tiistai 4. syyskuuta 2012

Kivenraskaita ajatuksia


Viimeisen viikon uutisvirta on ollut oikeastaan täynnä surkeita uutisia.
Olen aina luullut, että olen kohtuullisen realistinen tyyppi mitä tulee ihmisen pahuuteen ja sen jonkinlaiseen suodatuskykyyn. Sitä on aina ollut, sitä tulee aina olemaan. Tämä ei tarkoita sitä, että minä hyväksyn pahuuden, tietyllä tasolla sen kanssa on kuitenkin vain opittava olemaan ja elämään.

Minä olen paha ja sinä olet paha. Yleensä kai meidän "normaalien" ihmisten pahuus on kateutta, katkeruutta, valheita, erilaisia pettämisiä, sitä perussontaa missä ihmiset elämässään kahlaavat. Joskus joku kyntää syvemmällä, mutta useimmilla pysyy nenä pinnalla. Jos kenellä meinaa hengityselin ryystää kuravettä röörit täyteen, silloin yleensä joku vaisto käskee pyytämään apua. No, ei sekään kaikilla toimi, mutta useimmilla. Tavalliseen *anteeksi etukäteen* vitutukseen eikä pettymykseen kukaan kuole. Joskus sitäkin on tullut toivoneeksi.

Sitten on niin pimeä, syvä ja musta pahuus, ettei mikään ymmärrys riitä. Enkä halua sen pahuuden pohjalle nähdä.

Sen kohteeksi joutuu pienin, puolustuskyvyttömin, avuttomin.

Minulta loppuvat sanat, ymmärrys ja järki sen siliän tien kun näen tai kuulen näitä avuttomimpiin ja yleensä viattomimpiin kohdistuvia väkivallantekouutisia.

Sitä ei voi millään tavalla puolustaa, sitä ei tarvitse ymmärtää, hyväksyä eikä jumaliste sentään edes sietää. Se pitää kitkeä pois. Repiä juurineen, tuhota ja polttaa. Ja sylkeä päälle.

Olipa tekijä paha äitipuoli, Shkupolli, Breivik, "iskelmälaulajaisi", seurakunnan pappi tai se tavallinen hyvän perheen vanhempi, ei! Minulta ei heru minkäänlaista ymmärrystä. Ei edes halua ymmärtää mikä pisti ihmisen hahmon saaneen paskaläjän tekemään tekonsa.

Heillä ei ole kenenkään antamaa valtuutusta tai oikeutusta teoilleen. Ei vaikka miten äänet päässä käskisivät. Luonnonvoimille ei mitään voi, mutta tämä ihmisten alati paheneva raakuus on saatava loppumaan.

Mikä hemmetti meitä vaivaa?
Sitä tuntee itsensä niin voimattomaksi. Ja vihaiseksi. Pahinta on, että iso osa hirmutöistä ei tule ikinä julki. Kuitenkin joku näkee, tietää, kuulee, hiljaa vaieten ja mitään tekemättä antaa kaiken tuon tapahtua. Miksi?


Meillä täällä elämä jatkuu, pahoista uutisista ja ahdistavista tapahtumista huolimatta. Haukanpoikaset kiekuvat korkeuksissa, näkevät kuinka kesä vähitellen väistyy ja syksy hyökyy päälle keltaisella voimalla. Vihreys hiipuu, kesä kiittää ja kumartaa.


Valitettavasti minulla ei ole tänään muuta asiaa.




3 kommenttia:

  1. