Visiitti Tuulikummun tilalle

Valmiina kasvamaan isoiksi

Voi miten kiva hyvän mielen päivä!
Heräsin hyvin nukutun yön jälkeen levänneenä. Toki olisin voinut uinailla toiset 8 tuntia, mutta jätin vajetta varastoon, tiedä vaikka heti ensi yönä saisin tankata lisää.

Aamulla kävin salilla etsimässä tasapainoani ja ehkä se vähän kerrallaan palautuu. Kroppa on ihan vino ja entistäkin toispuoleisempi. Tosin nyt se entinen vahva puoli on ihan klesa. Vähän kerrallaan balanssi löytyy ja sitä odotellessa pitää treenata.

Kävin kotona pyörähtämässä suihkun alla ja tankkaamassa kaurapuurolounaan. Älkää herrantähden kysykö miksi kukaan syö kaurapuuroa lounaaksi. Minä syön koska tekee sitä mieli. Minulla on Elovenavajaus.

Sitten ajoin leipomon kautta Heidin luo ja kamerakin kulki kyydissä.
Pikkuinen Kirppu nukkui käsittämättömän sikeää unta. Sain pikaopastuksen dinosaurusten maailmaan ja muitakin poikien juttuja tuli tiettäväksi. Yhdellä viikarilla oli komea patti otsassa, se oli vähän kuin kirkkovene, tosin ilman tikkejä. Tahtia se ei yhtään hidastanut, nelivuotias nuorimies on vauhdikas -ja äänekäs. Ihania epeleitä, ei kahta sanaa siihen vastaväitteiksi. Heidi tosin voi olla toista mieltä, ainakin ajoittain.

Hilma-koira kävi nuuhkimassa pitkään ja hartaasti koirien viestit punteistani ja sitten tietysti oli ne kissat. Voi hyvä ihme mitä katteja! Tässä on ihan ekaksi Harmi, katti joka vei palan sydäntäni ja joka saisi minun puolestani muuttaa meille vaikka heti.  Tämä herra hurmaava etsii oikeastikin uutta kotia, leikattu aikuinen Mieskissa. Erittäin seurallinen hyrrittäjä. Voi viikset miten charmantti kissa!

Olihan siellä sitten Hurjakin, tyylikäs pyörehkö Herrakissa. Siis aivan jäätävän kokoinen jötkäle. Onkohan se ihan oikeasti totta, että keltaisuusgeeni tekee kaikista kissoista Garfieldin kaltaisia jättejä? Vaikka meidän Felix on iso, se on ihan riisitautinen ruippana Hurjaan verrattuna.

Mahdottoman kiva ja seurallinen katti tämäkin, nimi ei ihan tee oikeutta tälle sohvachampionille.

Leevi jäi näkemättä, ehkä jo ensi kerralla osutan kohdakkain.

Sitten juotiin kahvit, syötettiin Kirppu ja pakkauduttiin pihalle. Remonttityömaa on kunnioitusta herättävä, voin vain kuvitella miten kiva siitä tulee -sitten joskus. Soodapuhallus kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta, sen tuloksia pitää käydä syynäämässä jos talonväki sallii keskeneräisen työmaan kuikuilun.

Lammaskatras oli komea ja ihmeen hiljainen. Meidän kolmesta päkätistä lähti sata kertaa enemmän metakkaa kuin Tuulikummun tusinasta. Hetken jo mietin vakavasti kesälampaita... mutta ei, käyn rapsuttelemassa niitä tuolla missä ovat toisten hoidossa.

Ja sitten hevoset. Siellä ne möllöttivät heinäpaalin äärellä, muhkeita ahtereita ja pörheitä jouhia. Yksi erilainen eläjä lymysi rinteessä, oikeastaan aika luonteva paikka vuonohevoselle. Kyseessä ei ole enää ihan nuori kaveri, mutta näille vuonoihmeille parinkympin ikä ei tunnu missään, varsavuosien huimuus alkaa  vasta vähitellen tasoittua.

Heidi kävi hakemassa Töttiksen laumasta ja toi bonuksena pari muuta liinaharjaa, Usva etenkin oli sinnikäs ja piti puolensa tunkemalla mukaan makuutilaan. Töttis pääsi pesupaikalle ja minä pääsin raastamaan karvaa. Hyvä ihme sentään miten paljon sitä irtosi ihan vähällä vaivalla. Että osaa olla karvainen elukka.

