keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kelluvat puutarhat

Selluliittipakara?
 
Minä olen auttamatta yksi maailmankaikkeuden kurjimmista siemenkylvökasvattajista ikinä. Joka ikinen siemenkylvökokeiluni on päätynyt ennemmin tai myöhemmin enemmän tai vähemmän homeisena/pölyävänä multana kompostiin. Joku kurja taimenruippana on päässyt purkkiin saakka, vain lyyhistyäkseen sinne.  Olenkin oikein hyvä ja uskollinen asiakas paikallisille kauppapuutarhoille, vuodesta toiseen kurvailen alkukesällä niiden väliä ja raahaan taimiostoskasseja ja -laatikoita autosta Torpanmäelle.

Vaan joka kevät armo uus ja niinpä muutaman vuoden tauon jälkeen ryhdyin jälleen kylvöihin. Äitikulta on aiempina vuosina onnistunut kasvattamaan sen verran chiliä, että niillä on pärjätty talven yli. Tänä vuonna häneltäkin homehtui ensimmäinen kylvös.

Nyt onkin uudet metkut. Kylvö aloitetaan styroksipalalla ja muovikupilla, ne kaksi sovitellaan toisilleen passeleiksi. Muovikuppiin laitetaan vettä ja näin kelluva kylvölautta on valmis. 
Halkaisin suodatinpussin jonka päälle ripottelin omatuotantochilien siemeniä. Peittelin kylvöksen suodatinpussin toisella puoliskolla. Sitten puutarha ikkunalaudalle ja kantta päälle sekä kättä ristiin.
Ensin siellä ei tapahtunut mitään, sitten ne siemenet turposivat, näyttää aivan selluliitilta tuossa ekassa kuvassa. 

Muutaman päivän päästä kurkkasin paperin alle ja siellä lötkötti kalpeankelmeitä luikeroita. Seuraavina päivinä ne pyrkivät pystyyn. Toveri Tita ohjeisti poistamaan päällimmäisen paperin ja kas, siellä alkoikin vihertää! Eikä se ollut home:

... ei, vaan chilit itämässä

Jos noista chilinaluista edes 10% jaksaa taimiruukkuihin saakka ja jos niistä edes 10% päätyy multiin kasvilavalle on chilisato 2016 periaatteessa hyvällä mallilla. Sitten tarvitaankin vain lämpöä ja valoa, jotta kasvu jatkuisi ja saataisiin satoa. Voihan se olla, että olen jo toivottoman myöhässä, ansiokkaammilla viljelijöillä chili on jo nupulla.  Meillä vasta vedestä nousevia pieniä itusia.

Näistä itusista ilahtuneena heittäydyin liidelissä höveliksi ja nakkasin rehvakkaasti vetokärryyni kaksi minikasvihuonetta, á 1,49 €. Tämä on se ihan perinteinen multahomma eivätkä odotukseni ole kovinkaan korkealla. Lisähaastetta tuo se, että minä ja laventeli olemme tuhoontuomittu pari. Tai kyllähän laventeli hengissä täällä pysyy, kunhan taimen kasvattaja on alusta alkaen ollut joku muu, yleensä paikallinen puutarhuri. Harjaneilikan suhteen odotukseni ovat tasan 0. Kaikki sen päälle on ansiota. Tai tuuria.

Tuossa ne nyt kuitenkin konttuurini ylätasolla nököttävät, pikkutuokkoselliset multaa ja siemeniä. Hyvää elämää heille, odotellaan ihan rauhassa vielä pari viikkoa.

Jotkut ei ikinä usko

Muilta osin tämä viikko on ollut hillittömien aivastusten viikko. On kuulkaa todella tuskallista kun aivastuksia tulee 4-5, sarjatulella. Juuri kun on selvinnyt jotenkin tajuissaan yhdestä aivastuspuuskasta, nenää alkaa kutitella uusi ja kymmenessä minuutissa se on jo yltynyt täyteen raivoonsa. 

Öihini on tullut aivan uusia haasteita. Enää kutiseva ja vuoronperään paleleva/kuumottava kinttu ei riitä, nyt on nämä aivastukset joista en saa rauhaa iltaöisinkään. Viime yönä 00.39 oli käsittääkseni viimeinen isompi puuska ja sitten havahduinkin vasta kuudelta, aivastelemaan.

Onneksi Leffe ei yömetelistä näytä häiriintyvän, se kuorsaa autuaana. Peetu sen sijaan näki tänään parhaimmaksi kaivautua tyynypoteroon. Viisas koira.

Aivastuksia piilossa

Viisasta hevosta en tänään nähnyt, Töttis käyttäytyi erittäin idioottimaisesti eläinlääkärin kanssa. Seuraava hampaidenraspaus tehdään ihan sovulla rauhoittavien aineiden avustuksella, tämä muistiin merkittäköön tässä ja nyt.

