Uuden edessä

Kas niin. Nassen juhlaviikko on jo keskiviikossa. Sauna on lämmin ja Iso-J on tulossa kotiin. Viikko kääntyy paremmalle puoliskolleen. Lauantaina koululaiset pokkaavat välitodistukset ja heittäytyvät lomasäädöille. Se meinaa sitä, että soffan nurkka on varattu ja Netflix on ylikuormittunut.

Sitä ennen on kuitenkin edessä vielä monta jännää. Nuorimmaisella on perjantaina koulussa Kaamosbileet ja juhlakostyymiä on tarkoin harkittu. Tänään oli päätettävä kynsilakan väri (vaalea mattapinkki). Kampaajalla on käyty ja kavaljeerikin tuntuu olevan käskynkässä. Kaikki siis hyvin. Paremmin kuin hyvin.

Tämä viikko on ollut aikamoista ajatustyön myllerrystä, vaikka mitään näkyvää en ole perusarkihommien lisäksi aikaan saanutkaan. Luulen, että minulle kristallisoitui nyt se, mitä ehkä teen loppuelämäni päivien ratoksi. Minä hommaan itselleni nyt tavalla tai toisella yhden tutkinnon ja varaan viikoistani päiviä  (kokonaisia tai puolikkaita) ihan omiin hommiin. Liikunnasta nyt on kyse, mutta koska homma on levällään kuin entisen enon eväät (vai oliko se vene josta eno putosi?), ei tässä vielä passaa hehkutella mitään. Eikä varsinkaan paukutella henkseleitään. Eli ei tehrä tästä ny numeroo. Vielä.

Eräs suuresti arvostamani taho liputti ideani puolesta joten täysillä vaan eteen päin! Iso-J:kin suhtautui asiaan puoltavasti.

Hyasintit ja sytykeruusu

Kuten lukija oitis huomaa, tämä edelläselostamani ajattelutyö on ollut selkeä sijaistoiminto eli jonkinlainen avuton väistely-yritys sen ajattelulle, mikä on edessä ihan huomisesta alkaen. Taisteluni aneurysmaa vastaan. Huomenna tutkitaan vihollinen tarkemmin, paikallistetaan sen sijainti ja asema suhteessa muihin olosuhteisiin. Operointialuehan on varsin pieni (etenkin kun minun aivoistani on kyse) eikä virheliikkeisiin käsittääkseni ole isommin varaa.

Huomenna siis varjoainekuvataan ja operaatioon pitää ilmoittautua kl. 06.45. Koska välimatkaa Torpan ja Savonmuan Tietäjien piäpesäkkeen välillä on kuitenkin roimat 150 km, matkaan pitää lähteä ajoissa.

Taksi kurvaa pihaan kello 04.25 tasan eikä passaa nukkua rokuliin. Kotiin tulen jahka lähtöluvan saan, toivottavasti kuitenkin jo torstaina. Kassiin on pakattu parin viikon lukemattomat annat ja menaiset, kuulokkeet heitän sinne perään seuraavaksi ja aamulla yöllä tekaisen jotkut vähäiset eväät. Ruokaa ei saa suuhunsa laittaa kello kuuden jälkeen, mutta onneksi vettä (ja kirkkaita nesteitä, hihhii) saa juoda rajoituksetta.

Kuulokkeet pakkaan mukaan ihan sen takia, että joudun pötköttelemään vuodeosastolla ennen ja jälkeen toimenpiteen. Ja kun on minun tuuristani kyse, huonekaveriksi osuu savon suulain emäntä. Siksi kuulokkeet ja paksu nippu lehtiä. Ja puhelimen laturi, se pitää muistaa myös, ettei luurista lopu henki kesken päivän.

Taksiseuraani en voi valita, joten voi olla joko sangen hiljainen nuokkumismatka tai sitten se savon suulain emäntä ahtautuu pirssin takapenkille heti seuraavasta pysähdyspaikasta. Vaan eipä sitä voi 16 €:n taksikyydille kummoisia vaatimuksia esittää, seura on mitä on ja siinä kyydissä istutaan.

Paljon mieluumminhan minä olisin mennyt Puijolle jo tänään ja aamulla lasetellut alamäkeä tutkimuksiin, mutta kun omalla autolla ei saa itse ajaa kotimatkaa niin näin se vaan nyt on.

Tervehdys naapureilta

Ihana naapurimme kävi alkuviikosta toimittamassa perinteisen kukkatervehdyksensä. Tuo astia on kiertänyt meiltä heille ja heiltä meille useampana vuotena, kierrätystä parhaimmillaan. Minä toimitan astian heille kera munakennon, takaisin saan aina yhtä ihania jouluasetelmia. Nyt osui niin nappiin kuin ikinä voi. 

Asetelmassa on valkea jouluruusu, helleborus. Ehdoton lempikukkani joulukukista eikä se top-5 listalta tipu kesälläkään. Kaverina hällä on pari valkoista hyasinttia ja vähän varpuja lähimetsästä. Hauskana yksityiskohtana ovat sytykeruusut, ne ruusuista käyttökelpoisimmat.

Minä olen itse diagnosoinut itseni allergiseksi jouluruusulle, me kaksi emme mahdu samaan huoneeseen. Silmät valuvat ja kurkku turpoaa niin, että hengitys on hankalaa. Mutta tuo asetelma on nyt ollut muutaman päivän Herrasväen eteisen pikkupöydällä eikä minulla ole ollut mitään oireita. Se on hyvä ihmisen asua hatarassa hirsitorpassa, ilma kiertää muuallakin kuin vatsassa ja helleborus saa kukkia silmänilona kaikessa rauhassa. 

