Uusi moppi

Joko nyt, joko nyt?? 

Niinhän siinä sitten kävi, että Torpan tantereilla tallaa yksi nelijalkainen lisää. Maanantaina illalla ajelimme naapuripitäjään ja siellähän se Remuna tutuksi tullut härvä pörräsi kasvattajan kintuissa.

Kotiin meitä lähti yksi enemmän eli Remusta taisi nyt tulla Nuorimmaisen koira. Samalla vaihtui nimi, uusi nimi on vaalean vehnälagerin mukaisesti Leffe. Tai Lefa. Tai Leif... rakkaalla moppikuontalolla on monta nimeä.

Illalla Leffe pääsi (joutui) pyykille, Perilliset kylvettivät ja föönasivat koiran kuohkeaksi ja mustikkamuffinsin tuoksuiseksi (todellakin on olemassa sellaistakin turkinhoitoainetta). Lähinnä tuvassa lemusi Eau de Märkä Koira, mutta aamulla aromi oli jo neutraalimpi.

Iso-J pyöritteli päätään ja totesi jääneensä pahasti alakynteen ja vähemmistöön. Pöh, onhan hänellä tukenaan jo kolmas UROSkoira, kaksi POIKAkiss... konsulttia, yksi Mieshevonen (ruuna)  ja hitosti paljon kukkoja. Että äijävalta täällä on, ainakin teoriassa *tirsk*

Pöljä pellavapää

Aamulla totesin, että aamutoimet on syytä suorittaa melko ripeästi, jäin koirien ruokinnan jälkeen tyhjentelemään tiskikonetta ja odottelemaan, että porukan hitain (ruokailija) Peetu saa kuppinsa puhtaaksi. Se oli virhe. Tuvan pitkän maton päähän ilmestyi köntsät. Niin tahmeaa mallia, ettei ollut putsattavissa vaan vaati pesun. Ja näillä keleillä maton kuivaminen vie muutaman päivän. Perhana.

Muutenkin aamujen aikataulutus on syytä pohtia uudelleen, etenkin sitten kun hevoset tulevat kotiin ja täytyy sovittaa aamuaikataulut koulujen lukujärjestyksiin sun muihin elämää mutkistaviin elementteihin.

Leffe ja Nasse ovat ihan iisejä tapauksia, kulkevat pihalla vapaana ja etenkin Leffe seuraa mukana eikä näytä mitään elkeitä omille teilleen poistumiseksi. Peetu onkin sitten aina narunjatkona, sillä tappijalka on sairaan nopee jos sikseen tulee eli jos tiellä menee auto tai taivaalla lentää lintu. Mitä vaan voi tapahtua ja Peetua viedään. Silloin ei löyty jarruja eikä järkeä eikä varsinkaan kuuloaistia.

Onneksi Leffe on niin easygoing -tapaus, että Peetu ja Nasse ovat todenneet sen täysin harmittomaksi eikä terrieriegoilua tarvita. Pikkuisen kun ylähuulta rypistää ja ääritapauksessa päästää ärähdyksen, lopettaa Leffe tekemisen ja poistuu sivuun. 

Nyt! Nyt! NYT! HETI!!!

Kissat eivät Leffeä noteeraa, niitä kiinnostaa paljon enemmän ikkunoissa surisevien kärpästen jahtaaminen. Joka on muuten jätkien nykykunnolla sangen huimannäköistä puuhaa. Paksut kissankoltiaiset yrittävät olla ketteriä ja elastisia mutta kun maha ottaa kiinni niin se ottaa. Onneksi vielä ei ole mitään aineellisia vahinkoja kirjattu. Lähinnä pientä nolostelua kun sulava tiikerinloikka muuttuukin mahalaskuksi tai jää lyhyeksi.

Että tämmöinen lisäys Torpan kansalaiskirjaan. Menopuolelle kirjataan yksi miinus kananuorikoiden listaan. Löytyi hengettömänä tarhasta. Veikkaisin, että sitä on kuritettu joko harakoiden tai haukan toimesta. Haukka nimittäin kiertää taas tiluksien ilmatilassa. Se tarha, jossa ne toukokuussa kuoriutuneet nuorikot ovat silkkikanojen seurana jäi lähtökiireissä kattamatta eikä sitä verkkoa ole vieläkään siihen viritetty. 