Heidin talliin jäi kaksi krapulaista hevosta, Vallu ja Usva. Joista Vallulla näytti olevan todella ankea kohmelo, hiki helmeili otsalla. Nuorempi huima oli paljon touhukkaampi. Töttis lönkytti persnahkat lököttäen takaisin paalille, pikkuisen saattoi olla verenmaku suussaan mutta mitäs oli niin pönttöblondi.

Muilta osin tämä alkuviikko on ollut periaatteessa ihan tavallinen. Aivastusten lomassa olen saanut toimitetuksi kirjanpitoaineiston tilitoimistoon aivan säädetyssä ajassa ja riittävässä laajuudessa. Vain pari matkalaskua puuttuu.
Nuorimmainen oli tänään osuuskaupan työhaastattelussa, olisipa kiva jos tänäkin kesänä osuisi työnakki kohdalle. Esikoinen ei mene osuuskaupalle, pyrkii K-kauppiaan leipiin ja sähköpostitti hakemuksensa hetki sitten. Nyt sitten vaan peukut pystyyn.

Tämmöistä tällä kertaa, terveydeksi! Missä lienetkin!




14 kommenttia:

  1. Kas ihan identtiset hankinnat Lidlistä. Harjaneilikka jo itää, laventelit laitoin toissapäivänä vasta. Minäkin saan kyllä itämään, mutta siihen se jääkin. Jos eivät näänny omia aikojaan, niin lopputulos on surkean ruippana taimentapainen josta ei ikinä tule kunnon kasvia. Ja mulla on kasvivaloista lähtien kaikki viimeisen päälle. Ei vaan onnistu. Ikinä. Silti kokeilen aina... optimisti. Ja ostan valmiit taimet jostain. Viime vuonna Lidlistä ostin chilintaimet. Halvalla ja hyviä.

    Toivottavasti aivasteluun tulee loppu, sehän vie hermot. Omat ja muidenkin. Onko kevään tulo ja siitepölyt vaivan syynä vai ihanko perinteistä räkätautia pukkaa?

    VastaaPoista
  2. Pidetään peukkuja, että mekin joskus saamme viherpeukun :-)

    Aivastelu on aivan penaalista, syvältä. Ei tämä käsittääkseni ole siitepölystä tai eläimistä, ihan sama räkis joka on ollut meillä kaikilla nyt viimeisen parin viikon aikana.

    Taidan kohta harventaa chililautan taimet, noukin pois itämättömät. Hieno saavutus, hengissä ekaan harvennukseen asti, lupaava alku.

    VastaaPoista
  3. Paranemisia Torpan Armolle nuhailusta ja koko Torpan väelle, mikäli niiskutetaan laajemminkin. Nuorimmaiselle erityisterveisiä, kannattaa poiketa MTV3:n. Sivulla, siellä saattaa olla resepti, joka perustuu O..o-kekseihin ja voisi istua vaikka juhlapäivään tai muuten vain mukavaa hetkeen! Terveisest Isolta Kirkolta R-kodin loungesta! Huomenna Redsy kääntää keulan kohti kotia ja voi olla että poikkeaa ensi viikolla hakemassa kesäkengät kotihuudeilta! Ajamisen iloa kevätauringossa! Powerhugs from Nemppa ja Seniorille ja Seniori- Nasselle erityisterveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuoma. Muu väki alkaa jo olla terveiden kirjoissa (jos päitä ei lasketa, vitsivitsi) mutta minä ryven nyt syvällä. Kiteen apteekista löytyi jotain Tanskan kuninkaan rintamikstuura -nimistä yskänsiirappia, on muuten tujua tavaraa. Kolmio on kyljessä ja taatusti on Kiteen kirkasta seassa, heleästi lähti ääni ryypyn jälkeen :D

      Poikkea talossa tai treffataan Ilosaaressa kun tulet.

      Poista
  4. No voi hatsuu sun kanssas. Mä olen nyt tanssinut jenkkaa tämän tautini kanssa seitsemän viikkoa. Tänään menin toivorikkaana vielä töihin, mutta viiden tunnin jälkeen kotisohvan kutsu oli liian vastustamaton. Ja justiinsa nousin sieltä ylös...
    Meillä V-R handlaa raspaukset ja muut toimenpiteet ihan selvistä päin, mutta nuori herra vetäisee seitinohuet päiväkännit. Eipä tarvitse pienikokoisen naisimmeisen ryhtyä painimaan ja kaikille jää, noh, hyvä maku suuhun toimenpiteen jälkeen.
    Tämä nuori laamaherra on viime päivinä tuottanut paljon iloa. Kentällä jalka nousi keveästi esikoisen alla ja tänään uusissa maisemissa suoritettu maastoilu sujui kiitettävästi kuopuksen kanssa.
    Hyvä siitä tulee. Oikein hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hatsuu... sepä se.
      Sinä olet sitten ihan taiteen puolelle vienyt tämän talven sairastelun, oman alansa ennätys. Miten sulla pää kestää, naisparka!

