Laidunkatrillista hirsipuuhun

Otsikko on hieman raflaava, mutta aivan totta.
Aamulla huitaisin yhden lenkin kaupungille ja sieltä kotiin lastaamaan kiesiin satulat, suitset, pinkka huopia, päitsiä ja muuta hilpettä. Hevosten kotiloma päättyi tänään ja syyslukukausi alkoi. Onneksi on tuttu paikka ja entiset kaverit.

Ensin vietiin Sörsselsson joka yllättäen kyseenalaisti traileriin menon, oli selkeästi sitä mieltä, että hän voi vallan hyvin matkustaa lastaussillalla. No ei voi ja kun Iso-J tuli ja rykäisi hevosen vieressä kerran 'sillä sävyllä', poni asteli koppiin.

Töttis seistä pönötti samoilla sijoillaan tarhan portilla ja odotti omaa kyytiään. Meillä oli nääs vain yhden hevosen koppi. Onneksi matka on ihan lyhyt, ei tarvinnut pitkiä aikoja odotella eikä aikaa tuhraantunut turhanajeluun. Töttis marssi koppiin sen kummempia kyselemättä, tiesi kyllä minne lähdettiin.

Laitumella odottivat kesäkaverit Nakki ja Harmaa. Ensin vähän haisteltiin, sitten pyörittiin katrillia vastapäivään monta kierrosta. Nakki ei tajunnut isojen hevosten touhuja vaan laukkasi katrillitrion ympärillä omaa lenkkiään, hassu varsa.

Ja kun nämä pakolliset kuviot oli hoidettu, koko ryhmä lähti yhtenä 'ei väistetä' -rintamana kohti laitumen perämäkeä. Hyvillä mielin jätin hevoset ja kurvailin kotiin. Tietenkään en tajunnut ottaa kameraa mukaan vaan jouduin näpsimään kuvia puhelimella vastavaloon. On se kyllä mahdottoman paha rasti ottaa kamera mukaan. On se. Tekemätön paikka.

Kotona odotti hirsipuu. Monta.
Eno ja serkkupoika tulivat aamulla oikaisemaan aittaa. Hevosten siirron aikana oli jo tapahtunut paljon, tukipuita oli asenneltu ja ainakin yksi kohta oli jo tunkilla ponnistettu ylemmäs. Aika jykevät ovat tunkit, Iso-J otti isoimmat ja järeimmät mitä kaupungista löytyy ja sitä ne ovat. Onneksi mokomia ei tarvitse ostaa omaksi, vaan konevuokraamo vippaa tarvittaessa vaikka mitä rompetta.

En ole tohtinut aittatyömaalle mennä kameran kanssa härräämään, pitää sitten illankähmyssä käydä katsomassa mitä ovat saaneet aikaan päivän tunaroinnin jälkeen. Eivätkä nuo miehet tunaroi, hirsirakentamisen ammattimiehiä kun ovat, niin sävelet ovat melko selvät. Aittavanhus toki esittää siirtelystä ja liikuttelusta omat mielipiteensä ja niitähän sitä on kuunneltava.

Iso-J joutui likaisiin sisätöihin, aitan keskimmäisestä kamarista (entinen talli) piti siirtää jokunen tuhatta Torpan kattotiiltä toiseen paikkaan jotta pääsivät tukipuita laittamaan. Tiilten alta löytyi palanen sotahistorian karumpaa tarinaa. Rintamalta tuotujen puukirstujen lautoja joihin maalattu kaatuneen nimi ja kotikylä. Ilmeisesti kansilankkuja oli säästelty. Lisäksi löytyi yksi rotan luuranko.

Hieno juttu, että aitta saa nyt tarvitsemansa uuden alarungon eli kengityksen ja eteläpääty laudoitetaan nätisti. Kunhan homma etenee ja ELY-keskus lunastaa lupauksensa, tehdään vielä uusi katto. Sittenpä aitan voisikin vaikka maalata punamullalla ja ryhtyä tarjoamaan maatilamajoitusta.

Tässä olisi turisteille oivaa puuhaa, muutama sata metriä aitanauhaa setvittäväksi. Toki muitakin aktiviteetteja kehittelen kysynnän mukaan. Tällä voisi aloittaa.

Tämmöistä tänään, aurinko se jaksaa paistaa ja lämmintä riittää. En valita, totean vain, että näin on aivan hyvä. Kyllä sitä lokakuuta ja ankeaa harmautta vielä piisaa.

Aitan kengityksestä muistin, pitää kutsua hevosten pedikyristi hommiin. Kumpaisellekin ratsukokelaalle asetellaan etukengät. Hoitakoon tuttu mies ensikengityksen, tuntevat toisensa ja toistensa metkut. Siihen se sitten Sörsselssoninkin lapsuus virallisesti loppuu kun saa omat kengät.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Mukavaa keskiviikkoa, missä lienetkin.