Illan ohjelmassa on Peetujengiläisten tapaaminen ja sille reissulle pitää sonnustautua melkolailla heti.

Ponimies on tänään saanut uudet tanssikengät jalkaansa, ainakin kengittäjän piti asia hoitaa tänään mutta tallilta ei ole vielä kuitattu tehtävää suoritetuksi. 

Tälleensä alkoi tämä viikko ja nyt ollaan vasta tiistaissa. Viikonloppuna olisi Kuninkuusravit omassa kaupungissa mutta saas nähdä pääsenkö kumpanakaan päivänä raviloihin ja totoloihin.

Säästä ei muuta mainittavaa kuin maanantain vastaisena yönä tehty sade-ennätys.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!

Illinlillin lieru, lälläslää !

Sadepäivän aktiviteetteja

Pitihän se arvata, että eilisen shortsikelit vaihtuivat aamupäivän aikana reilusti viileämpään suuntaan. Siispä raappahousut jalkaan ja pihahommiin.

Vatukko siivottiin nokkosista ja muusta ryönästä, Perilliset haravoivat roinat kasoihin, minä tein kuormat ja kuskasin pois. Nuorimmaisen paino riitti (vihdoin) ruohonleikkurin kuskin paikalle (joku istuinlukko) ja kohta hän jo pöristeli ympäri pihaa suu korvissa. Nurmialueet on nyt sliipattu golfversioon ja pienemmät alueet viimeistelty pienemmällä leikkurilla.

Minä siirryin askaroimaan pihapensaiden ja kukkapenkkien pariin, näytti nimittäin pahasti siltä, että syysleimut ja päivänliljat kasvavat varjossa vinoon. Ensiavuksi otin järeät puutarhasakset ja kuritin puskia oikein tunteella.

Jokuhan voi nyt ihan aiheesta kysyä kuka käski istuttaa angervot ja perennat liian liki. En se minä ollut, se oli joku edellinen asukas. Minä kyllä laajensin penkkejä ja istutin reunat täyteen monivuotisia. Angervothan ovat siitä helppokasvuisia kasveja, että rehottavat hoitamatta ja kun saavat lähistölle hevosenpapanoita, ne suorastaan ryöpsähtävät hillittömään kasvuun.

Sakset napsuivat ja angervon valta-asema väistyi. Vielä olisi paljon saksille hommaa, mutta jääköön huomiseen. Tai jollekin muulle päivälle, ensiapu on nyt annettu. Seasta löytyi monta liljaa, kultapallo ja ne leimut.

Tuvan ikkunan alla oleva ruusupuska-perennapenkkiyhdistelmä sai samaa katkaisuhoitoa. Ruusua kurittaessani päätin, että koko räähkä lähtee tänä syksynä muualle, vaikka tulevan uuden hevostarhan aidan luo. Laitan tilalle jotain sopuisampaa kasvia. Onhan se ihan kiva, että ruusu tuoksuu tuvan ikkunan alla, mutta ehkä rosae-suvusta löytyy jotain maltillisempia vaihtoehtoja. Kirjoapteekkarinruusu kituu isompien varjossa, se saa varmasti jäädä.

Korjattiin yksi futispallosta osumaa ottanut sadevesiränni, Iso-J katkoi salavan liian matalalla roikkuvia oksia ja jotain muutakin pientä on tehty.

Nyt voisi vähitellen survoa itsensä joogatrikoisiin, me lähdemme Nuorimmaisen kanssa kohta kaupunkiin venyttelemään. Voi olla, ettei mitään superelastisia sotureita tänään irtoa, mutta jostainhan se on aloitettava.

Kuntosalin puolelle siirryn vähitellen, käyn ensin ottamassa vauhtia aineenvaihduntaan ryhmäliikuntasalin jumpista.

Kuten jossain aiemmin totesin, ns. kevätkireä kuntoni on mystisesti kadonnut. Jotenkin se Hipsaaniassa ilmeisesti lämpölaajentumisen ansiosta pehmeni ja ... noh... laajeni. Vähän niinkuin talipallo plösähtää auringossa.