      Seitinohuet päiväkännit tulevat nyt Töttiksenkin repertuaariin, onhan jokaisen oltava hyvä jossain ja Töttis on hyvä olemaan hankala. En kyllä ymmärrä miten se kampura lököttävissä nahkapöksyissään saa aina kaiken anteeksi. Mie olen pehmennyt iän myötä?

      Teidän laamaherra on ihan toisesta maailmasta. Katsoin niitä videoita ihan suu seljällään, jätkä sätkii kuin ballerina, mikä ryhti! Eipä sillä, kyllähän teidän tytöt osaa ratsastaa eikä kuka tahansa saa laamaa sellaiseen svengiin.

      Poista
    2. No eipä se meinaa kestää, mutta popsin nyt loppukirinä tän 10 päivän mysiiniannoksen. Jos pöpöt eivät sillä taltu, niin...

      Ja taidetaan molemmat tulla vanhoiksi. Mäkin olin niin pontevana myymässä Laamaa mutta tosipaikan tullen meni pupu pöksyihin/tulin järkiini ja liinaharja sai jäädä kotipihalle.

      Kunhan senkin verkkahousut alkavat istua vähän paremmin niin mene ja tiedä josko esikoinen vielä kävisi sen kanssa vetämässä jonkun helppo öön ohjelman.

      Ja totta puhut, se ei ole mikään lempeä tädinkuljetin vaan iso ja voimakastahtoinen ryökäle, joka tarvii taitavan pilotin. Onneksi sellaisia löytyy tästä lähipiiristä muutama :)

      Poista
    3. Lököttävistä nahkahousuista kisaradalle pullistelemaan, niin se on!
      Niin se vaan on, että nuorissa on tulevaisuus :D

      Poista
  5. Peetuko ei tykkää aivasteluista!
    Meillä asustaa Pönö, joka pelkää hillittömästi yskimistä. Ihan totta, se on nyt viikon istunut öisin minun tyynyn vieressä tärisemässä kun Timo yskii kuin hevonen.

    Pönöllä ja minulla on makuuhuone käytössä, isäntä makaa sohvalla ja takoo 22:00 - 6:30 välin ihan pieniä taukoja vain välillä.
    Silti alkaa olla univajetta ruhtinaallisesti.

    PS mun paprikat ei tahdo itää ... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peetu jotenkin näyttää vaivaantuneelta kun oikein mojovasti aivastelen sarjatulta. Leffe vain heiluttaa häntää tahdissa. Nuo terrierit ovat vähän snobeja, yllättävää kyllä.

      Eivät idä, ostin chilin.

      Poista
  6. Huhuu Torpalle Isolta Kirkolta! Missäpä muualla kuin R-kodissa. Loungessa, johon panostin katsokseni jääkiekkoa mutta ei näy kanavat ei...L-liike ei asenna kesäkenkiä lauantaisin, joten tähtäin olisi ensi keskiviikkona kurvata kesäkenkien vaihtoon ja ehkä pikkuisen tarrojakin saa Redsy pintaansa. Pallojahtikausi käynnistyy, joten erinomainen palvelu ja mitä asiantuntevin Automyyjä saavat ansaitsemansa näkyvyyden...Tarkennan koordinaatit kun viikko huristaa eteenpäin.Hope nuha on hellittänyt ja Armo päässyt nauttimaan auringosta. Vieläkö Kummikoira majailee Seniorikansalisen luxus-leirillä??? Terkkusia kaikille! Missing You Nemppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just mietin sun aikatauluja. Keskiviikko on paha, kolmelta pitää olla jo takaisin kotikylällä Hopianuolen kesämokkasiineja asentamassa, sitä ennen on aamusta vuoltu Töttiksen läpysköitä ja käyty kaupungissa Äitikullan asioilla. Toivottavasti onnistuu silti treffit.

      Olo on ihan sysipaska vieläkin. Nyt päähän on ilmestynyt entisten nesteiden lisäksi paksua räkää joka venyy muttei irtoa.

      Kummikoirasi, se luopio, loikoo mummolassa kintut suorana.

      Poista
  7. P.S taas huikea Herra Hurjimus!!! Hankkisinko kissan:) Redsyn takaikkunalle? Jäätävä kissan katse takaikkunassa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan kuvan Hurjasta ja printtaan sen tarralle, sen sitten lätkäiset Redsien takalasiin :D

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com