Ajatusten purkua

Se on kyllä kerrassaan mainiota, että vielä aikuisenakin voi oppia uusia asioita.
Kaikenlaistahan sitä on elämänsä aikana yritelty, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Lukuisien kiusallisten muistojen (lisäksi ja onneksi) ohi nousevat viime vuosien ällistyttävän onnistuneet kokeilut tomaattikasvatuksessa ja -yllättäen- neulomisessa. En minä vieläkään osaa villasukan kantalappua tehdä, työlistalla on.

Vuosi sitten kilkuttelin itseänikin hämmästyttäen valmiiksi asti islantilaisen villapaidan, aidoista islanninlampaan villalangoista tietenkin. Hyvä paita siitä tulikin, tallihommissa ihan ehdoton.

Ylimmässä kuvassa on toinen islantilaiseni. Purkuvaiheessa kahden hihan ja kainalomittaan ehtineen vartalo-osan jälkeen. Mallin latasin Raverlysta ja nimi on Telja, valtavan kaunis kuvio. Joku siinä kuitenkin tökki niin paljon, että valmista ei tullut. Minulla oli varmaan liian paljon kaikenlaista muuta keskeneräistä hommaa silloin, ettei tarvetta tai tilausta ajatustenpurkuneulomiselle ollut. Se oli raivoneulontaa eikä se ole hyvä homma ensinkään, rentouttavasta puhumattakaan.

Tähän tammikuuhun on tähän mennessä sisältynyt niin paljon kaikenlaista uutta ja kummallista, tipatonta, opintoja ja vähän kai heittäytymistäkin. Niinpä tuli suoranainen tarve istahtaa tuvan nurkan valtaistuimeen ja pistää ajatuksia järjestykseen, neulomalla.

Koska olen vähän omintakeinen makeinen, aloitin neulomisen purkamisella. Purin Teljan silmukka silmukalta ja aloitin uudella mallilla. Tästä tulee tallipaidan kumppanuuspaita, pihahommapaita. Viileisiin keväpäiviin ja kitkemisiltoihin, haravointihommiin ja muihin tilanteisiin kun ollaan ihan pihalla.

Virhe kuviossa, ajatukset järjestyksessä !

Pyöröpuikoilla on mukava neuloa, yhteen kerrokseen sopii toistasataa silmukkaa ja kirjoneuleessa minua kiehtoo symmetria ja kuvion muodostuminen hissuksiin, silmukka silmukalta. Ihan jokaista aina oikein silmukkaa ei tarvitse vahtia, kunhan vaan toistaa kerroksen värit siinä rytmissä kun ne on ohjeeseen kirjattu.

Nyt kun pääsin leppoisaan runko-osavaiheeseen, kilkuttelen pohjavärillä seuraavat neljäkymmentä senttiä, kainaloon saakka.

Uskon, että kainaloon päästyäni muutama iso ja vielä isompi juttu on kuutioitu semmoiseen järjestykseen kuin ne tällä ymmärryksellä ja tiedolla on pähkäiltävissä, alitajunta ja intuitio hoitavat homman loppuun. Ja niillä sitten mennään. Toivottavasti kohti uusia unelmia, tavoitteita ja ties mitä !

Kerron sitten kun alkaa olla valmista. Jos mitään kummoisempaa kerrottavaa ei tästä syntyisikään, saanpahan aikanaan mieluisan villapaidan. Onhan sekin jo jotain.

Voi hyvin, missä lienetkin !

PeeÄäs: tämän vuoden ensimmäinen chilikylvös on siirretty kylppärin nurkkaan itämään, ties vaikka joku siemenistä erehtyisi pintaan päin!

Täyskäsi ja onnekas osuma

Harvoin olen kurkkinut ja väijynyt tuvan ikkunassa yhtä uutterasti kuin parina viime viikkona. Erityisen tarkkaan olen vahdannut postimiehen kulkua. Eihän postimies yleensä mitään arjen valopilkkuja postilaatikkoon kanna, sähkölaskuja ja muita elämän (inho)realiteeteista muistuttavia juttuja vain. Vaan annas kun tulee tammikuu ja siementilausten kotiutumisen aika, silloin on hymy herkässä postin äärellä.

Onneksi en ole edes yrittänyt esittää hillittyä ja maltillista, ihan sovulla tunnustin olevani ns. helppo ja varma nakki, etenkin kun klikkaan itseni tiettyjen nettikauppojen valikoimaan. Tammikuisten talvi-iltojen pitkien ja hartaiden istuntojen tuloksena jemmassa on nyt viisi kirjettä vierailta mailta (mukaanlukien Pori ja Nämpnäs) ja minulla kipeä nettiniska.