Ja koska on niin hiton harmaa ja sateinen päivä, en laita kuviakaan. Kameralla on vielä kymmeniä räpsyjä reissusta ja kotipihaa en ole kuvannut vielä yhtään.

Kaikki aikanaan.
Hyväksi lopuksi kaikkein tärkein:

Hyvää syntymäpäivää Rakas Nemppa-Kuomaseni, missä lienetkin!

Kotona taas

Kaikki kotona ja kaikki hyvin.

Vesiheinää voisi paalata ja kissat ovat valtavia roikaleita. Kuukaudessa kasvaa muukin kuin ruoho, kitkin valkosipulipenkit päivänvaloon, Iso-J osti siimaleikkurin tilalle raivaussahan.

Kyllä tämä tästä asettuu.

Palataan pian!

Letkeää lauantaita, missä lienetkin!

PeeÄäs: sydärin paikka, prisman kassalla. En kestä!!!!

Viimeistä viedään

Aivan näin stoalaisen tyynenä ei meistä kukaan enää chillaile. Matkalaukkuja pakataan, punnitaan ja uudelleen pakataan, siirrellään nyyttejä laukusta toiseen ja taas punnitaan. Nyt alkaisi pikkuhiljaa olla se autuas tilanne, että sallitut kilot per nokka täsmäävät sekä ruumalaukkujen, että käsimatkatavaroiden suhteen. Jääkaapissa on vielä x kiloa juustoja jotka varmaan kuskaan koneeseen käsimatkatavarassa.

Sitä en kyllä tiedä, mitä teen jos päätän vielä kentältä ostaa yhden mustasorkan matkaan, ei mahdu käsiveskaan vaikka isoin mahdollinen on käsilaukun nimikkeellä mukana.

Tämä loppuloma on ollut niinkuin alkuosakin, kivaa ja rentoa olemista. Kotitorpalla hommat ovat olleet hyvin hanskassa ja niinpä täälläkin jopa Iso-J malttoi rentoutua rantanokosille.

Kävimme vihdoin tutustumassa paikalliseen eläintarhaan, Bioparciin. Ihan älyttömän kiva paikka. Sitä on meille suositeltu moneltakin taholta ja nyt sitten vihdoin saimme itsemme porteista sisään. Todella kiva, pieni ja rauhallinen puistomainen Viidakkokirja-tunnelmainen paikka. Eläimiä ei ole massoittain mutta niitä pääsee katsomaan monelta kantilta.

Pikkuvinkkinä kertoisin sen, että kannattaa seurailla kauppojen ja kauppakeskusten tarjouksia. Me säästimme huisat 41 € kun älysimme ottaa talteen Hipercorin (El corte Inglesin ruokakauppa) etukupongit. Olin jo nakkaamassa niitä keräyspaperin ja muun suljun sekaan, mutta sitten huomasin, että yhtä normaalihintaista aikuisten lippua kohti saa ottaa kaverin ilmaiseksi mukaan.

Tikru pissalla

Jep, nyt se alkaa olla lähtöitkuja vaille valmis. Kuukausi on sujahtanut sukkelasti ja vikkelästi. On ollut lämmintä, kivaa ja aurinkoa. Yritän muistaa miltä auringon lämmittämät pihaportaat tuntuvat jalkapohjissa kun ripustan pyykkejä kuivumaan, miltä sitruunapuu tuoksuu ja miten kaskaat melskaavat ilmanvaihtoritilöiden äärellä.

Tätä kaikkea tulen kaipaamaan kotona, eritoten loka-maaliskuun välisenä kaamosyönä yritän muistaa kaikkea osakseni koitunutta hyvää.

Nämä viikot tulivat tarpeeseen.

Hasta luego!

Se tunne kun loma loppuu... 

Duckface?

Mikä kotimatka??

Sunseeker

Toistan itseäni

Uusi päivä. Uusi kirja. Uusi pareo. 

Nahka tummuu ja minä loikoilen auringossa kuin uninen merimakkara.

Talletan hyvää mieltä ja merentuoksua, auringon lämpöä ja tulikuuman hiekan tuntua jalkapohjissa, aaltojen kohinaa ja autuasta laiskuutta. Tätä tarvitaan marraskuussa.

Hasta luego!

