Ratsuoppilaat

Hop ja hop, hetkittäin sujuu...

Askel kerrallaan

Kuiskaajat puskassa

Hetkittäin ei suju

Loppusuora

Ja taas mennään

Vielä jaksaa

Torpan ratsuille kuuluu hyvää.
Ne ovat nyt viettäneet useamman viikon (pari kuukautta) sisäoppilaitoksessa tuossa lähitallilla. Kumpikin on jotenkin ottanut ryhtiä ja molemmat kasvattaneet asennetta, sitä vartenhan ne sinne lähtiväkin. Oppimaan lisää hevoselle hyödyllisiä taitoja. Ihmisen kanssa pärjää mukavammin kun yhteisesti sovittuja käyttäytymissääntöjä noudatetaan rutisematta.

Töttis etenkin on osoittanut huimaa edistystä. Poni Sörsselssonhan on luonnonlahjakkuus jonka energia täytyy vain kanavoida oikein. Ponin nousukiito senkus jatkuu, ei hänestä tällä kertaa enempää.

Tämä meidän Plinsessa Mielensäpahoittaja herättää hämmästystä ja kunnioitusta. Kohta on syytä miettiä uutta, kuvaavampaa nimeä tälle kantturalle. On nimittäin hioutunut varsin hyväksi hevosenaihioksi. Toki ikä ja eletyt vuodet alkavat nekin tuottaa hedelmää, mutta huima edistys osaamisessa, käytöksessä ja korvienvälyksessä antavat syytä tirauttaa muutaman onnenkyyneleenkin. Ja ne onnenaiheet ovat tätänykyä sangen harvinaista herkkua. Niitä toisia kyllä piisaa senkin edestä.

Ilmeisesti Töttiksen kanssa on tehty monta asiaa oikein. On edetty hitaasti, pidetty off-kausia, on paineistettu sopivasti ja annettu miettimisaikaa. Kun ei asetettu mitään tavoitteita, on ollut helppo antaa hevosen kasvaa rauhassa.

Neiti Nättimys

Eilen Ratsuoppilaat saivat ensimmäiset kenkänsä. Etukengillä aloitettiin, katsotaan seuraavalla kerralla takakenkien tarvetta ja kilkutellaan nekin kiinni jos siltä tuntuu. Nyt kun vielä hengailevat laitumella, turhia ruhjeita ei kannata kerjätä kenellekään.

En ollut tippaakaan huolissani kummankaan käytöksestä. Oma tuttu pedikyristi tuli hommiin ja niinhän se ensimmäinen kengitys sujui kuin vanhoilta konkareilta.

Ei minulla ole mitään periaatteellista syytä ole ollut kengättömyyteen, joillekinhan kengättömyys on lähes uskonto. Ei vain ole ollut mitään tarvetta laitella kenkiä aikaisemmin kun ollaan vain kotinurkissa pyöritty enimmäkseen.

Nyt on kuitenkin rautaa jaloissa, tammalla kengän koko on 1, Ponilla 2.

Monihan käyttää hevosenpidon luonnonmukaisuutta lyömäaseena, halutaan kieltää satulat, kuolaimet, loimet, rokotukset ja kengät. Kun niille ei itse löydetä tarvetta, vaaditaan samaa muiltakin. Tuo siis esimerkki sieltä ääripäästä. Minun ajatusmaailmaani sopii kyllä monta tapaa, kunhan hevosenpito on asiallista eikä eläintä jätetä hoitamatta tai lääkitsemättä.

Kaikkein ikävintä on peitellä tällä luonnonmukaisuudella sitä kylmää faktaa, ettei ole varaa kengittää, rokottaa, raspata eikä lääkitä. Hevosia kuitenkin kerätään pahimmillaan nurkat täyteen.

Kieltämättä eläinlääkärin huoltokäynnin lasku aina vähän yskittää, viimeksi muistaakseni 185 €. Siinä oli rokotus ja hammashuolto molemmille. Etelän lääkäreiden hinnat tietäen tuo on vielä sangen kohtuullinen summa.

Ei mitään hätää

Poni twekkaa

Kuka muu muka??!

Keskiviikko oli muutenkin ihan mukava päivä. Aamulla palasin taas kuntosalielämään. Ihana koutsi tuli ovelle vastaan ja halasi niin, että kylkiluut napsuivat liitoksissaan. Oli niin kiva uppoutua treeniin ja kadota tästä kaikesta hetkeksi omaan yksityiseen kuplaani jonka täyttivät luureista tullut musa ja lihasten tuntemusten kuuntelu. Aikaa meni puolitoista tuntia kun kävin kaikki tärkeimmät lihasryhmät läpi, mutta sen jälkeen olin enemmän kuin tyytyväinen.

Nuorimmainen odotteli kaupungilla, kierteli kaupasta toiseen ja etsi itselleen täydellistä syystakkia. Löytyihän semmoinenkin. Kaupungilla oli alkanut italialais-ranskalaiset teemapäivät, kävelykatu oli myyntikojuja piukassa. Kaikenlaista herkkua makkarasta saippuaan ja karkeista käsitöihin.

Pinkkiä hattaraa

Nuorimmaisen kasteruusujen raskas taakka

Nuorimmainenhan ei ole koulussa tällä viikolla vaan palasi kuntonsa takia kotihoitoon. Äitiys näemmä pätevöittää maallikonkin erityishoitajaksi ja ravitsemuksen asiantuntijaksi. Ilmeisesti lääketiede vihdoin tunnustaa keittiöpsykologian virallisesti hyväksytyksi hoitomuodoksi.

Iso-J palasi illalla reissusta (lähti tänään uudelle) ja toi tietysti omat touhotuksensa mukanaan.
Kaikesta tästä hässäköinnistä johtuen vanha kaverini Mig-Reeni kolkutteli aamulla  ohimolohkoissa. Aamuhommien jälkeen tuhti särkylääke käkättimeen ja takaisin petiin.
Pari tuntia unta ja kolme mukillista kahvia hoitivat päänsäryn tälläkertaa pois.

Nyt täytyy pakata Peetu kyytiin ja lähteä kohti kaupunkia. Kasvistäti koettaa pöyhiä Peetun jalon figuurin karvaturrukan alta esiin. Hyvällä tuurilla pääsen näkemään Peetun siskon pentujen syntymän. Otan varuilta kameran mukaan.

Näin tänään, huomisesta ei tiedä. Mukavaa torstaita sinulle, missä lienetkin!