Pikkuisen minä leivällä lahjoin ensin, mutta sitten jo hevonenkin leppyi ja oltiin taas ihan kavereita. Olihan se varmasti outoa hevosille päiväseltään lähteä kotoa kyläilemään ja kun vielä tallihenkilökuntakin vaihtui ihan lennossa. On siinä blondihevonen pähkäillyt heinäkasalla vaihtuneita tilanteita. Olot on kyllä hevosilla ihanat ja hyvät joten kyllähän tuolla passaa hevosen tuumailla.

Usva oli hassu, se protestoi makuuhallin ja pesupaikan välisellä ovella, välillä tuijotti minua erittäin syyllistävästi ja välillä kolkitti ovea, kihnutti siihen ahteriaan ja taisi pari herättelevää potkuakin kajauttaa. Toivottavasti ei kostanut Töttikselle tämän saamia ekstraleipiä ja rapsutuksia. Ensi kerralla lupaan rapsutella Usvaakin. Nyt en tasapainon huteruuden vuoksi uskalla vielä vieraisiin hevoskavereihin tunkea kylkituntumalle.

Suu täynnä hevosenkarvaa kurvasin kotimatkalle. Kädet tuoksuivat hevoselle ja mieli oli hyvä. Oli niin kiva nähdä ympäristoon erittäin liioitellen reagoiva hevoseni niin rentona ja tyynenä. Kiitos Heidi kun pidät murusestani huolta!

Kiitos vielä kerran kahviseurasta, Kirpun nuuhkimistilaisuudesta ja pojille tietysti erikoiskiitos dinoperehdytyksestä. Nähdään pian.

Minä siirryn ihan kohta väijymään Nukku-Mattia sillä en aio karkuuttaa sitä kehnoa nyt kun olen liepeestä kiinni saanut.

Kivaa perjantaita, missä lienetkin!

Lintulorut uusiksi

Vahtikukko, hangesta noussut

Niitä kevään lintuloruja on rallateltu hamasta muinaishistoriasta saakka, tiedäthän sen iänikuisen puoli kuuta peipposesta -jutun? Nyt olisi aika laittaa ainakin meidän osalta lorut uusiksi sillä Torpallahan tottavie rallatellaan kukon tahtiin. Bongasin minä tänään mustarastaankin, mutta laulua ei vielä kuulu, hiljainen kaveri oli. Peippoja ja kiuruja ei näy vielä vähään aikaan, eiväthän nekään niin hulluja ole, että tänne änkeävät nyt jo munansa palelluttamaan.

Tämä meidän Torpan päädyn vahtikukko oli talven kurimuksessa niin syvällä, että vain tuo heltan ylin kiehkura näkyi. Nyt näkyy jo kohta varpaatkin. Ihan on reilussa viikossa vajunut niin paljon, että kukko alkaa olla kuivilla tästäkin talvesta.

Odotan innolla huomiseksi luvattua vesisadetta, se tekee hyvää (huutia) lumille, mutta toisaalta surkeuttaa sorateitä ja kelirikkoalueita entisestään. Tänään viedessäni Nuorimmaista tallille totesin, että se tie alkaa kohta olla ajamaton paikka, niin on pahana jo nyt vaikka kelirikko on vasta aluillaan, edes liikennemerkkejä ei ole vielä laitettu asiasta varoittamaan. Viimeiset sata metriä tallin pihaan on jatkossa syytä kävellä, jos ei ole ihan välttämätön pakko ajaa ovelle saakka.

Mutta takaisin niihin lintuloruihin. Tässä kuvat, keksikää joku nokkelampi riimit. Minulla ei viime yön parituntisen torkunnan jälkeen oikein runosuoni sytkyttele.

Siellä ne retaleet hyppelivät kanalian katolla kuin tintit konsanaan. En tiennytkään, että meillä on näin hitollisen hieno musta kukko, kanana minä olen kaikkia mustia pitänyt, mutta tämä epeli onkin talven hämyssä kasvatellut hienon heltan ja komiat sulat. Heti sai pari mustaa kanaa kaverikseen rohkelikkoretkilleen.

Lumipalloilla hätyyteltiin siipikarjaa takaisin maan pinnalle, eivät piitanneet. Vasta kun älysin hakea leipäpussin ja rapistella sitä, alkoi laskeutuminen vaikuttaa kanoistakin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Nyt ovat kömpineet jo kanalan orsille yötä viettämään. Aamulla armo uus. Ja kieku.

Armo tosin alkaa käydä vähiin, kukkopoikia on vähennettävä ja viikonloppuna on tappoon ryhdyttävä sillä kukot alkavat käydä toistensa rinnuksiin kiinni.