Vahtivuoro

Näin sitä mennään, tässä viikon toistaiseksi tärkeimmät.

Ai joo, meinasi unohtua. Meillä on lunta. Ja pakkasta. Vähän vain molempia mutta kuitenkin just passelisti. Ei ole loskaa, ei rapaa eikä tarvitse lykätä kolaa ympräri pihaa.

Nyt käyn sammuttelemassa tallista valot ja lisään yöheinät. Ponimieheltä on tullut noottia, että heinää tarjoillaan nykyisin aivan liian vähän eivätkä karsinoihin laitetut kuusenhavut millään muotoa korvaa kunnon heinäkasaa. On se niitä havuja vähän napostellut, henki haiskahtaa havulle. Pääasiassa kuitenkin ripottelee havut mahdollisimman pieneksi pilputtuna ympäri karsinaa, vesiastiaan ja suolakivelle myös. Eli havukaudella karsinan siivoukseen menee entisen viisiminuuttisen sijasta vähintään vartti. Koska havusulju.

Tamma on niin hönö, että se syö kaikki havutkin.

Tässä kaikki tällä haavaa, ilmoittaudun kyllä jahka tokenen. Jotenkin tänään Suomen ensi-iltansa saanut Star wars -leffa lukuisine meemeineen osuu ja uppoaa, nimeä myöten.

Viihtyisää illanjatkoa ja toiveikasta torstaita, missä lienetkin!

Herätys 03.45

Kymmenen vuotta

Mahtavan upeaa syntymäpäivää Torpan Nasseäijälle!

Kymmenen vuotta täyttä elämää.

Älä koskaan ikinä muutu!

Hevosurheilua

Kuvien ns. laadusta ei nyt sitten puhuta. Kohmeisin näpein yritin suuntia kameraa siihen suuntaan jossa ratsukko temmelsi, vasta myöhemmin tajusin säätöjen olleen ihan muita juttuja varten. No, ei voi mitään, taidan myydä yhden canonjärkkärin halvalla osaavalle kuvaajalle.

Ponimiehen PT tuli tunninpitoon ja vaikkei kuvista näykään, meno oli vallan mallikasta ja vauhdikasta. Silti hallittua. Ponimiehen edistymisen ratsuna on ollut huimaa. Laukka nousee ja pysyy ja vaikka kunto jo välillä lopahtaisikin, työmoraali on korkea ja homma jatkuu.

Hurjan hyvillä mielin tuota menoa katselin. Ihan kun suoraan sanon, en itse pysyisi kyydissä. Ponimies on hyvä ratsu, mutta vaatii rohkean ratsastajan. Nuorimmainen ja Ponimies ovat yhdessä kasvaneet joten sopivat täydellisesti toisilleen.

 

Meillä oli Iso-J:n kanssa työmaa aitatolppien parissa, vaihdettiin taas muutama ohuempi tolppa kunnon pylväisiin. Mikäs on vaihtaessa kun maa on sula eikä lunta ole tuon enempää kuin mitä kuvista näkyy. Eli vähän. Tässä ollaan niin jännän äärellä tuleeko joulukuvista lumisia vai rapaisia. Toisaalta, kuvaajan ns. kyvyt nykytasolla eivät kummoisia joulukuvia lupaile.

Huomenna haen maatalouskaupasta piuhat ja eristimet ja sitten saadaan tarha säädylliseen kuntoon talveksi. Kenttä jää vielä ilman vaakalaudoitusta, tässä loppuu nyt aika ja valoisan tunnit kesken. Mikäli talvi jatkuu tämmöisenä, voidaan aita lankuttaa vaikka myöhemmin, kunhan nyt niistä Savonmuan reissuista tokenen.

Eikä niin pientä työmaata, etteikö siellä paria pomoa tarvittaisi, tässä Töttis tarkkailee homman edistymistä. Turvallisen välimatkan päässä kuitenkin. Kuvaa kun katsoo, huomaa, että tamman häntää saisi vähän tasoitella, on melko pitkäksi virahtanut.

Kun Ponimies tokeni ratsuntöistään ja sai loimet niskaansa, se tietysti kipaisi katsomaan aitatyömaata. Sehän on juurikin tämä tietty keltainen kehveli joka aitoja ryskyttää nurin ja vinoon joten luonnollisesti tuli syynäämään mitä värkätään. Ja Ryobin surina kiinostaa tietysti ihan hurjasti.

Ja mikäs on tämän toiminnan tarkoitus?

Tältä sunnuntailta ei oikein irtoa mitään tämän kummempaa. Tuplasin sen hermokipulääkkeen aamuannostuksen ja kieltämättä vähän hirvittää lähteä aamulla liikenteeseen. Katsotaan nyt uskallanko huomenaamulla doupata tuplana vai otanko lääkkeen vaikka myöhemmin päivällä.

Eilen lauantaina käytiin joulumarkkinoilla, etsin yhtä tiettyä keramiikan tekijää, mutta eipä häntä näkynyt. Koska netti ja etenkin some on valtava voima, täytyy ottaa kuva ja laittaa etsintäkuulutus päälle, kyllä se oikea tekijä löytyy vielä.

Molemmat hevoset liikehtivät eilenkin ratsuina, Ponimies ylläpitäjäystävänsä kanssa ja Töttis terapiaratsu vähän rauhallisemmalla tahdilla mutta ah, niin innokkaana.

Sää on ollut viilenevään suuntaan, mutta myrskyjä tai sateita ei juurikaan ole saatu niskaamme.  Olisihan se kiva saada vähän uutta lunta, maisema on melko ankean harmaa. 

