynyt. Tilanne voi muuttua kuitenkin nopeasti joten syytä olla tarkkana. Jouluostokset taitaa hoitua verkkokaupan kautta. 

Koronasta huolimatta kevät on ihan muutaman kuukauden päässä ja jos aika jaksaa juoksuaan entiseen malliin, se on käsillä aivan hetkessä. Posti ei kantanut vielä joulukortteja mutta tuoksuherneen siemeniä se ilokseni tänään kantoi, oi että !

Kivaa viikoloppua, missä lienetkin.

Marraskuu, kiitti ja kuitti!

 

Voi että, enpä olisi uskonut tätä vielä sanovani: kiitos marraskuu, olit minulle hyvä! 

Vuoden pimein ja lähtökohtaisesti ankein kuukausi on nyt läpi kahlattu ja kuivin jaloin ainakin täällä selvittiin. Nokkakin pysyi pinnalla eikä välttämättä edes niissä syvimmissä vesissä uitu ollenkaan. Sellaista perustaaperrusta lyhenevän päivän arjessa, ei mitään suuria hohtohetkiä tai aiemmin mainittuja syviä vesiä. 

Ketään ei varmaan yllätä kun sanon, että opiskelu haukkasi ison osan arjesta. Juuri nyt hykertelen hyvää mieltä hyvällä arvosanalla läpi menneen tentin takia. Kamalasti sitä jännäsin, mutta läpi on enkä lähde edes korottamaan arvosanaa, H4 on aivan hyvä. Marraskuun viimeisen maanantain (ja parin deadlinen) takia pusersin tänään pitkän istuman koneella. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla vähän löysätä, mutta vain vähän. Vielä on tenttejä jäljellä ja näyttökokeetkin häälyvät ihan niskassa.

Saunamökin remontti on vihdoin maalisuoralla. Tänään Iso-J aloittaa takkatuvan lattian laiton ja sitten sinne saakin sommitella kalusteet ja muut herkut lisukkeineen. Itsenäisyyspäivän viikonloppua ja toista adventtia vietetäänkin hyvin rennosti paljussa lilluen ja uutta saunaa koeponnistaen, ei huono.

Säät ovat olleet pohjois-Karjalan tavanomaiseen marraskuun säätilaan verraten varsin mielenkiintoiset. Miellyttävätkin omalla tavallaan sillä aurinkoisia päiviä on ollut ilahduttavan paljon ja sateettomia päiviä vielä enemmän. Juuri nyt satelee hissuksiin kevyitä hiutaleita mutta vihreä nurmikko näkyy vielä kaikkialla. Noin viikon ajan on ollut sellaisia nollan ja parin pakkasasteen vuorokausilämpöjä, sekin on tuntunut ihan kivalta. Yhtään ei ole tarvinnut loskassa kahlata.

Heinäpatjan alla köllöttelevät valkosipulit ja kukkapenkkeihin kuopatut kevätkukkien sipulit ovat saaneet hyvän lähdön pitkän ja hiljalleen jäähtyvän syksyn aikana. Laventelit ovat vielä kasvihuoneen edustalla, kärrään ne talliin talveksi ja kokeilen viedä ne talven yli siellä. Aiemmin en ole laventelia talvettanut mutta nyt on niin hienot ja tuuheat puskat että kokeilen edes. On vielä ihanasti tuoksuvat lajikkeetkin.

Piharuokinnalla on lintuja aivan ennätyspaljon, pikkuvarpusia varsinkin. Erikoista on se, ettei keltasirkkuja ja vihervarpusia ole näkynyt ensimmäistäkään eikä kauan kaipaamiani punatulkkuja. Viimeksi mainittuja olen nähnyt täällä asuessani ehkä pari, varmaan jossain on niille otollisemmat elinolot ja paremmin serveeratut lintulaudat. Talitintit ovat ihan gangstereita jotka ryysäävät todella härskisti toisten ohi, yli ja edelle. Pienet ja kipakat sinitiaiset pistävät niille onneksi kampoihin ihan pontevasti joten mitään talitinttilössin ylivaltaa ei ainakaan vielä ole.

Marraskuun iloisiin asioihin kuuluu luonnollisesti Torpan uusin ylioppilas. Hienosti ovat molemmat perilliset omilleen muutettuaan pärjänneet ja ihan parasta on se, kun tulevat jo perinteisesti lauantaina tänne porukoille viikonloppua viettämään. Keväällä pääsen istuttamaan ylioppilaan muistopuuta, se on hyvin todennäköisesti tuurenpihlaja purettavan leikkimökin paikalle.