Olisihan näitä siemeniä saanut mukaansa marketin käytäville ilmestyneistä telineistäkin, mutta valikoiman harras syynääminen ja mielikuvilla herkuttelu on osa kevään odotusta, se juttu. The Thing.

Kun viimeinenkin tilaus saapui, oli aika levitellä aarteet ihasteltavaksi. Varsinainen täyskäsi potenssiin viisi!

Viime kesän odotukset ylittänyt ensimmäinen itse kasvattamani tomaattisato yllytti uusiin kokeiluihin. Lajikkeita tosin on nyt vähemmän. Paitsi chilejä on enemmän, mutta sehän on kokonaan toinen juttu.

Hajuherneitä minun ei pitänyt tietääkseni laittaa yhtä marketin hyllystä napattua pussukkaa enempää, mutta toisin kävi. Kiitos Kivipellon Sailan joka Instagramissa hehkutti aarteitaan. Eihän tämmöisen heikkoluonteisen eläjän pitäisi lähteä 'vähän vain vilkaisemaan', tulokset kun tiedetään. Ensi kesänä kasvatellaan myös hajuherneitä.

Pussukoissa on myös vuonankaali, mustakumina, kapris, muutama minulle uusi basilika, isolehtinen persilja, paljon samettikukkia, muutama uusi pioniunikkolajike, vähän erilaisia auringonkukkia ja varmaan vielä jotain muutakin. Väsään jossain vaiheessa listauksen kaikista yritelmistäni. Kurkut ja kesäkurpitsat ostan oman kylän taimistolta kesän kynnyksellä. Epäilemättä kevään reissuilta mukaan tarttuu purkki kavereineen.

Tälle viikonlopulle ohjelmoitu Tampereen reissu siirtyi minusta johtumattomista syistä ainakin viikolla. Äkillisesti ja yllätävästi vapautuneeseen aikaikkunaan on kohtuullisen helppo sisällyttää kylvöhommien aloittelu. Tällä kertaa aion olla oikein noheva ja panostaa taimien mukana kulkeviin lajiketietolappusiin, pelkkä nimi ei riitä kehnon muistini tueksi. Kirjallista faktaa pitää olla.

Opiskelu uuvuttaa

Talveeni on kuulunut pienimuotoinen, mutta armottoman tiivis opiskelu. Aamuisin klikkaan itseni sisään moodleen, suljettuun oppimisympäristöön. Siellä minulle ja muutamalle muulle valitulle opetetaan työelämän uusia digitaalisia käänteitä, tämän viikon ohjelmassa on ollut palvelumuotoilu. Hassu termi joka pitää sisällään paljon vanhaa tuttua asiaa ja yllättävän paljon uutta omaksuttavaa.

Koin erittäin hyödylliseksi erilaisten suunnittelun työmenetelmien kokeilun joiden tuloksena syntyi seuraavaa:

Saatiin tehtäväksi ratkaista jokin vapaavalintainen ongelma ja ihan yllättäen oman ajatteluni keskiöön nousi keittiöpuutarha jota katselen työhuoneen ikkunasta päivittäin. Siis silloin katselen kun katse on pakko nostaa kahden näytön keskiöstä lepäämään. 

Sen verran laiska olen, ettei tullut mieleenkään kirjoittaa aloitusongelmaksi 'maailmanrauha', 'syöpälääke' tai 'ilmastonmuutos'. Niiden parissa puuhastelee ihan toisenlaiset asiantuntijat.

Lotus Flower -menetelmän nimi taisi olla enne ja kas, muutaman vapaata tajunnanvirtaa sisältävän puuhastelutuokion jälkeen eteeni oli ilmestynyt  kuvaksi tullut, melkein valmis keittiöpuutarhan remonttikäsikirjoitus. Totinen ihme (kenelle oli, kenelle ei) !

Ilmeisesti automaattikirjoitusilmiö piirsi kuvien keskelle tuommoisen hökkyrän, eikös olekin helppo kuvitella lukuisat hajuherneet kiipeämään kapistuksen seiniä pitkin, eipä?

Hommahan on aloittamista vaille valmis. Kävinkin jo silmämääräisesti mittailemassa alueella ja hienolta näyttää, äitienpäivänä voisi aloitella.

Näistä onnekkaista osumista innostuneena taidan laittaa parit lottorivit vetämään.

Uuteen viikkoon lähdenkin piirun verran jännemmissä tunnelmissa, ties vaikka päivä paistaisi ja aurinko ihan oikeasti edes vilkaisisi henkilökohtaiseen risukasaani.  Niitä tuntoja puretaan nousuviikolla, toivottavasti aurinkoisissa merkeissä.

Onnekkaita osumia sinulle, missä lienetkin !