Ensi viikko onkin viimeinen kouluviikko, Perikunta pokkaa joulutodistukset ensi lauantaina ja siitä alkaakin joululoma. Sinne on kuitenkin vielä matkaa, aloitetaan nyt vaikka niiden tämänpäiväisten kolmen adventtikynttilän sytyttämisellä.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa, missä lienetkin.

Perjantai

Tuo kuva on oikeastaan aika hauska. Olkoonkin, että en ole korjannut vaakaviivaa. Tuo on nimittäin testikuva koiranpentujen kuvauksien säätöjä varten.

Simppelisti appelsiini trimmauspöydän sinisellä kumimatolla, valkoinen reunaviiva ja vaalea tapetti. Ainoana valona tuossa on yksi kattospotti ja kameran oma salama. Tuosta oli melko hyvä lähteä nostamaan lisäsalamalla apuja valkoisten koirien kuvaamista varten. Etenkin kun valkoinen väri niin helposti ylivalottuu eli 'palaa puhki'. Valittiin punainen (koska joulu) paksu vakosamettinen tyynynpäällinen alustaksi, se oli nappivalinta. Pennut seisoivat oikein hyvin sen päällä ja punaisessa tuubissa ollut maksapasteija sulautui hyvin kun sitä sohittiin pentujen suuhun alaviistosta. Naamakuvissa pitelin tuubia pääni vieressä (että pentu katsoisi ahneuksissaan kohti) ja kotimatkalla totesin hiuksissani olevan aimo kokkareita maksapasteijaa. Ainakin Leffe ilahtui kauheasti kun mamma olikin muuttunut tikkariksi.

---

Joulukuun toinen viikko on takana. Miten aika voikaan juosta näin lujaa, aina joulukuussa ja aina lomalla? Maaliskuussa ja lokakuussa se mataa, marraskuussa makaa paikallaan.

Nyt on kuitenkin jo perjantai, sunnuntaina syttyy kolmas adventtikynttilä ja siitä alkaa sitten viimeinen arkiviikko ennen joulua. Huh, kiirettä luvassa.

Tosin hirveästi en ole paineita joulusta kerännyt, ihan menen sillä tahdilla kuin lääkärit määräävät ja nyt pitää sitten nostaa sitä keskushermostolääkettä yhdellä pillerillä (aamuisin). En pärjää enää iltapäivää pidemälle yhdellä aamulääkkeellä.

Ensi viikolla raivaan sen verran tilaa pakkaseen, että saan tehtyä muutaman satsin lanttu- ja porkkanalaatikoita, ehkäpä jopa villiinnyn imelletyn perunalaatikonkin tekemään. Se on kyllä outo ruoka. Itse en sitä vapaaehtoisesti syö, mutta joka joulu sitä teen ja aina loppuu kesken. Ehkä minussa kuitenkin kytee jossain joku hämäläinen geeni jonka avuin pystyn tekemään niinkin outoa kuin imellettyä pottuhuttua. Mie oonkin idän ihme.

Jouluksi tänne tulee sama porukka kuin edellisinäkin vuosina. Pöydän ääreen katetaan 11 lautasta. Vähän joudutaan nyt soveltamaan kun pidempi pirtinpöytä on poissa (huoltotauolla) ja juuri nyt pöydän ääressä vain 6 tuolia. Ehkä tehdäänkin vähän viihteellisempi jouluruokailu, ne saavat syödä istualteen jotka valtaavat tuolin ajoissa. Ei vaineskaan, meillä on toinen samanlainen pöytä varastossa ja pari pienempien keittiöiden versiota, tuoleja on vaikka rykmentille joten hyvin mahdutaan ja ihan jokaikinen on tervetullut.

Sitä paitsi ennen sai pari tenavaa istumaan pöydän päähän rinnakkain, nyt tenavien hartiat ovat jo niin leveät, etteivät mahdu päähän kuin yksittäin.

Sää jatkuu leutona, +5° ilmoitti auton mittari päivällä. Illemmalla vähän jäähtyi, mutta yöksi taas muuttui leudommaksi. Kanalan maatiaiset puskevat ulkoilemaan joka päivä ja aina joku huima nuorison edustaja kokeilee siipien kantavuutta ja lentelee pihanurmea nokkimaan.

Munaa pukkaa niin, että kohta toimitan munakiertueella kennon jos toisenkin. Varokaa portaitanne, siellä voi olla munaylläri te paikalliset ystävät.

Klapit ovat riihessä pinoissa ja huomenna on yhtä sun toista ohjelmaa. Maalausta, sähkötöitä, joulumarkkinoita ja siivousta. Noin aluksi.

Nyt kuitenkin unta pikkuisen pidemmän kaavan mukaan, meinaan aamulla tallihommien jälkeen kellahtaa vielä toviksi soffaan ja lepuuttaa yhden ylimääräisen tunnin. Tai siihen saakka kunnes tuoreen kahvin tuoksu herättää. Se on ehkä ihanin tapa herätä. Äkkiä ainakaan en muuta keksi...

Kivaa viikonloppua, missä lienetkin!

Savonmua kutsuu, kuuleeko Karjala?

Tuo katse, koiranpentukatse

Tänään se tuli, soitto Savonmuan tietäjien piäpesäkkeestä. Hurjan ujon ja aran ja epävarman tuntuinen nuori nainen soitteli ja kertoi, että varjoainekuvauksen aika on tullut. Yritin olla ystävällinen ja kohtelias enkä säikytellä reppanaa heti alkuunsa. Teitittelytkin häneltä sujuivat mallikkaasti.