Arki Iso-J:n ja nelijalkaisten kanssa on hitsautunut omille rutiineilleen. Hetkittäin tuntuu ihan hassulta että meitä asuu enää kaksi ihan älyttömän kokoisessa talossa. Toisaalta tuntuu vieraalta ajatuksenakin asua jotenkin eri tavalla, erilaisessa kodissa. 

Kaupungin melskeissä on kiva käydä, mutta vielä kivempaa on kääntyä kotimatkalle ja ajella tänne maaseudun rauhaan. Täällä on omaa ilmaa ja tilaa väistellä koronaa ja muita pöpöjä.

Jouluvalmisteluihin on vähän hankala orientoitua kun ei ole mitään käryä millaisella kokoonpanolla joulua vietetään. Toisaalta minulla ei seuraavaan kahteen viikkoon ole oikein aikaa puuhastella muiden kuin kouluhommien parissa. 

Perinteisesti joulupöytään on katettu 11 lautasta, nyt on kaikki ihan auki. Joulun yhteyteen kaavailtuja ylioppilasjuhlallisuuksiakaan ei oikein osaa suunnitella kun ei tiedä. No, sama epätietoisuus ja epävarmuus se on kaikilla muillakin eikä tästä pääse hajulle muuten kuin elämällä päivän kerrallaan.

Nyt eletään kuitenkin adventin aikaa. Värkkäilin vanhaan laakeaan kakkuvuokaan kynttiläasetelman. Kynttilät ankkuroin paikoilleen asennushiekkaan ja kuorrutin hiekan sammalella, koristeeksi ei tarvittu muuta kuin yksi kävyllinen oksanpätkä lehtikuusesta. Tammenterhoja kävin etsimässä omasta tammesta mutta ei se vielä niitä ole tehnyt.

Amaryllisten nuput pullistuvat pikku hiljaa, kukkia on luvassa ihan koko adventin ajaksi. Jostain leijuu jo ensimmäisen hyasintin vieno tuoksu. 

Tulee joulusta minkälainen tahansa, kukat ja kynttilät takaavat tunnelman.

Juuri nyt pihaan ajoi tuttu polttopuun toimittaja, kunhan liiteri on tankattu saa talvi tulla.

Voi hyvin, pysy terveenä ja nauti adventin ajan kukista ja valoista, missä lienetkin !

Marraskuun kuulumisia

 

Enpä muista milloin olisi marraskuu näin pikakelauksella kuitattu. 

Tai onhan tätä nyt vielä viikko jäljellä, voiton puolella kuitenkin ollaan. Minulle marraskuu on yleensä ollut hyvin vaikea kuukausi, vuoden kuukausista pahin, ankein ja pisin. Tässä kummallisessa maailman ajassa kaikki voi muuttua, myös marraskuun syvin olemus. Hetkittäin on ollut ihan mukava marraskuu!

Isänpäivänä herkuteltiin ensimmäisillä joulutortuilla. Sen sijaan yksi marraskuun perinteisitä merkkipaaluista, uuden sadon Beaujolais nouveau 2020 on vielä maistamatta ja Netflixiltä The Crownin uusin tuotantokausi katsomatta. Hyvin todennäköisesti koplaan nämä kaksi 'puutetta' ja vietän leppoisan hönöttelyviikonlopun jossain soveliaassa välissä.

Tässä kuussa minulla ei ole juurikaan ole ollut aikaa tuijotella ikkunasta ulos ja narista joutavista. Opintopisteitä jahdatessa aika kuluu nopeasti ja tylsiin hetkiin tuo aivan uutta sykettä vilkaisu tenttikalenteriin.  Aina se sydänalassa tuntuvasti jysähtää kun huomaa kuinka lääkelaskennan, anatomian tai jokin farmakologian tenteistä lähestyy. Oppimäärään kuuluu sekä oman koulun että itä-Suomen yliopiston luentokokonaisuuksia ja niiden tenttejä.

Tänä vuonna pitäisi vielä tenttiä verisuonet latinaksi ja lääkehoito suomeksi. Englanti meni omalla painollaan, siitä en huolta kanna vaikken tulosta vielä tiedäkään. Kirjoitusviestintä meni läpi kiitettävällä.