Tropical playa

Pullopostiapa hyvinkin

Tänään on ollut hyvä päivä. Siis tänäänkin. Hieman jo haikeus hiipii mieleen kun viimeinen viikko tällä kertaa on alkanut. Mutta en murehdi sitä tänään. Ehkä huomenna. Tai ensi tiistaina kun pitää survoa matkalaukut kiinni.

Siihen saakka mennään näillä.

Let the sun shine! 

PeeÄäs: nuo epäterveelliset haribokarkit ja paheksuttava cokis ovat Nuorimmaisen eväitä, minä ravitsen itseäni Hawaian Tropicilla ja Caseran tölkkituotteilla. 

Hupsista ja muuta mukavaa

Lounasleipä Malagassa

Ai että, mistähän sitä taas purkaisi tätä kaikkea kokemaansa ja näkemäänsä? Maanantaina kurvailtiin Malagaan, ajettiin auto El Corte Inglesin halliin ja käppäiltiin vanhan kaupungin kujille. Nyt vähitellen alan ymmärtää miksi niin moni on ihastunut Malagaan. Automuseo oli nyt vierailulistalla, samoin Picasso, mutta aika kului niin nopeasti vanhassa kaupungissa, että oli pakko lähteä kotia kohti. Katedraalissa kyllä käytiin ja minulla on nyt kuvia Kardinaalisormuksesta ja muista ihmeistä.

Kenties loppuviikosta ehdimme vielä yhdelle koukkaukselle Malagaan ja pääsemme vihdoin sen automuseon ovista sisään. Koordinaatit on kyllä tiedossa.

Maanantai oli ihan hassu päivä, merestä haihtui tämän kuumuuden takia hurjasti kosteutta ja se pakkautui lähivuoriin eikä jaksanut nousta ylös. Kemiallisista reaktioista ymmärtävät katsokoot nyt muualle mutta en minä osaa paremminkaan selittää. Oltiin siis kirjaimellisesti ihan pilvessä :D

Malagan kenttäkin oli niin sumeana, että mietittiin jo montako lentoa viipyi tai peruttiin sumun takia. Uutisissa ei kyllä kukaan maininnut mitään joten tuskin tuo iso katastrofi oli. Meille oli vain ihan uusi ja outo ilmiö.

Rikkaruohoja?

Tänään jahkailtiin kämpillä niin pitkään, että lopulta (ärsyyntynyt) minä ja (tuskastunut) Nuorimmainen lähdettiin valumaan mäkeä alas ja kaupunkiin. Kohteena oli eräs kirjakauppa. Joka on avoinna oven lapun mukaan 10-15. Eipä juuri lohduttanut kun kello oli 15.15. Huomenna paremmalla ajoituksella ja saadaan rantalukemiset kassiin.

Tehtiin pikkuisen tuliaisostoksia ja ihmeteltiin ihania pikku kujasia. Naureskellen istuttiin eräällä terassilla ja mietittiin, miten sekin ravintola olisi kotimaassa kielletty koska a) kuja oli liian kapea b) kuja oli ihan vino c) tarjoiltiin ulos d) valitse vapaasti joku muu vika.

Tinto de Verano oli todella hyvä ja virkistävä eikä juniori valittanut jäätelöstään, hyvin kelpasi.

Löntysteltiin siitä sitten paseota pitkin ja päädyttiin erään kivan ravintolan terassille tapaksille. Oma suosikkini on tikkuun asetellut hiilloksella kypsennetyt naudanlihapalaset chimichurrikastikkeella, Nuorimmainen rakastaa talon perunoita chilimajoneesilla. Yhdessä ne ovat täydellinen combo.

Siitä hypättiin Iso-J:n kyytiin, pääsivät sitten vihdoin mäen alas... vain pari tuntia meidän jälkeemme.

Ajettiin alemyynteihin paikalliselle Stockalle, kun on kovat lähtöhinnat, tohtii antaa rebajassia 50% ja vähän enemmänkin. Sattui vielä niin mukavasti, että Iso-J oli sonnustautunut ostohousuihin ja matkaan lähti pari kivaa paitaa ja mulle kauan himoamani Tomsin tossut.

Viiniosastolta löytyi ilahduttava kattaus hyviä viinejä, ylävasemmalla on Celeste, ehdoton suosikkini, kiitos valveutuneen Toveri Nempan. Eikä hintakaan päätä huimaa, hätäiset 6 €. Lähtee kotiin mikäli matkalaukkuihin mahtuu.

