Heipat helmikuulle ja villaa ylle

Helmikuu pääsi päätökseensä ja islantilaisneulekin putosi puikoilta juuri sopivasti.

Tammikuun puolivälin jälkeen minä urakkani aloitin ja reilun kuukauden tikuttamisen jälkeen tuli valmista. Tahti ei siis ollut millään tavoin mitattuna huippusuoritus, pidin ihan surutta muutaman päivän taukoja ja pakkotauot siihen päälle.

Mielenkiinto tekemiseen säilyi koko ajan eikä työ tuntunut pakkopullalta missään vaiheessa.

Hetkittäin kyllä korpesi ja huolella, purkaminen on aina tympeää hommaa. Milloinkas ja kenelle omien virheiden korjaaminen hupia olisi?

Ohje on aivan idioottivarma ja islantilaisneuleen värkkää, vaikka ei olisi taustalla aiempia mainetekoja kylän tuottoisimpana neulojana. Suurinta päänvaivaa tuotti värien ja koon valinta.
Kumpikin pähkäily tuotti mieluisan lopputuloksen, sävyt sopivat mielestäni kauniisti ja kokokin on ihan passeli, tuli käyttöpaita. Välillä jo pelkäsin, että tulee ns. tavoitepaita.

Tavoitevaatteita minulla on kaapissa jo ihan riittämiin.

Kieltämättä on ollut hienoisia vieroitusoireita ja lankakopassa odottaakin jo soma keko Lettlopia. Perusvärit on jo selvillä (valkoista ja vaaleita sävyjä), tehosteväri puuttuu vielä. Yhtenä vaihtoehtona minulla on olemassa kanervanpunainen, mutta mietin vielä.
Mimosankeltainen houkuttaa ihan valtavasti.

Kaikenkaikkiaan, olipa oikein ihanan terapeuttinen käsityö. Hyvä mieli jäi. Erityisesti haluan kiittää Maijua joka omalla Riddari -postauksellaan nostatti neulomisvimman.

Riddari

Helmikuussa päättyi myös talvinen pysähtyneisyys.

Tirpat aloittivat luritustensa harjoittelun ja aurinkoon palasi vähitellen lämmitystehot. Hanget vajuivat niin, että suhina kuului. On meillä silti pihalla vielä ihan reilusti metrisiä (ja ylikin) penkkoja.

Nyt vaihteeksi tuulee ja tuiskuttaa, varsin ravakka tuuli onkin.

Taimikasvatus etenee, toistaiseksi. Tomaatit itivät heti, kun älysin parkkeerata kylvökseni pesuhuoneen lattialle. Siinä on sopivasti valoa ikkunasta ja lattialämmitys. Ensin näkyi pienet silmukat, niskalenkit ihan kirjaimellisesti. Nyt ne jo tököttävät enemmän ja vähemmän honteloina muutaman sentin korkuisina. Ihan kaikki lajikkeet itivät. Eloa näkyy myös onnenapilassa.

Vuoroaan odottamassa on kaksi postintuomaa pussukkaa narsissivuokkoa. 

Hyvää itämistä toivon myös hautomakoneeseen. Latasin sinne testierän Orpingtonin munia. Kun kone oli käynnistetty ja munat lastattu kyytiin, heitti valkoinen Kokki -kukko henkensä. Ihan yllättäen ja todellakin pyytämättä. Se oli oikein hyvä, nuori kukko, komeakin. Toivottavasti Kokin perintö ja perimä elää näissä munissa. Uusi kukko on jo varattu, joudun seuraavalla Tampereen reissulla kurvaamaan ylimääräisen lenkin Köyliöön. Sieltä meille tulee musta kukko.

Alkavalle maaliskuulle ajoittuu kaikenlaista. Tipuodotusten ja tomaatinkasvatuksen lisäksi elämään tuovat jännitystä mm.  kevään yo-kirjoitukset ja jatko-opintojen miettiminen ja niihin haku.

Niistä sitten tuonnenpana, muikeaa maaliskuuta !

Purkaen ja kerien

Islantilaisneule edistyi aluksi niin hyvää vauhtia, että nyt otankin takapakkia. Ei taida tämän talven pakkaset riittää siihen, että tämä pääsisi käyttöön. Noh, syksyn tullen sitten.