Tälle päivälle oli lintutiimellyksen jälkeen vielä kakkuakin luvassa. Iso-J täyttää vuosia ja siksi meillä syödään kakkua, Prinsessatorttua tietenkin. Kenestäkään ei ollut tänään leipojaksi joten ihan ostopakasteella mentiin. Hyvää oli ja onnea vaan!

Kivaa loppuviikkoa, missä lienetkin!

Kissalle kiitos

Pääsiäisruoho ehti kuin ihmeen kaupalla parahiksi pääsiäiseksi. Laitoin saman astiaan sekä ohraa että perinteistä rairuohoa. Ohra ehti ensin. Olin tietysti varmuuden vuoksi hyvin skeptinen ruohon eliniän suhteen, ruoholla on kokemukseni perusteella varsin lyhyt elinkaari Torpan sisätiloissa.

Jo muinainen Justiina jäysti oraalle noussutta vihreää -ja oksensi irronneet karvapallot ja ruohomytyt sievästi ruohovadin viereen.

Niinpä olin aivan ällikällä päähän lyöty kun Felix, tuo suursyömäri ei osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa ruohokasvustoa kohtaan. Tuskin kävi edes haistamassa. Eilen, toisen pääsiäispäivän iltana se sitten iski. Täydellä tarmolla ja hurjalla himolla suoraan mehevän vihreän tuppaan kimppuun. Rouske ja mässytys kuuluivat hiljaisessa tuvassa kun Felix syventyi herkuttelemaan.

Minä kyllä kuulin, valvoin koko yön. Jossain armahtavalla varhaisaamun hetkellä kl 04-05.30 välillä torkahdin hetkeksi. Eipä ollut puhettakaan, että olisin lähtenyt 7.30 kaupunkiin. Kahdeksan jälkeen kiipesin portaat ylös omaan sänkyyn. Ja nukuin kuin tukki yhteentoista saakka. Oman sängyn taika!

Heti kun luotan itseeni niin paljon, että tiedän pystyväni laskeutumaan portaat turvallisesti kesken unienkin pakolliselle vessareissulle, siirryn oitis takaisin omaan sänkyyni nukkumaan. Siellä se uni on.

Nyt yritän sinnitellä hereillä vielä muutaman tunnin ja kokeilen sitten uutta lähestymistä Nukku-Mattiin. Jospa se kuitenkin löytäisi minut ensi yönä.

Muilta osin tiistai oli ihan tavallinen. Ostin uusia patalappuja ja heitin pari vanhaa ja karrelle kärähtänyttä roskiin. Öljypohjainen tomaattikastike ei sitten lähde millään tahranpoistoaineella pois patalapuista, kokeiltu on käsittääkseni kaikkia sallittuja aineita. Nyt hoitona oli roskis ja uudet kauniit lappuset saivat paikan laatikosta. Ihme juttu, noin vähäinen homma mutta kesti pari vuotta hoitaa homma maaliin.

Terkkuja Felixiltä, eat your greens. Missä lienetkin!

Auringossa

Pääsiäinen tuli ja meni, auringossa enimmäkseen.

Kevät etenee isoin loikin, tänään on viety ensimmäinen lakanapyykki ulos naruille kuivamaan.

Kanalan takaluukku on auki, kukot seisovat hangessa heltta tutisten. Kanalassa on huomattavan hiljaista kun vanha kehno Vappupilli ei ole rääkymässä, tähän ei oikein meinaa tottua ollenkaan.

Ei yhtään hassumpi tapa viettää maanantaita. Näitä viikkoja lisää.

Tiskikone on asennettu ja koeponnistettu, tehokas ja hiljainen vehje. Huomattavasti hiljaisempi kuin minä ja tiskiharja -yhdistelmä. Eteisen kaappi sai uudet ovet ja vanha talo pistää määrämittaovien asentajan kärsivällisyyden koetukselle. Ihan vaateriin kun ei osu, ei millään. Niinpä meillä on kaappi ilman ovia.

Vielä kun saisi yönsä nukkua niin tässähän olisi hyvyys vikana. Nyt ei tule öistä muuta kuin heittelehtimistä puolelta toiselle ja kintut kutisevat kahta kauheammin. Kynnys lääkkeiden aloittamiseen on korkea, juurihan olen niistä vieroittautunut.

Ilolla panin merkille, että kyykyt uppoavat sinne minne pitääkin, persaus on ollut ilahduttavan hyvin tuntumalla. Ehkä se tästä, vielä joskus.