Hämmästyttävän usein olen saanutkin siristellä silmiäni ja ihastella marraskuista aurinkoa. Onhan se ihan oikeasti aika ihanaa haahuilla etäviikoilla kotona ja tuijotella huurteiseen maisemaan. Vielä parempaa on, kun malttaa laittaa läppärin tai kirjan kannet kiinni ja lähteä jäiseen metsään koirien ja Felixin kanssa. 

Viereinen kuva koulun ikkunasta, melko tyypillinen sää tämän vuoden marraskuuksi.

Lunta meillä ei ole, vaikka muutamana päivänä on ollut pontevaa yritystä lumisateeksi. Tälläkin hetkellä sataa vain alijäähtynyttä vettä - sellaiseksi luonnehtisin juuri nyt taivaalta alas tulevan veden olomuotoa. Vettä se ei ole eikä lunta. Ei edes räntää vaan sellaista utuista hyhmää.

Varmaankin hevosten ja niiden rutiinien puuttuminen vaikuttaa siihen, että siedän sään oikkuja nyt hieman paremmin. Poissa on märkien loimien kuivattelu ja rapaisten jalkojen putsaaminen. Lantakärryjen pukkaaminen räntäsateessa ei ole koskaan ollut asia jota teen mielelläni joten ei liene yllätys etten nytkään osaa sitä kaivata. Hevosia tietenkin on ikävä. Onneksi voin hurauttaa kaverin talliin ja rapsutella Kasperia, siitä on sukeutunut oikein siivo pieni ponimies, massahurmaaja. 

Koirien kanssa voin vähän valita ulkoiluhetkien ajoitusta, pahimpaan myrskyyn ei ole pakko lähteä. Välillä pitää oikein kunnolla käskeä, että saan sohvaan sulaneet pierunhajuiset spanielit ulos.

Myrskyjä on muuten tähän syksyyn mahtunutkin. Ihmeen tuulista on ollut ja talvimyrskyt ovat vasta edessä. Pihaa on haravoitu oksista ja roskista monet kerrat ja välillä on pitänyt parsia kasvihuonetta kasaan. Ihan vaan ihan pientä kattoluukun kiristelyä, ei mitään isompaa jälleenrakennusta.

Kanalassa on tehty ensimmäiset sisätilasiivoukset ja nämä Iso-J:n rahmatit löntystelivät heti ulos kun jätin oven auki. Pulinasta päätellen löysivät kohmeisia kastematoja. Aika harvoin meillä on kanalan porukka pihalla maleksinut marraskuussa.

Kovasti niitä piti hätistellä pois syksyllä istutetun syyshortensian kimpusta. Toivottavasti eivät tonkineet ylös ihan kaikkia pieniä krookuksen sipuleita. Kourallisen keräsin ja nakkasin takaisin penkkiin.

Pihasaunan remontti on valmis jahka Iso-J saa takkatuvan pinnat käsiteltyä. Meillä on kovasti tarkoituksena päästä perhepaljuun ensi viikonloppuna. 

Ihan selkeästi on nyt jo remonttiväsymystä. Voi olla, että tammi- ja helmikuun pakkasviikoilla jotain pientä viritellään täällä Torpan sisätiloissa, juuri nyt en jaksa uhrata yhtään ajatusta vessaremontille. Kaikki aikanaan.

Torpalle saatiin uusi ylioppilas kun Perikunnan nuorimman nimi löytyi tulosluettelosta. Koska tilanne on mitä on, juhlia ei tähän saumaan järjestetä. Jouluna sitten jollain kokoonpanolla juhlistetaan, olen tilannut joulupöytään astetta paremmat jälkiruokaserviisit ja tuore ylioppilas lupasi sonnustautua jouluaterialle valkolakkiin. 

Pakkohan sekin on mainita, että valkolakin kuitattuaan napero lähtee kansainvälisiin kisoihin ja isosisko lähtee huoltamaan. 

Kerron asiasta enemmän jahka reissu on takana. Lukijoista kaikki varmasti tietävät, että meillä on tapana maksimoida turvallisuus joten karanteenit, testit ja muut hoidetaan ohjeiden mukaan.  

Sitä pahuksen virusta tässä saakin väistellä, nyt se mokoma löysi tiensä tänne syvään itäänkin. Koulu siirtyi sukkana etäopetukseen, vain ihan pakolliset ammatillisten aineiden tunnit pidetään kontaktiopetuksena koulun tiloissa.

Leikolan keikka siirtyi vuodella eteen päin, hitusen nyppäisi kun olin niin kovasti sitä odottanut. No, naurattaa ne jutut ensi vuoden marraskuussakin, uskoisin.

