keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Pieniä hyviä hetkiä


Kun ei ole syntynyt kuninkaallisten velvollisuuksien pinteeseen, voi juoksennella vaikka ilman paitaa. Ei pelkoa paparazzeista eikä muista skandaalinkärkkyjistä. Minua niin vihaksi pisti italialaisen Chi -lehden törkyjournalismi. Kyseisen lehden avulla opin aikanaan alkeet italian kielestä, joten tähän saakka olen ollut tälle julkaisulle vähän häpeillen kiitollinen. Vaan enpä ole enää.

Brittikuninkaalliset ovat elämää suurempia ihmisiä ja heidän pitää antaa olla rauhassa.
Olisi sekin inha ranskalaisluikku zuumannut teletappinsa johonkin muuhun kuin Catherinen tisseihin. Paha setä!

Jäin miettimään yksityisyyttä. Se on varmasti niin iso asia, että sen arvon tajunnee vasta kun sen menettää. Tästä syystäkö lottovoittajat varovat visusti mälläämästä rahojaan ja jatkavat samaa  ehkä ostan voittorahoilla uudet talvikengät tänä vuonna -elämäänsä? Onko heillä on joku ökyjuttu korpimökkinsä perunakellarissa jossa fiilistelevät salaa, siellä minne kateelliset eivät näe? En tiedä. Joku lottovoittaja voisi kertoa, en juorua eteenpäin. Tai jospa se ökyjuttu onkin just se korpimökki?

Eivätkä kaikki kaipaa ökyjuttuja elämäänsä. Pienet, aineettomat asiat useimmiten arvokkaampia kuin mikään rahalla hankittavissa oleva. Kuulostaa jeesustelulta mutta kyllä se vaan niin on.


Yksityisyys on tärkeää eikä sitä saa rahalla eikä aina vaikutusvallallakaan. Sitä hakevat jo omat perillisetkin. Lapsuuden loppu häämöttää kummallakin uutena ja outona asiana tulevaisuudessa ja oman (ajattelu)rauhan tarve näkyy ilmeisenä. Toinen kuljeskelee omissa oloissaan pitkin puutarhaa, istuu miettimässä ja uppoutuu täysin omiin maailmoihinsa. Ihan niinkuin minä, silloin joskus pienenä jolloin mieli oli vielä elämän murheista vapaa.

Minä saan nykyisin yksityisen hetkeni tuikatessani kuulokkeet korville ja kipaistessani iltalenkille. Eilen tunsin ihanan vapauden ja voitonriemun tunteen juostessani. Oli juhlallinen tunne tajuta, että pystyn oikeasti juoksemaan, kevyesti ja helposti. Parhautta oli tajuta, että sitä tunnetta ei voi tilata netistä, ei ostaa kaupasta. Se tunne maksaa kyllä: vähän vaivannäköä. Kotiin tullessa piti oikeasti keskittyä palaamaan nykyhetkeen, muistella mitä vielä pitää iltapuuhina tehdä ja asennoitua olemaan läsnä perheelle.

Yksityisyyden rinnalla yhtä arvokkaana on vapaus. Kulkea siellä missä haluaa, sellaisena kuin haluaa, silloin kun haluaa.


Aamun parhaita hetkiä on hetki hevosten luona. Tallin lämmin hevosentuoksu, rauhallisesti ja lempeästi tulijaa katselevat levänneet hevoset. Hissuksiin laittelen päitset ja narut, rapsutan korvantaustat ja silittelen posket. Sitten mennään kolmen jonossa ulos. Tänään mentiin tihkusateeseen ja Tösse väristeli herkkää hipiäänsä.

Vielä ei ole loimien aika. Niinpä tuo kaunosieluinen hevonen seisoo sateessa ankeana ja sorrettuna. Siis näyttelee sitä oscarin arvoisesti. Soosiponi sen sijaan ottaa päivän ensimmäisen kylpynsä heittäytymällä suunnilleen suorilta jaloiltaan märkään ruohoon hinkkaamaan unihiekat pois silmistä. Ovat ne niin erilaisia kuin kaksi hevosta vain voivat olla.

