Palmusunnuntaina

 

Palmusunnuntai ja koko pääsiäinen pääsi pikkuisen yllättämään. Syytän vallitsevaa tautitilannetta,  jälleen kerran. Aiempina vuosina pääsiäistä on suunniteltu heti hiihtolomien loputtua ja vieraita on riittänyt sekä meille että mummolan puolelle. Nyt kukaan ei oikein kehtaa liikkua mihinkään ja niinpä minäkään en ole pääsiäisellä päätäni vaivannut.  Perinteisesti meillä liittyy pääsiäiseen kattaus isolle porukalle. Mitenköhän sitä oikein osaa tulevan viikon kauppareissuilla ostaa vain oman perheen tarpeisiin?

Nyt kun pärjätään pienellä paistilla ja puolikkaalla pashalla, pöytään jää enemmän tilaa kevätkukille. Olen ripotellut tulppaaneja, narsisseja ja hyasintteja vähän joka puolelle torppaa ja pääsiäisviikon aikana määrä vain lisääntyy. 

Ihaniahan nämä kevään tuojat ovat, etenkin nyt kun ulkona on hirvittävän ruman näköistä. Hanget vajuvat kihisten auringon ja tuulen vaikutuksesta, kaikkialla on salavien ja muiden puiden roskaa, linnunsiemeniä ja rusakonpapanoita. Pihan jääkansi alkaa lohkeilla ja pälvipaikoista paljastuu ruman ruskeaa nurmikkoa. Päivä päivältä lumi kuitenkin hupenee ja maaliskuu ehtii kuin ehtiikin maata näyttää.

Aivan pian lumi muuttuu sohjoksi ja kunhan hanki vajuu kumpparin varren mittaiseksi, pääsen kahlaamalla tutkimaan rusakoiden tuhoja. Vaikka miten olen niille juuttaille pitänyt heinäbaaria tallin pihalla, ne ovat napsineet meheviä oksanpäitä pihalla vetelehtiessään. 

Spanielit juoksentelevat aamuisin pihalla nenät solmussa rusakoiden hajuista ja etenkin Muikkelille tulee selkeästi vatsanpuruja, ilmeisesti jonkinlainen papanaähky. Minua papanat raivostuttavat, sillä tiedän niiden koostuvan pihan pensaiden ja puiden osasista. Vaikka suojasin syksyllä herkuksi tiedettyjä kasveja, paksu lumipeite mahdollisti isojen rusakonroikaleiden yltämisen suojausten yli. 

Onneksi on kevät, kesäaika ja kaikkein huikeimmat ajat vasta edessä. 

Riemukasta palmusunnuntaita !

PeeÄääs: kevään mehevin kakku - tein tämän lauantaiaamuna ja illalla jäljellä olivat vain viimeiset muruset, edes kuvaa en ehtinyt nappaamaan. Vahva suositus  ja ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Sykkyröitä

 

Kevät näyttäisi edistyvän, joskin kyllä sen näkeminen hitusen levottomampaa mielikuvitusta vaatii. Ikkunasta näkyy valkoisia kinoksia ja paljasta maisemaa. Purkua odottava leikkimökki irvistää kinosten keskeltä kuin ruma punainen torahammas. Viime vuonna istutetut 'uudet upeudet' sojottavat hangesta pitkinä piiskoina eikä edes vaahteran silmuissa ole vielä ensimmäistäkään elonmerkkiä.

Sydän kylmänä vaanin rusokirsikoita ja ruusuorapihlajaa sillä maaliskuisissa rusakkojen yöllisissä kinkereissä ne ovat enemmän kuin uhanalaisia. Tokihan niillä on runkosuojat, mutta lunta nyt sattuu olemaan niin paljon, että runkosuojat ovat lähinnä lumen alla. Kultasade sentään piileskelee verkkoineen lumen alla visusti piilossa, se ei päädy aivan heti rusakoiden hääateriaksi.

Koska ulkona on vielä varsin talvisen ja tylsän näköistä, pitää kauneutta tuoda edes sisätiloihin. 

