sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Syyslomaviikko



Näinpä sitä kiepahdettiin syyslomaviikkokin sunnuntai-iltaan. Tänä vuonna jäi jo pieneksi perinteeksi muodostunut Rantasalmen visiitti väliin, ei käyty herkuttelemassa Järvisydämen pitopöydissä. Monta muutakin alustavasti mietittyä aktiviteettia siirrettiin parempaan ajankohtaan, Luoja yksin tietää milloin semmoisia mahtaa tulla.

Kolilla pitää kuitenkin ehdottomasti käydä, islanninhevosvaellus on pyörinyt mielenpäällä jo pidemmän aikaa. Mikäpä mukavampi tapa palata satulaan kuin pikkuisen issikan kyydissä.
Tämän syksyn aikana on jotenkin kirkastunut monta muutakin hienoa kohdetta omasta maakunnasta. Niistä toivottavasti tuonnempana jonkinlaista raporttia kuvien kanssa.

Käytiin me sentään Savonmualla, Perikunnan vanhin tarvitsi uuden ja leveämmän sängyn. Se käytiin yhdellä reissulla maksamassa ja Iso-J teki toisen reissun hakeakseen. Jotenkin peräkärry unohtui kytkeä autoon sillä ekalla reissulla.


Ilmojen puolesta kelvottomaksi (melkein) tuomittu lokakuu on parantanut loppua kohti. Taisi olla torstai-ilta kun crocsien alla rapisi hassusti. Nurmikko oli jäätynyt!

Aamulla oli sininen taivas ja aurinko paistoi vinosti oikein korostaen kylmää hohkavaa maisemaa. Kuura oli kopaissut  oikein kunnolla.

Viereinen kuva tältä aamupäivältä, ratsastuskenttä ei mielestäni tuon enempää lunta kaipaisikaan. Vaan turha on toivo, vielä sitä lingotaan ja aurataan useaan kertaan.



Maisema muuttui kerrasta kauniimmaksi kun aurinko pääsi sitä oikein esittelemään. Tämmöisestä syksystä minä tykkään. Olkoon sitten kylmää mutta olisi myös kuivaa!



Hevosilla on ollut pikkuisen 'hullua päässä' kun ilma jäähtyi. Ihan hönöinä puhkuvat ja puhisevat jäätyneelle vesiastialleen tarhassa ja muutenkin näyttää pakkasilma kutittavan korvien välistä tuulitunnelia.

Jouduin perjantaiaamuna oikeasti miettimään hevosten loimia, eihän tähän asti ole muuta tarvittu kuin sadenuttuja. Otolle puin kevyen toppiksen, Ponimies surffaili nakuna kun ei ole mikään kylmän arka mimosankukka. Otosta en ollut ihan varma joten varuiksi loimitin. Kuopiosta ostettiin Otolle uusi sadenuttukin, semmoinen fullneck -sadeloimi, eipähän kuikelon niska jäykisty talven tuulissa ja sateissa.

Perjantain tuuli tuli suoraan pohjoisesta ja oli hyytävän kylmä. Ei jää epäselväksi vuodenaikojen vaihtuminen.

Viimeisetkin lehdet alkavat olla maassa nyt, perjantain massiivinen tuuletus piti siitä huolen.


Siivottavaa salavanlehteä sattuneesta syystä (kymmenkunta isoa salavaa) on reilusti, niitä ei haravalla siivoa hulluinkaan haravointiaddikti. Niinpä konevuokraamosta kunnon pörinäkone lainaan ja tehokasta töhötystä lehtiin päin. Nyt pihassa on komeita kekoja odottamassa, että allekirjoittanut ne lapioi kottareihin ja kärrää maatumaan. Viheliäinen homma.

Tänä vuonna viimeinen ruohonleikkuu jäi loputtomien sateiden takia tekemättä eikä leikkurin keruriakaan voinut käyttää näihin lehtiin, menee tukkoon.  Maahankaan ei voi jättää kun eivät maadu talven aikana juuri yhtään. Siksi ne kärrätään sivummalle, onneksi on tilaa mihin varastoida.

Pari lehtikuormaa meinaan kipata ruusujen suojaksi.



Kanalankin sain vihdoin siivottua, nyt siellä on jo lämmötkin päällä. Päätin myydä kaksi orpingtonia vähemmäksi. Ne ryökäleet ovat kasvaneet aika muhkuloiksi ja arvelen niillä olevan mukavampi talvikausi kun porukkaa on pari vähemmän. Mahtuvat paremmin pylleröimään kun on väljempää.

Ostajakin oli jo valmiina joten kaupat on jo sovittu.

Koiratkin ovat nauttineet kuivasta kelistä. Leffe etenkin kummasteli aamupissalla rapisevaa nurmea ja kohmeisia lehtiä, se höntti yritti murista vaahteran lehdelle ja aivasti kun sai lunta nokkaansa.

Kyllä minäkin aivastan jahka ensilumi pöllähtää nenälle.

Renkaanvaihto on sovittu torstaiaamuksi, siihen saakka väistellään aikaisia aamulähtöjä ja myöhäisiä iltamenoja. Hevoset saivat perjantaina talvikengityksen, yhtään ei oteta riskiä Oton kinttujen suhteen, viime talvesta opittiin paljon. Oli niitä venähdyksiä pari liikaa. Hokinpolkemat ovat sitten oma murheensa jos ja kun niitä tulee.

Lempeää maantaita ja pitoa kenkiisi!



2 kommenttia:

  1. Oh tsiisöös ravistelevan spanjelin huulia! Keskipakoisvoima tekee ihmeitä naamalle, näämmä :)

    Talvi tulee - ja ei tule... tulee ja on tullakseen, vaan ei tule kuitenkaan. Tätä se syksy saattaa olla. Syystöitä on paljon, mutta jos ei ehdi niin no can do. Keväällä on vastassa tekemättä jääneet. Siis panostetaan syysistutettaviin ja puuvartisten suojauksiin. Amen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lellu on hauska otus :D

      Täällä ollaan plusmiinusnollilla, aamulla oli tuttuun tapaan maa jäässä mutta KUIVA! Oi onnea. Aloitin jo lehtien kärräyksen, eka megaiso kärrykuorma on valmiina. Arvioin että ehkä noin 15 vastaavaa tarvitaan ennenkuin piha on siisti.

      Minä ryhdyn seuraavaksi suojaamaan puuvartisia, se menee kaiken ohi ja edelle. Mummo lähti purkamaan laitumen nauhoja.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!