torstai 29. huhtikuuta 2021

Kiitos päivästä


Huomaan otsikoineeni yhtä vaille kaikki huhtikuun päiväkirjamerkinnät !-huutomerkillä. Sen kummemmin huutamatta kysyn vaan, että kuka tämän vuotisen huhtikuun pihisti? Minusta tuntuu, etten saanut mokomasta oikein kunnolla otettakaan kun se jo on lipeämäisillään käsistä, perjantaina on jo vappuaatto ja lauantain aamuvuoro onkin jo toukokuun puolella. Huh ja hei tätä hulinaa.

Ensimmäinen sinivuokko on aina yhtä suloinen

Ajattelin purkaa tähän päiväkirjamerkintään ajatuksia meneillään olevasta ensimmäisestä työharjoittelusta ja kuvituksena käytän tämänpäiväisiä tai eilisiä kuvia kotipihalta. Maisema ja piha muuttuu näinä viikkoina niin huimaa vauhtia, että parin viikon takaiset kuvat ovat auttamatta vanhanaikaisia.

Itsestään selvää on toki se, että työharjoittelu on verottanut vapaa-ajasta melkoisen osan. Sen lisäksi muut opiskeluun liittyvät loppukiristelyt ja paniikkipalautukset pitävät ihmisen kiireisenä. Työharjoittelu vaikuttaa elämään silläkin tavalla, että tarvitsen vielä pidemmät yöunet ja muutenkin enemmän palautumista. Ai miten niin muka ikälisiä nuo tarpeet?



Ilahduttavasti levinneet 

Tähän mennessä harjoittelu on ollut todella positiivinen kokemus. Minut on otettu valtavan hyvin vastaan eikä kukaan ainakaan edessäpäin kummastele ikäistäni opiskelijaa. Ohjaajani voisi olla oma lapseni, mutta eihän se mitään haittaa. Hän selkeästi haluaa, että me molemmat suoriudumme harjoittelujaksosta kunnialla, hän onnistuisi ohjaajana ja minä saisin kaiken mahdollisen hyödyn irti.

Ilmeisesti olen jo tehnyt jotain oikein sillä minulta on jo kysytty halukkuutta tehdä heillä töitä kesällä. Luonnollisesti vastasin myöntävästi. Tänään sain kyselyn jossa kartoitettiin halukkuuttani ottaa hoitohenkilökuntaan kuuluvana koronarokote. Jo vain, työsuhde-etu kelpaa kyllä.

Tiiviöpakkaus

Pieni on kaunista

Asukkaat harjoittelupaikallani, tehostetun palveluasumisen osastolla ovat hyvin erilaisia. Osa kävelee vielä omin jaloin, osa lähtee liikkeelle nosturilla ja osa hoidetaan kokonaan vuoteeseen. Joidenkin kanssa voi keskustella aivan mainiosti, osalta muistisairaus tai jokin muu syy on vienyt puhekyvyn osittain tai kokonaan. Hoivakodin toisella käytävällä asukkaat ovat hyvinkin aktiivista elämää viettäviä senioreita.

Karvaisenakin kaunis

Minulla ei ollut kovinkaan myönteinen kuva suomalaisesta ikääntyneiden hoivasta. Kyllä taannoiset kohut läväyttivät arjen realiteetteja karulla tavalla tietoisuuteeni. Tässä hoivakodissa olen saanut yllättyä iloisesti. Vaikka eurot lasketaan varmasti tarkkaan, hoidossa huomioidaan aina inhimillisyys eikä eurojen ja työtuntien tarkka seuranta välity asukkaalle millään tavalla. 

Aina on aikaa pitää asukasta hetken verran kädestä.




Jo ovesta astuessa huomaa rauhallisen tunnelman ja tietty laitosmaisuus on saatu häivytettyä erittäin hyvin. Pihalle tulee kesäkuussa kanaparvi ja suurista maisemaikkunoista avautuu kaunis järvimaisema. Kaikkein syvimmässäkin tilassa olevat asukkaat tuodaan säännöllisesti päiväsaliin ja kesemmällä heitä voidaan viedä ulkoterasseille. Kaikkein parasta on ollut nähdä yrityksen nettisivujen lupausten toteutuminen, päivittäin.

Henkilökunnan vaihtuvuus on vähäistä, useimmat ovat tehneet koko työuransa samassa paikassa ja paikkaan tulee uusia ihmisiä lähinnä vain eläköityneiden tilalle. Ruoka tulee kaikille omasta keittiöstä ja jaetaan sieltä osastojen omiin jakelupisteisiin. Harjoittelijalle talo tarjoaa ruuat ja tästä edusta olenkin erityisen iloinen, ruoka on erinomaisen hyvää, kuin tavallista kotiruokaa. 