Olin jo ihan loppusuoralla eli kolmea viimeistä kaarrokeriviä neulomassa, kun huomasin virheen. Olin käyttänyt sinistä semmoisessa paikassa jossa pitikin ottaa pitkästä aikaa käyttöön pääväri. Eihän se iso virhe ollut ja Riddarin väreihin perehtymättömille se olisi mennyt läpi kuin vettä vaan.

Mutta minuahan se virhe eli tietoisuus ohjeesta poikkeavasta värityksestä olisi korvennut niin paljon, että aina olisi vtuttanut paitaa katsoessa. Niinpä vietin muutaman nöyrän tovin purkamalla viitisen kierrosta.  Nyt aloitan loppusuoran uudelleen, ai että.

Jännä juttu, nämä islantilaisneuleet ovat olleet täällä meidän selkosilla tänä vuonna melkein käsittämättömän suosittuja. Useammassakin mediassa on jo kerrottu kuinka Kontiolahtelaisen koulun opettajainhuoneessa on ollut varsinainen islantilaisbuumi, siellä on yli 40 paitaa neulottu talven aikana, joku hurja oli tehnyt 7 paitaa, nopeimmillaan viikonlopun aikana oli paita valmistunut.

Enää en ihmettele, kuinka kirjastossa oli yli 10 varausta Islantilaisia neuleita -kirjalle. En jaksanut odottaa, tilasin oman kirjan jonka uusintapainos ilmestyi tammikuussa.

Nämä ovat todellakin matalan kynnyksen neuleita, helppoja ja aika nopeita. Paitsi jos joutuu purkamaan. Minua ilahduttaa suuresti se, että rivit menevät kuvioiden kanssa niin kauniisti tasan, kavennukset tehdään samalla kerroksella aina kuvioiden välissä.

Sain oman läppärini takaisin ja nyt on hyvä. Paitsi, se on ilmeisesti tämä Safari -selain joka ei halua tehdä yhteistyötä Bloggerin kanssa ja nämä minun kirjautumisongelmani johtuvat siitä. Sillä kamalalla android -tabletilla onnistuu kommentointi ihan kivuttomasti omaan ja vieraisiin blogeihin.

Jossain vaiheessa kone lähtee näytön vaihtoon, koskapa kone muuten on ihan todella hyvä peli. Etenkin minun nykyiseen käyttööni vallankin riittävä.

Sitten katsaus päättyneen viikon säihin.
Eipä ole pitkäveteistä ollut, on menty plussakeleistä -20° pakkasiin, aurinkoa, sumua, räntää, lunta, myrskyä.

Myrsky-yön jälkeen tallin tarhatielle oli tuiskunnut tuommoinen paikoin yli 70 cm korkea dyyni. Onneksi oli pikkuinen sola, jossa oli lunta vain reilut 10 cm ja siitä päästin minäkin kulkemaan.

Lunta on riittänyt kolattavaksi, lapioitavaksi ja aurattavaksi. Kinokset ovat kieltämättä aika massiiviset ja ilmassa on jo hiven ärtymystä aina kun ikkunasta näkyy lumisadetta. Ei meillä vielä koskaan ole juhannuksena lunta enää ollut, ei olisi väliksi nytkään.

Linnut ovat jo aloittaneet kevätkonserttiensa harjoitukset, aika pitkiä liturgioita jo vetäisevät. Mustarastasta ei ole vielä näkynyt eikä kuulunut, se on minulle kevään äänimerkki.

Sitten loppukevennykseen.
Siemenkylvöt on aloitettu ja chilit selvisivät hengissä koulimiseen saakka. Lauantaina siirsin kuusi ruippanaa omiin poteroihinsa ja nyt sitä kovasti toivotaan tuuheutta ja tanakkaa vartta ihan jokaiseen.

Suippopaprikasta rapsin muutamia siemeniä multaan, jos joku itää ja selviää hengissä, hyvä. Jos ei, se ei totisesti ole mitenkään uusi juttu.