Iloa viikkooosi, missä lienetkin!

niin... huoh.

Menneen talven lumet

Aikamies

Hiljainen viikko alkaa olla loppusuoralla, nyt hissutellaan Pitkäperjantaita. Ikkunan takana sataa hiljakseen lunta. Tällä kertaa olen sateesta erittäin tohkeissani. Se on nimittäin sillä lailla, että nyt tuo sade on vihdoin alkaa nitistää lumipeitettä ja ennenkaikkea, sen myötä loppuu liukkaan kelin jääterrori. Piha on ollut suorastaan hengenvaarallinen liikuttava koska jään päällä ei pysy hiekka eikä mikään.

Siinä ovat olleet tervekoipisetkin persiillään, saati sitten me köpöttelijät. Nyt lumi tekee jään pinnasta tahmean ja tarttuvan. Asteet ovat jo nyt plussalla ja tästä nähdäkseni vielä vaan lämpenee. Juuri näin, tämä on sitä kehitystä josta minä pidän! Tervetuloa kevät.

Kävin juuri viemässä Nuorimmaisen tallille ja moikkasin samalla Ponimiestä. Kyllä se on nyt jo niin iso ja aikuinen. Järkevä ruuna, semmoinen kuin pitääkin. Pientä pilkettä on silmäkulmassa ja aina aktiivinen ylähuuli tutkii taskut ja korvantauksetkin jos ja kun jälleennäkemisen riemua koetaan. Ponimies käänsi oitis ahterinsa rapsutettavaksi ja tällä kertaa kävelykepin jääpiikit olivat erityisen yninän ja öhinän aihe.

On se hieno. Ja rakas.

Ei mulla muuta tänään, jatkan lumisateen ihastelua! Nyt lähtee lumet, ihanaa!

Rauhallista Pitkäperjantaita, missä lienetkin.

Ote omasta elämästä

Kukkaispoika Leffe, vaihteeksi vähän kesäisemmän vuodenajan kuva. Trimmausaika sovittu kiirastorstain iltapäivään, sitten lähtee liehukkeet ja muu turha (lue: ohdakkeenpalloja ja hiekkaa keräävä) karvoitus. Olkoonkin, että turkkikoiran sileäksi ajelevat kärventyvät kuulema hiljaisella liekillä pahoista teoistaan. Leffe ei karvojaan tarvitse kun näyttelyihin ei ole kelvollinen eikä täällä kotona niistä ylenpalttisista karvoista ole kuin riesaa.

Nyt keväällä irtokarvaa on muutenkin ihan julmasti joka puolella, kissat varistelevat karvojaan ja Peetustakin irtoaa valkoista nöyhtää. Pitäisi hankkiutua Kasvistädin tykö hakemaan kimppatilauksena hommatut groomer -kapulat, niillä kuulema lähtee tuppo jos toinenkin. Otin kaksi, isompi hevosia varten ja pienempi näitä pikkuepeleitä varten. Saas nähdä miten Felix panee suunsa kun lähestyn kissoja groomeri valmiina. Hyvällä tuurilla se ei piittaa yhtään. Huonolla tuurilla se käy kusemassa kenkiini. Tai treenikassiin.

Niin, treeni! Siitähän minun piti muutama rivi kirjoittaa.
Olen saanut tukevan otteen omasta elämästäni! Puuttuva palanen, liikunta, on jälleen lupaavasti osa arkeani. Ja nythän jokainen kuntosalilla vietettämäni minuutti on yleisesti hyväksyttyä kuntoutusta ja terapiaa, ei turhanpäiväistä ulkonäkökeskeistä keikistelyä <--- kin...="" minne="" p="" piikki="" pit="" sinne="">
En oikeasti ymmärrä sitä ajattelua, että kuntosalilla treenaaminen olisi tuota edellämainittua turhanpäiväisyyttä. En etenkään silloin, kun siellä rehkii paremman kuntonsa eteen kuka mistäkin lähtökohdista sinne pinnistelleenä. Siellä näkee kaikenlaista lisävastusta; liikoja kiloja, ikävuosia, klenkkakinttuja, skolioosiselkiä, ihan kaikkea. Jumalauta, minusta jokainen salille hankkiutunut on sankari, jolle pitäisi myöntää kansanterveyttä edistävän vapaaehtoisen liikunnan ja kuntoilun kirkkain mitali.  Siellä me sulassa sovussa pyörimme, vanhat ja vaivaiset, riskit ja rimpulat, fitnessbeibit ja punttipojat. Kaikille on tilaa.