Ensi viikon torstaina pitää olla ilmoittautumassa kl. 06.45 ja sehän meinaa aivan jäätävän aikaista aamuherätystä. Tähän jo kommentoin, että pitää sitten tulla edellisenä päivänä Puijolle yöksi kun taival on pitkä ja aamu aikainen. Hoitaja hätääntyi ja alkoi selittää jotain potilashotellista tai vuodeosastomajoituksesta. Yritin pitää pokkani, yksi hotelliyö kunnon aamiaisineen olisi nimittäin erittäin tervetullutta vaihtelua tähän leppoisaan rouvanelämään.

Sain seuraavaksi numeron kimppataksille joka kuskaa ovelta ovelle ja omavastuu on kokonaiset 16 €. Kyllä minä mersun takapenkillä köllöttelen mennentullen mukavasti, etenkin kun omalla autolla ei saa ajaa kotiin. Samana päivänä pääsen kotiin mikäli mitään ihmeitä valtimokanyylin menoreijässä ei tapahdu. Ja mikäli ihmeitä ilmenee, yövyn lasaretissa ja kurvailen taksilla kotiin seuraavana päivänä. Hoitaja vielä varmisti moneen kertaan oliko vielä jotain kysyttävää. Kutsu on kuulema tulossa postissakin mutta hän halusi soittaa ja varmistaa, että ymmärrän asian. Huoh. Mitenköhän vaikeita tapauksia he työssään tapaavat jos minullekin (suhteellisen normaalille ihmiselle) jankataan kuin pienelle lapselle?

Hoitaja kysyi vielä haluanko että luen Teille kuvauksen toimenpiteestä? Minä yritin pitää pokkani ja sanoin, että kyllä minä sen verran savolaisiin liäkäreihin luotan, että uskon heidän tietävän mitä ovat tekemässä eivätkä ole asialla ensimmäistä kertaa.

Enkä kysy tohtori Googlelta yhtään mitään, tehkööt temppunsa ja seuraavan maanantain neurotiimin kokous sitten pohtii ja hyväksi päättää miten asiassa edetään. Tokkopa nuo jouluviikolla leikkaavat, eiköhän tuo siirry tammikuun puolelle. Aika näyttää.

Ja tänään minä sitten juhlallisesti aloitin verenpainelääkityksen. Illalla jo vtutti sihen malliin, että pinosin taas pari pinomottia polttopuita. Iso-J:lle jäi vielä sipistelyksi pari mottia ja lattian lakaisu.

Yksi katkennut kynsi kirjataan tappioiksi tämän päivän mottisodassa.

Hyvää yötä, missä lienetkin! Huomenna ostan dosetin.

Hush puppies !

Riiviöitä

Voi miten ihanasti kädet ja hihat tuoksuivat koiranpennulle kun keskiviikkona ajelin kaupungista kotiinpäin. Viisi suloista näätäkoiraeläintä eli russelinpentua saavat aikaan pientä pentukuumetta mutta kuume kyllä laskee kun joukko pentuja lyö naskalihampaansa yhtä aikaa kiinni pohkeeseen, varpaaseen, kantapäähän ja yksi roikkuu lahkeessa. Sitä viimeistä yrität kuvata.

Ja mikä hassu ärinä niistä lähtee kun sisarusten kesken leikitään koiraa. Pitää kyllä olla ihan oma ihmislajinsa joka terrieriryhmän koirat kokee omakseen. Eivät ole jokaisen hiihtäjän otuksia ensinkään, onneksi.

Mutta ei niin kilipäistä koirarotua olekaan, josta ei jämäkällä kasvatuksella, kurilla ja nuhteella kasvaisi ihan kelpoisia kotikoiria. Yksilöitä on, se on selvä. Tuossakin pentueessa oli yksi 'ukkona syntynyt' uros joka oli heti ihan oman tuntuinen. Ihan niinkuin Nasse pienenä. 

Nassemies pääsi hieman ennenaikaisesti trimmiin, tuli peruutusaika ja tein kaikki inhimilliset ja lähes lainsallimat muuvit, että sain koiran trimmaajan pöydälle puolen tunnin kuluttua puhelusta. Puhelun tullessa olin kaupungin Lidlissä jossa suoritin ostokset pikamarssilla, kurvailin kotiin, nappasin pultsarinnäköisen koiran kyytiin ja kurvailin takaisin kaupunkiinpäin. 

Kotiintuomisena oli näin tyylikäs herrasmieskoira joka pääsi etuoikeutetusti istumaan Torpan pojista ainoana autoni etupenkille. Toki minä penkille virittelin pyyhkeen suojaksi mutta se ei Nassen autoilun iloa latistanut.

Jossain vaiheessa penkin sensorit älysivät, jotta nyt on pikkuisen painavampi käsväsky penkissä ja auto aloitti rasittavan kiinnitä turvavyö -plinkutuksen. Onneksi matkaa oli vain pari kilometriä joten väänsin musat kovemmalle ja ajelin kotiin.

El Jefe, Nasseman

Iltapuhteina sain 466 kuvattua ruutua siivottua niin, että Kasvistäti sai viitisenkymmentä kuvaa pennuista. Hirveä määrä suttua ja hukkatavaraa noissa pentukuvauksissa aina tulee, mutta onneksi digikameralla pelatessa muistitila on ilmaista ja hutilaukausten deletoiminen on ainoa vaivaa vaativa toimenpide.

Nyt onnistuin säätämään lisäsalaman niin, ettei pentujen eteen/alle tullut tyhmiä varjoja, valkoista koiraa kuvatessa on aina omat haasteensa. Säästetyt kuvat on vesileimattu joten en niitä sen isommin täällä esittele.

