Kotona

Kotiin on kiva tulla, olipa reissu pitkä tai lyhyt. Niin myös tällä kertaa, vaikka sekä keho, että mieli elävät vielä tovin espanjalaisittain rennosti.

Yölento ei todellakaan sovi minulle, koska en nuku silmällistäkään. Etenkin kun vieressäni puhkuu roimasti makeaa partavettä päälleen hölvännyt mieshenkilö kertaa kaksi. Pariskunnan jutut olivat äärimmäisen ärsyttäviä ja ehtivät moittia suunnilleen kaikki koneen matkustajat ennenkuin oltiin päästy kiitotien päähän. En nyt lähde avaamaan kärsimyksiäni enempää, mutta hammasta sai purra ja muistella käytöksen kultaisen kirjan oppeja.

Noh, kone oli onneksi etuajassa.

Iso-J:n uusi auto kuitattiin alle Tuusulasta ja haettiin Perikunta kyytiin Espoosta. Siellä oli pakko huilata vähän ennen kotimatkaa. Siskolikka lähti extempore mukaan, sairauslomalla kun voi niinkin tehdä.

Torpalla oltiin hyvissä ajoin ja aloitettiin kotoutuminen. Koirapojilta tuli riehakas vastaanotto ja kissatkin meidät noteerasivat. Kanat ovat kasvaneet ja välillä pitää oikein miettiä kuka on kuka. 

Hommia on riittävästi joten kaikki lomalla tankattu energia on tarpeen. Iso-J vetelee viimeistelijällä istutusjuttuja esiin ja minä olen kitkenyt sateisen kesän satoa eli vesiheinää niin, että yksi hanskapari alkaa olla finaalissa. Tänään siivoan kanalan.

Kuviakin otan, kunhan nyt ensin saan Espooseen unohtuneen kamerani tänne.

Nyt olisi korkea aika laahustaa hommiin. Onneksi pihalla tarkenee tänään shortseissa ja topissa, ihan kesävaatteissa siis.

Viimeiset pionit

Viimeiset kuvat tällä kertaa

Nyt se alkaa olla loma finaalissa. Iltayöstä hankkiudutaan taksilla kentälle ja lento lähtee 02.15. Aamulla pitäisi olla Vantaan asfaltilla 7.40. Ainakaan vielä ei ole tullut tietoa myöhästymisestä.

Viimeiset päivät on käytetty erinäisiin hankintoihin ja muihin puuhasteluihin. Ylimmässä kuvassa on henkisen kotoutumiseni takia tuikitärkeää tuomista. Pesuaineita, voiteita, elintarvikkeita, kahvia ja semmoista. Hevosillekin on Polo mint -renkuloita, harvinaista herkkua.

Mitään järjellistä en nyt enää tässä vaiheessa lomaa keksi, laittelen muutaman kuvan tuohon alle ja jonkun rivin selventämään. Loma on todellakin tehnyt tehtävänsä, olo on rento ja levännyt. Nahka on ruskea ja iho kiittää auringosta ja suolaisesta meri-ilmastosta.

Monena iltana kun ollaan viety roskapussia basuraan, on nuuhkittu ilmaa aivan haltioituneena, jostain tulee ihana tuoksu mutta ei näy kuin vihreää. Perikunnan Nuorempi älysi kuitenkin mistä tuoksu tulee ja nappasi minulle oksan. Pikainen nettitiedustelu toi asiaan selvyyden, yön tuoksuja on Tuoksunuijakukka, cestrum nocturnum eli Dama de noche. Hyvällä tuurilla lähtee pistokkaasta ja semmoinen tuolla odottaa pakkaamista.

Aamun kahvi, jäisenä. Tänä aamuna tepastelin helmat heiluen rantaan ja pysähdyin aamukahville. Olen jo niin espanjalaistunut, että juon mielelläni kahvini con hielo, jäillä. Tilaan siis aivan tavallisen maitokahvin ja sen kaveriksi lasillisen jäitä. Liruttelen kahvit jäiden päälle ja hetken päästä kylmä ja piristävä juoma on valmis. Kätevää ja hyvää.