Minä aloitin tämän uuden kuntoutumiseni vaihtamalla lämmittelytekniikan uuteen. Tähän saakka olen sätkinyt crosstrainerissa alkuun 10 minuuttia ja lopuksi verkkaisemmalla tahdilla vähintään 5 minuuttia. Nyt on toisin! Koska minusta ei ole tällä kunnolla vielä sätkimään (ja se on ihan pahuksen puuduttavaa neljännen vuoden jälkeen), parkkeerasin ahterini soutulaitteeseen, köytin töppöset kiinni ja aloitin veivaamisen. Kun rytmistä saa kiinni ja ajatukset nollattua, soutelu on mahdottoman mukavaa, tehokasta ja nivelille ystävällistä.

Soutelun jälkeen emäntä on lämmin ja valmis sitkeään treeniin. Turha kai mainita, teen kaiken hitaasti, pienillä painoilla ja mahdollisimman puhtaalla tekniikalla. Minä siis peilaan salilla!!!
Peili on armoton, se näytää kropan vinouden ja auttaa oikaisemaan.

Painoilla en juhli, teen pitkää sarjaa ja paljon toistoja.
Hyvä tulee silläkin tavalla, eikä ainakan mitään turhia takapakkeja tule revähtymien tai muiden harmien muodossa. On muuten ihan huippuhomma, etten ole vielä kertaakaan rikkonut itseäni treenissä, tässä kiitän peilikuvan tyyppiä ja sitkeää lämmittelyä ynnä puhdasta tekniikkaa. Ei ne romut siellä tangon päässä tai pakassa vaan se, miten ne liikutellaan ylös ja alas.

Mikä parasta, korvien välys laulaa kiitosta ja ylistystä. Näin on hyvä ja treeni jatkuu.

Samaan aikaan Ison Kirkon iloihin siirtynyt Iso-J oli tehnyt tarpeellisia hankintoja. Astianpesukoneemme sanoi itsensä irti palveluksesta ja tässä on useampi viikko tiskattu käsitiskiä, kirottu ahdasta kuivauskaappia ja manattu muutenkin.

Onneksi tämäkin piina loppuu ja uusi uljas tiskari saapuu kotiin parahiksi pääsiäiseksi. Samassa kyydissä tulee kaksi uutta postilaatikkoa ja pari kaapin ovea. Jälleen kerran Vahinkopalvelusta löytyi se mitä tarvittiin ja sopuhintaan. Koko lasti reilut 400 €, pelkän tiskarin myymälähinta on liki 900 €,  joten kannatti odotella muutama viikko. Jos joku ei tiedä, Riihimäellä on Vahinkopalvelun myymälä. Sinne päätyvät vakuutusyhtiöiden myymälöille korvaamat uudet laitteet kun niitä ei voi vahingon jälkeen enää myydä täyteen hintaan kaupassa. Tämä tiskari on jonkin kodinkonemyymälän vahinkokuormasta, sprinkleri suihkinut vettä myyntipakkaukseen päälle, paketti kuivuttuaan kurttuinen ja siksi myyntikelvoton.

Meillä on pyykkikone, jonka kyljessä (kalusteisiin upotettu, edestä täytettävä malli) oli naarmu. Kyseinen 'vika' ei haittaa koneen käyttöä millään tavoin, mutta kuluttajahan ei maksa vioittuneesta tuotteesta täyttä hintaa. Samoin liesi, siinä oli kanssa jokin pieni kolhu jossain kohdassa, täysin priima Upon parempi malli. Jää-viileäkaappi oli myös jonkin väriviirun sivuunsa saanut 'vahingoittunut' vehje.

Näin. En suoraan sanoen muista, milloin olisi ostettu joku kodinkone (paitsi televiissori ja läppäri) kaupan hintaan. Kyllä vähintään puolet pitää pois saada ovh:sta.

Päivän uutiset ovat surullisia, Eurooppa ei ole ollut aikoihin se vanha ja vakaa alue, nyt se on daeshin kaltaisille roskajoukoille helppo iskukohde. Pienessä tilassa saadaan hirvittävä tuho pommeilla ja räjähdevöillä. Samalla yksi terroristi vilahtaa Paratiisiin. Toivottavasti eksyy matkalla ja kärventyy ikiajat aivan jossain muualla.

Ei näin, maailma. Ei näin.

Bongauksia

Ready, steady, roll!!!