Itseänikin nauratti lauantainen kylvöoperaatio. Kovin kovin kunniahimoisena täyttelin taimetuskennoja kylvömullalla, kastelin huolella ja suurin toivein asettelin tomaatinsiemeniä multiin.  Niille kun ei kovin hyvää ennustetta tohdi povata, vahvuuteni ei todellakaan ole taimikasvatuksessa. Nyt kylvölaatikko tönöttää uuninpankolla, on kansi ja kaikki etteivät kissanpenteleet ole heti hämmentämässä systeemejä ihan sekaisin.

Jemmasin multiin myös onnenapilan sipuleita, olisivatpa onnekkaita ja lähtisivät kasvuun.
Voisihan tämä vuosi olla poikkeusvuosi epäonnisten kylvökokeilujeni jatkumossa. Olenhan minä tänä vuonna suhteellisen onnistuneesti kutonut villapaitaa ja opetellut leipomaan pullaa. Miksipä ei voisi taimikasvatuskin joskus onnistua?

Jos joku olisi kiinnostunut tomaatinsiemenistä, täällä olisi vapaana sen seitsemää sorttia. Tilasin Tomatoedenistä siemeniä, ne tulivat tuplana. Mielelläni pistäisin ylimääräiset käyttöön. Laita kommenttia jos kiinnostuit, lajikkeet ovat;

Chilo della Garfagnana (näitä on ihan tosi monta pussia)
Specled Roman
Opalka
Belmonte
Polish Giant
Sprint timer

lisäksi Naranja -lajikkeen siemeniä on vähäsen.

Kevään kunniaksi laitan myös hautomakoneen töhisemään, kyytiin lähtee ensimmäiseksi Orpingtonin munia. Tipukasvatuksessa olen toistaiseksi ollut vähän taitavampi kuin siemenkylvöissä. Jänniä aikoja luvassa.

Kanamarssia uuteen viikkoon!

Kärsivällisyys, enimmäkseen kärsimystä

Varsinainen piinaviikko on vasta pääsiäisen aikaan, mutta kyllä tässä taivasosuutta ihn ansiokkaasti varmistelen. Kävi nimittäin niin, että rakas Macbookini otti hivenen osumaa ja näyttöön tuli jokunen turha särisevä viiva. Oikeastaan aika monta.

Iso-J nappasi laitteen mukaansa ja kysyi merkkihuollosta kustannusarvion. Minä jäin siten ilman laitetta. Hetihän se tarve puhelinta isommalle koneelle iski. Onneksi Perikunnalla on kummallakin Applen läppärit. Näin päiväsaikaan koneet ovat kuitenkin heillä mukanaan ja iltaisinkin lainauslupa heruu sangen nihkeästi.
Niinpä kipaisin Äitikullalta lainaksi hänelle taannoin hommatun tabletin.

Yhtään en enää ihmettele miksi vekotin on jäänyt hänellä varsin vähälle käytölle.

Harvoin jos koskaan olen näin tympeää laitetta käyttänyt!
Mikään ei toimi totutusti eikä varsinkaan niinkuin Applen laitteessa.

Kärsivällisyys ei koskaan ole ollut vahvin lajini ja tämä koetteleva aikajakso vain vahvistaa näkemystäni. On suoraan sanottuna silkkaa piinaa opetella taas uusi käyttöjärjestelmä, tajuta Androidin toimintaa ja etenkin tottua tämän vehkeen hitauteen ja kömpelyyteen. Vannoutuneet Androidin käyttäjät varmasti tykkäävät, minulle sopii paljon paremmin Applen idioottihelppo käyttäjäkokemus.

Kuviakin minun piti tähän laittaa, koska kamera on ihan tosi hyvä. Mutta se ei ainakaan kymmenellä ensimmäisellä yrityksellä onnistunut.

Huoh, ehkä minä vielä joskus tajuan miten tämä vehje toimii. Sitä ennen on syytä vähän selitellä Äitikullalle, ettei hän suinkaan ole liian vanha oppimaan uusia asioita, ei ole helppoa meillä nuoremmillakaan.

