Vuosipäivän aikaan

 

Useammastakin tuutista on saatu muistutusta siitä, kuinka näinä päivinä vuosi sitten vitsaus nimeltä korona tuli ja muutti arkemme. Mielenkiintoista on se, kuinka nopeasti hiljentyneeseen maailmanmenoon ja pienempiin ympyröihin tottuu. Minulla ja perheelläni ei ole mitään hätää, kun asumme pienen maalaiskaupungin kyljessä, haja-asutusalueella, väljästi ja tilavasti. 

Mielekästä tekemistä riittää opiskelujen ja kotipuuhastelujen kautta enkä omanlaisenani introverttina edes kaipaa muita kontakteja. Huolta ei tarvitse kantaa edes mummosta sillä hänen ulko-ovensa näkyy tuvan ikkunasta.

Tiedän, että olemme lähipiirini kanssa hyvin onnekkaassa asemassa ja siitä olen valtavan kiitollinen. Ei tarvitse pitkälle tuttavapiirissä mennä kun täysin toisenlaisiakin tilanteita löytyy. Työttömyyttä, lomautuksia, hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Hiljaiseksi vetää ja voimaton, turhautunut kiukku valtaa mielen.

Se tunne...

Eivät ole vuodet veljiä keskenään, vuosi sitten ulkona täysin eri näköistä. Kurkkasin blogiarkistoon ja näinä päivinä on haravoitu maata ja ihasteltu penkkipunnertajien ylösnousemusta kukkapenkeistä. Nyt on vielä lujasti lunta ja napakasti pakkasia. Aurinko kyllä lämmittää ihan tuntuvasti.

Vuosi sitten väsättiin yläkerran makuuhuoneiden remontteja, remppa valui portaita myöten alakertaan, mutta stoppasi valitettavasti ala-aulaan. Kevään edettyä siirryttiin ulkohommiin ja lähelle joulua venähtänyt (käsistä täysin lähtenyt) pihasaunan remontti terasseineen taisi viedä remppainnostukselta enimmän terän. 

Olen elätellyt toiveita rempan jatkumisesta tuvan keittiökalusteisiin, toistaiseksi on tyydyttävä visioimaan ja suunnittelemaan. Toisaalta, syksyllä alkaneet opiskelut työllistävät ihan mukavasti. Joutoajalla mieluummin lueskelen kevyempää viihdettä kuin hosun ruuvinvääntimen kanssa kalusteasennusten aputyttönä. Varmasti siihenkin hommaan vielä pääsen, joskus aikanaan.

Koronavuosi oli muutosten vuosi monellakin rintamalla. Opiskelu toi arkeen kipeästi kaipaamiani aikatauluja ja päätti aivan liian pitkään jatkuneen sairastamisen jakson. Olin unohtunut tai tottunut lillumaan sairastamisen jälkeiseen välitilaan ja toisaalta tipahtanut rutiinittomaan tyhjiöön.  On aivan huikean hauskaa opiskella taas, oivaltaa uusia asioita ja kuulua pitkästä aikaa opiskelijayhteisöön.

Minulta on usein kysytty mitä teen sitten kun valmistun. En tiedä, eikä minun tarvitsekaan tietää. 

Juuri nyt nautin tästä elämänvaiheesta, en vaivaa päätäni sillä mitä kenties teen vuonna 2024. Jos jotain elämä on minulle opettanut niin sen, että kaikki voi muuttua hetkessä. Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos.

Varmaa faktaa ovat myös ns. koronakilot, niiltä en ole säästynyt minä eikä Elmo:

Huomaan kiloja kertyneen ja maan vetovoiman tehostuneen, kaikki roikkuu ja säkittää. Luotan siihen, että kevään edetessä liikuntaa tulee taas kuin huomaamatta lisää. Ensimmäistä harjoittelupaikkaa hakiessa yksi kriteereistä oli sen sijainti pyöräilymatkan päästä ja sellaisen paikan sainkin. 

Lähiviikkoina pitää huollattaa fillari ja varmistaa, että osumaa ottanut tasapaino sallii pyöräilyn.

Elmon kohdalla en olekaan niin luottavainen. Sehän voisi lähteä nuoremmaksi hiirenpyytäjäksi ja Oscarin oppipojaksi, mutta ei siitä siihen(kään) taida olla.  Elmon ongelmat ovat syvemmällä, se on syntymässä säikähtänyt orpopentu jolla on oma kuormansa kannettavana. Valitettavasti kuormassa on nyt myös valtavaksi paisunut maha ja haluan kuulla eläinlääkärin näkemyksen. 

Kaiken lisäksi se on nyt useamman kerran käyttänyt vessa-asiointiinsa vaihtoehtoisia paikkoja hiekkapotan sijaan. Ei ole helppoa moniongelmaisen kissankaan elämä. Eikä elämä sellaisen kanssa.

Pelargoniat jonottavat portaille pääsyä

Hieman kummalliselta tuntuu sekin, että kalenterissa ei ole minkäänlaisia lentoaikatauluja. Yleensä tähän aikaan vuodesta on jo kesän lomaviikot Pacosin mäelle tiedossa ja lennot maksettu, nyt kalenteri on kesäkuusta alkaen tyhjää täynnä. Aiemmin hevoset toivat tiettyjä rajoituksia matkustamiseen, nyt tyhjän tallin aikaan sellaisia rajoituksia ei ole. 

Toivottavasti kevään edetessä tautitilanne hellittäisi ja rokotusten myötä vastuullinen matkustaminen mahdollistuisi. Pahoin kuitenkin pelkään, että suomalaisilla pahimmat viikot ovat vasta edessä ja elämme rajoitusten kanssa vielä pitkään. Päättäjät pohtii ja pesee käsiään, onneksi ei ole sotatila.

Tiedä vaikka harjoittelu poikisi edes jonkin pituisen kesätyöpätkän, olisi ainakin erilainen kesä.

Nyt on kuitenkin maaliskuu ylittänyt puolivälinsä, mennään hyvää kyytiä kohti kevätpäivän tasausta ja valoisampia aikoja.

Hyvää viikonloppua!