Ostin viikonloppuna nipun hehkuvan oransseja leinikkejä (ei ollut muuta väriä tarjolla) ja nipun kirsikan oksia. Kukkakaupasta hain pari punaista leinikkiä ja röyhelöisiä neilikoita. Täysin kerettiläisesti purin auki kukkakauppiaan sitoman rakennelman ja yhdistin kaikki yhdeksi suureksi kimpuksi ja siitähän tulikin oikein keväinen ja kaunis. 

Ilahduin kovasti kun päivän lehdessäkin oli mieltä piristäviä oransseja sykkyröitä; 

Vaikuttaa siltä, että pitkä valkoinen kylmä kausi alkaa kääntyä historiaan ja kevät koittaa näillekin selkosille. Jo oli aikakin. Kovin montaa viikkoa ennen kevätpäivän tasausta täällä ei kannata kevättä odotella, ainakaan henkeään pidätellen.

Keskipäivällä oli jännät oltavat kun syksyn harjoittelupaikat avautuivat hakuun. Klikkaussormi oli valmiina ja sainkin naputeltua itselleni haluamani harjoittelupaikat sekä mielenterveys-päihdetyölle että ikäosaamisen harjoitteluun. Tiedossa on yhdeksän hyvin mielenkiintoista ja toivottavasti opettavaista harjoitteluviikkoa.

Tämmöinenkin sykkyrä löytyi

Mainiosti sujuneen varaussession jälkeen lähetin spanielit mummolaan vanhustyöhön ja kurvasin itse kaupunkiin. Oli nähkääs taimimulta ihan finaalissa ja perliittiä tarvittiin myös. Jotenkin mukaan tarttui myös parit pavun siemenet ja yksi daalian juurakko, että sattuikin! 

Usko omiin kykyihin oli huipussaan ja sydän täynnä toivoa kun jemmasin sinisateen hyvin liotetut siemenet multa-perliittiseokseen ja vein ne tallin viileyteen miettimään itämistä. Eihän sinisade näillä korkeuksilla menesty muuten kuin ruukkukasvina, mutta kiitollisena hyysään sellaistakin jos joku siemenistä meinaa sellaiseksi ryhtyä.

Muiden kylvöjen osalta yritän vielä pitää käsijarrua päällä,  huhtikuussa sitten seuraavat.

Tallissa käydessäni totesin, että aivan näinä päivinä pitää syynätä läpi sekä daalian juurakot että muut sinne talvehtimaan sijoitetut kasvit. Parasta varata iso jätesäkki mukaan, sillä pitkäksi venähtänyt pakkaskausi yllätti ja ilmeisesti kopaisi kylmällä kouralla ainakin osan talvehtijoista kompostikuntoon.

Ihan saan itseäni tästäkin kiitellä, olisi pitänyt pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja viedä edes sinisarjat kanalaan talven kylmimmiksi kuukausiksi. 

Mikäli sieltä nyt jotain elolliselta näyttävää löytyy, ne varmaan heräävät valon ja lämmön myötä melko nopeasti eloon. Jokaista elävää silmua tervehdin ilolla.

Näiden karvaisten sykkyröiden työpanos ei ole kovin kummoinen, mutta hyvää mieltä ja iloa ne kyllä tuovat näihin sisäjumipäiviin. Onhan se mukava kuunnella luentoja kun kissa hyrrittää sylissä ja spanieli tuhisee nojatuolin selkänojan tyynyllä tai sohvan mutkassa.

Luentojen välissä on kiva piipahtaa ulkona ja vaikka hanget ovat vielä korkeat, linnut ovat jo heränneet kevätkiireisiinsä, sirkutus on jo melkoinen. 

Oikein mukavaa ja keväistä viikkoa, maaliskuu alkaa olla ns. paremmalla puolella jo!