Keskiviikko oli siitäkin kiva päivä, että aurinko paistoi koko lyhyen näkösällä oloaikansa. Autolla ajaminen oli pikkuisen tuskallista kun valo oli niin kirkas ja viisto. Aurinkolasit taisivat jäädä Hipsaaniaan eikä juuri nyt ole mitään kaamosale aurinkolaseista yhdessäkään optikkoliikkeessä. Ihme niuhotusta.

Maanantaina ennen reissuunlähtöään Iso-J haki pihaan kaksi mottia polttopuuta. Muuten ihan jees mutta aivan likomärkiä. Se kaveri möi puut kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Tänään luottotoimittaja toi seitsemän irtokuution häkillisen josta noin puolet olen jo lastannut riiheen. Niiden märkien lisäksi.

Nyt tuntuu jo vähän tehneeltä joten taidan hilppaista sänkyyn. Viime yö jäi turhan lyhyeksi, toivottavasti Nukku-Matti ei tee ohareita tänä yönä.

Ai joo, kävin tänään lääkärillä esittelemässä verenpainemittausten lukemia. Tuli lääkkeet. Mie tarviin kohta dosetin, alkaa olla aamuraksuja jo kourallinen. No okei, on siinä vitamiinit ja hivenaineet mukana. Mutta silti. 

Hyvää yötä, missä lienetkin!

Good housekeeping

Eikä siinä vielä kaikki

Ettei totuus unohtuisi

PeeÄäs: Kanadaan kiitos joulupostista, tässä sinne tämä kuvaterveiset nykymenosta Suomessa.

FORD

Ruuvit talteen

Duunarilook

Otsikkoa EI pidä tulkita millään tasolla Iso-J:n auton halventamiseksi kommentoinniksi. Tuli vaan tuossa illan tiimellyksessä mieleen vanha sanonta, Ford kuulema on lyhennelmä sanoista Fix or repair daily.

Minulle tuo fiksailu tuli mieleen ollessani tapahtumien aluksi ihan muissa puuhissa. Olin juuri saanut pinotuksi riiheen yhden motillisen saunapuita ja arvoin mielessäni heittelenkö toisenkin motin samoilla ärräpäillä kun hevostarhan suunnasta kuului pahaenteinen rrrrääääätttsssss. Ponimieshän se siellä jahtasi tuulen viemää heinätuppoa ja epähuomiossa tuli särkeneeksi yhden aitalankun.

Särkynyt osa on semmoisesta sataan kertaan parsitusta kohdasta, joka meidän on pitänyt noin sata kertaa uusia eli vaihtaa uudet lankut. Sähköjähän ei ole tarhaan vedetty vielä kun on pitänyt ensin vaihtaa muutama vaakalankku ja pari pystytolppaa jykevämpiin. Selkeetä? Hyvä.

Niinpä otin pikapuhelun Iso-J:lle joka (luonnollisesti juuri tälläisellä hetkellä) loittonee hyvää vauhtia etelän suuntaan. Päätin vaihtaa parsitun kohdan lankut kokonaan uusiin. Niinpä kätevänä tyttönä käänsin uskollisen Ryobin ruuvinpoistoasetuksille ja surauttelin kaikki sovulla lähteneet ruuvit pois paikatuista kohdista. Sitä ennen olin tietysti sahannut yhden tolpanvälin matkalta lankut katkipoikki ja pois. Käsisahalla nitkuttelin. Ylemmissä kuvissa Perikunnan todisteeksi ottamat räpsyt.

Kuten huomaatte, näitä hommia paiskitaan ehdottoman eleganteissa vaatteissa. Svean pipo sojottaa pitkänä kuin tonttulakki, otsalamppu repsottaa vasemman korvan päällä ja muu asustus on onneksi mustaa eikä näy pimeässä.

Valmiiksi tuli, hämmästyin vähän itsekin miten nopeasti se tapahtui. Kyllä tämä nyt kelpaa väliaikaiseksi, niin paljon kuin väliaikaisia ratkaisuja vihaankin.

Ei huano

Ihan itse...

Tuossa edeltävässä kuvassa näkyy nerokas tuplalankutus, uudet menee alla, vanha lankkukerros ylempänä. Sen ylemmän siis sahasin pois tuosta tolpanvälistä.

Ja kun en tohtinut hyvää pitkää puutavaraa lähteä pätkimään sahalla enää mihinkään, tein luovan ratkaisun eli ns. oman hiihdon. Yksi risa lankunpätkä sai kunnian toimia väliaikaisena, ylimääräisenä pystytolppana. Ruuvasin uudet vaakalankut kiinni tuohon, etteivät heilu tuulessa eikä Ponimies keksi niille mitään uutta käyttöä kuten vaikka leuanvetovälineinä.

Susirumahan tuo on ja takaa sen, ettei todellakaan vanhene tuossa kauaa. Ihan ite tein. Eikä kynsikään katkennut. Hyvä minä! Tämmöistä se on, maalaisunelman eläminen, fix or repair daily!

Reipasta viikonalkua, missä lienetkin!

Luova ratkaisu

Hyvää Itsenäisyyspäivää

Kaksi itsenäisyydelle

Kaksi adventille

Kolme perheelle

Työväen marssi

Koti

Hirnakan Torppa 2015

Panostimme historian tallentamiseen ja tilasimme ilmakuvan Torpan tiluksista. Kuvassa ei ihan koko tila näy sillä kännykkäkuvan kääntäminen ei onnistunut, paljon rajautui pois.

Kuva on otettu kylätien päältä. Etummainen harmaa, matala rakennus on aitta jonka facelifting näkyy mm. yhtenä vaaleana hirsikertana rakennuksen keskivaiheilla. Torpan tälläpuolella vihreä kenttä ei ole (vielä) kotigolfrange vaan vanha tienpohja jota on pidetty leikattuna ja siistinä. Joskus ehkä saamme kunnollisen maitolaiturin tuohon tienpohjan ja pihatien risteykseen.