Lounaaksi lenkki

Tuulisen viikon torstaina päivä valkeni kirkkaalta taivaalta ja kirkastui vallan aurinkoiseksi pakkaspäiväksi.

Sattuipa vielä kalenterissa lukemaan etävälipäivä opiskeluista, joten valoisan ajan voi käyttää ihan omaksi ilokseen. Koneen äärelle ja muihin asiallisiin hommiin voi jumittaa pimeän tultua.

Patistin pierunhajuiset koirakaverit ylös sohvan uumenista ja lähdettiin käppäilemään laitumelle. Tarkoitus oli käydä tutkailemassa puutarhan takakulmien jänistuhotilanteita ja bongailla myyräkekoja.

Kovin oli kevyt taivaltaa, kuvat kertovat lumitilanteesta olennaisen. Sitä ei juurikaan ole ja se vähä mitä on, esiintyy kivikovana kerroksena. Eihän onneton lumimäärä täytä määritelmääni talvisesta lumihangesta. Lunta, jäätä ja kökkäreitä, sitä siellä on ja kaikkea varsin vähän.

Perinteisinä talvina meillä on näihin aikoihin puolisen metriä lunta, kinoksissa reilu metri. Lumen maksimi täällä on yleensä maaliskuun alussa, hiihtolomaviikolla. Näillä näkymin tänä vuonna lomalaisten hiihtokilometrit vaativat ensin ajokilometrejä maakunnan pohjoisempiin osiin jossa lunta on enemmän.

Muutaman jäniksenpapanan huomasin vattupuskien takaa, siinä on aina kulkenut jänisten reitti. Joko ne puuhaavat rusakkohommiaan metsissä tai sitten näille seuduille on kuljeskellut joku isompi pelote.
Voin sanoa, etten rusakoita juurikaan ikävöi, purkoot pajupöhheikköjä jossain kauempana, minun vaahteroitani ei tarvitse tulla jyrsimään.

Myyränkekojakaan ei näkynyt, ei ensimmäistäkään. Tälle faktalle hillitty hurraa -huuto ja pienet aploodit. Pihan uusimmalle kaivokselle viime syksynä jemmatut tulppaaninsipulit saattavat olla keväällä potentiaalisia kukkijoita.

Tutkimattomat ovat myyrän tiet joten ei vielä passaa enempää leuhottaa. Ja kyllähän ne rusakot ovat ennenkin tähän pihaan osanneet, että eipä toinna riehaantua kun vielä on talvikuukausia jäljellä.

Jotain haisteltavaa pellolla kuitenkin oli, sillä pikkupojat viipottivat kumpareita edestakaisin hännät heiluen ja kuonot maassa. Kiirettä näytti pitävän.

Totesin vanhan savusaunan rauniolla, että siinäpä olisi edelleen mainio nuotiopaikka tulitunnelmointiin. Savusaunaa sinne tuskin kukaan meikäläisistä lähtee nostattamaan, niin ihana kuin ajatus olisikin, savusauna ja lähdekaivon vesi.

Muistin taas, ettei kivipula ainakaan ihan heti vaivaa puutarharakenteluitani, vanhan tuomen juurelle ovat entiset isännät vyöryttäneet isojakin lohkareita. Niistä rakentaisi vaikka mitä ! Saisinkohan minä äitienpäivälahjaksi sen kauan toivomani bobcatin, olisi vähän maansiirtohommia..

Kävin myös ohimennen silmämääräisesti arvioimassa hyötytarhan mittoja. Muuan vanha idea viimeisen päälle sipistellystä potagerista sai äskettäin tuulta purjeisiinsa kun purin vuosia kehitellyt ideat piirrokseksi. Potager tai pottumaa, keittiöpuutarha kaipaa kuitenkin uusia tilajärjestelyjä ja miksipä siitä ei samassa rähinässä tekisi semmoista, joka ilahduttaa ympärivuotisesti ?

Ympäröivään metsään ei lähdetty vaikka sieltä tulikin koirien nokkaan melkein vastustamattoman houkuttelevia hajuja. Siellä on nimittäin tehty massiivisia harvennushakkuita,  eivätkä tutut metsätiet ole varmaankaan kovin tasaisessa kunnossa isojen koneiden jäljiltä. Mitäpä sinne risuihin kompastelemaan kun omalla tontilla on tasaista peltoa tallattavaksi.

Lounaslenkki päättyi luontevasti lounasheiniään lopettelevien ponien luo. Välipalaksi ne uudelleenmuotoilevat joulukuusia.

Kasper, tuo ikiriiviö sai uuden poliisinsinisen loimen. Vaatii kieltämättä paneutumista saada markkinoiden vahvimpiin kuuluva loimi palkeenkielille, etenkin kun tarhassa ei oikein ole paikkaa johon loimenpintaa hinkuttaa tai repiä. Kasper epäilemättä otti loimentuhoamisen haasteena ja kykeni sellaiseen ihmetekoon. Sai palkaksi uuden nutun. Pitää kuitenkin paikata se toinen loimi, aivan liian hyvä ja kallis nuttu heittää roskiin.

