Kaikkeen tottuu

 

Kummallinen vuosi 2020 pinkoo maalisuoraa, vielä muutama askel ja sitten onkin jo loikattu uuden vuoden puolelle. 

Joululoma tuli tarpeeseen ja miltei kaiken liikenevän vapaa-ajan olen käyttänyt itsekkäästi omaksi ilokseni. Kaikki reissut kaupunkiin tai ylipäätään pois Torpalta olen karsinyt minimiin, ei jaksa eikä huvita.

Olen käppäillyt takametsässä nelijalkaisten ystävieni kanssa ja nauttinut ympäröivästä rauhasta. Lunta on maassa hyvin vähän ja onkin ollut helppoa tallata polku laidunpellon poikki metsän siimekseen, siellä kiemurtelee jonkinlainen vanha tienpohja takimmaiselle pellolle, se on kaukaisin tämän aikanaan ison tilan pelloista.

Ennen joulua mietin moneen otteeseen, kuinka hiljaiseen ja vähäväkiseen joululomaan voi tottua. Kyllä tottuu ja siitä voi oppia jopa nauttimaan. Yksin oleminen ei ole oikeastaan koskaan ollut minulle ongelma, viihdyn mainiosti omissa oloissani. Toisaalta, silloin kun yksin oleminen on oma valinta, siitä on helppo nauttia. Yksinäisyys itsessään on pahimmillaan kurja ja viheliäinen tilanne joka juhlapyhien aikaan oikein huutaa julmuuttaan.

Mukana metsäreissuilla minulla on aina vähintään spanieliduo. Silloin kun Peetu on maisemissa, sekin pääsee nuuhkimaan oravien, jänisten ja muiden metsän elävien jälkiä. Livekohtaamista en toivo yhdenkään metsän elävän kanssa. Etenkään seudulla maleksivien kauriiden en toivo laajentavan kulkureittejään pihalle saakka, pysykööt pusikoissa. Livekohtaamiset metsässä toisten ihmistenkin kanssa ovat erittäin epätodennäköisiä. Hyvä niin, sillä näytän lähinnä kodittomalta pitkässä nuhjuisessa toppatakissani ja virttyneessä tallipipossani.

Joukkoja johtaa ilahduttavan usein aina valmis partiokissa Felix, mainio keltainen kaverini. Se kulkee mukana samassa tahdissa koirien kanssa, välillä ninjailee puunrunkoja pitkin yläpystyyn ja on aina ensimmäisenä kotiportailla odottamassa sisäänpääsyä.

Kuvassa hyvin pettyneet spanielit joulukuisen pesupäivän päätteeksi, eivät nauti mutta ovat jo pesuihin tottuneet. Jokaisen pesukerran jälkeen ilmassa leijuu märän koiran ja salonkishampoon vieno aromi. Niiden lisäksi haiskahtaa katkeruus ja pettymys, spanielin surkea ilme osaa olla hyvin syyttävä. Muikkeli etenkin on erittäin teatraalinen vaikka varmasti tottui näyttelyaikoinaan jatkuvaan turkin pesuun ja puunaukseen. Se sai lahjaksi paksun kylpyviitan koska Oscarin arvoiset vilunväristelyt olivat niin dramaattista katsottavaa.

Lisäksi se joutui jouluna hyvin päättäväisen henkilön suorittaman kynsien leikkuun kohteeksi. Meille M:n kynnenleikkuut ovat olleet puolimaratoniin verrattava suoritus. Yleensä painin ja käsirysyn jälkeen on leikattu enintään kahden tassun kynsistä milli kärjestä. Nyt oli niin osaava, varmakätinen ja tottunut tekijä ettei piski tainnut uskoa tilannetta todeksi.

Enää ei kynnet napsu parketilla.

Pahin rasti kynnenleikkuussa on kuitenkin Elmo. Joudun survomaan sen kylpytakin hihaan josta poimin yhden tassun kerrallaan kauhean mouruamisen säestämänä. Viimeksi se kusaisi syliini, eikä se ollut ilopissa. Koston kitkerä aromi oli vahvasti läsnä.

Joululomalla on tehty muutakin kuin kiusattu lemmikkejä. 

Pihalla parveilee nyt aivan hillitön sakki varpusia, tinttejä ja sirkkusia. Närhen ja harakoiden lisäksi siemenapajilla norkoilee myös käpytikka.

Kanalan lössi munii nuoruuden innolla ja sulkasatonsa ne pitävät varmaan keväällä kun alkaisi olla aika siirtyä ulos.

Kurkistin tulevaan tutkimalla seuraavan lukukauden lukujärjestystä ja tiivis tahtihan siellä näyttää jatkuvan. Helpolla ei opintopisteet laariin ropise eikä niin pidä ollakaan, onnistumisen kokemus on iso osa opiskelua ja oppimista. Innolla odotan tulevaa lukukautta ja ensimmäistä harjoittelujaksoa.

Nyt on kuitenkin vielä vanhaa vuotta jäljellä ja ihan luvalla saa löhötä sohvanmutkassa. Joulun konvehtirasioita on vielä korkea pino jäljellä ja suoratoistopalveluissa monta kiinnostavaa katsottavaa. Uusin ihastukseni ovat äänikirjat, nehän ovat mainiota seuraa myös ajomatkoille. Joulun vähäiset valmistelu- ja siivoushommatkin sujuivat kuin huomaamatta, Samu Haberin ääni korvissani. 

Tähän loppuun tonttutarina. Joulukuun alussa tänne ilmestyi vanha kunnon Elf. Aluksi se oli vieraskorea ja kökötti milloin missäkin kukkaruukussa tai kurkki ujosti verhon laskoksista. Sittemmin se on löytynyt viinakaapista halailemasta viskipulloa, roikkunut valaisimissa ja pyllistellyt milloin mistäkin. Kaikkia sen kolttosia en tohdi edes mainita. 

Tänään se roisto löytyi useamman päivän piilossaolon jälkeen saunasta, mitä lie sielläkin rypenyt. Saas nähdä toipuuko tuhmis ja ehtiikö se vielä uusille kepposille. Pian sillä alkaa pitkä kesäloma!

Iloa ja valoa loppuvuoteen.