Viikko nro jotain, ehkä kolmas?

Playa Tropical

Enpä voi valittaa, että kiirettä olisi pitänyt, hauskaa kyllä piisaa. Toveri Nemppa lennähti sinivalkoisin siivin Marbellaan ja kyllähän me ehdimme muutaman mukavan yhteisen tuokion yhdessäkin viettää.

Rannallakin ehdin kierähtää kyljenkierron jos toisenkin. Täällä vaan se rannalle lähtö on oma operaationsa. Ensin haastatellaan perhe, kuka tahtoo rantaan, kuka ei. Sitten jokainen pohtii omaa kantaansa omassa poterossaan ja lopulta rantaan lähtevät minä ja ehkä Nuorin. Pari kertaa jopa Iso-J on liittynyt joukkoon tummenevaan. Esikoinen jatkaa mushroom -elämäänsä ilmastoidussa talossa ja ottaa aurinkoa (ryppyjä kaihtaen) maksimissaan 20 minuutin jaksoissa.

Minulla se ryppyjen vastainen taistelu alkaa olla selkee peli, meikäläisen tappioksi, joten otan ilon irti jokaisesta säteestä jota tuo ihana valonlähde antaa.

Auringon jälkeen parasta on suihku ja hyvä illallinen. Ilman mehukeittoa emme yhdestäkään laskusta selviä, lempiravintolamme kyllä muistaa koko perhettä runsain mitoin ja pitkin kaadoin.

Jälkiruoka: mehukeittoa

Niin, yhtenä päivänä ajelimme Nemppakuoman hotellin halliin Marbellaan. Sieltä otimme vaihteeksi vesibussin Puerto Banúkseen ja vietimme rennon löntystelytuokion. Samaan aikaan kun me Iso-J:n kanssa notkuimme rantakatua eestaas, Perikunta kera Nempan siemailivat cokista ja Cavaa LV:n myymälän ilmastoidussa interiöörissä. Kuulema koskaan ikinä cokis ei ole maistunut yhtä ylelliseltä kuin silloin. 

Voin kertoa, että minulla meni Tinto de veranot väärään kurkkuun kun näin Perikunnan purjehtivan kadulla LV:n ruskeat paperikassit käsivarrellaan.

Onneksi vain Nemppa teki ostoksia, Perikunta kuljetti kuvastoja paperikasseissa. 

Kiitos vielä kerran Nempalle, kun järjestit tuon ikimuistoisen vip-hetken Perikunnalle. Ehkä nyt tuli vähän motivaatiota pihanhoitoon ja Torpan ylläpitoon.

Saudi-Arabian kuningasperheen jahdit

Johan on vehkeellä hintaa eikä edes vetokoukkua

Maserati tai jotain

Lisää mehukeittoa

Hopianuoli?

Sinne vaan...

Marbellassa erinomaisten pizzojen sulattelukierroksena teimme vielä pikaisen kierroksen vanhan kaupungin tärkeimpiin kohteisiin ja nälkä jäi. Meinaan tutustumisen nälkä. Hieno kaupunki vaatii ehdottomasti lisää tutustumista.

Olisi oikein hyvä idea ottaa huone El Fuertesta yhdeksi yöksi ja viettää ilta ja yö Marbellan vanhassa kaupungissa. Ehkä jopa niin hyvä idea, että jaksan raahata järkkäriäkin mukana. Valtavan kaunis ja kuvauksellinen kohde.

Seuraavana päivänä Nemppa tuli vieraaksemme ja piipahdimme omassa suosikissamme, Mijas Pueblossa. Nälkä jäi sinnekin, toinen yön yli -kohde. 

Toinen viikon kohokohta oli tavata vanha koulukaverini. Tovin jos toisen toisiamme tuijotimme kunnes vihdoin karjalainen puheliaisuus vei voiton ja kuulumiset on päivitetty useamman vuosikymmenen ajalta suunnilleen päivän tasalle. Hieno juttu, toivottavasti yhteydenpito säilyy nyt kun on kanava auki. Elämä ei helpon kautta ketään päästä, antaa paljon ja vaatii paljon.

Mijas Pueblo, taas kerran 

Rupinen kurppa ja rupiset varpaat

Kreikkalainen ilta

Nempan tällä kertaa viimeisen andalucialaisen illan vietimme meidän kulmilla. Treffattiin kaupungilla, käytiin meidän mäellä ja sitten takaisin Paseolle syömään. Nyt syötiin poikkeuksellisesti kreikkalaisittain, ei huono. Mutta ei ihan superhyväkään.  Pikkuisen ampui yli ja vähän jäi vajaaksi, ruoka ja palvelu nimittäin.

Mutta kaiken kaikkiaan, kiva päätös kivalle viikolle ja haikeiden halausten kera saatoimme Ystävän taksiin, kentälle ja yölennolla Suomeen. Aamulla oli pakko tarkistaa Iltasanomien nettisivut, olinhan lukenut yön Nempan jättämää kirjaa Paratiisiuhrit 
Onneksi fakta oli se, että lento meni hyvin ja Helsingissä oli koleaa.

Iltapäivällä kurvailimme pienen lenkin lähikukkuloilla. Tulimme syömään omaan kaupunkiin. Vietin pienen hiljaisen hetken tismalleen vuosi sitten menehtyneen, espanjalaistuneen serkkupoikani muistolle. Karpalolonkero oli hänen lempijuomansa täällä Hipsaanian auringon alla ja sen minä itsekin join. Itse asiassa kuittasin kaksi,  koska oli niin hyvää. 

Silloin kun me tänne tulimme, ensimmäinen visiitti oli reissu Antennivuorelle. Sietä dekkaroin Neiti Etsivänä kyltin, joka oli kiinnitetty serkkupojan tuhkien lennätyspaikalle. Löytyihän se kun osasi etsiä. Löytämisen ilosta ei voi puhua, pala nousi kurkkuun ja ikävä tuli, vaikka yhteydenpito oli sangen satunnaista. Monta hyvää lapsuusmuistoa nousi kuitenkin mieleeen, niitä kun ei ole koskaan liikaa.

Karpalolonkero, Serkulle

Jukan muistolle

Toivon, että mahdollisimman moni lukija malttaisi klikata tuon youtube -linkin. Se ei ole yli-imelä eikä pateettinen, vaan silkkaa tunnetta. Ehdottoman kaunis musiikkiesitys.

Hyvää yötä, missä lienetkin!