Talviunilla vielä

Vuosipäivän aikaan

 

Useammastakin tuutista on saatu muistutusta siitä, kuinka näinä päivinä vuosi sitten vitsaus nimeltä korona tuli ja muutti arkemme. Mielenkiintoista on se, kuinka nopeasti hiljentyneeseen maailmanmenoon ja pienempiin ympyröihin tottuu. Minulla ja perheelläni ei ole mitään hätää, kun asumme pienen maalaiskaupungin kyljessä, haja-asutusalueella, väljästi ja tilavasti. 

Mielekästä tekemistä riittää opiskelujen ja kotipuuhastelujen kautta enkä omanlaisenani introverttina edes kaipaa muita kontakteja. Huolta ei tarvitse kantaa edes mummosta sillä hänen ulko-ovensa näkyy tuvan ikkunasta.

Tiedän, että olemme lähipiirini kanssa hyvin onnekkaassa asemassa ja siitä olen valtavan kiitollinen. Ei tarvitse pitkälle tuttavapiirissä mennä kun täysin toisenlaisiakin tilanteita löytyy. Työttömyyttä, lomautuksia, hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Hiljaiseksi vetää ja voimaton, turhautunut kiukku valtaa mielen.

Se tunne...

Eivät ole vuodet veljiä keskenään, vuosi sitten ulkona täysin eri näköistä. Kurkkasin blogiarkistoon ja näinä päivinä on haravoitu maata ja ihasteltu penkkipunnertajien ylösnousemusta kukkapenkeistä. Nyt on vielä lujasti lunta ja napakasti pakkasia. Aurinko kyllä lämmittää ihan tuntuvasti.

Vuosi sitten väsättiin yläkerran makuuhuoneiden remontteja, remppa valui portaita myöten alakertaan, mutta stoppasi valitettavasti ala-aulaan. Kevään edettyä siirryttiin ulkohommiin ja lähelle joulua venähtänyt (käsistä täysin lähtenyt) pihasaunan remontti terasseineen taisi viedä remppainnostukselta enimmän terän. 

Olen elätellyt toiveita rempan jatkumisesta tuvan keittiökalusteisiin, toistaiseksi on tyydyttävä visioimaan ja suunnittelemaan. Toisaalta, syksyllä alkaneet opiskelut työllistävät ihan mukavasti. Joutoajalla mieluummin lueskelen kevyempää viihdettä kuin hosun ruuvinvääntimen kanssa kalusteasennusten aputyttönä. Varmasti siihenkin hommaan vielä pääsen, joskus aikanaan.

Koronavuosi oli muutosten vuosi monellakin rintamalla. Opiskelu toi arkeen kipeästi kaipaamiani aikatauluja ja päätti aivan liian pitkään jatkuneen sairastamisen jakson. Olin unohtunut tai tottunut lillumaan sairastamisen jälkeiseen välitilaan ja toisaalta tipahtanut rutiinittomaan tyhjiöön.  On aivan huikean hauskaa opiskella taas, oivaltaa uusia asioita ja kuulua pitkästä aikaa opiskelijayhteisöön.

Minulta on usein kysytty mitä teen sitten kun valmistun. En tiedä, eikä minun tarvitsekaan tietää. 

Juuri nyt nautin tästä elämänvaiheesta, en vaivaa päätäni sillä mitä kenties teen vuonna 2024. Jos jotain elämä on minulle opettanut niin sen, että kaikki voi muuttua hetkessä. Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos.

Varmaa faktaa ovat myös ns. koronakilot, niiltä en ole säästynyt minä eikä Elmo:

Huomaan kiloja kertyneen ja maan vetovoiman tehostuneen, kaikki roikkuu ja säkittää. Luotan siihen, että kevään edetessä liikuntaa tulee taas kuin huomaamatta lisää. Ensimmäistä harjoittelupaikkaa hakiessa yksi kriteereistä oli sen sijainti pyöräilymatkan päästä ja sellaisen paikan sainkin. 

Lähiviikkoina pitää huollattaa fillari ja varmistaa, että osumaa ottanut tasapaino sallii pyöräilyn.