Oho ja hups, ainakin suoraan kuvaamalla saan kuvia.
Neule alkaa olla loppusuoralla ja minulle jo heräsi ankarat vieroitusoireet. Onneksi Iso-J oli Kauhavalla ja älysi heilahtaa Lankavan ovesta tuliaisostoksille. Onhan tässä vielä muutama pitkä kevättalvinen viikko ennenkuin piha on tonkimiskunnossa. Ne viikot voin mieluusti viettää neulomalla toisen islantilaisen.

Kärsivällisyys ei siis ole kuulunut hyveisiini. Voisi ehkä kuvitella, että Android ja kolmen värin kirjoneule kuuluisivat samaan sarjaan. Yllättäen neulominen on osoittautunut oikein mainioksi tarkkaavaisuusharjoitukseksi. Ärsyttävää se on vain silloin, kun kuvio ei menekään tasan ja joudun a) paikallistamaan virheen, b)  purkamaan virheeseen saakka jotta sen saa korjattua.

Minulle neulominen onkin oikein mainiota lääkkeetöntä terapiaa ja keskittymisarjoitusta. Vielä toistaiseksi Perikunta ei ole osoittanut mielenkiintoa saada omaa islantilaisneuletta joten minä teen niitä sitten varastoon. Eiköhän aika tavaran kaupitse.

Neuloessa on aikaa ajatella kaikenlaista, niinpä ajatus karkasi kanoista tipuihin. Ja nyt kerään muutaman päivän Orppirouvien munauksia, tyrkkään ne hautomakoneeseen ja teen testihaudonnan. Mikäli nuori kukko osaa muutakin kuin mölytä, koneessa piipittää kuukauden pääästä orppitipuja. Ne voin myydä jos kysyntää ilmenee.
Tämmöistä tänne, mukavaa viikon jatkoa !

Kauheat karistajaiset

Sunnuntaiaamuna heräsin aivan kamalaan tuulen mylvintään. Meidän makkari on talon yläkerrassa, eteläpäädyssä joten tuuli ulvoi etelän, lounaan suunnalta ja osui suoraan torpan nurkkapieleen.

Ottoponikin kummasteli keliä ja mietti tovin astuako tuuleen ollenkaan, ihan selväsi sitä houkutti oman karsinan pehmeä purupatja myrskytuulta enemmän. Ponit päätyivät kuitenkin ulos aamuheinilleen. Jotka nekin lentelivät ympäri tarhaa. Onneksi ponit eivät lennelleet.

Myöhemmin koirapoikain aamu-ulkoilun aikaan pihan näkymä oli kuvien kaltainen. Varsinaiset kevätkaristajaiset!

Salava on ihana puu, mutta kyllä se on varsinainen roskaajakin. Paksuja lehtiä saa haravoida keväisin ja syksyisin kyllästymiseen saakka ja sitten on nämä kuivat oksat joita kyllä riittää.

Niin ja meillä on yhteensä kymmenen salavaa...

Tälle päivälle on luvassa lumisateita, joten enimmät roskat ainakin pihateiltä on pakko kerätä talteen ennen sateita ja lumiauran tuloa. Josta voikin päätellä, että Iso-J lähtee reissuun. Se on kyllä muuttumaton vakio. Onneksi sentään katoilta alas rojahtaneet lumet on siivottu.

Näitä karistajaisia kuuluu kevääseen ja sikäli se on ilmiö, jota tervehdin ilolla.

Ihme muuten, että sähköt pysyivät räpsymättä ja katkoksitta koko tuulisen päivän.

Uteliaisuuttani kokeilin miten avokadon siemen lilluu vesilasissa. Liki kaksi viikkoa siihen meni, että ensimmäinen juurentynkä työntyi esiin. Katsotaan nyt, miten se tuosta kehittyy ja jossain vaiheessa varmaan pukkaan koko hässäkän multiin. Pitääköhän siemen peittää kokonaan vai osittain?

Näillä lähdetään uuteen viikkoon, mukavaa viikkoa sinulle !

Milleniaalit juhlimassa

Penkkariajelulla 14.2.2019

Onpas meillä ollut mukava viikko ! Kaikesta kiireestä ja aikatauluttamisesta selvittiin ja  loppuviikko huipentui juhlahumuun.