Toinen merkittävän hyvä hetki on nykyisin se, kun Peetu hoippuroi mökkiinsä unitankkaukseen. Kun valkoisen hännänpätkän viimeinenkin karva vilahtaa mökin aukosta sisään, tupaan laskeutuu rauha. Nasse huokaisee, hovimestarikissat nyökkäävät tyytyväisinä ja minä tiedän, että nyt on hetki omaa aikaa. Ihan sama juttu kuin joskus vuosia sitten, jolloin Perilliset vielä nukkuivat päiväunet. Silloin oli aikaa hesarille, kahville ja omille jutuille.

Peetu on nyt täysin kotiutunut ja hakee omaa paikkaansa torpan hierarkiassa. Eikä millään usko, että pienin on alimmaisena. Koira kuvittelee, että pienin on niinkuin kirsikka kakun päällä, kaikkien palvomana korkeimmalla. Nope.

Ikävä tuottaa Peetulle pettymyksiä toisensa perään, mutta ilman niitä ei koira opi paikkaansa.


Mitenköhän näitä tämmöisiä juttuja nyt näin paljon tuleekaan mieleen?
En minä ole mikään Suuri Ajattelija, enkä filosofi varsinkaan.

Elämä nyt tuntuu vaan niin hyvältä. Päänsärkyä ei ole, selkäsärkyä ei ole (ollut viikkoihin) ja muutenkin on ihan hyvä olla. Varmaan kohta taivaasta tippuu se kuuluisa kuuma kivi niskaan. Sitä odotellessa, mukavaa päivää sinulle. Missä lienetkin.









6 kommenttia:


  1. Nauti nainen, nauti !

    Juoksukyvystäsi (min en ossoo)ja Peetupirpanan nokosista.

    Kohta on silläviisiin, ettei se enää nukukkaan niin paljon päivällä ja ... you know ; )

    Minä kiitän luojaa jokaisesta poutapäivästä, jolloin meidän ruskuainen voi olla PALJON ulkona.

    Jokainen labradorin joskus omistanut varmaan jakaa tunteen. Jos on russelinpojassa paljon virtaa, niin kyllä sitä piisaa myös toisenlaisissa luppakorvissa.

    Toistaiseksi "tuhot" ovat rajoittuneet juniorin aurinkolaseihin ja aavistuksen kaluttuihin seinänpieliin. Odottelen kauhulla aikaa kun joudun sulkemaan Tasmanian tuholaisen koko päiväksi sisään !

    Onneksi yksinäisiä päiviä ei tulle kuin yksi viikkoon ?

    Ihanaa syyspäivää sinne Torpalle ja kovasti terveisiä !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh...useammankin labradorin omistaneena toivotan Nitalle pitkää pinnaa ja paljon aurinkoisia päiviä :D
      Onneks miun kettari oli suht helppo tapaus ja mäyräkoiraneiti myös, kiittimet ristiin kyynärpäitä myöden!

      Poista
  2. Hengitys tasaantui tekstiäsi lukiessa ja teki niin hyvää hiekkateille ikävöivälle.
    On tämä syksy vaan hyvä.

    VastaaPoista
  3. Jep, laumahierakia on Peetulle tärkeä opetus. Olin eilen pallojahdissa erään 8-vuotiaan mustavalkoisen russelin omistajattaren kanssa ja päivittelimme koiranpentuajan energiaa. Hänen perheensä JR on jo arvokas vanhempi herra mutta hän muisteli että painia oli käyty naapuruston uroskoirien suhteen sekä myös perheessä. Kiva rotu mutta pomoilu ei tee niille hyvää, joten pidä vain Peetu kaidalla tiellä ja pahnan pohjimmaisena.

    VastaaPoista
  4. Tulipa jotenkin levollinen olo tätä postaustasi lukiessa. :)
    Peetua varmasti harmittaa, mutta kyllä se joskus ymmärtää, että kuri ja hierarkia ovat sen omaksi parhaaksi.

    VastaaPoista
  5. Kiitos muruset, on mukava saada postia tänne päiväkirjaan.
    Kaikkien kommenteille nyökyttelen niin, että niskoja pakottaisi (mutta ne ovat taljavetojen ansiosta vetreäksi möyhennetyt).

    Päivä oli oikeastaan yhtä suloisen mukava tänne iltaan saakka. Odottelen, että hevoset tulevat portille vastaan, sitten vien ne yöpehkuille talliin. Ja sen jälkeen nappaan iltavillissä riehaavan russelinpennun np-otteella mukaan nukkumaan.

    Nukun toivottavasti hyvin, päivä on ollut pitkä ja uni tulisi tarpeeseen.

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!