Elmon kohdalla en olekaan niin luottavainen. Sehän voisi lähteä nuoremmaksi hiirenpyytäjäksi ja Oscarin oppipojaksi, mutta ei siitä siihen(kään) taida olla.  Elmon ongelmat ovat syvemmällä, se on syntymässä säikähtänyt orpopentu jolla on oma kuormansa kannettavana. Valitettavasti kuormassa on nyt myös valtavaksi paisunut maha ja haluan kuulla eläinlääkärin näkemyksen. 

Kaiken lisäksi se on nyt useamman kerran käyttänyt vessa-asiointiinsa vaihtoehtoisia paikkoja hiekkapotan sijaan. Ei ole helppoa moniongelmaisen kissankaan elämä. Eikä elämä sellaisen kanssa.

Pelargoniat jonottavat portaille pääsyä

Hieman kummalliselta tuntuu sekin, että kalenterissa ei ole minkäänlaisia lentoaikatauluja. Yleensä tähän aikaan vuodesta on jo kesän lomaviikot Pacosin mäelle tiedossa ja lennot maksettu, nyt kalenteri on kesäkuusta alkaen tyhjää täynnä. Aiemmin hevoset toivat tiettyjä rajoituksia matkustamiseen, nyt tyhjän tallin aikaan sellaisia rajoituksia ei ole. 

Toivottavasti kevään edetessä tautitilanne hellittäisi ja rokotusten myötä vastuullinen matkustaminen mahdollistuisi. Pahoin kuitenkin pelkään, että suomalaisilla pahimmat viikot ovat vasta edessä ja elämme rajoitusten kanssa vielä pitkään. Päättäjät pohtii ja pesee käsiään, onneksi ei ole sotatila.

Tiedä vaikka harjoittelu poikisi edes jonkin pituisen kesätyöpätkän, olisi ainakin erilainen kesä.

Nyt on kuitenkin maaliskuu ylittänyt puolivälinsä, mennään hyvää kyytiä kohti kevätpäivän tasausta ja valoisampia aikoja.

Hyvää viikonloppua!

Joko nyt kääntyy kevääksi?

Kuluneen viikon ja viikonlopun aikana uskoni kevään saapumiseen suunnilleen totutussa aikataulussa on vahvistunut. Tunnustan, että monena aamuna mulkoilin synkkänä lämpömittariin ja aloitin päiväni pakkasia manaten. Aurinko kyllä paistoi siniseltä taivaalta useampana päivänä, ne olivat niitä kireän pakkasen päiviä.

Heti kun pakkaset lauhtuivat, linnut lisäsivät kierroksia ja äänenvoimakkuutta. Räystäät valuvat nyt ihan norona ja viimeiset lumet rysähtelevät katolta. Hanki vajuu ihan silmin nähden ja illat ovat yhä pidempään valoisia. Alkaa vaikuttaa ihan keväältä.

Lumen keskellä pientä piristystä ovat tuoneet vimmatusti kukkivat narsissit. Olen ripotellut niitä useampaan paikkaan, ensimmäiset tervehtivät sisääntulijaa eteisessä. Viileässä eteisessä ne eivät rehahda liian nopeasti ylikukkineiksi vaan jaksavat ilahduttaa pitempään.

Meneehän tässä vielä useampi viikko ennen kuin narsisseja kannattaa alkaa kukkapenkeistä haeskelemaan, joten ilo irti näistä ensimmäisistä.

Herttaisia hyasintteja jaksan katsella joulun lisäksi muulloinkin ja ilahduinkin  kovasti kun sain pienet lohenväriset tinttiäiset viime viikonlopun tuliaisena, hempeän keltaisia tulee pääsiäisen alla ainakin Lidliin. Muistin, että viime syksynä jemmasin muutaman varta vasten hankkimani keväthyasintin sipulin etuportaan eduspenkkiin, toivottavasti viihtyvät ja ilahduttavat kukinnallaan -sitten joskus. Joulukukkienkin sipulit säästän ja jemmaan kukkapenkkiin. Kyllä niistä joku aina nousee uudelleen, mutta aina yhtä hassun harittavina ja harvakukkaisina versioina. 