Helppo-ottoisia viinejä, tykkään!

Ökyhippi

Näistä Tomseista pari sanaa. Nämä ovat vegaaneillekin käypäiset tossut, älkää kysykö miten. Oli kuitenkin joku vegaaniliiton hyväksymisleima ainakin joissain malleissa. Minä halusin nuo hopeaglitteriset ja ne sain kun löytyi riittävän iso koko vasempaankin räpylään. Jokaista myytyä tossuparia kohti yksi kengätön lapsi saa kenkäparin joten winwin -tilanne, parempi omatunto ja hetkellinen sielunrauha.

Tuon maailmanlaajuisen omatuntohomman lisäksi pitää klikkautua johonkin Toms -yhteisöön ja tehdä pari juttua, mm. kulkea päivä paljain jaloin solidaarisuuden nimissä. Niin ja liimata Toms -tarra autoon tai läppäriin. Tuon pikkuisen lipun rooli on vielä vähän epäselvä, ehkä sen voi ommella reppuun tai nutun selkään. 

Jotenkin tuli tunne, että nyt on viety sosiaalinen vastuu uudelle levelille mutta joo, minulla on hopeiset glitter -espadrillokset ja ehkä yksi lapsi sai uudet kengät myös. En tunne oloani yhtään ylevämmäksi kuin ennenkään.

Sitten tuntuikin vielä vähän vähemmän höveliltä kun ovelle ilmestyivät leipäjonolaiset kissat, Osku ja Rusku. Niitä ei periaatteessa saisi ruokkia, meillähän on se kadun suomalaisten kimppalemmikki Rusina jota jokainen paikallaolija hoitaa parhaan kykynsä mukaan. Me ruokimme ja pidämme vesikupin täynnä. Nämä kaksi hiljaista hiipijää tulivat Rusinan mukana bonuksina ja kyllä niillekin on ruokaa riittänyt.

Rusinalla on sen verran pahan näköinen räkätauti, että pitäisi pyydystää se katti ja viedä eläinlääkärille, antibioottikuuri, rokotukset ja matokuuri nyt ainakin näyttäisivät akuuteilta hoitokohteilta. Täytyy vähän miettiä mistä saadaan joku kattiloukku ja kuljetuskoppa.

Callen kissoja

Tasan eivät mene nallekarkit kissoillakaan. Siinä missä nämä kaksi andalucialaista kulkuria etsivät hyväntekeväisyydestä ruokaansa, Torpan pulskat pojat saavat tuliaisina tennarin. Tuohon mahtuu ehkä Oscar ja puolet Felixistä tai sitten Felix mönkii tossuun ja Oscarilla on jännää ulkopuolella.

Olihan tuokin turhake pakko ottaa kun kohdalle osui eikä hinta ollut hirmuinen. Tosin tossun mukana tullut el Corten paperikassi olisi varmaan aivan yhtä jännä kuin tuo tossu.

Nyt öitä ja kivaa viikonjatkoa, missä lienetkin! Minä menen aamulla rantsuun ja nautin viimeisen lomaviikon iloista. Kun ollaan ajoissa liikkellä, päästään ehkä mussuttamaan churrojakin. Edes kerran.

Hasta luego!

Torpan kissojen uusi peti

Viikko nro jotain, ehkä kolmas?

Playa Tropical

Enpä voi valittaa, että kiirettä olisi pitänyt, hauskaa kyllä piisaa. Toveri Nemppa lennähti sinivalkoisin siivin Marbellaan ja kyllähän me ehdimme muutaman mukavan yhteisen tuokion yhdessäkin viettää.

Rannallakin ehdin kierähtää kyljenkierron jos toisenkin. Täällä vaan se rannalle lähtö on oma operaationsa. Ensin haastatellaan perhe, kuka tahtoo rantaan, kuka ei. Sitten jokainen pohtii omaa kantaansa omassa poterossaan ja lopulta rantaan lähtevät minä ja ehkä Nuorin. Pari kertaa jopa Iso-J on liittynyt joukkoon tummenevaan. Esikoinen jatkaa mushroom -elämäänsä ilmastoidussa talossa ja ottaa aurinkoa (ryppyjä kaihtaen) maksimissaan 20 minuutin jaksoissa.