Oli muuten huippujuttu, että heinämies toimitti meillekin kuvassa näkyvän häkkyrän heinäastiaksi. Heinähävikki on ollut aikamoinen kun pohjoistuuli on juoksuttanut ponien heinät pitkin mäkiä. Nyt eväs pysyy astiassa eikä ponien tarvitse surkeina katsoa horisonttiin katoavien heiniensä perään.
Alati ahne Kasper joutuu pikkuisen näkemään vaivaa heinänsä saadakseen eikä se edes yletä viimeiseen korteen, ne ovat Oton heiniä, kirjaimellisesti.

Lenkin lopuksi keräsin koko lössin kasaan ja komensin raikastuneet karvakaverit tupaan. Pikkupoikien keskinäinen ryhmäkuri toimii mainiosti, kaikki vahtivat toisiaan. Jos käskytän ne kotiin, suunta on selvä. Jos sanon 'mars mummolaan', ne kaartavat oitis oikeaan suuntaan. Kätevää.

Lisääntyvä päivän pituus on enemmän kuin tervetullutta ja huokaisten voi taas kerran todeta pimeyden perääntyvän kevään ja kesän edessä, hyvä niin.

Illaksi on ennusteltu lumisateita. Ihan sama, satakoon. Minulla on hyvin juoksutetut koirat ja lämmitetty tupa, kyllä täällä tarkenee. 

Viikonlopuksi on luvassa jo kertaalleen siirtynyt Tampereen reissu, mukavaa vaihtelua sekin.

Kivaa loppuviikkoa sinulle, missä lienetkin!

Kohtuullisen hyvä olla

On asioita, joita ei voi muuttaa vaikka haluaisikin. Päivän sää sattuu olemaan semmoinen muuttuja, johon tavallinen sukankuluttaja ei voi vaikuttaa. Tietysti pitkällä, suunnilleen kai vuosikymmenen mittaisella aikajanalla yksittäisenkin ihmisen valinnat ja teot alkavat nousta merkityksellisiksi. Siihen säähän mikä juuri nyt sattuu ikkunalasin takana olemaan, ei voi sillä hetkellä mitään. Joten siitä on kyllä ihan turha naristakaan, nimimerkillä 'pyrkinyt vähentämään'.

Onneksi on asioita joihin voi vaikuttaa mikro- eli minätasolla.
Voin tehdä päivästäni paremman omilla valinnoillani. Ja nyt kuulkaa pääsen siihen, mikä on ollut itselle todellinen mind-blower, tajunnanräjäyttävä kokemus. Noh, ehkä hieman yliampuva ilmaus mutta se onkin anglismi joka suomennettuna on pahuksen kökkö.

Vuoden alussa kieltäydyin jälleen kerran ehdottomista uuden vuoden ja uuden elämän lupauksista. Iso-J sen sijaan otti tiukemman linjan ja pyrkii ihan tosissaan muokkaamaan fysiikkansa astetta solakammaksi. Kuntopyörän kihnuttava ääni kuuluu nykyisin yhtä olennaisesti tv-huoneen äänimaailmaan kuin telkkarin äänetkin.

Sen olen tähän ikään oppinut, että elämästä tulee pahuksen ikävä ja maailmasta ahdas paikka jos hirmuisen tiukat raamit olemiselleen ja tekemiselleen betonoi. Vastuulliset valinnat kuuluvat mielestäni ihan arkijärjenkäyttöön, kukin tietysti mahdollisuuksiensa mukaan.

Meillä syödään edelleen ruokaympyrän kaikista lohkoista, kuitenkin kohtuullistaen ja vähän fiksaillen. Iso-J siivosi jääkaapista suurimman osan lihaleikkeleistä, itse en ole niitä tarvinnut enää aikoihin leipäni päälle.

Eläinperäiset tuotteet kuuluvat meillä yhä ruokavalioon. Vähän kerrallaan koetan laajentaa perheen ruokalistaa etsimällä lihan ja kalan rinnalle myös kasvisperäisiä vaihtoehtoja. Helppo apu etsintään löytyy kun kääntää tai klikkaa keittokirjasta välimeren maiden ruokareseptit. Ei ideat ihan heti kesken lopu maustamisen ja ainesten yhdistämisen suhteen.

Satokausiajattelua voi laajentaa koskemaan kotimaan satokauden lisäksi myös maailman satokauteen. Silloin kun vaikkapa bataatti on maailmalla halpaa, sitä on täälläkin tarjolla kohtuulliseen hintaan ja silloin on järkevää sitäkin ostaa (kohtuullisesti). Bataattilohkot uunissa ja ripaus fetaa päälle, herkkua!