Juuri kun pääsin alas rantakadulle, nousi utu. Ranta oli lähes tyhjä ja kalastajat ahersivat aivan rannan tuntumassa pikkuveneineen. Miehet viskoivat jotain katiskan näköisiä rysiä mereen ja uittivat niitä siellä tovin, sitten nostivat ja ajoivat uudelleen laskupaikalle. Repeatilla muutaman tunnin. Kun kävin meressä kastautumassa, pikkukaloja piileksi veneen ja rantaviivan välissä.

En ole koskaan täällä kokenut niin rauhallista ranta-aamua kuin tänään. Äärimmäisen rentouttavaa.

Heti kun nousi tuuli, utupilvet hälvenivät ja rantaan valui auringonpalvojia. Hiljainen hetkeni oli ohi. 

Lojuin rannalla vielä useamman tunnin, hyvä kirja naulitsi paikoilleen. Vasta kolmen maissa lähdin taapertamaan ylämäkeen kotia kohti.

'

Kotimatkalla nappasin muutaman kuvan Lyijykukasta, siihen en ole aiemmin kiinnittänyt juurikaan huomiota. Vasta tänä vuonna jotenkin ymmärsin näkemäni ja ihastuin tuohon lempeän siniseen kasviin. Täällä on niin paljon räikeämpiä ja näkyvämpiä kasveja ja Lyijykukka jää vähän niiden varjoon. Se ei edes tuoksu.

Bongasin vielä yhden ihanan valkean hennon köynnöskasvin, se tuoksuu mielestäni. Mutta ne yksilöt jotka olen löytänyt, ovat niin korkeiden muurien päällä, ettei tämmöinen pätkä niitä yllä nuuskimaan saati oksia taittamaan. Pitää kevään reissulla perehtyä kasvistoon paremmin.

Pakkaamisen suhteen voidaan ottaa rennosti. Meillä oli ensin ihan normaali, perinteinen 'mitämahtuumihinkinlaukkuun' -pakkauspaniikki. Sitten pysähdyin ja otin luvun laukuista, niitä oli neljä. Minähän olin buukannut meille paluulennolle viisi matkalaukkua. Joten hiphei ja hurraa, meillä on vielä 20 kg tilaa tavaroille. Se oli iloinen yllätys. Pitää vain käydä ensin ostamassa yksi lisälaukku. Mahtuu kinkut ja juustot kyytiin.

Finnairin sivuilta selvisi kuitenkin uusi yllätys. Tai no, ärsyttävä ainakin. Meillä oli tullessa ruumassa 3 matkalaukkua. Matkavaraustiedoissani oli selkeästi näkyvillä, että olin maksanut KUUDESTA laukusta, eli siinä oli jo 3 x 20 € liikaa. Paluulennolle minulta on veloitettu KAHDEKSAN laukkua eli siinäkin on 3 x 20 € liikaa. Muistan kyllä kun manasin lisämatkatavaroita ostaessani systeemin pätkimistä ja se latautui moneen kertaan. Valitettavasti se on jokaisella latauksella  veloittanut luottokorttiani, prkl ! 

Ärsyttävä puhelu Finnairin neuvontaan varmisti asian, kortilta lähtenyt 120 € aivan turhaan. Minun pitää tehdä asiakaspalveluun reklamaatio ja vasta sen käsiteltyään voivat mahdollisesti hyvittää korttiani. 

Finnair vetää varmasti aina kotiin päin.

Mutta nyt ei sitä harmitella. Tässä on vielä ilta aikaa ja nälkäkin alkaisi kohta olla.

Passiflorankin bongasin alanaapurin muurilta.

Hasta pronto!

Helleaalto?

Eihän tuolla aaltoja isommin näkynyt mutta hellettä piisaa. Kipaistiin kylän kuululle Härkäkukkulalle kun kohdalle satuttiin.