Meillä loppui marraskuun lähiviikko juuri sopivasti ensimmäisen kampukselta löydetyn tartunnan aikaan. Ehdittiin piikittämään toisiimme keittosuolaliuosta ja harjoittelemaan näyttökokeisiin.

Näyttökokeet tulevat osaamistasoon nähden aivan liian pian, varattiinkin opetustiloja omatoimiseen harjoitteluun ja treenataan nenä-mahaletkujen, lisähapen ja katerien ujutusta nukkepotilaille omalla porukalla.  

On kyllä todettava, että kurssimme vahvuus on juurikin omatoimisuus ja itseohjautuvuus. Se, mitä ei opetuksessa ehditä, hoidetaan omalla porukalla ja pähkäillään kimpassa. Aina meistä joku osaa ja neuvoo muita.

Kevään harjoittelupaikan sain sieltä mistä halusinkin, omalta kylältä fillarimatkan päästä. Uskon, että paikka on riittävän monipuolinen ja haastaa sopivasti. 

Mitäs muuta? 

Felix monitoimikissa auttelee sujuvasti pihahommissa talvisuojauksissa ja vapaa-ajalla maastoutuu lattiatyynyyn. Lisäksi se toimii partiolaisperiaatteen mukaisesti ryhmänjohtajana spanielien metsäretkillä. Muikkeli parantui sterilointileikkauksesta ja tikit saatiin irti ilman käsikähmää. Lellu on vapaaehtoinen äitin kultapoika, aina sylissä.

Elmo laajenee kaikkiin suuntiin enkä lakkaa hämmästelemästä sen vatsanahkan elastisuutta. Aktiivisesti en Elmoa erikseen ruoki, samalta yhteiskupilta se syö -ja lihoo.

Oscar toimii rauhanturvaajana linturuokinnan alla ja mikäli tinteille kehkeytyy nokkapokkaa, puuttuu peliin. Tinttejä ei kissan läsnäolo näytä haittaavan. Viime viikolla yksi huimempi talitintti kävi kopaisemassa Oscarin häntää, mutta onneksi älysi lehahtaa metrin verran ylemmäs.

Lellu pääsi harjoitustyöhön ja koulun seinälle, tästä krediitit Perikunnan vanhimmalle.

Elämä alkaa pyöriä yhä enemmän sisätiloissa ja suljettujen ovien takana. Kun pihalla ei enää ole urakaksi asti hommaa, huomaan tunnelman ikkunalaudoilla tiivistyvän. 

Amaryllikset pukkaavat vartta ja nuppua, hätäisimmät siirsin jo viileään eteiseen vähän jarruttelemaan kasvuaan.  

Viikonlopun Tampereen reissulta mukaan tarttui ensimmäiset hyasintit ja pikkuinen jouluruusu, Princettia täällä onkin jo syyskuusta asti kukkinut, Felix alkoi harventaa sen kukintaa vasta viime viikolla. Kasvihuoneessa on jemmassa sammalta ja käpyjä, jonain sopivana hetkenä kyhään jonkinlaisen asetelman. Adventtikynttilöiksi löysin Tampereen Granitista mainioita kirkkokynttilän tyylisiä pötkylöitä. Ne upotan hiekkaan ja sammalpetiin.

Kaikkineen on ollut helppo marraskuu. Tästä on helppo luiskahtaa yltäkylläisen joulukuun iloihin. 

Voi hyvin ja pidä itsestäsi huoli, missä lienetkin.

PeeÄääs: kuvassa ensimmäinen kukkaan kiirehtinyt Eurobulbilta tilaamani amaryllis.  'Doublet' lukee nimisäleessä ja on muuten hieno. Vahva suositus.

Marraskuun aurinko

 

Isänpäivän iltaa kaikille !

Kuinka mainio syystalven päivä, marraskuuksi suorastaan hieno! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pakkasyön jäljiltä ilma oli kuiva ja raikas, sopivan rapsakka.

Ryhmä Hau pääsi pitkästä aikaa metsään, M. Muikkelikin viipotti aivan touhuissaan. Se on parantunut todella hyvin, haava on siisti eikä kipujakaan ole ollut ensimmäisen itkuisen yön jälkeen. Lääkekuuria riittää vielä muutamaksi päiväksi. 