Jouluruusun karua kauneutta

No entäs se hoitotyö sitten? Ensimmäiset viikot olen tehnyt päivittäistä perushoitoa ja opetellut kunkin asukkaan erityisjuttuja. Koulussa ehdittiin tehdä jotain ergonomiaopintoja ja kiistämättä niistä on ollut apua. Eritteet toki haisevat, mutta se on asia jolle ei mitään mahda ja meistä kaikista niitä irtoaa. Työvuoron jälkeen tuntuu, että omakin iho lemahtaa vienosti ammoniakille. 

Lääkehoitoon minulla ei vielä natsat riitä, siispä annan asukkaiden lääkkeet valvovan silmän alla ja niinhän sen pitää mennäkin. Ihan sama onko kyseessä kalkkitabletti tai vahva kipulääke, valvonnan on oltava niin aukoton kuin mahdollista. Jossain vaiheessa perehdyn lääkejakeluun paremmin, sekin on harjoittelun tavoitteisiin kirjattu.

Valkosipuli vahvassa nousussa

Vuokkopioni aikoo olla ekana kukassa

Työvuoroja minulla on ollut laidasta laitaan, teen nimittäin ohjaajani työvuorojen mukaan. Yhden yövuoronkin saimme mahdutettua tälle pätkälle vaikka ohjaajani ei niitä lähtökohtaisesti paljoa teekään. 
Olisi kiva tietää paljonko askeleita työvuoron aikana kertyy, veikkaan että päivittäinen tavoite kymppitonnista napsahtaa helposti täyteen. Tietynlaista aamukankeutta on liikkeisiini tullut ja pihapaljusta on tullut mitä mainioin terapia-allas. Viimeksi eilen siellä liotin väsynyttä kroppaa ja elvytin kipeää selkääni. Arvostukseni hoitoalaa kohtaan on vakaassa nousussa, korkeasta lähtötasosta yhä ylös päin.

Kaikki hyvin mustikkamaalla


Ruttojuuri töpöllään

Kaikkinensa jo tässä vaiheessa harjoittelua voin sanoa, että innolla odotan koulutukseni jatkumista syksyllä ja tiedän tehneeni aivan oikean valinnan alan koulutukseen hakeutuessani. Aiemmin en olisi varmaankaan ollut valmis tähän, piti ensin itse jalostua ihmisenä. Väitän, että omat kokemukseni ja historiani sotepalveluiden suurkuluttajana  tasoittavat tietä ja antavat tarpeellisia eväitä, erityisesti ihmisten kohtaamiseen.

Loppu jää nähtäväksi.
Myyrä ei löytänyt näitä!

Onnistuneen talvehtimisen jälkeen

Kuvia ottaessani huomasin kevään ottaneen mahtiloikan. Lähes kaikissa ensimmäisen talvensa täällä viettäneissä kasveissa on havaittavissa elämää. En julista kuolleiksi toistaiseksi vaisuja hortensioitakaan, vastahan ne lumen alta paljastuivat. Osa on saanut osansa rusakon hampaista mutta uskoisin niiden juurten olevan täysin elossa.

Kasvihuone on edelleen pesemättä ja purkkiarmeija siellä lisääntyy päivittäin. Nyt pitäisi älytä olla harkitsevainen ja hillitä himonsa Hankkijalla ja muissa alan liikkeissä asioidessaan. Äkkiä sitä kertyykin kaikenlaista heräteostosta mukaan vaikka ihan vaan lannoitepurkkeja kävisi hakemassa.



Kevään kiinnostavin työpöytä

Kevät jatkuu ja ihan kohta siirrytäänkin toukokuulle. Kyllä tämä on ihmisen parasta aikaa !

Vappuni on tänä vuonna kirjaimellisesti työn juhlaa, minulla alkaa silloin aamuvuoro 06.30. Ilolla menen. 

Lopuksi haluan kertoa taustaa otsikosta. Harjoittelupaikassani on tapana kiittää työkaveria vuoron jälkeen ja sanoa hänelle: Kiitos päivästä! Kaunis tapa jonka toivoisin leviävän laajemmaltikin, ellei jo ole.

Voi hyvin, missä lienetkin.







14 kommenttia:

  1. Oli kiva kuulla harjottelupaikastasi ja onnistuneesti alkaneesta harjoittelusta. Vietät sitten työjuhlan ihan sorvin ääressä. Vappuiloa voi saada sielläkin hyvistä kohtaamisista.
    Pienillä sanoilla voi olla suuri iloa tuova merkitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen edelleen samaa mieltä, hurjan opettavainen harjoittelupaikka ja -jakso. Vappupäivä oli kieltämättä pitkä ja antoisa, työvuoron jälkeen pidettiin kotona grillikemut (valtavan kylmässä säässä) ja sitten pulahdin saunan kautta paljuun, ei tarvinnut unta odotella kauaa.