Kyseessä on siis se iso musta Osbourne -viinatehtaan härkä josta on vähitellen kehittynyt symboli monelle Andalucian kaupungille. Niitä kylttejä oli alunperin ollut vähän kaikkialla,  mutta aika ja tuulet ovat tehneet tehtävänsä ja monet ovat jo kaatuneet/kaadettu.

Meille Toro on toiminut maamerkkinä kaikki nämä vuodet ja kiva oli osua suotuisalle paikalle josta sinne oli ketterä kipaista. En nyt viitsi tunnustaa, että ollaan puolisalaa kytistetty polun alkupaikkaa koko ajan ja vähän tyhmältä tuntui osua sinne vahingossa.

Okei, maisemat hienot ja meri aina yhtä ihana.
Nuo kuvassa norkoilevat heput eivät kuuluneet seurueeseemme, tuttuja olivat kuitenkin ja saivat siksi armon jäädä kuviin. Keskimmäisen talon edessä on vakiorantamme, Tropical Playa. Nykyisin se on Martin Beach. Silti puhutaan aina Juanin playasta koska entinen rantaisäntä Juan on herrasmies viimeisen päälle.

Huomenna aamulla otan riuskan mäkilähdön alamäkeen ja kirmaan rannalle viimeisen kerran tälle kesälle. Kotikylän rantaan en vie edes Leffeä, siellä on aivan liian kylmä ja aivan liian paljon sääskiä.

Aika on kulunut aivan käsittämätöntä vauhtia. Tuntuu kuin oltaisi tultu eilen, toisaalta tuntuu, että olisi asuttu täällä ikuisuus.

Mitään ihmeemmän hohdokasta ei ole värkkäilty. Ainoa hohtava aikaansaannokseni ovat Anticalilla ja etikalla pestyt pinnat, maisemaikkunat joista näkee taas läpi, pestyt tekstiilit (jopa osa matoista) ja kertaalleen ruopattu piha ja puutarha. Ruusut pitää vielä leikata huolella, elokuussa haukkovat helteessä happea ja toivottavasti ponnistavat uuteen nousuun syyskuun puolella.

Ansioteokseni voin laskea onnistuneen käynnin lentokentällä. Ensimmäisellä yrityksellä osuttiin oikeaan ränniin ja päädyttiin lyhytaikaiseen parkkiin. Saatiin Nemppakuoma kyytiin ja päästiin kertapolkaisulla pois kentän kiemuroista aina Marbellaan saakka. Ainoa ongelma meille tuli kun ei älytty miten ihmiset pääsevät parkkialueelta vastaanottoaulaan. Pari turhaa ketunlenkkiä piti harppoa kunnes löydettiin sinne minne pitikin. Jatkossa osataan kyllä.

Ajokilometrejä on kertynyt mukavasti ja osaan jo suunnistaa aika hyvin. Tiedän jo mistä ympyrästä pitää poistua päästäkseen paikkaan A tai paikkaan T. Pikkuisen pakkaa yrittävät sekoittaa maanantaina alkaneet paikalliset tietyöt, onneksi ne eivät pääse täyteen vauhtiin meidän täällä oloaikanamme.

Hämmästyksekseni liikenne täällä ei olekaan niin armotonta peliä kuin luulin, mielessä ovat muistot Rooman ja Napolin liikenteestä, siellä on viidakko ja viidakon lait. Täällä on erittäin ok näpäyttää hätävilkut päälle ja tuumata tovi. Tietysti pitää älytä ennakoida, katsoa taakse ja vasemmalle ja vähän joka puolelle, silti pitää uskaltaa painaa myös kaasua.

Yhtenä päivänä painettiin kaasua ja lähdettiin sisämaahan päin, Viveros Guzmanin puutarhalle. Oli kyllä wörtti (worth, vale la pena). Kaikki huikeat esillepanot, kasvit, puut, koristeet, ruukut, kaluseet, tarvikkeet, puut... oijoi.