Ensin oli penkkaririeha ystävänpäivänä. Perikunnan vanhempi oli merirosvoneito ja nautti päivästään täysillä. Torin laidalla seistessäni yritin muistella omia penkkariajeluitani, turhaan. Ihan on aukko muistissa. Kyllä me toria kierrettiin kuorma-autoilla ja karkkia viskottiin, siinäpä ne muistot. Taisin painua iltajuhlien asemasta Helsingin junaan.

No, nämä milleniumnaperot iloitsivat päivästään täysillä. Bongasin autojen lavoilta ainakin Kimit Räikkösen ja Jong-Unin, Pahattaren, banaaneja, Marshmellow'n, Lumikuningattaren, pari Pikku-Myytä ja monta muuta. Mielestäni yksi parhaista lakanoista oli Norssin nykäshenkinen 'Ehkä opin, ehkä en'.  Kuorma-autoletka oli pitkä, 18 autoa täynnä elämäniloa ja riemua.

Illalla kaupungin abit kokoontuivat vielä virallisille penkkarijatkoilleen paikalliseen nuorisoravintolaan. Oma abina tuli kotiin hyvissä ajoin ja olisi puhaltanut nollat, fiksu kun on.

Kolmesta hankitusta heittokarkkikilosta kotiintuomiseksi jäi vielä muutama  maistiainen.

Perjantaiaamuna herätys kalkatti jo 04.40 ja viiden aikaan oltiin jo matkalla vanhojen päivän

juhlakampaukseen. Meillä kun naperot ovat vm-00 ja -01, nämä juhlat tulevat aina peräjälkeen.

Aamuyhdeksän jälkeen pakkasimme vaahtokarkkia muistuttava söpöttären autoon helmoineen ja hörsöineen, päivä prinsessana saattoi alkaa.

Illalla kaupungin Areenalla oli kaikkien lukioiden yhteiset tanssiaiset ja meillä vanhemmillakin oli mahdollisuus nähdä pukuloisto kaikessa upeudessaan. Saihan siinä muutaman liikutuksen kyyneleen nieleskellä, niin ihania ilmestyksiä nuoret olivat. Tanssit oli harjoiteltu niin hyvin, että jäi mahdollisuus vähän irroitellakin ja ennenkaikkea, pitää hauskaa. Lopputanssina oli vanha kunnon jailhouse rock ja siinä helmat hulmusivat ja hymyt loistivat kauas katsomoon.

Oma napero osallistui vielä illalla 'Kimmelin dinnerille' ja hain väsyneen, mutta ikionnellisen prinsessan kotiin myöhään illalla. Hyvin se jaksoi vetää, kantapäät ja alushameen helmat olivat veressä, pitkä päivä ja monet tanssitut tunnit olivat kuulema halpa hinta ihanasta päivästä.

Kyllähän se on nykyisin aikamoista kilpavarustelua, etenkin tyttöjen kesken. Meillä yritettiin pitää jalat maassa ja ihan kaikkiin hörsötyksiin (suihkurusketus, studiokuvaukset yms) ei ryhdytty ensinkään. Perikunnan vanhempi loihti kauniin ja kestävän juhlameikin ja kampauksen teki kampaajaksi opiskeleva koulukaveri alakouluajoilta.

Omista 'vanhoista' on muistona mustavalkea valokuva jossa kaksi 17-vuotiasta nuorta naista poseeraa ihmeen mörkkinä, ei tainnut napata prinsessatouhu meitä entisiä nuoria silloinkaan.

---

Kumpaakin juhlapäivää vietettiin varsin keväisessä säässä. Reilusti plussalla ja mikäli Sipin päivän vanhan kansan ennusmerkkejä on uskominen, luvassa on aikainen ja lämmin kevät.
Semmoinen sopii oikein hyvin.

Tästä on on hyvä jatkaa helmikuuta ja keväisiä viikkoja!

Kevään kaipuu

Karjalainen hanami

Toveri Tita Unelmia ruusuista -blogista  tyrkkäsi minullekin haasteen, johon tartun mielelläni.
Tämän Kevään kaipuu -haasteen on alun perin laittanut liikkeelle Tiiu,  Puutarhaunelmia -blogista.
Haasteen ideana on itse kunkin kaivella esiin parhaat/rakkaimmat/tärkeimmät keväiset kuvansa ja vähän valaa uskoa kevään kaipuuseen, kyllä se tulee !

