torstai 6. toukokuuta 2021

Voihan vee niinkuin vinanssi

 



Ihan aluksi, pahoittelut hätäisesti räpsäistyistä kuvista. Tomaatit siinä ulkoilevat ensimmäistä kertaa ja odottavat kastelua.

Katsohan kuvia tarkkaan. Ylemmällä portaalla on ihan kiva setti maaliskuussa kylvettyjä tomaatteja, sekalainen seurakunta jossa mukana Naranja, Evakko, ranskalainen maatiainen, plus muita pensas-, runko- ja amppelilajikkeita. Osa menee kasvihuoneeseen ja osa jää aurinkoiselle seinustalle ulos.

Alemmalla portaalla on samaan aikaan, samanlaiseen kasvualustaan kylvettyjä tomaatteja, samalla hoidolla olleet. Minä en lannoita pikkutaimia ollenkaan, vasta kun istutan ne kasvihuoneeseen tai muuhun loppusijoituspaikkaan, ne alkavat saada lannoitusta, lantamultaa ja nokkosvettä, ehkä vähän kanankakkaa. 


MUTTA. Alemman portaan surkimukset saivat vahingossa kasteluveden kannusta jossa oli seassa kaikille kasveille sopivaa, luonnonmukaista, kasviperäistä lannoitetta. Kasteluvesi oli tarkoitettu peikonlehdelle ja muille yläkerran huonekasveille, minulta vain menivät kannut sekaisin. 

Kuvat kertovat karua kieltään mitä luonnonmukainen lannoite teki kahdeksalle onnettomalle tomaatintaimelle. Ne kurjat päätyivät avokompostiin paistattelemaan kevään aurinkoon,  niihin kertyneiden myrkkyjen puoliintumisajaksi ei ilmeisesti yksi kesä riitä.

Ihmettelin tietysti ensin, miksi osa taimista kituu, mustuu ja käpristyy samalla kun toinen sakki kasvoi nätisti ja sievästi. Siirsin surkeimman näköisiä tehokkaamman kasvilampun alle mutta ne vain mököttivät. Eniten harmittelin kolmea Damascos Steel -lajikkeen tainta, minun piti antaa pari niistä syyrialaislähtöiselle perheelle. 

Vaihdoin kaikkiin kolmeen damaskoslaiseen mullat ja sijoitin aurinkoon, ajattelin että niiden kituminen johtuu liian märästä kasvualustasta. Nehän piristyivät heti mullanvaihdon jälkeen ja kasvavat nyt pieninä ja terhakoina. Ei niistä välttämättä satoa enää ehdi saamaan mutta kokeilen kuitenkin.

Nyt on pikkuhiljaa alkanut selviämään, että ns. vinanssilannoitteissa saattaa olla, erästä riippuen, rikkakasvimyrkkyjen jäämiä, esimerkiksi klopyralidia. Tämä on erityisen kurja aine koisokasveille joihin tomaattikin kuuluu. Ruotsissa ja Norjassa osa vinanssipohjaisista lannoitteista on jo vedetty pois markkinoilta, Suomessa Ruokavirasto on asiasta ymmärtääkseni paimenkirjeitä maahantuojille lähettänyt, jotkut reagoivat, toiset eivät.

Suomalainen chilikasvattaja on asiaan perehtynyt ja hänen sivuillaan on asiasta kattavasti tietoa, minun on turha lähteä samaa asiaa tässä selvittämään, klikatkaa linkkiä ja valaistukaa. Minuun otti tänään yhteyttä eräs toimittaja joka on jo aiemmin kirjoittanut artikkeleita vinanssivaurioista. Katsotaan nyt miten asia etenee ja raportoin siitä täällä myöhemmin.

Ei vielä leinikkejä tähän pyttyyn

... eikä kylvöjä tänne

Tätä kirjoittaessani lumipyry ikkunan takana sakenee. 

Perjantaiaamuna onkin jännä nähdä miten korkeat valkeat nietokset yön aikana saamme. Minulla olisi aamulla ensin koronarokotus ja sitten pitäisi suunnata auton keula kohti Tamperetta. Ja autossa tietenkin kesärenkaat. 

Uskoisin kuitenkin, että vilkas 9-tie on sula aamupäivällä molempiin suuntiin ja pääsen turvallisesti suunnitellussa aikataulussa matkaan.

On siellä liikenteessä muutakin varottavaa, tästä tämä kuva muikkariksi.