Hintataso on täällä tietysti ihan omaa luokkaansa, ovathan palmut, bougainvilleat, oliivipuut, oleanterit ja hibiscukset omalla vyöhykkeellään, eivät tuontitavaraa. Pysyin lujana, kunnes retkahdin Lyijykukan edessä. Ponteva taimi 3,95. Se oli pakko ostaa. Reilu metri pensastunutta kiinanruusua maksoi 16 € ja pelargoniat euron. Tuo ihana lyijykukka, Plumbago on kotimaassa harvoin saatavilla eikä se siellä ruukussa sinnittele kummoiseksi huitukaksi. Täällä se röyhyää ja ryöppyää muurien yli lähes yhtä vahvana kuin Bougainvillea.

Maailman söpöimmät linnunpöntöt 

Viherseinä

Tämä minulle, por favor.

Iso-J ja Perikunnan Nuorempi saivat suunnilleen tukasta raahata minut pois ja leuka maailman epäreiluudesta väpättäen istuin autoon. Olisi niin ihana tehdä tänne pihaa tai vaihtoehtoisesti saada tämä tarjonta menestymään Suomessa. Kaikkea ei kuitenkaan saa ja ihana onkin tietää, että mahdollisuuksia on maailma täynnä.

Täällä on kuivaa ja kuumaa eikä sitä jatkuvan sateen kotikesässä aina tajua.

Guzmannilta suunnistettiin melko lähelle, Mondan kylään. Siellä kohteena oli Mondan linnoitus. Se on kuulema tuttu niille, jotka katsoivat viime kaudella Vain elämää -musiikkiohjelmaa, minä en. Mutta linna on hieno! Ajettiin sinne lähes pystysuoraa nousua mutta sitkeästi jaksoi volkkari tikistää perille saakka.

Ihan pokkana marssittiin sisään hotellina ja juhlatilana toimivaan linnoitukseen. Hissi vei meidät ylös asti ihailemaan maisemia ja fiilistelemään eleganttia tunnelmaa. Pikkuisen teki mieli jäädä sinne istumaan iltapäivätapaksille, kenties jopa yöksi. Onpahan varma lähikohde tiedossa jos pienen irtioton tahtoo. Ja kyllä tahtoo!

Sunnuntaina jouduttiin kamppailemaan taas rantaruuhkissa, turisteja vyöryy sisämaasta järjetöntä tahtia eikä ilman varauksia ole asiaa rantaan. Parkkipaikkaa sieltä ei saa seuraavaan kuukauteen.

Vasta kolmannelta rannalta löytyi kaksi petiä ja niissä köllöteltiin Perikunnan Vanhemman kanssa ahkeran työpäivän verran.

Tänään ajettiin iltapäivällä Marbellaan ja napattiin Nemppakuoma kyytiin. Tepasteltiin tovi Puerto Banuksen kivalla keskusaukiolla käsityöläistoria ihastellen. Muutama kiva tuliainen löytyi, Äitikulta saa marokkolaiset nahkatohvelit. Olen omiani täällä tuulettanut parvekkeella, haisevat oikein autenttisesti navetalle. Kahdessa viikossa tuulettuvat siihen kuntoon, että voi sisätiloissa säilyttää. Mutta ovat kyllä maailman ihanimmat jalassa. Minulla on yhdet kotona Torpalla, tänne taidan jättää nämä uudet. Tai sitten vien nämäkin ahneuksissani kotiin.

Hyväksi lopuksi ihmeteltiin luksusmerkkien lastenvaatemallistoja, mm. Chloella on aivan ihania syystakkeja pienille, Armanista ja Hugo Bossista puhumattakaan. Hintalappuja ei niillä ständeillä toinna käännellä, etenkin jos kärsii verenpainevaivoista. Mutta ihania ne ovat.

Yhdelle tulevaisuuden tähdelle ostin kuitenkin ökyhienon tutin ja tuttiketjun. Ihan vaan koska ne olivat niin hienot. Ja sukupuolineutraalit.

Nyt minä köllähdän vielä yhden pokkarin kanssa petiin ja valmistaudun rantapäivään. Minulle on luvassa aivan varma helleaalto enkä pane pahakseni Välimeren vilvoittavia märempiä aaltojakaan.

Hasta pronto!

Terveisiä taas !