Perikunta tuli eilen kotiin ja tänään Iso-J sai istua valmiiseen aamiaispöytään, naperot ovat jo vuosia hoitaneet homman hienosti. On todella arvostettavaa ja hienoa, että perilliset tulevat tänne kotikotiin vapaaehtoisesti ja mielellään viikonloppuisin, viikolla elelemme tahoillamme nyt jo ihan rutiinilla. Perjantairutiineihin on jännästi jo vakiintunut iskän tarjoama kauppareissu ja sille on yleensä 100 % osanotto. 

Tänäänkin oli kiva tehdä viimeisiä pihahommia ennen maan routaantumista ja talven tuloa. 

Kasvihuone on pesty ja siivottu jo aiemmin, kalusteet ja työkalut toimitettu talvivarastoon. Reilut 200 pulskaa talvivalkosipuli 'Ljubashan' kynttä on jemmattu uuteen sipulipenkkiin ja peitelty heinäkatteella. Tänään viriteltiin talvisuojauksia puille ja pensaille, rusakoilla jo varmaan hortensiahammasta kolottaa. 

Yritin vähän mielessäni inventoida tämän kesän uusia puuvartisia, mutta en muista kuin rusokirsikat, kultasateen, syyshortensia 'Wims redin', ruusuorapihlajan ja pallohortensia 'Pink Annabellen'. Oliskohan niitä ollutkaan enempää? Silti minusta tuntuu, että en tänä vuonna juuri muuta tehnytkään kun kaivelin kuoppaa ja istutin. No, olihan keväällä istutusjonossa kohtuullisen komea läjä pioneja ja ruusuja eikä kevään ja kesän reissuilta yleensä palattu ilman kasveja. Pensasmustikoiden kanssa nujakoitiin viimeisen päälle ja saatiin siisti ja hieno mustikkatarha. 

Mainiolla mallilla ovat asiat pihalla, kaikki kukkasipulitkin ovat köllötelleet mullan alla jo muutaman viikon, nyt saa minun puolestani talvi tulla.

Pihasaunalla remontti on jo siirtynyt takkatuvan puolelle, kiukaassa on jo ollut tulet. Palju on paikoillaan eikä terassilta puutu enää kuin koristerimoitukset ja muuta pientä mitä timpuri nyt meinaakin vielä sipistellä. Takkatupa valmistuu varmaan melko joutuisasti, se on lattian hiomista vaille pintakäsittelykunnossa. Sitten kalusteet ja sisusteet paikoilleen -ja sauna tulille. 

Onneksi oli riittävän väljä aikataulu tekemiselle, ei tarvitse kiireessä hosua. Muutamaa asiaa on työn edetessä vähän viilattu ja ideoita parannettu. Olisihan se tosi tympeää ensin hosua valmista ja sitten harmitella jälkikäteen kun tuolleen tehtiin eikä ajateltu loppuun asti. Katolle pitää hommata lumiesteet, sen älysin ihan itse. Onhan se tylsää kolata terassia puhtaaksi katolta rojahtaneesta lumikuormasta, ennen se ei niin haitannut kun lumet putosivat pienen kuistin eteen, ja portaat sai helposti putsattua.

Tallissa minua odottaa vielä loppurutistus daalioitten ja muiden talvetettavien kanssa. Sitten lakaisen lattian ja kuittaan puutarhakauden 2020 loppuneeksi. Oli hieno kausi.

Nämä marraskuun viikot urakoin pitkälti kouluhommien kanssa. Tenttejä on listalla aivan riittävästi ja kaikenlaisia palautettavia tehtäviä on läjäpäin ennen kuin syyslukukausi kuitataan päättyneeksi. 

Nyt nousuviikolla Iso-J lähtee reissuun ja minä keskityn lääkelaskennan pariin. Ensimmäisenä vuotena emme saa käyttää laskimia,  eli on todella ollut syytä kerrata jakokulmassa laskemisen rutiinit. Muunnoslaskujakin on syytä jumpata ihan hartaudella. Ei nimittäin ole ollut ihan helppoa laskea pelata millilitrojen ja mikrogrammojen kanssa. Kertaus on opintojen äiti, totta mooses!

Joulukuussa on näyttökokeita ja muutama purkupalaveri, sitä ennen muutama seminaari joissa esitetään ryhmätöiden tuotoksia. 

Vaikka kalenteria katsoen näyttää rankalta, toistaiseksi etenen opinnoissa ilon kautta.  Koen itseni niin etuoikeutetuksi kun saan vielä kerran opiskella kokonaan uusia juttuja.

Kivoja juttuja sinunkin viikkoosi, missä lienetkin.