Ihan vaan pari huomiota sunnuntaille. Kissa pesukoneessa. Tulin takaovesta sisään ja minulla oli outo tunne, että minua tarkkailtiin. Tokihan olemme tottuneet Oscarin ninjailuihin, mutta nyt se ryökäle vei stalkkauksen ihan uudelle tasolle. Retkotti reteässä selkänoja-asennossa pyykkikoneen rummussa, tuo luukku oli melkein kiinni.

Enää ei voi pyykkiäkään ladata koneeseen ilman, että rumpu on tsekattu pummilla matkustavien  pieneläinten varalta.

Toinen huomio autoa tankatessa. Tokihan piiloväkeä, haltioita, peikkoja ja maahisia ynnä tonttuja on, mutta nyt on joku ollut todella huomaavainen ja varannut Pistokepaikan haltioille ihan oman tilan. En kyllä käsitä mitä ne tekevät tuossa, lataavat itseään? Onko niillä joku kommuuni tuossa pistokepaikassa? 

Me emme ole täällä yksin

Kolmas, ja huolestuttavin huomio. Nuorimmainen pelaa Kim Kardashian -peliä (joku puhelin appsi). En tiedä mitä siitä ajatella. Elämme outoja aikoja.

Enkä tiedä minkälaisia kuvia Perikunnalla on puhelimissaan perheestämme, tässä tuorein versio minusta. Joku ufoeditori on nyt näköjään testissä ja Torpan Armokin on muuttunut humanoidiksi. Johann af Grannin visiittiä odotellessa rapistelen folioturbaanin päähäni ja odottelen yhteyksiä vaikka noilta Pistokepaikan haltioilta.

Illanrattoa, missä lienetkin!

Aarinko aarmas

Plinsessan aamuettonet (kuva Heidi M.)

Aaarinko aarmas on herättänyt meidät tällä viikolla kutakuinkin joka aamu. Tai tarkemmin sanottuna on herätty aurinkoiseen aamuun. Aamuthan ovat jo ihan valoisia, kuka enää muistaa kaamosta? Meni jo ja uusi on tulossa vasta noin kahdeksan kuukauden kuluttua.

Heidi lähetti aamun iloksi whatsAppviestinä kuvan aamiaispöydästä missä muuan Ruusunen uinailee tyytyväisenä ja kylläisenä. Niin ikävä tuota hevosenpätkää, heti kun tästä suinkin kynnelle kykenen, auto liikahtaa kohti naapurikylän vaaransyrjää. Viedään omppuja ja vadelmaveneitä. Voi olla, että Plinsessa ehkä säikähtää, nytkö hänet taas riistetään pois Paratiisista. 

No ei tulla kopin kanssa.

Hippi Huoleton

Pienen terrierin Iso Ego

Pyllyt ei katso pahasti

Nasse ja Leffe kirmailivat jääkovalla hangella ja kuten kuvasta näkee, lunta on. Tuossa nimenomaisessa paikassa vajaa metri kun siihen on lingottu pihatien lumia ja kolattu vielä pienempienkin käytävien lumia. Mutta äkkiä se tuosta sulaa kun vauhtiin pääsee.

Nasse oli kovin tarkka, ettei Leffe vaan vahingossakaan katso pahalla. Eihän se pölhö edes osaa, sama hölmistynyt ilme hällä on aina. Mutta Nasse on kova poika tulkitsemaan ja välillä onkin viisasta kääntää persaukset toiselle, ei ainakaan pahaa silmää näytä tuo pääty.

Kuvista näkyy, että Leffen turkki on turkasen kauhean näköinen, ihan näinä viikkoina pitää viedä Leffe kasvattajalle trimmiin, kaikki pois vaan. Epäilen myös, että trimmin myötä paljastuu Leffen pyöreä talvikroppa ja sitten pitää ryhtyä julmiin ruuanrajoitustoimiin. Leffe parka, koira jolla olisi pohjaton ruokahalu.

Pienen ihmisen suuri hetki

Tämäkin oli viikon hohtohetkiä, kävin tuulettamassa päätä ja autoa isommalla tiellä. En kerro missä kaikkialla käytiin, mutta reissu oli etenkin minulle erittäin tarpeellinen. Tämä kotiaresti on kieltämättä hermoille käypää aikaa mutta pienet irtiotot antavat toivoa paremmasta.

Vielä tästä noustaan.

Ja loppuun viikon pilapiirrosantia. Paikallislehti muuttui tabloidkokoon ja uudistus on ihan oo ja koo. Parasta, että pilapiirtäjä pysyi samana ja saamme näitä väläyksiä hihitellä jatkossakin. Tälle nauroin ääneen.

