Hempeää sunnuntaitunnelmaa, vain pikkuinen hanhikki voi kukkia noin herttaisena!
Kesähelteillä kukinta hiipui valkeaksi, nyt on niin pinkki kuin pinkki vain voi pinkki olla. Söpö.
Menihän se myöhään tämänkin päiväinen merkintä mutta tunnetusti aika rientää kun on mukavaa.
Ja mukavahan se viikonloppu taas kerran oli.
Tällä kertaa viikonloppua torpalle tulivat viettämään Iso-J:n kaippari Mikko ja hänen tyttärensä Sanni. Pikkulikoilla oli ilmeisen hauskaa, myös ilman tietokonetta *ällistys*
Lauantaina saatiin tasapuolisesti sadetta, aurinkoa, lämpöä ja kylmää tuulta.
Sään ailahtelevaisuudesta tulee mieleen huhtikuu joka on selkeän oikukas kevääntekijä. Ja syyskuu on sukulaissielu, oikukas talventuoja.
Eilen maisema muuttui ihan radikaalisti, moottorisaha lauloi ja puri puuta.
Meidän tontin reunassa on vanha valtatienpohja, nyt jo osittain umpeenpusikoitunut. Sitä ollaan milloin milläkin vempeleellä rustattu avarammaksi ja nyt rupeaa jo näyttämään hyvältä.
Tien viereen on aikojen saatossa kertynyt massiivinen kivimuuri jota nyt päätimme kaivaa ja raivata esiin. Se lienee torpan tilusten ainoa kulma johon joudumme/suostumme käyttämään ns. kovia aineita. Pois pujo ja horsma, vaikka sitten roundupilla.
Kirjoitan tahallani tuotenimen väärin, älkööt siis tavaramerkistä tarkat pillastuko. Kitoosh!
Eikä turha tuotos pienimuotoisista avohakkuista kertynyt polttopuuosastollekaan. Vissiin sitä energiapuuta jota jossain poliittisessa risupaketissakin mainittiin? Sama se, palaa meidän uunissa ohuempikin puikko.
Ja kun miesväki sitten vauhtiin pääsi, syntyi jälkeä myös liiterin virkaa toimittavassa riihessäkin. Ollaan vähän häpeillen esitelty riiheä jossa paluumuuttajan polttopuut ovat ristronkkelissa. Eivät sentään essonkassissa kuten joku skeptikko taannoin epäili.. ;-9 Nyt siellä on särmät pinot. Enää pitäisi tietää mistä pinosta löytyy ajankohtainen käyttöpuu.
Eikä siinäkään vielä kaikki. Tänään satoi aamusta lähtien mutta sehän ei sisätöitä haittaa. Minulla on nyt vihdoin uusi (vuoden takainen hankinta) liesituuletin asennettuna. Käy ja kukkuu. Ja asennus oli noin tunnin homma kaikkine puheineen. Lisäksi pari muutakin tekemättömänä roikkunutta asennushommaa on nyt tehty. Taas näyttää piirun verran omemmalta, tupakin.
| Catwalkilla Patsy |
Patsymummo sen sijaan sopii syksyn väreihin paremmin kuin ikinä. Katti kirmaili auringossa varsin terävän näköisenä.
Tänään käytiin vielä pikaisesti kaupungissa, Äitikulta vähän innostui markein kesäpihan poistomyynnissä. Kassalla hymy hyytyi kun kasveista ei tullutkaan -50% alennusta. No, tulihan se sitten kun kipitin infoon tivaamaan tarkennusta alemerkintöihin. Hetkittäin ärsytti ja mieleen hiipi vanha sanonta, osuuskauppa riistää aina ;-)
Riisti tai ei, tämä mukavalla tavalla työntäyteinen viikonloppu alkaa kääntyä loppusuoralle. Yhtään ei ole riistetty olo. Päinvastoin.
Nousuviikolla jatkuvat valmennukset ja totuttelu uusiin velvoitteisiin. Iso-J tekee alkuviikosta työsuoritteensa Hernesaaressa, eli etelään vievä tie tulee taas vähän tutummaksi.
Ensi viikolla selviää myös se, piipahdanko loppukuusta Oulussa. Onneksi mahdolliset ajohommat voi suorittaa päivänäöllä, iltapimeät vähän jo yskittää ja kun niitä hirvieläimiäkin kirmailee vapaana melko runsain mitoin... no thanks.
Kassi heiluen kohti uusia seikkailuja!
Tra-la-la :-D
Elä hyvin. Elä viisaasti. Älä ole pienille paha.