Ilman villasukkia tarkenee

Niin siinä nyt kuitenkin pääsi käymään, että viimeinen viikko on käynnissä. Hieman pelonsekaisin tuntein ja hampaat myötätunnosta kalisten olen tutkinut pitkän aikajakson sääennusteita kotimaahan. Ankealta on näyttänyt ja kuulema tuntunut. Kaverit laittavat kuvia kesän villasukkamuodista ja ylistävät kerrospukeutumista myös kesäkelillä. Voi että.

Tänään poimin kuitenkin uutisvirrasta ilahduttavan tiedon, lämmintä ilmamassaa on luvassa Suomeen ensi viikolla ja hyvällä tuurilla siitä eteenpäinkin. Kyllä se vaan passaa meille. Ja uskoakseni monelle muullekin.

Katsotaan sitten ensi viikolla mikä se tilanne on ja säällehän ei kukaan voi mitään, etenkin jos ei pääse matkustamaan myötäisemmän sään perässä.

Rannalle pääsi torstaina ihan jonottamatta, viime sunnuntainahan meille kävi vakiorannalla niinkin surkeasti, että varapetien varapeditkin olivat varattuina. Oltiin liian myöhään iltapäivällä liikenteessä ja Santa Carmenin pyhien takia siellä olivat kaikki. Siis kaikki. Muillakin hammock -rannoilla oli ylikansoitusta joten jätettiin väliin. Eilen oli kiva, sopivan tuulinen ja lämmin päivä kölliskellä patjalla ja vajuttaa luku-urakkakasaa matalammaksi.

Tein muuten hupaisan löydön vesiostoksilla, rannallakaan ei tarvitse tinkiä tyylistä jos mielii viinitilkkasta. Tuommoinn kuvassa näkyvä pikkuinen muovipikari oli ihan pakko ostaa. Viinikin oli kelvollista ja reilun desin annos pysyi kylmänä juuri sen ajan kun pitikin. Hinta 2,50 € ei tosin houkuta isompaa kattausta rakentelemaan.

Esihistoriallinen vaahtera?

Rannalla tulee aina nälkä joten kun Iso-J haki meidät, piti etsiä ruokapaikka. Muistin kerrankin ravintolasuosituksista jotain ja niinpä parkkeerasimme ahterit Pizza Maestron penkkeihin. Se, että meille tuotiin suomenkieliset ruokalistat ei haitannut sillä tämän paikan pizzoja on kehuttu vuolaasti.

Sijainti on melko ankea, Los Bolichesin aseman portaikon takana, ihan ehtaan lähiökuppilatyyliin. Mutta tuolit olivat miellyttävät istua (ei niitä hemmetin hikisiä muovihökötyksiä) ja pöytä tukeva. Ravintola näytti sisältäkin siistiltä ja viihtyisältä, ei mikään 'suomiräkälä' joita täälläkin valitettavasti on.

Alkupalaeväät lupasivat hyvää ja pöytään kopsahtaneet pizzalautaset poistivat loputkin epäilyt. Hyvää, rapeaa, maukasta ja laadukasta. Ihan kaikkea ei jaksanut syödä, doggybag toimii aina.

Eli kun joskus etsit mukavaa ja mutkatonta ruokapaikkaa tämän rantakylän kulmilta, muista Pizza Maestro. Minkä se mahdollisesti maisemissa häviää, se ruuassa moninkertaisesti hyvittyy. Tarjolla oli kattava valikoima pastaa, fajitasta, alkupaloja ja salaatteja ja oikein kohtuulliseen hintaan.

Toinen kehuttu paikka on La Primavera, pizzat kuulema 11/10 ja bonuksena dressmannmies tarjoilijana. Joutuu ehkä testaamaan.

Ruokaillessa ihmettelin vieressä kasvanutta puuta. Äkkiä kun lehtiä vilkaisi, näytti ihan vaahteralta. Mutta runko oli kyllä jykevä. Kuva ei tietenkään tee oikeutta rungon paksuudelle mutta reilu metri se tyvestä oli. Hassu kasvutapa muutenkin

Ostoslistalle lisätty Välimeren kasviatlas.