Minulla se ryppyjen vastainen taistelu alkaa olla selkee peli, meikäläisen tappioksi, joten otan ilon irti jokaisesta säteestä jota tuo ihana valonlähde antaa.

Auringon jälkeen parasta on suihku ja hyvä illallinen. Ilman mehukeittoa emme yhdestäkään laskusta selviä, lempiravintolamme kyllä muistaa koko perhettä runsain mitoin ja pitkin kaadoin.

Jälkiruoka: mehukeittoa

Niin, yhtenä päivänä ajelimme Nemppakuoman hotellin halliin Marbellaan. Sieltä otimme vaihteeksi vesibussin Puerto Banúkseen ja vietimme rennon löntystelytuokion. Samaan aikaan kun me Iso-J:n kanssa notkuimme rantakatua eestaas, Perikunta kera Nempan siemailivat cokista ja Cavaa LV:n myymälän ilmastoidussa interiöörissä. Kuulema koskaan ikinä cokis ei ole maistunut yhtä ylelliseltä kuin silloin. 

Voin kertoa, että minulla meni Tinto de veranot väärään kurkkuun kun näin Perikunnan purjehtivan kadulla LV:n ruskeat paperikassit käsivarrellaan.

Onneksi vain Nemppa teki ostoksia, Perikunta kuljetti kuvastoja paperikasseissa. 

Kiitos vielä kerran Nempalle, kun järjestit tuon ikimuistoisen vip-hetken Perikunnalle. Ehkä nyt tuli vähän motivaatiota pihanhoitoon ja Torpan ylläpitoon.

Saudi-Arabian kuningasperheen jahdit

Johan on vehkeellä hintaa eikä edes vetokoukkua

Maserati tai jotain

Lisää mehukeittoa

Hopianuoli?

Sinne vaan...

Marbellassa erinomaisten pizzojen sulattelukierroksena teimme vielä pikaisen kierroksen vanhan kaupungin tärkeimpiin kohteisiin ja nälkä jäi. Meinaan tutustumisen nälkä. Hieno kaupunki vaatii ehdottomasti lisää tutustumista.

Olisi oikein hyvä idea ottaa huone El Fuertesta yhdeksi yöksi ja viettää ilta ja yö Marbellan vanhassa kaupungissa. Ehkä jopa niin hyvä idea, että jaksan raahata järkkäriäkin mukana. Valtavan kaunis ja kuvauksellinen kohde.

Seuraavana päivänä Nemppa tuli vieraaksemme ja piipahdimme omassa suosikissamme, Mijas Pueblossa. Nälkä jäi sinnekin, toinen yön yli -kohde. 

Toinen viikon kohokohta oli tavata vanha koulukaverini. Tovin jos toisen toisiamme tuijotimme kunnes vihdoin karjalainen puheliaisuus vei voiton ja kuulumiset on päivitetty useamman vuosikymmenen ajalta suunnilleen päivän tasalle. Hieno juttu, toivottavasti yhteydenpito säilyy nyt kun on kanava auki. Elämä ei helpon kautta ketään päästä, antaa paljon ja vaatii paljon.

Mijas Pueblo, taas kerran 

Rupinen kurppa ja rupiset varpaat

Kreikkalainen ilta

Nempan tällä kertaa viimeisen andalucialaisen illan vietimme meidän kulmilla. Treffattiin kaupungilla, käytiin meidän mäellä ja sitten takaisin Paseolle syömään. Nyt syötiin poikkeuksellisesti kreikkalaisittain, ei huono. Mutta ei ihan superhyväkään.  Pikkuisen ampui yli ja vähän jäi vajaaksi, ruoka ja palvelu nimittäin.

Mutta kaiken kaikkiaan, kiva päätös kivalle viikolle ja haikeiden halausten kera saatoimme Ystävän taksiin, kentälle ja yölennolla Suomeen. Aamulla oli pakko tarkistaa Iltasanomien nettisivut, olinhan lukenut yön Nempan jättämää kirjaa Paratiisiuhrit 
Onneksi fakta oli se, että lento meni hyvin ja Helsingissä oli koleaa.