Se, mikä ei oikeasti kuulu ihmisen hengissäpysymisen kannalta olennaisiin asioihin, ovat tietysti alkoholi, sokeri, nikotiini ja päänhuippausaineet. Järjissäänpysymisen kannalta laillisia nautintoaineitakin tarvitaan, kohtuullisesti. Tässä on itsellä ollut oppimisen ja ennenkaikkea kohtuullistamisen paikka.

Sokerista (karkit, keksit, limut) tulee tukkoinen ja pöhnäinen olo. Alkoholi vaikuttaa monen isomman haitan lisäksi myös valtavasti unen laatuun ja sitä kautta koko olemiseen. Nikotiinin haittojen luulisi olevan kaikille vuonna 2020 selvää. Onneksi itseltä hajosi aikoinaan sappirakko ja viikon sairaalareissun aikana hoituivat myös nikotiinin vieroitusoireet.

Huippausaineet ja muut päänsekoittajat kaikkine kerrannaisvaikutuksineen ovat oma surullinen lukunsa ihmiskunnan historiassa.

Minulla on nyt pitkästä aikaa 'tipaton' tammikuu menossa. Kaapissa ja kellarissa on edelleen hyvä varasto skumppaa ja viinejä ja varmaan jossain kaapissa on giniä ja muuta tiukkaa viinaa. Saunamökin jääkaapissa on epäilemättä patteristo oluita ja muita panimotuotteita. Vielä ei ole tullut niin kovaa mielitekoa, että olisin korkkeja auki ruuvannut.

Yllättävän helppoa on ollut. Joskus pöytää kattaessa tosin tulee jostain lihasmuistista refleksi liikahtaa viinilasikaapin suuntaan. Lasillinen viiniä ruuan kanssa poiki usein toisen lasillisen jälkiruuaksi ja ehkäpä vielä kolmannen yömyssyksi. Nyt latkin iltaisin mukillisen 'tyynnyttävää ja rauhoittavaa' teetä. Ja nukun hyvin, paremmin kuin vuosiin.

Hyvin nukuttu yö tarkoittaa helpompaa aamua, virkeämpää päivää ja viikko viikolta kevyempää oloa. Yllättävintä kyllä, se tarkoittaa ainakin minulle myös paljon iloisempaa mieltä. Enää ei ihan joka hetki ärsytä, vituta tai kehtuuta. Ei edes joka päivä. Se on kuulkaas iso juttu monen vuoden matalapaineen jälkeen.

Vaikka tammikuu ennen pitkää loppuukin, aion jatkaa tätä kohtuullista tipattomuutta edelleen. Skumpan pirteät kuplat, hyvin viilennetty rosee, rapean kuiva valkoviini ja täyteläinen punaviini tai tiukka GT löytävät tulevaisuudessakin momentuminsa.  Jatkossa vähemmän ja harvemmin olkoon enemmän.

Mistään kun ei ehdottomasti kieltäydy, on helpompi elellä kohtuudessa, näin minä sen omalla kohdallani olen kokenut. Riippuvuudet vaativat luonnollisesti usein ammattiapua ja ehdotontakin kieltäytymistä, niistä minä en onneksi tiedä mitään.

Paitsi yhdessä asiassa. Netin ja kauppojen siemenvalikoimien äärellä itsekuri on minulle äärimmäisen vaikeaa ja joskus jopa melkein tuskallista. On kuitenkin lätkittävä itseään edes kuvitteellisesti molemmille poskille koska realiteetit.

Meille ei tarvita toista kasvihuonetta emmekä me tarvitse kymmeniä basilika-, tomaatti- tai chililajikkeita, vähempikin riittää. Mutta ihanaahan uutuuksia on kokeilla ja yrittää kasvatella edes osa omasta ruuastaan. Itse kasvatetut yrtit ja mausteet tuovat paljon iloa vesisateiseen tammikuuhun.

Ensi viikolla minulla on varsinaiset karkkipäivät kun tilaamani siemenlähetykset alkavat saapua postilaatikkoon, oi että !

Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin.

Takaperoinen talvi

Maisema on kuin marraskuulta -kuitenkin kalenterin mukaan eletään kohta tammikuun puoltaväliä, talven tammea elikkäs napaa elikkäs keskitalvea.  Tätä kirjoittaessani ulkona lätisee vesisade ja piha on liukas jääkenttä, ihan kuin yleensä huhtikuussa.