Ihana Malaga 

Varjoisat kujat 

Ostoskassi: NYX

Käsväsky eli roikko: El Potro

Yhtenä päivänä piipahdettiin Malagassa. Ensin Plaza Mayorin ostoskeskuksessa vaihtamassa PK:n vanhimman kenkäostos istuvampaan malliin ja sitten vanhaan kunnon Malagaan. Siellä on aina yhtä kiva käydä. Ja aina yhtä kuuma. Vanha kaupunki ei petä ja aina löytyy kivoja kujia ja ruokapaikkoja jossa tankata jotain pientä. Nytkin PK:n nuorempi herkutteli paellalautasella (5,50 €) ja me muut vähintään yhtä hyvin ja kohtuuhinnalla. Bonuksena hilpeä tarjoilijasetä, ketterä kuin kärppä mutta huonomuistinen. Nauroi jo itsekin kun kerta toisensa jälkeen unohti tilaamani juoman.

Kun reissataan useampi viikko ja kuitataan lähes päivittäin neljän hengen ruokailut ulkoruokinnassa, paikan hintatasolla on merkitystä. Laadustakaan ei tarvitse tinkiä, maisemasta ehkä joskus. Ja kieltämättä vieläkin olen henkisesti haavoilla yhdestä liki satasen lounaslaskusta, ruoka ei todellakaan ollut niin fancya kuin tuohon hintaan olisi toivonut.

Nuo kaksi Malaga -sarjan alinta kuvaa kaipaavat vielä selitystä. PK:n vanhin tarvitsi tarvikepakin ja semmoinen löytyikin kosmetiikkaliikkeen valikoimasta. Myyjätytöt miettivät pitkään miten saisivat pakin pakattua ja kas, ratkaisuksi esittivät mustaa jätesäkkiä. Nyt on sekin homma suoritettu mihin ei olisi uskottu ihan heti joutuvamme, marssittu halki Malagan vanhan kaupungin ja El Corte Inglesin herraskaisen alakerran halki parkkihalliin, jätesäkkiä raahaten. Mutta pakki on hieno ja tarpeellinen.

Oman roikkoni bongasin pienen laukkuliikkeen näyteikkunan takanurkasta. Juuri täydellinen, espanjalainen nahkaväsky, -50%. Feliz cumpleanos a me !

Tämän päivän ohjelma ei ole vielä täsmentynyt, liikkeelle lähdetään kunhan Iso-J saa työnsä tehtyä, pyykkikone lopettaa urakkansa ja minä saan pari kuppia kahvia. Täällä on se ainainen kina tummapaahtoisen ja vaaleapaahtoisen kahvin paremmuudesta. Ja vain yksi keitin toistaiseksi.

Tämänkin kasvin saa tunnistaa:
Hasta Pronto!

El Fuego

Melko hirveä näkymä. Mykistyneenä katsottiin aitiopaikalta kuinka tuli riehui vastakkaisen kukkulan takana. Sen verran tiedetiin, että alueella ei muuta olekaan kuin asutusta. Siksipä odotettiin kauhunsekaisin tuntein kaasuräjähdystä ja sitä, että tuli lähtee sähköjohtoihin, täällä kun on paljon molempia, kaasupulloja ja ilmajohtoja. Ja rutikuivaa maastoa. Palokunta tuli tosi hitaasti ja tipottain paikalle koska kaupunki oli tukossa Pyhän Carmenin juhlijoista. 

Palo hiipui kuitenkin ihmeen nopeasti. Ilman räjähdyksiä.

Tietoa asiasta ei herunut mistään,  paitsi sosiaalisen median kautta. Viimeisin tieto on, että lähinnä paloi aitaa ja kasvillisuutta. Joku postasi kuvan jossa terassin pinnat olivat tuhkahippusia täynnä. Meille sitäkään ei lentänyt, ei edes savua, tuuli vei ne toiseen suuntaan.