Kuvan vasemmassa alalaidassa näkyy kaartava tie, se vie piharakennuksen autohallin päätyyn.

Torppa on siellä missä pitääkin, eli keskellä kaikkea. Omenapuut kukkivat vasemmalla, kuva on otettu kesäkuussa ja sehän oli harvinaisen kylmä kesäkuu.

Pihatien päässä tönöttää riihi ja sen oikealla puolella salavan takana on kanatarha. Salavaryhmästä seuraava tönö oikealle on ikäloppu leikkimökin raato, hökötys jolla ei ole a) historiallista b) arkkitehtoonista arvoa. Suurin arvo sille olisi polttopuuna. Leikkimökin vieressä on pihasauna ja sen vieressä oikealla kasvihuone. 

Kasvihuoneen vieressä oikealla on mansikkamaata sekä saskatoon- että vadelmapuskat. Yrttimaa siinä kasvihuoneen edessä.

Pottumaa ja valkosipulit ynnä muut hyötykasvit jäävät omppupuiden siimekseen.

Vasemmalla olevassa piharakennuksessa on autohalli, Äitikullan residenssi, varastotiloja ja viimeisenä varasto ja talli.

Talli on rakennuksen vasemmalla laidalla ja hevostarha näkyy valkoisena aidattuna alueena.

Nythän tarhasta on lohkaistu aimo siivu kentäksi, talvitarhaksi jäi kuitenkin vielä iso tila jossa kaksi hevosta mahtuu hyvin spurttailemaan ja norkoilemaan päivittäiset 12 tuntiaan.

Tilusten vasen raja on hevostarhan takimmaisessa vasemmassa nurkassa. Oikea raja on suorassa linjassa vasemmasta rajasta.  Voisi sanoa, että melko tehokkaasti olemme onnistuneet käyttämään omat neliömme. Laitumet ovat heti vieressä, naapurien puolella heidän pyynnöstään.

Onni on oma koti. Etenkin näin Itsenäisyyspäivän aattona sitä saa olla onnellinen, että saa elää itsenäistä elämää turvallisessa valtiossa. Haluan uskoa, että se on sitä jatkossakin.

Leppoisaa lauantai-iltaa, missä lienetkin!

Etupihan salavat ja kylätie

PeeÄäs: myrsky oli ihan mitätön. Hormi ulisi ja mylvi ja jo illalla lumisade oli muuttunut räntäsateeksi. Maisema oli harmaa ja tylsä tänä aamuna. Nyt taas kylmenee ja selkenee.

Jokohan nyt saataisiin talvi?

Säätila jaksaa ihmetyttää. Eilen oli syksy, pimeä ja märkä. Nyt tulee lunta vaakatasossa niin, ettei eteensä näe. Paras onkin kulkea takaperin, sillä perin iljettävästi änkeää tuiskuava lumi korviin ja silmiin ja takin hupusta sisään.

Aamulla oli vielä ihan kiva keli, nollassa ja vähän yön jäljiltä kohmeinen maa. Päivällä kun heinämies oli tulossa, oli edelleen hyvä ja kuiva sää. Kun heinät saatiin varastoon lavoilleen ja puheet pidettyä (tarjosin munia kyytipalkaksi, kelpasi niin hyvin, että tehtiin diili), nousi tuuli ja se toi sateet lumena. Kiva ja kiitos, juuri tämä on sitä mitä joulukuussa haluan. Lunta ja vähän kuivempaa. Ja heinät varastossa.

Voihan tuo myteri yön aikana vesisateeksikin muuttua, mutta ainahan sitä saa toivoa. Joulun alla etenkin se on ihan luvallista.

Heinämies on kyllä tiukka asiantuntija. Kävi vasiten käpälöimässä edellisen erän viimeisen paalin puolikasta ja ronkki heiniä, nuuhki ja tutki. Sanoi, että yhtä hyvää on kuin tuotaessa. No niin onkin. Ilolla syötän hevosille hänen heiniään. Latokuivurissa kuivatussa heinässä säilyy vihreys ja tuoksu.
Pitää joskus hankkiutua katsomaan hänen kuivuriaan ja miten se homma oikein tapahtuu.

Mikäs on hevosen syödessä, leppoisassa päivärytmissä ei hevosta työllä rasiteta. Ovat löytäneet kaivurin mylläämän alueen ja oivaltaneet alueessa piilevät kylpymahdollisuudet, yllä olevissa kuvissa day spasta tullaan kiireellä lounaskattaukselle. Niin on tullut kiire lähtö kylvystä, että mudat ja mullat jäivät hipiään.

Vain Ponimies tietää, miten on mahdollista rypeä niin, että päitset menevät ihan vinoon ja vinksinvonksin mutta pysyvät tahrattomina. On se epeli.

Ponimies on saanut kaksi kokonaista vaparia peräkkäin koska Nuorimmainen teloi varpaansa koulun liikuntatunnilla ja nilkutti melko kipeän näköisesti. En kuitenkaan vienyt lääkäriin, koska eihän noita pikkuvarpaiden mahdollisia venähdyksiä lastoiteta tai kipsata. Huomenna olisi valmennustunti, varvas saa luvan olla kunnossa siihen mennessä.

