torstai 1. huhtikuuta 2021

Huhtikuu on täällä taas !

 

Huhtikuu alkoi aurinkoisesti ja heti aamusta mittari oli plussalla. Piha oli vielä seitsemän aikaan kohmeessa pakkasyön jäljiltä ja spanielit selvisivät aamutoimistaan kuivin tassuin. 

Ne reppanat viettävätkin näinä viikkoina runsaasti aikaa takaeteisessä tassujaan kuivattelemassa. Jokainen spanielia silmiin katsonut tietää sen katseen joka on täynnä epäuskoista pettymystä kun ovi muihin kodin tiloihin sulkeutuu kuonon edestä.

Onneksi rapakausi on vain ohimenevä vaihe ja spanielitkin saavat hösseltää pihalla sulavan lumen paljastettua päivittäin yhä laajempia nurmialueita nuuhkimassa. Eilen löysimme kaksi talven käpristämää päästäistä sulaneen lumen alta, surullinen näky. Eivät päässeet elämänsä kevääseen ne yksilöt.

Pääsiäinen on aivan ovella, tänään eletään kiirastorstaita. 

Meillä ei ole koettu tarpeelliseksi karkottaa kiiraa eikä muita räyhähenkiä nurkista mutta rusakoiden takia voisin käryttävää tervatuokkosta pihalla kuljetellakin. Tokkopa nuo nykyajan kiirat siitäkään korvaansa heilauttaisivat, sama ylpeäntympeä toljotus ja jauhavat leuat sieltä vain katsoisivat.

Tuhkakeskiviikon hengessä voisin itseni sijaan ripotella tuhkaa vaikka kasvimaalle, olisi jo niin kiva nähdä kasvulavat pitkästä aikaa.


Kevät tosin etenee ilman tuhkan sirottelujakin,  mutta ainahan sitä voi hieman vauhdittaa. Hätäisellä kun on aina hoppu.

Luvassa on plussakeliä, satunnaisia sateita ja kohtalaista tuulta. Kaikki tämä yhdessä ja erikseenkin tietää hyvää lumien sulamisen ja pihan kuivumisen kannalta. Eilen pääsin jo sen verran tutkimaan lähemmin yläpihan istutusalueita että bongasin ensimmäisten penkkipunnertajien ylösnousemusyritykset, niitä tervehdin suurella ilolla. 

Kärhöissä ei vielä elonmerkkejä näkynyt, mutta pitää kai niille antaa vielä aikaa kun vasta vapautuivat lumipeitteestä. Minun ja kärhöjen suhde on aina ollut hieman yksipuolinen. Minä niitä vilpittömästi rakastan, kärhöt viihtyisivät jonkun muun hoivissa paljon paremmin. Tästä yksipuolisesta ihastuksesta huolimatta yritin jälleen kerran ja petasin niille kunnon pedit salavien juurelle, ajatuksena usuttaa niitä kiipeilemään vanhoja rosoisia runkoja ja oksia pitkin niin korkealle kuin haluavat. Saa nähdä haluavatko.

Sisätiloissa kukat sentään kukkivat jo. Tämä pehmeän keltainen gerbera on yksi kauneimmista keltaisista. Juuri oikeanlainen, pehmeäksi kauhtunut sävy. Tätä sävyä en ole uskottavana versiona maalien sävykartoista löytänyt, mutta ehkä vielä joskus sen löydän ja aivan varmasti vielä jonkun seinän tällä sävyllä maalaan.

Pääsiäispyhiksi ei ole tiedossa mitään kummoisempaa ohjelmaa. Ei tule vieraita eikä mennä mihinkään. Luvassa onkin siis runsain mitoin vapaa-aikaa. Olen saanut luettua jo viisi ensimmäistä kirjaa Kuun sisaret -sarjasta. Tänään pitää kauppareissulta napata mukaan kuudes ja sitten onkin pitkät viikot odoteltavana kunnes viimeinen osa ilmestyy. Nämä ensimmäiset lukemani ovat pehmytkantisia pokkareita ja kaksi viimeistä painavia kovakantisia järkäleitä, niitä onkin hieman hankala lukea sängyssä. En kyllä millään jaksa odottaa sitä, että kaksi viimeistä osaakin tulee pokkareina, menee varmasti vuosi.