      Poista
  2. Harvalla on omakohtaisia kokemuksia vanhuspalveluista ennen jonkun omaisen sellaisen piiriin joutumista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen vanhempieni asioita hoitaessani päässyt konkreettisesti uppoutumaan vanhuspalveluihin. Ensin kotihoitoon ja vuoden kuluessa myös hoivakoteihin. Olen todella iloinen, että vanhempani pääsivät tehostetun hoivan yksikköön. Pääosin olen myös tyytyväinen hoitoon. Henkilökunnasta on siellä pulaa ja vaihtuvuus suurta. Pois lähteneen tilalle ei tahdo uutta vakituista tulla millään. Sitten helmikuun isälläkin on jo kolmas omahoitaja. Hän kertoi jäävänsä elokuussa eläkkeelle eli neljäs omahoitaja pyörähtää kesän jälkeen remmiin. Iso osa henkilökunnasta on maahanmuuttajia. Minulle ihan ok. Pääasia, että kykenevät elättämään itsensä ja maksamaan veroja. Harmillista on heidän kielitaidottomuutensa, joka kyllä osin korvautuu empaattisella suhtautumisella vanhuksiin. Ymmärrän, että henkilökunnalla on lakisääteiset ruoka- ja kahvitaukonsa. Silti minua hiukan ihmetyttää, miksi kaikki hoitajat istuvat aina pitkiä aikoja kaukana vanhuksista keskenään ilakoimassa. Eikö pakollisten hoitotoimien yli jäävä aika sekin kuulu vanhusten kanssa olemiseen? Oma työni on ollut toimistotyötä, mutta ei siellä kaikki lähtenyt samanaikaisesti ruokatunnille, vaan porrastimme ruokailut siten, että aina oli joku paikalla hoitamassa asioita (eikä kyse ollut asiakaspaveluvelvollisuudesta). Isäni hoivakodissa on normaalitilanteessa runsaasti aktiviteetteja. Korona on karsinut ihan kaiken ylimääräisen, mikä on surullista. Isäni kokee olonsa hyvin yksinäiseksi, kun hän sokeana ei kykene itsenäisesti liikkumaan ja hänet talutetaan lähinnä oman huoneen ja ruokapöydän väliä. Vaan mistä kielitaidoton afrikkalaisnainen muistisairaan suomalaisukon kanssa edes juttelisi? Hoidakodin palveluohjaaja on energinen ja idearikas ihminen. Kun kaupungin rahoitus ei riittänyt, hän järjesti kirpputorin, jolla saatiin kokoon rahat kotieläinvierailua varten. Heinäkuussa toteutuu, aion mennä isää jeesaamaan eläimiin tutustumisessa.
    Voi niitä vanhuksia, joilla ei ole omaisia. Vanhusten ulkoilutus on ollut omaisten ja vapaaehtoisten varassa. Koronan vuoksi vapaaehtoisia ei ole sallittu. Eikä kaikilla vanhuksilla ole omaisia, ei lähellä eikä kaukana. Moni vanhusten arkeen ja terveyteen olennaisesti liittyvä asia/toimenpide on sälytetty omaisille. Esimerkiksi isän kuulolaitteen patterien vaihto on omaisten tehtävä. Samoin kuulolaitteen putsaus ja putkien vaihto. Entä ne vanhukset, joilla omaisia ei ole eikä käy? Entä, jos omainen ei osaa, kykene tai muista?
    Anteeksi, tämä menee niin syvälle sieluun, että minun on parempi lopettaa tähän tai jatkaa muualla.
    Niin vain kevät tuli sinne teillekin. Hitaasti se tässä kylmyydessä etenee, mutta positiivisesti ajatellen etenee kuitenkin.
    Kiittämistä ei voi liikaa harjoittaa. Hymy, kauniit sanat ja kiitos pelastavat meidän kaikkien päivän.
    Mukavia paljuhetkiä ja iloista vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between, kommenttisi luin moneen kertaan ja aina vaan nyökyttelin lukiessani. Sinulla onkin valtavasti paljon tuoretta, omakohtaista kokemusta tästä aiheesta. Tasa-arvo ei todellakaan ole itsestään selvyys, ei millään elämän osa-alueella. Hoitopaikkojen valtavan laaja tasoskaala on ilmeisesti hurja ja henkilökunnan saatavuus vaihtelee todella paljon.
      Kiittäminen ja huomioiminen tarvitsevat kunnianpalautuksen, aivan liian harvoin huomaan itsekin avaavani suuni kiitokseen.
      Jospa me tästä vähitellen saisimme lämmöt päälle kevääseen? Ehkä seuraavan lumimyräkän jälkeen.