Iltapäivällä kurvailimme pienen lenkin lähikukkuloilla. Tulimme syömään omaan kaupunkiin. Vietin pienen hiljaisen hetken tismalleen vuosi sitten menehtyneen, espanjalaistuneen serkkupoikani muistolle. Karpalolonkero oli hänen lempijuomansa täällä Hipsaanian auringon alla ja sen minä itsekin join. Itse asiassa kuittasin kaksi,  koska oli niin hyvää. 

Silloin kun me tänne tulimme, ensimmäinen visiitti oli reissu Antennivuorelle. Sietä dekkaroin Neiti Etsivänä kyltin, joka oli kiinnitetty serkkupojan tuhkien lennätyspaikalle. Löytyihän se kun osasi etsiä. Löytämisen ilosta ei voi puhua, pala nousi kurkkuun ja ikävä tuli, vaikka yhteydenpito oli sangen satunnaista. Monta hyvää lapsuusmuistoa nousi kuitenkin mieleeen, niitä kun ei ole koskaan liikaa.

Karpalolonkero, Serkulle

Jukan muistolle

Toivon, että mahdollisimman moni lukija malttaisi klikata tuon youtube -linkin. Se ei ole yli-imelä eikä pateettinen, vaan silkkaa tunnetta. Ehdottoman kaunis musiikkiesitys.

Hyvää yötä, missä lienetkin!

Katu kapenee, homma etenee

Ajomatka Cadizista Seteniliin antoi melko näyttävän kattauksen espanjalaisen maajussin elämästä. Jos meillä pohjolassa on maatalous ahtaalla, ei kyllä käy kateeksi näitä eteläisempiä virkaveljiään. Jerezin maaseudulla kyllä päivä paistaa mutta heinäntekoaikana traktorin kopissa hiki virtaa. Samat John Deeret ne täälläkin kirnusivat mäkisiä peltoja ylös ja alas ja joka hiton neliö on hyötykäytössä.

Siistiä ja järjestelmällistä, kasvit valittu varmasti huolella olosuhteisiin sopiviksi ja viljelykierto kohdallaan. Enää koskaan en kotona tinttien ruokintakippoja täyttäessäni voi olla ajattelematta näitä auringonkukkapeltoja, silmänkantamattomiin auringonkukkia. Ehkä niistä tehdään öljyäkin mutta uskoisin suurimman osan tulevan rehukäyttöön. Eipä siitä kympin siemensäkistä montaa euroa päädy paikallisen maajussin lompsaan.

Oli tuulimyllyjä, oli hevosia, lihakarjaa, auringonkukkia, vehnää, oliivipuita ja hedelmäviljelyksiä. Ja nuo pellot, jumaliste mitkä korkeuserot niissä oli eikä yhtään kulmaa ollut niittämättä, paaleja (jopa säilöheinää) kuskattiin kuorma-autoilla eivätkä muuten olleet mitään kymppikilon pikkupaaleja vaan vähintään metrin levyisiä megapaaleja.

Sitä vaan toljotti ja ihmetteli. Ja ihasteli. Minä suorastaan vaikutuin. Suhteeni oliiveihin on vastedes huomattavasti kunnioittavampi. Eivät ne tyhjästä ilmesty Cittarin hyllyyn vaan paljon on käsipareja tarvittu matkalla puusta purkkiin ja Hirnakan napostelukuppiin.

Matka halki maaseudun oli mukava ja sitten yhden kurvin takana olimmekin vuoristossa. Taakse jäivät kummut ja kukkulat, maisema muuttui harmaammaksi ja jos mahdollista, vielä kuivemmaksi.

Kohta olimme Setenilissä. Seurasi tovi epätietoista autoilua ja lopulta päätimme jättää auton parkkiin kun parkkiruutu kohdalle osui. Siinä kävi sitten niin, että Esikoiselle iski jonkin sortin teinihalvaus ja hän jäi autolle lepäilemään. Kohta tuli puhelu; 'mä oksensin' joten palasimme autolle. Auton kohdalla oli lupaava liikennemerkki, muistin Amalian ohjeet ja niin jatkoimme matkaa, autolla.