Hirmulahjakas meedio ei tarvitse olla ennustaakseen tulevien viikkojen paikallispuheenaiheita, säästä riittää puhetta niin apteekin jonotuspenkille kuin naapurikohtaamisiin postilaatikolle. Heittämällä menee sääihmettelyt juttuaiheiden kärkikolmikkoon, olipa ihmispolo missä tahansa. Varmaan jopa thaimaalaisissa rantatuoleissa kauhistellaan kotimaan sääkummajaisia.

Surulliset ja kauhistuttavat kuvat alasammutuista matkustajakoneista, hiiltyneistä metsistä tai palovammoja saaneista koaloista ovat nekin totta. Pääkallokelissä kaatumalla murretut ranteet, kipeät kankut ja märät persaukset ovat lähempänä ja nekin tuskallisen totta.

Itsellä on sentään luut vielä toistaiseksi semmoisessa kunnossa kun äiti ne aikoinaan teki ja Iso-J:n pikkuvarpaan hiusmurtuman syyllinen on tv-huoneen valloittanut kuntopyörä. Kun nyt ei mitään pahempaa sattuiskaan, olisihan se kivempi näitä Torpan hommia hoidella kaksin käsin ja omin jaloin.

Lauantaina paistoi vaihteeksi aurinko ja pikkupakkanen houkutti huurteisele pihalle. Puhaltelin kamerasta pahimmat pölyt ja otin sen mukaan, pitäähän näitä talven 2019-20 ihmeitä ikuistaa Torpan päiväkirjaan.

Jos kaikki talvikauden aikana saatu sade olisi tullut lumena ja vieläpä pysynyt maassa, meillä olisi lunta vähintään metri. Satanut on, myös lunta, mutta on myöskin sulanut moneen kertaan, pakastunut uudelleen ja sitten taas sulanut. Joulun aikoihin lunta oli vielä hetkellisesti n. 25 cm mutta siitäpä se sitten lähti plussakelien kautta taas sahaamaan edes takas.

En oikein osaa sanoa milloin meille tuli ns. pysyvä lumi, jonkun tulkinnan mukaan se ei ole vielä edes tullut. Ja edelleen toistan itseäni, eletään kuitenkin jo tammikuun puoliväliä. Tuleeko tästä talvea ensinkään? Minkälaisiin talviin on paras tulevaisuudessa asennoitua?

Se on kuitenkin sanomattakin selvää, ettei pimeys muutu mihinkään. Lumiraja kipuaa ylemmäs. Jotkut visionäärit ovat ennustaneet pimeyden lisääntyvän pilvisyyden myötä, musta maa pimeydessä ei valoa heijasta. Ei niitä aurinkopäiviä välttämättä nykyisinkään ole paljoa, niistä vähistä on otettava ilo irti.

Toinen keino jahdata aurinkoa on tietysti matkustaa sinne missä se paistaa. Omatuntoni on puhdas jo pitkään nollalla olleiden lentomailieni osalta ja kyllä lähtisin aurinkoon jos se vain olisi mahdollista.

Kohtuus se on oltava ruikuttamisessakin joten eipä tästä ankeudesta enempää. Toivottavasti saadaan kuitenkin jonkinlainen lumipeite kasveille, vähän routaa maahan ja edes jonkinlainen talven perinteinen määritelmä täytettyä tällekin vuodelle. Yleensä lunta on eniten maaliskuussa hiihtolomaviikoilla. Saisi sitä tulla jo aiemmin rapsakan pakkasjakson kanssa, myös siksi että Saimaalla Pullervon suku jatkuisi ja talvesta elantonsa ottavien vuosi ei ihan kintuille kusisi heti alkuunsa.

Sääliksi käy niitä, joiden elanto on  rekikoira-ajeluiden, lumen aurausten tai muiden talvisten hommien varassa. Siinä joutuu miettimään SWOT-analyyseja uusiksi ja lisäämään uhka-sarakkeeseen ilmastonmuutoksen vaikutukset. Tokihan osa näistä sääilmiöistä johtuu ihan puhtaasta sattumasta ja kuuluu normaaleiden vuosivaihteluiden piiriin. Mutta vain osa.

Maa on pitkä ja kun etelässä reen jalaksen alla on nurmikko ja kelkan pohja kolisee kivikossa, pohjoisessa tikahtuvat lumeen.

Valon määrä kuitenkin lisääntyy, päivä pitenee tammikuussa viitisen minuttia vuorokaudessa ja kuun lopulla ollaan jo paljon valoisammassa. Ensimmäiset kylvösuunnitelmat on hyvin pitkälti tehty ja ensimmäiset tilaukset klikkailtu ostoskoreihin. Kauppojen käytäville ilmestyy ihan pian röykkiöt kylvömultaa ja isot kylvösiemenvalikoimat. Siitähän se sitten lähtee taas, mopo käsistä ja homma laukalle.