Tuossa aiemmin mainitsin diilistä jonka tein heinämiehen kanssa. Tarjosin hänelle kyytipalkaksi munia. Kas kun on varaa taas jaella munia ympäri kyliä. Kyllä, meillä aukesi munarännit, eilinen saalis oli 11 munaelmaa. Munakennopino kasvoi hälyttäviin korkeuksiin joten vein naapurille pari kennoa joululeivontaan. Ja heinämies lupasi toistekin kyytiä heinää jos saa munia. Uskalsin luvata.
Lähettelen paikallisille tutuille ja ystäville viestiä jos ja kun alkaa olla ylituotanto tapissa.

Päivään mahtui myös tunti punttien kolistelua (savustin vähän olkapäitä ja yläkroppaa) sekä uuden Body Attackin parissa temmelletty tunti. Pikkuisen tuli hiki, eikä ihan niin pikkuisen. Hikosin vielä suihkussakin, se on jo aika hyvin.

Aineenvaihdunta tuntuu toimivan ainakin hikoilun osalta. Muilta osin odottelen, että aloittamani detox -kuuri vaikuttaa. Se lääke näemmä pistää kropan tukkoon. Hyvä puoli on se, että lääke todella vaikuttaa kasvojen alueen hermosärkyyn. Ihan huomattavastikin.

Aamuinen terveyskeskusreissu sujui kuin tanssi. Nappasin pitkästä numerorimpsusta ensimmäisen ja istuin lukemaan puhelimesta päivän otsikoita. Hetki vain ja numeroani jo kuulutettiin. Verta imettiin moneen tuubiin. Sydänfilmissä eniten aikaa meni läpyköiden laittoon ja pois ottoon.

Siellä aulassa istui mummoa ja pappaa ihmeen vähän, kuulema maanantai on Se Päivä eli ruuhka. Tälle päivälle osui siis vähintään kaksi nappisuoritusta. Toinen tämä laboratorioreissu ja toinen se, että heinät saatiin viimeisellä hetkellä säänsuojaan.

Tästä on hyvä lähteä viikonloppuun. Iso-J puskee myrskyn läpi kotia kohti ja saapuu lähimmän tunnin sisään.
Kiva kun ollaan taas kaikki kotona.

Mukavaa viikonloppua sinulle, missä lienetkin!

Antakaa ton tamman syrjäytyä rauhassa, mulle ne herkut!

PeeÄäs: kun noita hevosten kuvia katsoo, näkee ihan selkeästi miten Ponimies on sutjakoitunut ja kasvattanut kuin huomaamatta melko massiivisen takaosan. Voinen olla tyytyväinen.

Talvi kävi näytillä

Niin nättinä oli maisema vielä keskiviikkona. Nyt onkin jo huomattavasti synkeämpää, kiitos plussille kohonneen lämpötilan. Että ei vieläkään talvi jäänyt pidemmäksi aikaa. Olisi kyllä voinut jäädä, heti piristää maiseman ja mielen. Etenkin tämmöisen synkeän kaamosmielen.

Leffe liehui onnesta soikeana pitkin pihoja ja hetkittäin näytti siltä, että se pöljä juoksi itseään karkuun. Talipallo suussa. 

Viikko on ollut oikeastaan ihmeen hyvä ja helppo vaikka tuplasin sen lääkeannostuksen. Ei sitten tullutkaan mitään megaväsymystä tai muuta huippausoiretta. Näinkö äkkiä elimistö tottuu? Toisaalta saamani terapiapuhelu Nempalta auttoi varmasti laittamaan asioita oikeankokoisiin raameihin. 

Tänään päivään mahtui normaalien hommeleiden lisäksi varsin aikataulutettu kaupunkikeikka iltapäivälle. Pakkasin Nassenkin mukaan, trimmaajan luo iltaa istumaan. Kaupungista kurvailin nilkka oikosenaan trimmaajalle ja pelmahdin sisään, hän näytti kuin aaveen olisi nähnyt. Olin kaksi minuuttia myöhässä... muuten ok, mutta sovittu aika olikin torstaina, 10. joulukuuta eli tasan viikon päästä. Huoh. Pitäisi kai joskus pysähtyä lukemaan viestit tarkemmin sillä usein sisältö paljastaa puhelimen näytöllä vilahtanutta tekstiä enemmän...

Siitä sitten pikkumarkettiin ja kotiin. Ihan kiva kun sai ajaa auton suoraan talliin, päivän ajot oli sitten siinä. Nasse näytti ihan tyytyväiseltä kun pääsi ajelulle.

Nasse viettää aamupäivät Mummolassa, Äitikulta hakee Nassen lehdenhakureissulle ja kävelevät kuulema pitkän lenkin kautta postilaatikolle. Ihan hyvä, siinä on taas Nasse omassa elementissään. Pentunakin se vietiin aamuisin Äitikullalle vanhustyöhön. Kävelivät rantoja ja kallioita pitkin, kolusivat sataman ja seurasivat joutsenten pesintää rantakaislikossa. Onnekas Nasse, ei ole oikeastaan koskaan ollut täyttä työpäivää täysin yksin.

Ilmeisesti Äitikulta saa purettua puheenpulinansa Nasselle, koirahan kuuntelee ilot ja murheet.

Aamuksi olen suunnitellut laboratoriokokeissa käymisen, miksi lykätä sitä maanantaille kun sen voi hoitaa jo huomenna. Totesin juuri, että kokeiden takia en sitten saa syödä tänään enää mitään, joten ei enää skyriä eikä satsumoita. Lääkkeet saa ottaa.

Saa nähdä millainen mummomuuri terkkarin aulassa istuu kun yritän sinne jonoon. Kuulin, että ne ovat niin kehveleitä, että ryysäävät jostain sivuoven kautta suoraan jonotuslippuautomaatille. Yritän peruskohteliaisuuden rajoissa hankkia itselleni kärkipään jonotusnumeron, mutta jos siellä on villi viidakon meininki, en minäkään armoa anna. Koska aikataulu.