Tänään alkoi kuukalenterin mukaan otolliset kylvöpäivät ja sain ripotella multaa ja siemeniä pitkästä aikaa. En tiedä onko kuun vaiheilla loppuviimeksi minkään sortin merkitystä siementen itämiselle eikä oikeastaan kiinnostakaan. Kylvän kasvavalla kuulla koska voin niin tehdä.

Tänään multiin pääsi kaksi eri sorttia basilikaa, salvia ja isosamettikukka. Tomaateista eka setti on suurin toivein kylvetty ja yksi isohko kennosto kesäpäivänhattua ja juudaksen hopeakolikoita (kesäkuuruohoa). Alkuviikosta postin pitäisi tuoda vielä pari sorttia tomaatinsiemeniä erään harrastajan kokoelmista. 

Tomaattien kanssa pysyin lujana ja laitoin vain kaksi siementä per lajike. 

Perikuntaa jaksaa naurattaa jokakeväinen puuhasteluni siemenpussukoiden ja kylvöhommien kanssa. Olen kuulema kuin Roope Ankka lajitellessani siemenarkistoani ja pelatessani niillä pasianssia yrittäessäni muodostaa järkevää kylvöaikataulua. Saan myös kuunnella aika väsähtänyttä huumoria 'mamman epäilyttävistä kasvivaloista' ja ulkomailta tilatuista 'hyötykasvien' siemenistä.

Kun naperot muuttivat kumpainenkin omiin koteihinsa, hyödynsin oitis huoneet omiin tarkoituksiini. Nyt minulla on runsain mitoin tilaa levitellä taimipurkkeja. Viikonloppuisin saavat tänne tullessaan hyväksyä huoneidensa uudet asukkaat.

Kaikesta lempeästä naureskelusta ja silmien pyörittelystä huolimatta auttavat tarvittessa nostamaan kylvökennostoja uunin pankolle tai tulevat imurin kanssa hätiin jos multaa tupsahtaa väärään paikkaan. Kiltisti nuorempikin väistelee huoneeseensa ilmestyneitä taimipurkkeja ja sytyttää kasvilamput aamuisin.

Munakoisonuorisoa

Chiliteinit

Talvilomaviikko oli onneksi muutakin kuin rästijuttujen purkamista ja luentotallenteiden kuuntelua.

Aloitin Seitsemän sisarta -kirjasarjan lukemisen jo vähän aikaa sitten. Ensimmäinen osa roikkui milloin yöpöydälläni, milloin missäkin ja eteni hitaasti, vain muutama sivu kerrallaan.

Lomaviikon työlistaan merkkasin myös lue hömppää -tehtävän ja tartuin paksuun pokkariin yhä useammin. Sitten se mokoma kirja vei mukanaan ja huomasin lukeneeni jo toisenkin osan. Eikähän se edes ole mitään aivotonta hömppää vaan ihan kunnon tarina jossa kulkee ainakin kolme rinnakkaistarinaa. 

Huomasin googlettavani milloin Rion Kristuspatsaasta, milloin Ibsenin tuotannosta ja välillä kuuntelin youtubesta Griegin Aamutunnelmia ja Solveigin laulua. Välillä kurkkasin karttasovelluksesta tapahtumapaikkoja ja tutkin satelliittikuvia.

Tänään aloitin kolmannen osan ja poden jo pientä eroahdistusta koska en voi enää uppoutua tarinaan niin usein kuin tahtoisin nyt kun talvilomaviikko alkaa olla lopuillaan.

Pitääkin tutkia päivitetty versio lukujärjestyksestä, sillä vallitsevan tilanteen takia lukujärjestys muuntuu ameeban lailla. Valitettavasti lähes poikkeuksetta kaikki lähiluennoiksi merkatut muuttuvat jossain vaiheessa hybridin kautta etäluennoiksi. 

Kyllähän sitä sujuvasti kuuntelee etäluentojakin, mutta huomiota hajottaa kyllä tehokkaasti kaikki kotiympäristön tekijät, koirat ja kissat etunenässä. Lisäksi kynnys spontaanille kommunikaatiolle luennoitsevan henkilön kanssa on huisan paljon korkeampi etänä.