Lisäksi olen saanut tällä viikolla mukavan määrän pakollisia, kursseihin liittyviä tenttejä suoritetuksi joten niidenkin osalta voin ihan hyvällä omalla tunnolla hengähtää hetken ja lukea kevyempää viihdekirjallisuutta.


Tarkoitus oli nyt pyhien aikana viritellä palju kylpykuntoon. Sen ylläpitoyksikkö vietiin joulun jälkeen varastoon ja nyt näyttäisi säiden puolesta olevan taas järkevää tuoda se käyttöön. Älkää kysykö mitä tubtainer oikeasti tekee, kai se on joku peruslämpöä ylläpitävä termostaatin tapainen kapistus jossa on lisäksi jokin suodatinominaisuus.

Taisinpa aiemmin talvella taivastella amaryllisten kukintaintoa?
Eipä ollut turhaa leukojen louskustusta se, nyt nimittäin taas kukkii ja komeasti kukkiikin. Kunhan nämä malttavat joskus lopettaa, saan vihdoin viedä ne kaikki kasvihuoneeseen kesälomalle. Ikkunalaudoille tarvitaan kohta paljon tilaa sillä tuoksuherneiden kylvöä en enää malttaisi odottaa enää yhtään.

Oikein hyvää pääsiäistä just sulle, missä lietkin ! Mikäli et vietä pääsiäistä, nauti huhtikuun huikeasta voimasta!




19 kommenttia:

  1. Komeat on amaryllikset. Lukemista olen minäkin suunnitellut puutarhan keväthoidon lisäksi. Omenapuiden leikkaus ja ehkä vähän ensimmäisten kukkapenkkien siivontaa. Mukavaa ja leppoisaa pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Amaryllikset ovat aivan uusi pääsiäiskukkalajike, mutta kyllä minä nekin kukkimaan kelpuutan!
      Juuri nyt meillä sataa lunta mutta haravoimaan on jo päästy.
      Hyvää pääsiäistä.

      Poista
  2. Ooh, miten ihanan väriset amaryllikset!
    Spanieleille tsemppiä ja pikaista pihamaan kuivumista ja teille kaikille mukavaa pääsiäistä!
    Onpa todella kauniit selkämykset noissa Rileyn pokkariversioissa, ihanan näköiset rivissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Korkeammalla heiluva amaryllis on lajike nimeltään 'Bogota' jos en aivan väärin muista.
      Kyllä pihamaa kuivuu kovaa kyytiä, yöpakkaset ovat erittäin tehokkaita siinä hommassa. Tänään juostiin aamulenkillä pitkin hankia joka monen sentin paksuisena kannatteli minuakin. Selkämysten teema näyttää jatkuvan samana kovakantisissakin.

      Poista
  3. Hyvää kyytiä sulaa täälläkin maa. Huomisten muistelusten jälkeen on aikaa elpaantua, ja levitellä tuhkia hangille. Ne ovatkin vajuneet ansioikkaasti, vaikka luntahan oli oikeasti tooosi paljon tänä talvena. Vietän ensi viikon talvilomaa ja vedän taas piiiitkään henkeä.