Antaa ajan kulua, talven edetä omalla takaperoisella tavallaan, kevättä kohti ollaan kuitenkin sinnikkäästi taapertamassa.

Minäkin asensin hokit kumppareihin, nyt on huomattavasti varmempi askeltaa.

Uuteen viikkoon, joka aamu armo uus!

Haluan kohtuullisuutta

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi -ja muita mainoita perinneasioita on koottu tänne: Tunturisusi.

Näin on päästy Loppiaiseen joka ainakin minulle päättää joulun. Itsenäisyyspäivästä aloitellaan adventin iloja ja tähän loppiaisiltaan lopetellaan. Talvi toki jatkuu, nyt pusketaan härkäviikkoja vähemmäksi ja talvea kohti kevättä.

Jo ennen vuodenvaihdetta jäin useammankin blogitekstin luettuani pohtimaan omaa vuosikatsaustani. Koska bloggaaminen on enemmän tai vähemmän oman navan julkista kaivelua, julkaisen loppiaisen lopuksi omia pohdintojani.

Aloituskuva liittyy vahvasti asiaan. Tuommoinen 'haluan ja oman etunimen eka kirjain* -googlehaku putkahti esiin siellä sun täällä ja pitihän se itsekin kokeilla, yllättäviä ajatuskulkuja tuommoinen hakuehdotelma poikii.

Haluan erota. No en. Tällä kokoonpanolla on menty jo hyvän matkaa yli 20 vuotta, miksipä tuota nyt muuttamaan. Eikä oikein mitään muutakaan semmoista sidosta ole josta erota tahtoisin.

Haluan että aiempaa passia jne... mitäpä minä sillä tekisin. Uusi on voimassa ja kuvasta huolimatta sillä toivottavasti pääsee sekä maasta pois, että tarvittaessa takaisin.

Haluan elää. Päivä päivältä tuo tunne vahvistuu. Kuluneeseen vuoteen kuului valitettavasti monta surullista päivää jolloin elämänhalu oli varsin heikko. Tämän päivän hentoiseen toiveikkuuteen on kuitenkin päästy ja hyvä niin.

Haluan erakoitua. Tunnustan. Olen monellakin määritelmällä (ainakin osittain) introvertti. Kaikenlaiset kolhut ja ruhjeet joita elämässä on saatu, ovat vahvistaneet haluani vetäytyä säännöllisin väliajoin yksinäisyyteen. Se tuo kaipaamaani rauhaa, hiljaisuutta ja tyyneyttä. Viihdyn toki ihmisten parissakin mutta kaipaan omaa ilmaa. On ihan eri asia olla yksin kuin yksinäinen.

Haluan erota kirkosta. Väärin, en halua. Vaikka kirkossa kulkemiseni on varsin minimaalista, tunnen kuitenkin vahvasti turvallisuutta, lämpöä ja yhteisöllisyyttä aina kun astun kirkon ovesta sisään. Ihan sama missä maassa ja mihin kirkkoon.

Haluan eläkkeelle. No niin, kaksipiippuinen juttu. Toisaalta olisin jo ihan valmis keskittymään täysillä kaikkeen siihen, mitä olen suunnitellut tekeväni eläköidyttyäni. Yhteiskunta on kuitenkin toista mieltä. Vaikka minulla ei ole ollut vuosiin vakituisen työsuhteen mukanaan tuomaa sosiaaliturvan verkostoa (lainsuojaton pienyrittäjä), minun katsotaan kuitenkin olevan vielä täydessä kikyiskussa vaikka työmarkkinoiden määrittelemä 'parasta ennen' ikä meni jo. Eurojackpot -voitolla eläkkeelle, sitä odotellessa pitäisi vielä sinnitellä.

Haluan erota miehestäni. Edelleen en. Mielessä on kyllä käynyt, mutta miksipä se muuttuisi. Uudet ihmissuhdekuviot eivät enää houkuta, entisissäkin on yhden ihmisen ihmeteltäväksi ihan tarpeeksi.

Haluan eutanasian. Joo, varmaan sitten jos ollaan ihan toivottomassa tilanteessa ja 'eletään' väsytystaistelua kivun ja kurjuuden kesken. Ihminen on kuitenkin aina se jolle jää mustapekka käteen.

Haluan elämäni takaisin. Nytpä menee syvään päähän. Onhan tässä totisesti (ja välillä vähemmän totisesti) eletty, hetkittäin ihan hengästyen elämän käänteistä. Joitakin mutkia toki voisin oikoa ja joihinkin oikeasti hyviin hetkiin jäädä lillumaan. Yhtään tehtyä päätöstä, sanottua sanaa ja mitään muutakaan ei enää takaisin saa vaikka miten tulisi järkiinsä tai toisiin ajatuksiin. Olkoon sitten niin.