PeeÄääs: muisti palailee pätkittäin. Unohdin listalta esimerkiksi kolme revontuliatsaleaa. Perennoista ei parane edes puhua, paljon niitäkin oli. Lisäksi karhunvatukka ja viiniköynnös plus kaikkea muuta. On sitten keväällä ihmettelemistä kun yritän muistaa mitä olen mihinkin istuttanut. Onneksi nimisäleet on visusti tallessa kasvihuoneen laatikossa ja säleisiin kirjoitettu vähän suuntia istutuspaikasta.

Lähellä ja läsnä, päiväni vierihoitajana

 

Marraskuun ensimmäisenä maanantaina oli pikkumuikkelilla ajanvaraus kaupungin kilteimmälle ja kivoimmalle eläinlääkärille. Päivän tapaamisen asialistalla oli kolme asiaa; viralliset selkäkuvat, hampaiden putsaus ja kohdun poisto.

Eihän siinä kauaa mennyt kun pikkuspanieli valui pitkin lattiaa umpiunessa. Kaikki kolme toimenpidettä tehtiin samoilla unilla. Tämä samainen lääkäri oli hoitanut Muikkelin huono-onniset tiineydet ja sektion, joten hänen taitaviin käsiinsä oli helppo luottaa tälläkin kertaa.

Iltapäivällä kävin kuittaamassa varsin maltillisen laskun ja kantamassa vielä tokkuraisen koiran autoon. Koivessa oli söpö pinkki tassukuvioinen teippi ja vatsanahkassa haavatyyny, päässä ämyritorvi.

Ensimmäiset tunnit kotona olivat hyvin unisia ja vähän itkuisia. Kipulääkkeet nukuttivat ja  orastava krapula itketti. Yöksi jäin ihan sovulla tuvan soffalle ja parkkeerasin pienen potilaan pedin sohvan viereen. Yöllä heräsin pari kertaa kun muovinen ämyri kahisi ja kolisi lattiaan.

Ulkona viuhui kiivas syysmyrskytuuli, sähkötkin se mokoma meiltä muutamaksi tunniksi vei.

Aamulla olikin jo ihan erilainen ilme silmissä, tuttu kirkas ja odottava spanielin katse. Kipulääkkeellä ja antibiootilla lähdettiin uuteen päivään ja juustoon käärittynä ne on helppo ujuttaa ahneen spanielin ruuansulatukseen.

Ruokaa annoin vain puolikkaan annoksen ja senkin hyvin vetelänä lihavellinä jossa muutama muro killui sattumina, hyvin kelpasi. Koska koiran pitäisi juoda säännöllisesti eikä vesi maistunut, olen syytänyt potilaan kitaan monta pätkää kurkkua, vettähän sekin enimmäkseen on.

Illalla taidan antaa laihaa lihalientä jos ei muuten juo. 

Ulkona on käyskennelty hyvin maltillisesti ja välttämättömät asiat toimitettu, toipuminen näyttää siis jo varsin lupaavalta.  Eläinlääkäri ohjeisti hankkimaan jostain vauvan body-puvun ja sellaisia Iso-J taikoi näytevarastonsa laatikoista. Nyt Muikkeli sipsuttaa hienossa hai-puvussaan. 

Itse piipahdin eilen koululla hakemassa pakolliseksi muuttuneen kausi-influenssarokotteen. Tähän saakka olen suhtautunut erittäin kriittisesti näihin ylimääräisiin rokotteisiin mutta nyt oli pakko pitkin hampain se ottaa. Nähkääs opinnot ja etenkin tulevat työharjoittelut edellyttävät rokotesuojaa. Tämän päivän olen arvuutellut oloani, onko rokotteesta oireita vai ei ja siksikin on hyvin helppo pysytellä spanieliseurassa tuvan lämmössä. 

Se on muuten jännä kuinka muut eläimet antavat toipilaalle leporauhan. Leffe piipahti Äitikullan kanssa ulkona mutta ei malttanut touhuta siellä yhtään ylimääräistä. Oli kurkkinut koko ajan olkansa yli missä Muikkeli, vaikkeivat ne mitään ylimpiä ystäviä näytäkään olevan. Eivät ne ainakaan leiki ja riehu niinkuin useimmat tuntemani koirat.

Ylihuomenna saan poistaa haavasuojan ja tsekata tikit. Bodya pidetään vielä tikkien poistoon saakka ja ämyri puetaan ainakin yöksi.

Tämä muistiin merkitty.