Kyllähän tässä on nyt minun mittapuullani mitaten saatu jo ihan riittävästi nauttia häshtäg talven ihmemaasta ja #winterwonderlandista ja mitä näitä loppuunkulutettuja talvisanoja nyt onkaan.

Tässä vaiheessa vuotta meikämaniska toteaa, että lumentulo riittää jo, tulkoon kevät. Vaan eihän se Luonto-Äiti minua kuuntele, nytkin pyryttää ihan turhan sakeasti.

Tässä joitakin kuvia tapahtumista jotka merkitsevät minulle kevään saapumista. Kuvat eivät ole minkään valtakunnan järjestyksessä.

Kanalan asukkien ensimmäiset ulkoilut ovat paras mahdollinen kevätmarssi ! Se riemu ja ylpeys jolla isäntäkukko johdattaa paksut rouvansa ulos pitkän talven jälkeen on mainiota seurattavaa.

Ensimmäiset omenankukat ja ihan kaikki nuput 
Päivittäin käppäilen pihalla ja kiertelen kartoittamassa nupputilanteita ja nuuhkimassa kevään tuoksuja. Mustaherukalla on muuten vahva tuoksu heti lumien sulettua.

Seniorikansalaisen kevätpuuhat
Varma kevään merkki minulle on 'mummo maisemassa'. Silloin on asiat hyvin, kun jostain kantilta näkyy mummo pyllöttämässä haransa kanssa.

Penkki kuin koru, kaunis ja kova

Silmusta lehdeksi

Lehtikuusen kevätkukka

Väriä elämään !

Karvoihin katsomatta

Kohta kukkii

Keltainen on kevään väri

Hevoset vihreälle, vihdoin !
Kevätiltaisin on ihanaa käppäillä hevosen kanssa pihalla. Totuttelemme joka kevät vihreälle hitaasti ja vähän kerrallaan. Vihreä on vahva eväs hevoselle ja pitkän kuivaheinäkauden jälkeen maltti on valttia. Se tyytyväinen tuhina ja mussutus mitä hevonen pitää päästessään haukkaamaan tuoretta on yksi maailman rauhoittavimmista äänistä.

Kasvihuone herää henkiin
Multakuormien kuskaaminen kasvarille on yksi konkreettisimmista keväthommista. Itse en ole vielä kunnostautunut taimikasvattajana, mutta lapsellinen usko omiin kykyihin on joka kevät korkeimmillaan.

Kevätralli 
Jo perineeksi on muodostunut kevätpyrähdys Toveri Titan luo ja Särkän Taimitarhalle, kainuun kautta kotiin. Nytkin siellä on viime keväänä varattujen tilaus, toivottavasti talvehtivat hyvin ja saan kauan kaivatut aarteet tänne Karjalan kunnaille. Yleensä kevätralli poikii myös jonkinlaisia maansiirto- ja muokkaustöitä, joten varma kevään merkki on myös istuttamista odottavat purkkipatteristot.

Ilometrejä !

Ja ennenkuin lumipalloheisi näyttää tältä, on monta muutakin kevään ensimmäistä -kuitattu. Ruohonleikkuusesonki alkaa vähän keväästä riippuen kertarysäyksellä tai vähän kerrallaan. Ensimmäinen hento kevätsade on ihana, se sulattaa loputkin lumet, sitoo pölyä ja poksauttaa orastavat nuput auki.

Paljon muitakin kevätjuttuja pulpahtelee mieleen alkaen raparperien mollukoista, onneksi ne kaikki ovat vielä edessä !

Ihanaa kevään odotusta, missä lienetkin !

Itse haastan mukaan kevättä kaihoamaan

Ullan Rannanpihasta
Kivisen Vilman
Kivipellon Sailan

Haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)

- tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera

- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään.

Haasteeseen voi osallistua myös Instagramissa merkkaamalla kuvan/kuvat #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki

Ainahan saa yrittää

Ready, steady...

