torstai 15. marraskuuta 2018

Historialle kiitos!


Minä sanoudun ihan just irti koko googlesta, se on mennyt jotenkin kaappaamaan bloggerin ja pakkonaittanut gmail -sähköpostitilini google+ -yhteisöön. Tässä on käyty raivokkaita uudelleenkirjautumistaisteluita ja tiimellyksessä syntyi näemmä uusikin Hirnakan Torppa -blogi. Siellä on vain yksi postaus ja poistan sen oitis jos saan tämän vanhuksen toimimaan.

Keino jolla pääsin tänne takaisin löytyi läppärini Historia -valikosta. Onneksi olen sangen laiska tyhjentelemään muistia ja roskista ja näin löytyi osoitelinkki tänne originaaliin blogiin.

Että osaa turhauttaa tämä nykymeno, onneksi oli historia turvana :D

---

Torpalla on kaikki niinkuin ennenkin. Vuosi sitten meillä oli lunta, nyt on vihreä ruoho ja kuolleita lehtiä. Pakkasella oltiin viimeksi alkuviikosta jonain iltapäivänä, öisin on lämmintä ja plussaa.

Nelijalkaisista sen verran, että kaikki ovat tallella ja kunnossa. Elmon harharetket päättyivät onnellisesti takaisin tähtimisse -kupin ääreen, Oscar karkaa aina kuin voi, palatakseen omia aikojaan nälän käskemänä itse takaisin. Felix on juurtunut keinutuoliin. Tänään se tosin roiskaisi lämpimän kissanruokaoksennuksen Iso-J:n petipuolelle, puhtaille lakanoille. Se kissa todellakin tekee vaikutuksen.

Peetu on tätänykyä äksy vanha ukko, trimmaus huomenna ja selänhoitohieronta maanantaina.
Lellu on aina iloinen. Sanonta, 'iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn' on toteen näytetty.

Otto on yhtä kultainen kiltti hevonen kuin ennenkin, kärsii selkeästi marraskuun matalapaineista.
Kasper on kamala ja samalla kamalan ihana, nulikka turvasta hännänpäähän. Tänään se sai itkupotkuraivarit kun Ottoa vietiin treeneihin ja hyppi Oton perässä. Seurauksella että etukavio juuttui Oton loimen häntälenkkiin kiinni. Koko paketti saatiin purettua ilman, että kukaan/mikään vahingoittui.

Tällä kertaa ei muuta, koetan saada nämä naurettavat ongelmat ratkottua ihan isseksein. Hälyytin tosin jo Toveri Titan hakkeroimaan avukseni. Apu kelpaa <3 p="">
Ja hei, se on 15/30 tänään !


8 kommenttia:

  1. Tekniikkaongelmat on super ärsyttäviä! Onneksi pääsit takaisin torppaan <3

    VastaaPoista
  2. Onneksi älysin tuon sivuhistorian. Nyt olisi kyllä hakkeritaidot tarpeen. Visuaalisesta ilmeestä puhumattakaan.

    VastaaPoista
  3. No joo, paljastit sitten testipostauksen lähettäjän - nyt vasta luin tämän tuherrettuani kokeilun julkisuuteen :D

    Eiköhän nämä tekniikkaongelmat tästä tokene, toivoisin siis. Ilmottele, jos sulla vielä juonittelee systeemit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hakkerille.
      Vieläkin minun pitää kommentoidessani etsiä kuvista paloposteja ja todistaa etten ole robotti. Mikähän täppä mulla on kuitenkin vielä väärässä ruudussa?

      Poista
    2. Korjasin yhden täpän, joka sallii ohjauksen http: osoiteesta suojattuun https: osoitteeseen. Näyttäisi kommentointikin toimivan nyt oikein.

      Poista
    3. En kehtaa enää sanoa, mutta taidan tarvita huomenissa puhelinkonsultaatiota aiheesta 'kuinka kirjaudun sisään blogiini?'

      Poista
  4. Felix ON toteemieläimeni. Oi Felix Pyhä.
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen Pyhyytensä tähyilee telkkarihuoneen lasipöydällä suunnitellen tiikerin loikkaa jonnekin kliivian ja aralian välimaastoon.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com