Nyt valot veks, on Earth Hour. Kynttilät palaa jo.

Hauskaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Oivallus!

Päivät päätä käännellessä

Lyhyt ja erilainen hiihtoloma loppui ennen alkuaan ja nyt on taas arki. Se tasainen ja harmaa arki josta pitäisi älytä iloita. Tänään en iloitse. Olkoonkin vaikka miten aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä, ihan oikea, kauan odotettu kevätpäivä.

Linnut käyvät jo kiivasta huutokauppaa kesäkiinteistöjen varauksista, pitäisi siivota kaikki tilusten pöntöt. Homma joka vaatii tikapuille kiipeilyä, eli ei kuulu minun työlistalleni.
Hanget vajuvat niin, että suhina kuuluu. Aurinko tosiaan lämmittää, totesin pihalla seistessäni, että se olisi vain ajan kysymys kun ensimmäiset pisamat poksahtavat nenänpäähän. Tarvitaan vain aurinkoa ja pihalla seisoskelua.

Hanki on edelleen kantava ja niin kova, että jopa iltapäivän sohjotunneilla koirat pystyivät juoksemaan siellä kunnon rallia. Minä en sentään lähtenyt hangelle ja taatusti olisinkin humahtanut läpi kantavan kerroksen enkä olisi päässyt eteen enkä taakse. Ylös en ainakaan. Veikkaan, että kukaan ei olisi kuullut huutojani, puhelihan ei luonnollisesti kulje mukanani noilla pikkureissuilla, niillä joilla ne vahingot ja liukastumiset yleensä sattuvat. Äitikulta ei kuule ja Iso-J kuulee mitä haluaa.

Muuhun en tänään ryhtynyt. Kävin ulkona muutaman kerran, siinä se. Kuluuhan se päivä niinkin, että tarkkailee koirien kyykkäämistä ja keräilee lapiolla pahimmat pökäleet pois. Tunnelmat olivat aivan yhtä synkeät ja tympeät kuin keräämäni tuotokset.

Eilen kävin kylän terveyskeskuksessa fysioterapiassa. Suurin osa ajasta meni siihen, että fyssari takoi tietokonettaan joka oli täysin jumissa. Eli ei päässyt lukemaan tietojani tietokannasta. Lopussa sentään tein pari venytystä kyljille ja selälle. Hänellä oli jokin ennennäkemätön mittatikku jolla merkkasi selkääni taivutusten välisiä mittoja. Vaikka selkä on mitä on, se on ihmeen hyvässä tasapainossa kaikesta huolimatta.

Huomisen varaan on laskettu jo paljon enemmän. Pakko on päästä täältä vähäksi aikaa pois, aion ainakin yrittää päästä vähän jumpille, ihan rauhalliselle venyttelytunnille vain. Alkuhan se on sekin.

Aika menee aatelessa, päivät päätä käännellessä.
Toivottavasti sinulla on mielekkäämpää tekemistä, missä lienetkin!

Sydämen asioita

Pikkuisen hiihtoloman (hiihtelin jarrusukissa sisätiloissa ja kepin kanssa ulkona) viimeisenä päivänä olen saanut aikaiseksi purkaa kameraan kertyneet muutamat räpsyt. Sattuneesta syystä hiihtolomaviikko ei ollut ihan perinteisen tyylin lomanen. Vasta perjantaina pakkauduimme autoon ja suuntasimme auton kohti Savonmuata. Poikkesin nykyisiä uusia Kuopioperinteitäni noudattaen sairaalaan, siellä pötkötteli leikkausta odottelemassa huonekaverini kotikaupungin sairaalasta ja muutenkin hän on elävä todiste siitä, miten pieni maailma onkaan. No ei asiasta enempää, hyvää ja nopeaa toipumista sinne!

Seuraava stoppi oli Matkuksen ostosalue. Olin niin täynnä tarmoa, että könkkäsin Ikean molemmat kerrokset läpi. Lounaan jälkeen köpöttelin vielä ostarin täästä päähän, molemmat kerrokset. Välillä piti tietysti lepuuttaa kahvilassa ja yhden kerran piti rotsikin antaa Iso-J:n kantoon kun meinasi hiki tulla ja huimata.

Selvisin kunnialla kierroksista ja autoon istahtaminen oli oikein tervetullutta vaihtelua. Päämääränä oli kertakaikkisen kummallinen paikka, Järvisydän -niminen kohde Rantasalmen ettäänperän takanurkan takana.