Joka tapauksessa, tulen tuhovoima on pelottava ja aina se yhtä pahalta näyttää. Onneksi hyvin harvoin joutuu tuommoista todistamaan.

Seuraavana päivänä Iso-J ajelutti sukulaispoikaa ja perhettä smurffikylä Juzcarin kautta Rondaan ja Setenilin luolakaupungin kujille. Minulla oli siivouspäivä. Tippaakaan en kehu mutta oon mä aika jehu, sen verran tiuhaan tahtii heilui rätti ja moppi. Tarvitsin pitkät tikapuut, että yletyin kaikkein korkeimpiin kohteisiin. Anopin posliinipatsaskokoelma säilyi ehjänä. Illalla vielä pesaisin yhden satsin valoverhoja. Seuraavaksi koneeseen päätyvät sivuverhot. Ja pestään ikkunat.

Parhaita siivoustarvikkeita ovat etikka ja Antical -niminen aine. Kalkkinen vesi kun pilkuttaa pinnat ja tekee ällöttäviä kerrostumia vesikalusteisiin. Suomeen lähtee mukana muutama yliveto yleisputsari, semmoisia ei Suomesta saa.

Siivouspäivän päätteeksi treffasin ostoksilla nälkiintyneen Perikunnan kaupungilla ja tuntui ansaitulta istahtaa vakioravintolan pöytään ja antaa Mr. Happyn kantaa eväät esille. Hokastiin uusi libanonilainen ravintola ja se on ehdottomasti testattava vielä ennen lähtöä. Toisaalta olisi hyvä tsekata uutuudet talvikaudella jolloin niillä on talvikauden hinnasto, ei kirpaise mahdollinen pettymys niin pahasti. Keväällähän sitä sitten ehtii tutkia lisää.

Tälle päivälle on jo mahtunut yksi kaupunkikävelyreissu, oltiin ihan kaksisteen Iso-J:n kanssa liikenteessä. Voidaan vaikka vannoa, että nähtiin ruotsalainen näyttelijä Mikael Persbrandt. Instagramin mukaan ukko on kuitenkin ollut ainakin eilen ruotsissa, tiedä hänestä mutta onhan kaksoisolentokin aivan hyvä bongaus. 

Seuraavaksi pitää suunnata volkkarin nokka kohti Malagan Plaza Mayoria, Perikunta tarvitsee vielä koulureppua sun muuta tarviketta. Minulle se on eka ajokerta siihen suuntaan, vähän kuumottaa mutta eiköhän tuosta selviä.

Hasta pronto!

Lepuutan!

Loppuviikon käänteistä

Yhtenä päivänä otettiin kohteeksi naapurikaupunki Benalmadenan Parque de Paloma, kaikki puhuvat joko Palomaparkista tai lintupuistosta. No ihan sama. Kyseinen alue on kohtuullisen iso, aidattu alue jossa on vapaana kymmeniä/satoja kanoja. Muut linnut tietysti lisäksi. Kunnioitettavan kokoisessa lammikossa uiskenteli kuikkaa ja uiveloa joutsenista sorsiin ja muihin hämäriin hyyppiin. Mukana toki kilppareitakin.

Ainoat aidatut eläimet olivat Malagan vuohet ja aasit.

Pupujakin siellä oli mutta ei ehditty bongaamaan niiden reviiriä. Loppui kunto ja aika. Mielelläni tuolla toisenkin kerran visiteeraan enkä ihmettele yhtään, että monenmoista hölkkääjää viipotti ylä- ja alamäkeen.

Tykkäsin kovasti, kanat saivat elää ihanaa vapaan kanan elämää, papukaijat mekastivat puissa mutta kuitenkin ilmapiiri oli hurjan rauhallinen. Merkillepantavaa oli siisteys. Kukaan ei viskonut roskiaan maahan, ainoat roskat olivat satunnaiset patonginmurut joita nokkiinsa napsivat sorsat ja pulut sulaassa sovussa kanojen kanssa. Ainoa lintuja jahdannut, huonosti käyttätynyt lapsi oli suomalainen.