Päivän kuumottavimmat kilometrit olivat edessä. Taaskin piti vetää peilejä luimuun ja vatsaa sisään, semmoisista neulansilmistä mentiin, ettei mitään järkeä. Pahin paikka oli semmoinen jossa alamäessä vastaan tuli pyörätuolimies. Hän kurvasi kiesinsä hämmästyttävän ketterästi talon porrasaskelmille ja odotti kun ohitimme. Vilkuilin peilistä jäikö äijän sandaalit renkaiden alle, mutta koska ei kuulunut huutoa eikä mekkalaa, ohitus onnistui.

Syvä ja pitkä helpotuksen huokaus täytti auton kun katu leveni ja näytti siltä, että nyt voi taas hengittää. Ehkä jokunen yläfemmakin heitettiin. Sitten jalkauduttiin koska olimme juuri ansainneet lasilliset virvokkeita. Olipahan paikka baareilla, luolassa kallio kattona.

Huhhuh, olipa kokemus.
Niin hieno, ettei oikein vieläkään ymmärrä näkemäänsä ja kokemaansa. Kunhan tästä tasottuu, pitää tutkia näiden paikkojen historiaaa. Ilmeisesti tuo Setenil on ikuinen mysteeri miksi kukaan ikinä keksi asuttaa nämä luolat ja rakentaa myöhemmin kokonaisen kaupungin sinne.

Näimme myös paikallisen autonkadottamistempun. Pöytämme eteen kurvasi pikkuinen Dacian maasturi. Hetkessä riuskat ravintoloitsijat siirsivät pari pöytää tuoleineen sivuun, Dacia peruutettiin talliin ja pöydät ilmestyivät takaisin paikoilleen. Hommaan kului kaikkine puheineen minuutti. Ilmeemme herättivät hilpeyttä ja miehet levittelivät käsiään; mikä auto? Näkyykö tässä autoa? Parkkipaikkoja ei ollut liialti joten nekin olivat luolissa. Ihan niinkuin pääskysten pesät ylempänä, ihmisten autot olivat somissa rivitalleissaan ja kaduille mahtui juuri se yksi max. 160 cm leveä auto kerrallaan. Enpä lähde miettimään enemmälti miten pärjäisin omalla autollani noissa oloissa. Ei auta peruutustutka, huutaisi itsensä hajalle ensimmäisenä ajopäivänä.

Setenilistä kurvailimme Rondan rotkokaupunkiin jossa pysähdyimme vain laukkuostoksille tuttuun Outletiin ja syömään tuttuun katubaariin. Sieltä sitten vuoristoreittiä El Gordon kautta kotiin. Mordorin maisemat olivat karut, kauniit ja tavallaan aika surullisetkin. Jokunen kotka liiteli rotkojen yllä, muuten sai kikkailla rauhassa vuoristotien kurveissa.

Olipa tajuntaa laajentava kokemus, vielä on liian aikaista yrittää ymmärtää näkemäänsä.
Sunnuntaina lojuin Nuorimmaisen kanssa rannalla muutaman tunnin ja pyhäiltana istuttiin pitkän kaavan kautta lemppariravintolassamme rannalla.

Maanantain kuvioihin kuului turhamaisuuden huipentuma, ripsihuolto. Noora teki hyvää työtä ja oli mukava rupatella paikallisista asioista kotisuomella.

Nemppakuoma oli laskeutunut Marbellaan ja huomenna keskiviikkona meillä on tarkoitus viettää päivästä alkuosa Marbellassa ja iltapätkä täällä meidän kulmilla. Mijas Pueblo nyt pitää ainakin näyttää, on se vaan aina niin kiva kohde ja ihan lähellä. Meidän takapihalta näkee Pueblon talot ja valot.

Tänään tiistaina käytiin taas pötköttelemässä rannalla, nahka tummuu hyvää tahtia, mutta edelleen suojakerroin 50 on hyvä. Tänään täällä oli reissumme kuumin päivä, +36°. Jo aamulla oli +31° ja parvekkeelle astuminen tuntui kuin olisi astunut saunaan.

Nyt ehkä vielä tovi iltayötä ihastellen parvekkeella, sitten huilimaan.
Buenas noches!

Tässä vielä terkkuja paikalliselta paimenelta sinne Tundralle :D

Ja tämä sitten soi kaikkialla!