    Kiitos ystäväni, että olet siellä ja lämpimästi ajattelet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät sinnikkäästi puskee läpi lumen ja jään, valon ja lämmön voima on tehokas. Teillä on jälleen yksi raskas päivä edessä, koeta jaksaa ❤️

      Poista
  4. Tiedän 'sen katseen', mikäli ei joka välissä viitsi käydä kylpyhuoneen kautta, niin kuivattelu on tarpeen kurareissujen jälkeen. Meidän Rita katsoo suihkuun -komentoa vähän samalla katseella - on kuitenkin selvästi huojentunut, jos suihkutus koskee vain tassuja ja mahanalusta, eikä koko turkkia.
    Minäkin löysin eilen ensimmäisiä punnertajia, iloisia kohtaamisia.
    Oikein rentouttavaa pääsiäistä, ohjelmasi kuulostaa oikein miellyttävältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se katse on oikeasti melko syyllistävä. Olen varannut koirien karkkipurkkiin paljon pieniä puruluita joita saavat nakerrella kuivatellessaan. Lattialämmitys on kyllä kätevä juttu kuraeteisessä ja koirillekin kai mukava sillä kerran yllätin muikkelikoiran kellimästä selällään, kuivatteli ilmeisesti tassujaan ilmassa heilutellen.
      Pidempien ulkoilureissujen jälkeen on pakko suihkutella kölit puhtaaksi.
      Tänään aamulla kuulin mustarastaan ja aamupäivällä niitä oli viisi keltanokkaa pomppimassa ruokintapaikalla, oi onnea!
      Pitkäperjantai onkin ollut koulimispäivä, onneksi on mieluisaa tekemistä.

      Poista
  5. Mukavia pääsiäisen ajan tunnelmia ja ajatuksia <3 Paljuilukauden aloitus on varmasti mukavaa. Mekin olemme pääsiäisen kotosalla, koska korona, ollaan kotona. Ollaan touhuiltu kotihommia, lepäilty, katsottu leffoja ja olen askarrellut - eli ihan perusmeininkiä <3 Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja.
      Olipa tosiaan mukava saunan jälkeen loiskahtaa paljun lämpöön ja sieltä aikanaan nukkumaan. On ehkä maailman tehokkain unilääke.

      Poista
  6. Mökillä oleskelua täällä vietetään ja hienot amarylliksen kukinnat sinulla.
    Kiitos ja hyvää pääsiäistä myös sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila, oli todella leppoisa ja rentouttava pääsiäisviikonloppu.

      Poista
  7. Ihanat amaryllikset! Hyvää pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu, pääsiäiskukiksi ehkä epäsovinnaiset mutta kaikki kukkiva otetaan ilolla vastaan näinä kevään oikullisina viikkoina.

      Poista
  8. Upeat amaryllikset! Väri ei ehkä ole perinteisin pääsiäisväri mutta kukkien määrähän se on se pääasia.
    Karokin osaa "sen" katseen. Jos ei olisi siihen jo tottunut, niin sääliksi kävisi suurta vääryyttä kohdannutta koiraressukkaa! Meillä ei pääse ulkoa suoraan suihkuun eikä eteisessä ole lattialämmitystä, joten koira napataan sylikyytiin suoraan ulko-ovelta. Lunta on toistaiseksi ollut sen verran paljon ja rapaa vähän, että pelkkä suihkussa kuivattelu on onneksi riittänyt.
    Kiva, että teilläkin alkaa jo piippoja ilmestyä. Minusta tämä kevät lupaa vauhdikasta piippokautta ainakin sen perusteella mitä täällä on näkynyt. Odotettavissa on siis paljon lumen läpi puskevia piippoja.
    Hyvää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna.
      Joo ei ihanb perinteisin pääsiäisväri mutta hienosti korvasivat pashan päältä puuttuneen punaisen tuohuksen leimutessaan ikkunalaudalla.
      Koirilla osaa kyllä olla syyllistävä katse, se on ihan omaa luokkaansa. Meilläkin oli kätevää silloin kun oli pieniä terrierejä, niiden mahanaluksen voi kätevästi huuhtaista lavuaarissa ja kuivata nopsasti. Spanielinroikaleet ovat pelkkää jalkaa mahanalus täynnä ja vaikka ovatkin lyhytkarvaiseksi trimmattu, karva on ihan jotain muuta kuin likaahylkivä karkea terrierinkarva.
      Piippoja nousee päivittäin lisää, nyt ne tosin ovat stand-by tilassa kohmeiseksi jäähtyneessä maassa.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com