Alkava viikko on kalenterin mukaan lähiviikko, saas nähdä minkä verran siitä tällä kertaa lähiopetuksena toteutuu. Kaikkein mukavinta on aina nähdä opiskelukavereita ihan nokakkain. Vaikka meillä on varsin vilkas whatsapp-ryhmä, ei se tietenkään korvaa livekontakteja. Meidät on jaettu pienryhmiin ja jos tapaamme samassa luokkatilassa, meitä on paikalla opettajan lisäksi vain muutama.

Näillä meidän selkosilla se penteleen virus on nyt pysynyt hyvin kurissa, ollaan kuulema perustasolla tartuntojen suhteen. Tämä tarkoittaa ihan ykköstartuntoja viikossa. Mutta kuten on nähty, eihän sitä tarvita kuin hitunen huonoa tuuria (ja pari vastuutonta tyyppiä) kun tilanne on kokonaan toinen.

Tästäkin syystä olen ihan hirmuisen iloinen, että omat perilliset ovat samasta muotista itseni kanssa ja heille riittää aktiviteeteiksi kotona hengailu ja pienet piirit. 

Mukavaa maaliskuista viikkoa, missä lienetkin. Pysytään pienissä porukoissa ja terveinä, joohan!

Valoa ja varjoa

Kevään valo on erityinen. Se heittää hienoja kontrasteja häikäisevään kirkkauteen, syvää sinista ja silmistä vettä valuttavaa puhdasta valkeutta. Ei ihme, että migreenistä kärsiville kevään julman kirkas valo tarkoittaa hyvin kurjaa aikaa jatkuvien viiltävien kipukohtausten takia.

Täällä maalla lumi on lähes koko talven ajan puhtaan valkoista ja tuoksuvaa. Kyllä, puhdas lumi todellakin tuoksuu.  Maaseudun hiljaisuudessa on mahdollista jopa kuulla lumisateen kohina.

Kohta lumi muuttuu roskaisemmaksi ja jotenkin punertavammaksi ennen kuin sulaminen todella alkaa. Hauskasti näytti rusakko tulleen toisiin aatoksiin ja kurvanneen pikakäännöksellä toiseen suuntaan. Ehkäpä  köynnössäleikön varjot ovat olleet kuutamoyössä vielä dramaattisempi näky. 

Jänisten ja rusakoiden jälkiä on kaikkialla. Niillä on ihan selkeät reitit joita käyttävät, tämä on yksi itäsuunnan reiteistä.

Koirat juoksentelevat hangella jäljittämässä yöllisiä kulkijoita, kova on touhu ja kuonojen tuhina kun nämä oman elämänsä Sherlockit ottavat vainua. Muikkeli ilahtuu silmin nähden hangelle ripotelluista papanoista.

Valoisaa viikon jatkoa, missä kuljetkin!

Hiihtolomaviikon hommeleita

Oikein ihastuttavaa, aurinkoista ja hyvää naistenpäivää !

Viikonlopun lumipyryt ovat toistaiseksi muisto vain, lumet on luotu jälleen kerran pois kulkuväyliltä ja hangen pinta rusakon papanoita lukuun ottamatta puhtaan valkoinen. Kieltämättä lauantain myrsky oli hurja ja huokaisin erittäin syvään kun sain perheeni tien päältä turvallisesti kotiin. Näkyvyyttä oli ollut hetkittäin maksimissaan pari metriä. Sumuvalotkin olivat muurautuneet umpeen niin, että niitä oli pitänyt putsata matkan varrella useampaan kertaan. Turha varmaan mainita, sähköiset varoitusjärjestelmät olivat huutaneet punaista hälytysvaloa koko pitkän matkan Espoon rannoilta Torpan mäelle saakka.

Jopa renkaitten kotelot (whatever) olivat pakkautuneet niin täyteen lunta, että niitä piti vielä eilen sulatella kuumalla vedellä ennen kuin kaikki toimi normaalisti.