Hirviemo vasansa kanssa suoritti eilen eteläpellolla ohimarssin. Ensin kylätien ylitti emo, muutaman minuutin päästä perässä porhalsi vasa. Autot pysähtyivät kiltisti odottamaan. Kylällä on kuitenkin eilen sattunut hirvikolari, näitä kun on liikkeellä näinä aikoina muitakin. 

Ajelin eilen itse iltahämärissä yövuoroon ja kuikuilin huolella tien reunuspusikoita. Aamulla kotiin ajellessani häiritsin yhden rusakon aamutoimia, isompia ötököitä ei onneksi näkynyt.

Yövuoron jälkeen sain nukutuksi viitisen tuntia, en sen pidempään. Koetan pysytellä vielä muutaman hetken hereillä ja kömpiä sovulla vällyihin.

Tämmöisiä tällä kertaa, tutkikaahan tarkkaan sekä nestemäisten lannoitepurkkienne sisällysluettelot ja ajellessanne tienreunat!

Lellun poni räjähti !












17 kommenttia:

  1. Johan oli luonnonmukaista - hävitystä! Tuollaiset tappiot harmittavat vielä enemmän, kun meidän lyhyen kasvukauden aikana ei vaan millään ehdi saada aikaan uusia taimia. Miten ihmeessä ylipäätään on mahdollista myydä kasvilannoitetta, jolla on noinkin mittavat mahdollisuudet tuhoille? Ehkä on paras vain laittaa Ukkokulta pissimään pulloon ja läträtä siitä sitten kasvuvoimaa tomaateille.
    Stressaavaa ajaa silmät puskia pälyillen hirviä vahtiessa. Meidän nurkilla niitäkin on, tosin peuroja enemmän. Viime sunnuntaina isän hoivakotiin ajellessa näin taas kaksi peuraa, ihan päivän parhaimpaan aikaan. Mitenkähän monta niitä tien penkoilla vuoroaan odottaa iltahämärissä?
    Säätiedotuksessa luvattiin Itä-Suomeen jopa 30 cm lunta. Toivottavasti ei sentään sellaista määrää tule. Ajele nyt varovasti, sekä lunta että hirviä vältellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, samoja asioita ihmettelen minä ja hyvin moni muukin. Sitä kun naiivisti uskoo, että jos purkki sopii luomulle ja sisältää vain hyviä ja turvallisia aineita, saattaakin saada rikkakasvien torjuntamyrkkyjämät omille pikku taimilleen. Kierrätys on kyllä mainio ja tärkeä asia, mutta nämä maatalouden sivutuotteiden kierrätysjutut ovat vähän kaksipiippuisempi juttu.
      Reissu meni oikein hyvin.

      Poista
  2. Minulle kasvoi viime ja toissavuonna vuonna näitä käpristyneitä tomaatteja. Huomasin että lajikkeissa oli eroja, joku lajike meni kokonaan ja joku kesti paremmin. Lopetin Kekkilän nestemäisen tomaattilannoitteen käytön ja ongelma loppui siihen. Nyt mietin miten pitää hävittää pullossa oleva loppulannoite. Enpä uskalla laittaa sitä mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonnih, ongelma on tuttu sinullekin.
      Itse olen lannoitellut huonekasveja näillä tomaateille sopimattomilla. Näköjään vain mineraalilannoite on turvallinen, kanankakan ja pollenpotkun lisäksi. Vanha kunnon vaaleanpunainen kastelulannos kunniaan.

      Poista
  3. No johan jotakin. Itse en ole aikaisempina vuosina lannoittanut tomaatteja taimivaiheessa lainkaan. Tänä keväänä kaivoin kokeeksi pienen kanankakkapatterin taimipurkkien multaan.
    Blogissani olisi sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään taimivaiheessa lannoita, nyt sattui tuo erhe kastelukannujen kanssa ja pelkkä vesi meni muille kasveille, lannoitevesikannu vahingossa taimille.

      Poista
    2. Näin kävi, vahingossa meni lannoitevedet tomaateille.
      Haasteesta kiitos, palaan sen pariin jossain sopivassa välissä.