Haluan exäni takaisin. Kepeät mullat sille suhteelle, kauan sä tinasit kunnes kolvisi kylmeni ja niin ees päin. En kyllä halua sen aikaista itseänikään takaisin, olin nimittäin aivan harvinaisen naiivi, itsekeskeinen ja hölmö ihminen. Toivottavasti nykyminä on edes piirun verran parempi versio.

---

Se menneestä ja entisestä, aina olen itse itseäni kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.

Vuodelle 2020 en ole lastannut kovinkaan kunnianhimoisia tavoitteita, kohtuullisuus kaikessa olkoon nyt alkaneen vuoden otsikkona ja tavoitteena, eiköhän se riitä.

Kohtuullisen hyviä päiviä ihan kaikille meille.

Peeääs...
tästäpä voisi viritellä pientä haasteen tapaista kiertotehtävää. Mikäli uteliaisuutesi heräsi tuohon googlen haluan -kokeiluun, tee se ja kirjoita ehdotettujen asioiden perusteella postaus. Mikäli lähdet tähän hömppäilyyn, käy vinkkaamassa tännekin. Näitä on aika kiva lukea.

Uutta matoa koukkuun

Joko saa aloittaa uuden puutarhavuoden hörhöilyt?  Toki ja tietenkin. Posti toi tänään kaksi uutta kuvastoa selailtavaksi, netissä olenkin niitä jo yytsinyt ennakkoon.

Ensimmäiset chilikylvöksetkin voi ihan kohta suurin toivein laitella, ne paremman ennusteen kylvöt teen sitten keväämmällä jahka ekat on kipattu kompostiin. Perinteet velvoittavat tässäkin asiassa, kylvän kahteen kertaan kun se on niin kivaa hommaa.

Mitään mahtipontisia viljelysuunnitelmia en tee, yrittelen edelleen muutamalla tomaattilajikkeella. Viime kesänä roma -tomaatit jäivät kehnolle panos-tuotos -tasolle, uusi yritys tänä keväänä niiden suhteen. Naranja -lajike oli niin ihana ja makoisa, että sitä kokeilen uudemman kerran.

Kasvihuoneeseen tulee lisäksi chiliä, basilikat, kasvihuonekurkku ja ehkä maissi tai pari. Ulkona maissi ei täällä ehdi mihinkään, etenkin jos on yhtä ankea 'kesä' kuin viimekertainen esitys.

Laatikoista yksi on täpösen täynnä valkosipulia, toiseen panostan taas yrttejä. Ja vähän kukkia väriksi. Yrttimaalla laajennan ranskanrakuunan aluetta, on se vaan niin ihana mauste kuivattunakin.

Perunaa toki laitellaan, Afra on ihanan makoisa lajike ja säilyy hyvin. Viime syksynä aloiteltu viiniköynnöksen sijoituspaikka kunnostetaan loppuun ja hankitaan taimet. On katseltu oikein mojova etelärinteen kivimuurin kolo jossa soisi viinin viihtyvän.

Uusia kaivoksia ei ole suunnitteilla ja kovasti toivon, että maltan mieleni. Perennapenkkien kunnostusta pitäisi aloitella vanhimmasta päästä ja se urakka vastaa kyllä paria uutta kaivosta. Mikäli viime kesän työmaalla ei hortensiat mene talven yli, klikkaan mojovan pionitilauksen maailmalta ja täytän aukkopaikat pioneilla.

Sää ulkona on juuri nyt erittäin surkea, ankea ja tympeä. Illalla alkoi vesisade ja kova tuuli. Koko päivän on ollut harmaa ja tuhnuinen +2° ja lumet ovat painuneet ihan maata myöten. Eihän niitä vielä kummoisia kinoksia ollutkaan. Ikävintä on se, että piha on sileällä jäällä ja vesikerros päällä. Ei siinä pysy hiekka eikä sepeli ja onneton Felix mökötti kaivon kannella kaaduttuaan kyljelleen. Itse olen onnistunut toistaiseksi hoippumaan pihan poikki ilman kaatumisia *koputtaa ohimoaan*.

Onneksi päivät pitenevät minuutti kerrallaan ja ollaan menossa kevättä kohti. Huomenna nappaan kauppareissulta puntillisen rapsakoita tulppaaneja ja viritän itseni talvitunnelmiin, satoi tai paistoi. Nyt on kuitenkin tammikuu joten varsinaista kevättä pitää odotella vielä nelisen kuukautta.

Siinä on monta pitkää viikkoa jotka voi käyttää suunnitellen, haaveillen ja tietoa etsien. Lumien sulettua pääsee vihdoin iskemään käpälänsä multaan.

Tästä se lähtee, ihana uusi puutarhavuosi !