Lumisen tien kulkijat toivat kohtuullisen setin kevätkukkijoita naistenpäivän ennakkona:

Hiihtolomaviikkoni alkoi huokailuttavan pitkän työlistan laatimisella. Sitten olikin jo välitunnin paikka ja koulin chilit omiin isompiin poteroihinsa. Minulla on tänä vuonna kolmea lajiketta joista Hot Lemon on uusin suosikkini. Vanha luottochilini, punainen 'jokinmikälie' ei enää jaksanut itää eikä taimettua. Vaihtelu virkistää ja nyt kokeiluun pääsivät Espelette ja Sarit Gat -nimiset lajikkeet.

Yhdeksi itämisen ja taimettumisen jarruksi veikkaan sen, että Elmo on mullan hajusta päätellen käynyt kusaisemassa  kylvoastioihin silloin kun ne ovat olleet pesuhuoneen lattialla ilman suojaavaa kantta. Happosade on pahasta, MOT. 

Munakoisokin paistattelee kasvilampun alla koulittuna, kaikki kahdeksan.

Chilinuoriso

Tulevien kylvöjen koulintoja varten minun piti ehdottomasti päästä aittaan hakemaan sinne varastoimani taimiruukut. En ihan oikeasti ymmärrä, mikä älynväläys oli ne sinne jemmata. Ihan kuin en tietäisi millainen umpihanki aitan eteen maaliskuuhun mennessä rakentuu.

Lyhytkin matka on uuvuttavan pitkä jos sen joutuu tarpomaan napaansa myöten lumessa. 

Aitan ovelle pääsin, laskettelemalla etuoven kinoksen harjalta pulkalla alas. 

Pakkasin tarvittavat ruukut ja alustat ikealaiseen kuljetusvälineeseen ja lähdin paluumatkalle. Tällä kertaa suunta oli aitanmyötäisesti ajotielle päin. Istuin jälleen pulkassa ja pitelin kiinni Iso-J:n minulle viskaamasta köydestä. Kyllä hätä keinot keksii ja pienin pannaan vaikka pulkan painoksi. Homma tuli kuitenkin hoidetuksi ja nyt olen valmiina tomaatin kylvöihin ja koulimisiin.

Olen pyhästi vannonut, että laitan vain kaksi siementä per lajike itämään - ja silti purkkeja on luvassa paljon. Minulle nimittäin on mahdotonta tyytyä vain yhteen lajikkeeseen. Entäs jos tuleekin joku tauti ja tuhoaa ne taimet jotka olen saanut pidettyä hengissä kasvihuoneeseen saakka? Pitää olla reserviä.

Kevään odotetuimmat pisarat

Ulkona olisi muutenkin tosi kiva nautiskella kevättalven hangista, mutta tänään napakka pakkanen ja pistävän kirpeä tuuli ajoivat vellihoususpanielit ja lämpöä rakastavan (laiskan) emäntänsä äkkiä takaisin tuvan lämpöön. Työlistalla on yhden luentosarjan kuuntelun aloittaminen ja paljon sitä sun tätä, mutta pakko hoitaa -luokiteltuja opiskeluhommia. 

Välillä on pakko nousta jaloittelemaan ja yhdellä sellaisella tauolla huomasin ilokseni kahden viime vuotisen amarylliksen sipulin puskeneen tomerat kukkanuput. Eipäs olekaan amaryllissesonki vielä ohi. 

Hiihtolomaviikolla ei siis tänä(kään) vuonna matkusteta lähiseutuja pidemmälle. 

Toivottavasti tämä vallitseva tilanne nyrjähtää takaisin normaalimmalle tasolle mahdollisimman pian ja tänään voimaan tulleita tiukempia rajoituksia päästään purkamaan kevään edetessä. On tosin hieman epäselvää mitkä rajoitukset meitä koskevat. Uutisointi on enemmän kuin epäselvää.

Selvää on kuitenkin se, että kevät etenee ja kohti lämpimämpiä aikoja mennään. Voi hyvin ja pysy terveenä, missä lienetkin !