Sittenpä alkaakin viikonloppu. Iso-J kotiutuu ja koko perhe on taas koossa. Viikonlopulle ei ole tietääkseni mitään isompaa savottaa. Puita pitäisi sahata ja pätkiä klapeiksi ja heinää hakea. Ehkä nyt viimeinkin saadaan viimeisteltyä Herrasväen eteisen väliovi paikoilleen ja karmit valkoisiksi.

Aika näyttää. Nyt minä näytän tallinväelle valomerkin ja kirmailen pikapikaa höyhensaarille.

Kivaa perjantaita, missä lienetkin!

Kasvihuone ja SE valo

Työhevonen

Mie oon niin dööd, niin dööd

Joulukuu se petraa vanhetessaan, nyt on vasta toinen päivä ja jo maa valkoisena. Sen minkä marraskuu sössi, sen joulukuu kiltisti korjaa.

Nyt ei harmita yhtään tämä kaamos, tämä on nimittäin justiinsa kääntynyt jo voiton puolelle. Nimittäin joulukuu hujahtaa hetkessä ja sitten vuodenvaihteesta aurinkokin vähitellen näyttäytyy yhä pidempään ja pidempään. Pelkkää parhautta edessä.

Ja sitten otsikon asiaan. Ponimiesparka joutuu raatamaan ratsun urallaan pitkää päivää. Huomatkaa tässä ylimmässä kuvassa likimain olemattomiin kuihtunut vatsarumpu. On se siellä, mutta huomattavasti atleettisemmin rakentuneena kuin poikavuosinaan.

Nuorimmainen ratsasti ensin käynnit ja ravit, tehtiin paljon kulmien ratsastamista ja kyttäsin teiden ja reittien huolellisuutta, intohimoni nääs. Itsehän olen suttakin surkeampi ratsastaja mutta neuvomaan olen hyvä.

Sitten otettiin satula pois ja pistettiin Ponimies juoksutusliinan päähän, sai laukata hyvää, isoa ja rentoa laukkaansa ilman mitään turhia painolisiä. Sen näki, miten hevonen lopulta 'aukeni' ja liike oli todella hienosti rullaavaa ja helpon näköistä.

Helppoa se ei ollut, kenttä on pehmeä ja siksi hevoselle raskas. Mutta ei lätäkön lätäkköä koko minisaharassa. Ainoa märkyys oli Ponimiehen atleettisessa vartalossa.

Pientä pintahikeä

Talliin talutettiin tyytyväinen ja rento hevonen. Sitten vällyä niskaan ja takaisin tarhaan heinäkassin kanssa. Tänään kuvio oli suurinpiirtein sama paitsi ratsastusosio jäi kokonaan pois. Kuskilla oli kiire kylille, siellä taitaa nyt olla joku kaksilahkeinen magneetti joka sinne vetää.

Auttakee, nuo on hulluja!!

Minäkin kävin tänään koululla. Luokka oli myynyt vähän keksejä ja karkkeja Kakkutukun kautta ja lähetys tuli tänään. Hiton iso lava piukassaan paketteja.

Ihme ja kumma, kun tavara oli koulun käytävällä esilajiteltu, oppilaat saivat omat tilauslistansa ja keräsivät itse myymänsä tuotteet. Vain kaksi laatikkoa jäi ylimääräiseksi siinä vaiheessa. Luokassa sitten tehtiin tuplatarkistus ja lopulta meillä oli vain yksi väärin laskettu laatikko.

Opettajakin ihmetteli miten näppärästi kasiluokkalaiset tekivät hommansa, auttoivat toisiaan ja saivat homman valmiiksi, kuulema oli paras kemian tunti ikinä.

Kunnioitukseni yläkoulun opettajia kohtaan kohosi taas korkeuksiin (alakoulun opettajia arvostan jo suunnattomasti). Onhan se ihan mahdoton savotta pitää hormonihöyryiset teinit kurissa ja nuhteessa ja saada taotuksi heidän kalloihinsa kemian tärkeimmät asiat. Ja ylipäätään koko peruskoulun oppimäärä.

Tälle päivälle ei oikeastaan muuta. Tuplasin aamulla lääkeannoksen ja ihmeen vähin vaurioin selvisin aamusta. Leffe kunnostautui ja söi talipallon. En yllättynyt.  

Kävin potkimassa uuden Body Combatin ja tykkään ihan mahottomasti. On se vaan niin kiva. Salin puolella kurmootin kinttuja ja kyykkäsin kymmenen kilon kiekon kanssa syyyyyyviä sissikyykkyjä. Voi olla, että kadun huomenna. Tänään se tuntui oikealta.

Esikoisen kanssa ähellettiin tallin heinävarastoon kaksi paalipaikkaa vapaaksi, loppuvuoden heinät tulevat päivänä minä hyvänsä ja valmista pitää olla. Sitten vaan pariovet auki ja rullaati rullaa, paalit lavoille. Helppoa, kun on oivaltanut miten ne hommat kannattaa tehdä.

Lunta on sen verran, että maisema on kuin postikortista kun puut ovat saaneet ihanan kuorrutuksen. Se voi olla huomenna historiaa mutta tänään oli nättiä ja otin pari valokuvaakin muistoksi. Niihin palaan tuonnempana.

Nyt ei sitten muuta kuin hellumarei. Me kalastetaan kohta hevoset tuolta pimeydestä talliin ja sitten pääsee saunaan.

Leppoisaa iltaa, missä lienetkin! Ja huomenna on jo torstai, jjjei!

Siellä sitä sinistä