      Poista
  4. Mie oon ostanu kastelulannosta tuosta lähipuutarhalta ja ei oo ollu ongelmia. Harmi nuo siun tomatintaimet, toivottavasti damaskolaiset siitä selevivää ja loppusyksystä vaikka piäsisit maistelemaan sitä! Sanoin vielä illalla, en usko ennenkuin näen tuon lumimiärän. Muutama sentti on meille kertyny muanpintaan. Joensuuhun ois meillä mäntävä Villen asioille, onneks pakettiautossa on vielä talavirenkaat. Nyt on oltava tarkkana liikenteessä, hirvi pukkelot poukkoiloot miten sattuu. Miut säikäytti viikolla pyörällä ajaessa, mehtätieltä sankasta kuusikosta pyyhkäs etteen, meinas tulla kolari. En tiiä kumpi enemmän säikähti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Damaskoslaiset näyttävät kaikki kolme oikein pirteiltä, pieniähän ne toki vielä ovat. Tiedoksi muuten, taisin löytää ainakin yhden liilan sinivaleunikon siementaimen hortensian juurelta, kaivelen sen ylös ja tuon vaikka Helenalle kouluun ensi viikolla. Elvyttele sinä siitä kelpo kasvi.
      Onneksi lumi oli sulanut pääteiltä pois ja kaikki perjantain ajelut sujuivat turvallisesti.

      Poista
  5. Luin artikkelin ja kyllä ihmetellä täytyy. Kohta täytyy turvautua vain , oliko se nyt" kultanesteeseen"
    Meillä täällä on satanut vettä ja reilusti. Jos nyt tulisi lämmintä niin kasvu voisi jopa räjähtää käyntiin. Nyt minun taimeni jurottaa edelleen. Mutta ne on koko ajan ulkona terassilla ja siellä on todella viileää. Mökille lähdetään tänään ja tullaan sunnuntaina saa nähdä mitä kerkiää lauantaina sitten tehdä.
    Hyvää äitienpäivää ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila.
      Ihmeellistä on minusta se, että nämä kaikki asiat pitää kuluttajan itse pähkäillä selville eivätkä valmistajat siltikään myönnä, että heidän tuotteessaan olisi jotain pielessä.

      Poista
  6. Voi kurjuus, tosi karua kieltä kertoi kuva taimien eroista. Minäkin olen Viherrin -blogin postauksen jälkeen seurannut haukkana tätä vinanssi teemaa eri lähteistä. Tuo sinun vahinko osoitti selvästi, että joku on pahasti vialla, sillä eihän tuon kuvasi purkin mukaan pitäisi käydä kuinkaan yhden kastelun seurauksena. Onneksi ylemmän portaan porukka on hyvävoimaista, olisi ollut hurjaa menettää koko joukko.
    Meillä ei ole satanut lunta, kuin hieman, mutta kylmää on senkin edestä. Sadettakaan ei ole täällä meillä tullut paria milliä enempää ja sade olisi tarpeen.
    Ensi viikon lämpöä odottaa jo hartaasti, toivottavasti ennusteet eivät petä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta virka. Ylemmän portaan taimet ovat jo kasvarissa ja Evakossa ensimmäinen raakile.
      Ihan meni kesäksi tämä homma, keväästä en saanut kuin vähän liepeestä kiinni. Hurjaa kyytiä laukkasi tänäkin vuonna.

      Poista
  7. Siis whaaat...? Just tuota pulloa hypistelin viikolla Puuilossa, mut jätin kuitenkin ostamatta. Kun ois niin kätevää antaa niille sisäkasvatuksessa jotain muuta kuin hevonkakkaa, mutta näköjään täytyy sittenkin pitäytyä siinä. Ja yrittää estää koiraa ronkkimassa taimipyttyjä lannoituksen jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä vaan, varmaan ihan passeli lannoite monille kasveille mutta tomaateille ja muille koisokasveille se ei sovi.
      Pitkää ikää taimipytyillesi.

      Poista
  8. Voi harmitus noiden tomaatintaimiesi kanssa! Ei ole hyvä, että ohjeiden mukaisella lannoituksella voi saada tuollaista tuhoa aikaiseksi.
    Aika varovainen olen minäkin ollut nestemäisten lannoitteiden käytössä viime kesän vinanssikohun jälkeen. Yhdestä tomaatista rullautui lehdet viime kesänä mutta en ollut silloin varma, oliko syynä kastelulannoite vai se, että kyseinen tomaatti oli eksynyt naapurien varastolannoitteisiin. Viime kesänä käyttämääni luomu tomaattilannoitetta olisi vielä jäljellä ja koska tomaatintaimia on niin monta, aion kokeilla pientä vertailua parilla saman lajikkeen taimella. Jos niille ei käy kuinkaan, uskallan käyttää lannoitteen loppuun tänä kesänä. Jos oireita tulee, niin s-postia lähtee varmasti menemään.
    Pidetään peukkuja, että nuo tomaattisi ehtisivät tehdä edes pienet maistiaiset tänä vuonna. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tästä taisin pelkällä säikähdyksellä päästä, muutaman kuolleeksi kärventyneen taimen lisäksi. Evakossa on jo eka raakile ja Damaskoslaiset ovat oikein pontevia.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com