Suu jo napsaa

Varovasti täällä jo nostan kättä ilmaan, marraskuu käy nimittäin niin vähiin, että kohta voi sanoa kiitti ja kuitti, 11/18 alkaa olla käsitelty. Taputeltu. Hyvästelty. Eikä oikeasti jää ikävä.

Vuodet eivät totisesti ole veljiä keskenään.
Edellisessä versiossa kiittelimme lumista ja kaunista maisemaa. Nyt lunta on reilu sentti ja vaikka Pekka Pouta miten lupailisi, ei lisää ole näkynyt. Tätä kirjoittaessa tuuli ulvoo Torpan nurkissa ja yrittää olla uskottava talven tuoja. Ei onnistu vieläkään.

Tänään vihdoin virittelin pikaversiot talvisuojauksesta tallipihan köynnösruusuille. Kun ei muuta ollut kätösten ulottuvilla, otin klapiverkkoa. Taivuttelin ruusunpiiskat nätisti maata päin ja kuorrutin koko höskän kohtuullisen ilmavaksi katsomallani verkolla. Valoisan tullen kippaan 'ruusupoteron' niskaan kuorman haravoimatta jääneen heiden lehtiä. Sillä saa pärjätä. Kyseessä on nimetön K-raudan kukkapihan kompostivalmis ruusunraato, hankintahintaa oli 2 € per taimi. Ja siitä huolimatta vaalin tätä roimasti kasvanutta ja kiitollisesti kukkinutta raaskua. Eihän hinta ruusua pahenna.

Muutama muukin homma pihalla on vielä tekemättä. Minä niin pelaan upporikasta ja rutiköyhää syyshommien kanssa. Onneksi tänä vuonna syksy oli kanssani yhtä hidas ja ehdin kuin ehdinkin hyppäämään viimeiseen vaunuun.

Parasta tässä on se, että hätäinen lumipeite juoruaa jänesten reitit ja osataan verkottaa oikeat kohteet suosikkireittien varrelta. Ihan sen varaan ei kuitenkaan passaa tuudittautua.

Näillä puheilla melkein hyvästelen marraskuun. Kolmestakymmenestä pitkästä päivästä jo 29 on piirua vaille läpikahlattu. Erityiskiitokset tämä marraskuu saa muutamista aurinkoisita päivistään.
Harvinaista herkkua ja harvoin tarjolla. Kiitos siitä.