Voihan veljet mikä paikka!

Perjantai-iltana kuljeskelimme ympäriinsä ja etenkin minun oli vaikea ymmärtää kaikkea näkemääni. Iso-J oli toki siellä aiemminkin vieraillut joten hän toimi oppaana, ystävällisen renkipojan lisäksi.
Ruoka oli huikeaa, hirvenlihavarras, juureksia ja spelttiä älyttömän huikean kastikkeen kera. Muilta lautasilta löytyi kuhaa ja naudanpihviä, Ja riittävän reilu kaato loistavaa (ranskalaiseksi) punaviiniä. Jäläkimakkeeksi otimme Perikunnan kanssa yhteismaisteluun creme brulén jota höysti aidon ja autenttisen makuinen tyrnikastike, mmmmmmh.

Heti kyllä kohosi mieleen, että juuri tuossa paikassa olisi kiva pitää syksyn puolella jonkinlaiset kokoontumisajot, Ämmäfestit vaikkapa. Tunnen niin hulvatonta naisporukkaa, että olisi huikeaa saada edes osa siitä laumasta hetkeksi samana katon alle. Laitamma idean hautumaan.

Sunnuntaina, ruhtinaallisen aamiaisen jälkeen käppäilimme pihoja pitkin, Nuorimmainen kävi lenkin järven jäällä. Iso-J:n työtapaamisen jälkeen pakkauduimme autoon ja nokka kohti Savonlinnaa. Siellä totesin marketin vihannesosaston kohdalla, että ei pysty ihminen kävelemään metriäkään. Onneksi oli penkki jossa vanhat ja vaivaiset voivat levähtää jos loppuu kintuista jerkku kesken.

Kotimatkan loppuosuuden pötköttelin vaaterissa, kiitos taittuvien penkkien.  Oikea nivustaive oli kuin tulessa, mikälie rasitus siihen sitten iskikään. Levolla ja panacodilla meni ohi.

Kotiin oli kiva tulla, joskin kohteessa olisi hyvin viihtynyt useamman päivän. Jäälle olisi tehnyt mieli, potkukelkalla näkyivät muutkin painelevan. Moottorikelkkoja katselin kaihoten, ihan tuli taannoinen Islannin mönkkärikurvailu mieleen.

Vähän korkeampi kynnys

Paikka on ketjuihin kuulumaton perheyritys, eli tuolla ei höylätä bonuksia eikä syödä ketjuruokalan listalta Mörköeetun makkaraperunoita. Oikea helmien helmi, menkää ja löytäkää!

Syksyllä sinne avautuu kokonaan uusi Spa-kokonaisuus ja itse päärakennukseenkin tulee aivan uskomattoman hieno systeemi.

Ei oikein voinut ymmärtää, miten hienosti luonnonkivi, kallioseinä, 8000 vuotiaat uppotukit ja muut hakopuut, proomunrunko sekä muu ikiaikaisen vanha materiaali taipuu rakennukseen niin luontevasti.  Poissa olivat halvat muovipaneelit, se mikä oli uutta, oli hillittyä ja sopi ikiaikaisten materiaalien sekaan kuin valettu.

Tähän vielä muutama kuva sisältä, en osannut enkä jaksanut säätää valoja, oli aika haastavaa. Viinikellariin en päässyt, piti kuvata lasin takaa, muita saleja yritin kuvailla edes vähän.

Jättiläisen tuolit, korkeutta noin 3 metriä tai ylikin

Semmoinen reissu se, menkää ja tutkikaa itse, Hirnakka lyö hyväksymisleiman tälle kohteelle ja räpsäyttää täydet viisi tähteä. Erikoismaininta perheyrittäjyydestä.

Tälle päivälle voi antaa arvosanaksi oikeastaan muutenkin viisi tähteä. Nuorimmaisen riparipassi on yhtä leimaa vaille täysi (aikataulussa ollaan kaikesta huolimatta), Ponimies oli ollut oikein sosiaalisella keväthempeilytuulella, aurinko paistoi ja lämmitti ja minä kurvailin rakkaalla Hopianuolellani ympäri pihaa, kikkailin ja pakittelin. Kaikki toimi kuin unelma.
Tarpeetonta kai mainta, että hymy oli muikea.

Tähän loppuun vielä eräänlainen voitonmerkki, V:hän se tämäkin on kun oikein osaa katsoa.
Ja ihan lopuksi norpan muikea ilme.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!