      Poista
  3. Kiitosta ei ole koskaan liikaa, sen kun muistaisi joka päivä. Kun asiasta tulee rutiini, on helpompaa. Vanhustenhoidosta minulla ei ole paljoakaan kokemusta. Uskoisin, että paikoissa on eroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta ei pitäisi kenenkään pihistellä, ystävälliset sanat ja huomaavaisuus eivät ole vielä ketään köyhdyttäneet, uskoisin.
      Eroja todellakin on. Saman kaupungin eri paikkojen välillä, puhumattakaan maan eri osista.

      Poista
  4. Hoiva- ja palvelukoteja on erilaisia. Edesmennyt muistisairas mummoni asui viimeiset vuotensa kunnallisessa palvelukeskuksessa. Ensimmäinen kämppä oli neljän hengen soluasunto, jossa vanhukset saivat toimia omissa oloissaan ja ulkoilla itsenäisesti, mutta ruoka tuotiin valmiina ja hoitaja kävi muutaman kerran vuorokaudessa tuomassa lääkkeet ja tarkistamassa vanhusten voinnin. Viimeiset kuukautensa hän vietti tehostetun hoivan yksikössä. Varsinkin tähän jälkimmäiseen paikkaan vanhempani olivat todella tyytyväisiä, sillä siellä oli kodinomainen tunnelma ja hoitajat olivat kiireestä huolimatta ystävällisiä ja huolehtivat hyvin kunkin vanhuksen erityistarpeista. Yhteydenpito vanhempiini toimi ja pienistäkin voinnin muutoksista tiedotettiin. Kunpa jokainen vanhus saisi inhimillisen kohtelun laitokseen joutuessaan eikä joutuisi maksamaan määrärahojen puutteesta. Liikaa saa lukea juttuja huonoista kokemuksista hoivapalveluissa eikä se ole yksistään hoitajien vika. Uskoisin, että suurin osa heistä tekee kuitenkin työnsä niin hyvin kuin vain osaa ja ehtii. Tuskinpa hoitajaksi hakeutuu sellaisia, joilla ei ole alalle minkäänlaista kiinnostusta tai kutsumusta.
    Meillä on työpaikalla tapana moikata työkavereille tai toivotella hyvää viikonloppua tms, vaikka itse kukin hoitaa omat hommansa pääasiassa omissa oloissaan eikä työkavereita välttämättä näe kuin satunnaisesti. Siinä mielessä "kiitos päivästä" tuntuisi meillä hieman kummalliselta, mutta kyllä pelkät heipatkin tekevät hyvää työilmapiirille ja piristävät päivää.
    Tuo viimeinen kuva on mainio. Voin täysin samaistua varsinkin loppulausahdukseen :D Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Minulla on kokemusta oman mummoni viimeiseksi jääneestä hoivakodista, neljä mummoa samassa huoneessa eikä mitään yksityisyyttä. Muistan sen paikan jotenkin kaoottisena ja tylynä paikkana, sillä paikkakunnalla ei ollut silloin juuri muita vaihtoehtoja kuin tk:n vuodeosasto ja tuo mummon paikka. Mummo oli liian hyväkuntoinen tk:n osastolle ja liian vaivainen omassa asunnossaan elämään. Se oli surullinen ajanjakso jota muistan edelleen, lievällä kauhulla.
      On ollut todella mukava päästä harjoitteluun juuri tähän paikkaan jossa nyt olen.
      Tämä meidän -kiitos päivästä- on jokin talon oma juttu, minulle uusi ja mukava tapa. Tänään aamulla oikein säikähdin kun lämpystin aamuvuoroon ja möreä miesääni toivotti huomenet, minulle. Hetken kesti kun tajusin huoltomiehen haravoivan pensaiden alustoille lehtiä ja moikkaili sieltä pöheiköstä.

      Poista
  5. Olipa kiva lukea harjottelustasi. Voin kuvitella innon, jolla tartut uusiin asioihin. Työ iäkkäiden parissa kun on hyvin antoisaa: usein koet itse olevasi saamapuolella.
    Työpäivän päättyessä mieltä lämmittää tuo sydämellinen toivotus ja kiitos "kiitos päivästä". Hoiva-ala on juuri niin houkutteleva, luotettava ja mielenkiintoinen, kuin miksi me sen teemme. Alan ja sen työpaikkojen mollaaminen ei pitäisi olla enää tätä päivää, kun 20 vuoden sisällä tarvitaan 30000 uutta hoitajaa alalle väestön ikääntyessä ja elinikäodotteen kasvaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, todella mielelläni menen jokaiseen vuoroon, jopa siihen aamun aikaisimpaan. Yövuoroa (huomenna) odotan innostuneena ja uteliaana.
      Hoiva-ala kaipaa ehdottomasti uusia tekijöitä, kuka meitä mahtaakaan hoitaa sitten kun...?

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com