![]() |
Sitä ennen on kuitenkin edessä vielä monta jännää. Nuorimmaisella on perjantaina koulussa Kaamosbileet ja juhlakostyymiä on tarkoin harkittu. Tänään oli päätettävä kynsilakan väri (vaalea mattapinkki). Kampaajalla on käyty ja kavaljeerikin tuntuu olevan käskynkässä. Kaikki siis hyvin. Paremmin kuin hyvin.
Tämä viikko on ollut aikamoista ajatustyön myllerrystä, vaikka mitään näkyvää en ole perusarkihommien lisäksi aikaan saanutkaan. Luulen, että minulle kristallisoitui nyt se, mitä ehkä teen loppuelämäni päivien ratoksi. Minä hommaan itselleni nyt tavalla tai toisella yhden tutkinnon ja varaan viikoistani päiviä (kokonaisia tai puolikkaita) ihan omiin hommiin. Liikunnasta nyt on kyse, mutta koska homma on levällään kuin entisen enon eväät (vai oliko se vene josta eno putosi?), ei tässä vielä passaa hehkutella mitään. Eikä varsinkaan paukutella henkseleitään. Eli ei tehrä tästä ny numeroo. Vielä.
Eräs suuresti arvostamani taho liputti ideani puolesta joten täysillä vaan eteen päin! Iso-J:kin suhtautui asiaan puoltavasti.
![]() |
| Hyasintit ja sytykeruusu |
Kuten lukija oitis huomaa, tämä edelläselostamani ajattelutyö on ollut selkeä sijaistoiminto eli jonkinlainen avuton väistely-yritys sen ajattelulle, mikä on edessä ihan huomisesta alkaen. Taisteluni aneurysmaa vastaan. Huomenna tutkitaan vihollinen tarkemmin, paikallistetaan sen sijainti ja asema suhteessa muihin olosuhteisiin. Operointialuehan on varsin pieni (etenkin kun minun aivoistani on kyse) eikä virheliikkeisiin käsittääkseni ole isommin varaa.
Huomenna siis varjoainekuvataan ja operaatioon pitää ilmoittautua kl. 06.45. Koska välimatkaa Torpan ja Savonmuan Tietäjien piäpesäkkeen välillä on kuitenkin roimat 150 km, matkaan pitää lähteä ajoissa.
Taksi kurvaa pihaan kello 04.25 tasan eikä passaa nukkua rokuliin. Kotiin tulen jahka lähtöluvan saan, toivottavasti kuitenkin jo torstaina. Kassiin on pakattu parin viikon lukemattomat annat ja menaiset, kuulokkeet heitän sinne perään seuraavaksi ja aamulla yöllä tekaisen jotkut vähäiset eväät. Ruokaa ei saa suuhunsa laittaa kello kuuden jälkeen, mutta onneksi vettä (ja kirkkaita nesteitä, hihhii) saa juoda rajoituksetta.
Kuulokkeet pakkaan mukaan ihan sen takia, että joudun pötköttelemään vuodeosastolla ennen ja jälkeen toimenpiteen. Ja kun on minun tuuristani kyse, huonekaveriksi osuu savon suulain emäntä. Siksi kuulokkeet ja paksu nippu lehtiä. Ja puhelimen laturi, se pitää muistaa myös, ettei luurista lopu henki kesken päivän.
Taksiseuraani en voi valita, joten voi olla joko sangen hiljainen nuokkumismatka tai sitten se savon suulain emäntä ahtautuu pirssin takapenkille heti seuraavasta pysähdyspaikasta. Vaan eipä sitä voi 16 €:n taksikyydille kummoisia vaatimuksia esittää, seura on mitä on ja siinä kyydissä istutaan.
Paljon mieluumminhan minä olisin mennyt Puijolle jo tänään ja aamulla lasetellut alamäkeä tutkimuksiin, mutta kun omalla autolla ei saa itse ajaa kotimatkaa niin näin se vaan nyt on.
Ihana naapurimme kävi alkuviikosta toimittamassa perinteisen kukkatervehdyksensä. Tuo astia on kiertänyt meiltä heille ja heiltä meille useampana vuotena, kierrätystä parhaimmillaan. Minä toimitan astian heille kera munakennon, takaisin saan aina yhtä ihania jouluasetelmia. Nyt osui niin nappiin kuin ikinä voi.
Asetelmassa on valkea jouluruusu, helleborus. Ehdoton lempikukkani joulukukista eikä se top-5 listalta tipu kesälläkään. Kaverina hällä on pari valkoista hyasinttia ja vähän varpuja lähimetsästä. Hauskana yksityiskohtana ovat sytykeruusut, ne ruusuista käyttökelpoisimmat.
Minä olen itse diagnosoinut itseni allergiseksi jouluruusulle, me kaksi emme mahdu samaan huoneeseen. Silmät valuvat ja kurkku turpoaa niin, että hengitys on hankalaa. Mutta tuo asetelma on nyt ollut muutaman päivän Herrasväen eteisen pikkupöydällä eikä minulla ole ollut mitään oireita. Se on hyvä ihmisen asua hatarassa hirsitorpassa, ilma kiertää muuallakin kuin vatsassa ja helleborus saa kukkia silmänilona kaikessa rauhassa.
Ai joo, meinasi unohtua. Meillä on lunta. Ja pakkasta. Vähän vain molempia mutta kuitenkin just passelisti. Ei ole loskaa, ei rapaa eikä tarvitse lykätä kolaa ympräri pihaa.
Nyt käyn sammuttelemassa tallista valot ja lisään yöheinät. Ponimieheltä on tullut noottia, että heinää tarjoillaan nykyisin aivan liian vähän eivätkä karsinoihin laitetut kuusenhavut millään muotoa korvaa kunnon heinäkasaa. On se niitä havuja vähän napostellut, henki haiskahtaa havulle. Pääasiassa kuitenkin ripottelee havut mahdollisimman pieneksi pilputtuna ympäri karsinaa, vesiastiaan ja suolakivelle myös. Eli havukaudella karsinan siivoukseen menee entisen viisiminuuttisen sijasta vähintään vartti. Koska havusulju.
Tamma on niin hönö, että se syö kaikki havutkin.
Tässä kaikki tällä haavaa, ilmoittaudun kyllä jahka tokenen. Jotenkin tänään Suomen ensi-iltansa saanut Star wars -leffa lukuisine meemeineen osuu ja uppoaa, nimeä myöten.
Viihtyisää illanjatkoa ja toiveikasta torstaita, missä lienetkin!

