Päättelin opastauluista, että puistossa esiteltiin erityisesti andalusialaista linnustoa ja eläimistöä, kasveja unohtamatta. Opastaulut ja kyltit kertoivat nimet latinaksi/espanjaksi/englanniksi.

Tällä käynnillä en löytänyt kanalintujen rodun nimeä, mutta villi veikkaus on, että kyseessä on andalausialainen maatiaiskana. Enimmäkseen nähtiin kukkoja, kanat ja tiput lymysivät tiuhassa puksipuupensaikossa.

Tämä on kuulema suosittu piknik -kohde eikä ihme. Paikka oli osittain kunnostuksessa, monet ravintolat ja palvelut olivat kiinni ja vessaa sai todella etsiä.

Perjantaina ajelin Perikunnan kanssa uudemman kerran Marbellaan. Homma alkoi sujua jo rutiinilla, seuraava ajokohde olisi varmaankin Malagan laitakaupunki, etenkin lentokentän liepeillä on monta kiinnostavaa kohdetta joihin minäkin osun autolla varsin tuskatta.

Vähän kuumotti kikkailla autoa ulos parkkiruudusta kun lähin mahdollinen törmäyskohde oli jättiläismäisen Bentleyn nokka. En törmännyt, en edes hipaissut. Mutta Marbellassa kaikki on pikkuisen hienompaa.

Perjantai-iltana jätettiin Perikunnan vanhin potemaan lievää ilmastionnista johtuvaa flunssaa kotiin, nuorempi jäi seuraneidiksi. Me lähdettiin moikkaamaan Iso-J:n sukulaispojan perhettä. He tekivät lyhyen, toukokuulta elokuulle kestävän irtioton kotimaasta ja tulivat tänne. Käytiin yhdessä syömässä  mukavaksi osoittautuneessa brittipaikassa, angushärkäburgeria on todella lyhytnäköistä katsoa nokkaansa pitkin. Se on nimittäin aivan mahdottoman hyvää. Palvelu mutkattoman mukavaa ja kaikki ovat kaikille darling. Iso-J sai lempinimen young man. Absolutely fabulous1

Paikan emäntä Pam on oikeasti ja aidosti sydämellinen ihminen ja britit suopeita suomalaisille, formulakuskit ja tennistä mätkivä Kontinen ovat kova sana sielläkin. Meillä oli mukana kymmenkuinen pikkuneiti Minttu joka hurmasi melkein hampaattomalla hymyllään brittieläkeläiset mennen tullen.

Lauantai-iltana tavattiin toinen tuttava/ystäväpariskunta oman kaupungin satamassa. Samalla löydettiin ns. varman saannin parkkipaikka.

Mukavan illallisen jälkeen oli kiva tulla kotiin ja nyt tässä on vaan notkuttu. Ei puutu edes lauantaisaunaa, riittää kun avaa ovet.

Jännästi sitä tottuu tähän lämpöön. Siinä missä viikkoturistit viilettävät shortseissaan, minä hiihtelen farkuissa ja kaupoissa karttelen kylmätuotekäytäviä koska sinne oikeasti paleltuu.

Huomenna olisi kuitenkin meininki lähteä rantaan, laajennetaan rantareviiriä pohjoisemmaksi. Parin kilometrin päässä Torreblancan ja Carvajalin (karvahali) kieppeillä on mukavan näköisiä rantoja ja chiringuitoja (rantaravintoloita) ilman isoja hotellikomplekseja. Siellä on lähinnä paikallisasutusta ja apartomentoksia jossa asuu enimmäkseen sisämaan helteitä paenneita espanjalaisia. Poissa ovat porsaanpunaiset britit ja skandit.

Illalla saadaan grillausvieraita ja kenties ehdin tapaamaan entistä duunikaveriakin, hän on perheineen täällä sukelluslomalla. Olisi kiva saada vinkkejä kirkkaista snorklausvesistä. Paineilmalaitteita tuskin enää selkääni nostan.

Täällä kaikki kivasti ja hyvin. Loma jatkuu ja sillä mennään. Loppuun vielä muutama räksä.