... Bloom !

Tuo mikälie orkideaporukoihin kuuluva kukka jaksaa uskollisesti kukkia joka helmikuu. Monet vuodet tuo tv-huoneen verhon taakse 'unohdettu' kasvi on jaksanut ilahduttaa näin talven keskellä. Muistaakseni se tapaa kukkia loppukesästä uudelleen. Väri ei varsinaisiin suosikkeihini kuulu, mutta tässä talven valkeudessa kaikki värit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Keskiviikon lumipyryn jälkeen taivas selkeni ja aurinko paistoi jo ihan keväiseltä kantilta. Ero on ihan selkeä noin kuukauden takaisiin paisteisiin verrattuna. Ihan kohta se alkaa myös lämmittää.

Lupaus keväästä antaa luvan ryhtyä aina yhtä yltiöoptimistisiin kylvöpuuhiin. Chillä aloitin kopistelemalla kahdesta hyvästä kyökkichililajikkeesta siemenet multaan. Toiseen astiaan ropsautin keijunmekkoa, ihan pieniä mustia siemeniä. En sen kummemmin peitellyt, vähän vermikuliittia ripsautin pintaan ja virittelin elmukelmut mulloksen suojaksi.

Kovin lupaavalta kylvösten alkutaival ei näyttänyt. Asettelin astiat uuninpankolle, aivan hevosten leipienkuivauslaatikon kylkeen. Jostain syystä joku kissoista oli heti käpälöimässä ja elmukelmu painui komeasti multaan.

Nyt sitten vaan odotellaan ja toivotaan parasta. Optimistisesti nappasin kaupasta pari settiä koulimisruukkuja, meinaan ainakin chilit päästä ruukuttamaan omiin poteroihinsa, ihan oikeesti.

Kyllähän niitä ihmeitä aina joskus tapahtuu.

Muut kylvökset (iso nippu tomaatteja) saavat vielä odottaa ja ainakin jotain samettikukkakylvöjä ulkoistan Äitikullalle. Pitäähän hänellekin olla jotain värkättävää.

Värkkäämisestä puheen ollen, posti toi uunituoreen uusintapainoksen kirjasta Islantilaisia neuleita. Siinä on yhteensä 65 ohjetta, jopa koiralle on nuttu.

Muutama paitamalli puhutteli niin voimallisesti, että jahka saan nykyisen Riddarini puikoilta, alkaa uusien värien sommittelu. 

Toinen hiha on hyvällä alulla ja kohta sen saakin siirtää pyöröpuikoille jolloin homma etenee kuin lumivyöry.

Sitten alkaakin mielenkiintoisin osuus jossa hihat ja runko koplataan yhteen ja neulotaan kaarrokekuvio ja päätellään kaulukseen. Jännää. Ja sata kertaa kivempi neulomistapa verrattuna perinteiseen etukappale, takakappale, hihat, ompele yhteen -tekniikkaan.

Vielä kun joskus oppisin 'magical loop' -tekniikan, jossa yhdelle pitkälle pyöröpuikolle kyhätään kahta hihaa samanaikaisesti.

Tässä ollaankin jännän äärellä. Ensinnäkin jännään kasvaako kahdesta multalaatikosta muuta kuin hometta tai levää.

Toinen jännän paikka on kuvioneuleen kyhääminen ja se, onko paita passeli, nafti vai prinssinakinkuori hk:n blöön päällä.

Kolmas on se, paljonko lunta meinaa vielä tulla.

Täällä on nyt lunta suunnilleen sen verran mitä vuosi sitten maaliskuulla. Ja hädin tuskin ollaan saatu helmikuu käyntiin. Lunta on ennusteltu loppuviikoksi jopa 25-30 cm lisää.

Huoh, tiedänpä mitä teen viikonloppuna.

Nyt iltatalliin ja sitten hihan kimppuun.

Perjantaina kiikutan vanhojentanssiaispuvun ompelijalle lyhennettäväksi, muuten se onkin aivan kuin tanssijan päälle ommeltu, istuu kuin hanska.

Hiiohoi, viikonloppua näkyvissä !

Sanoiko joku 'viikonloppu'?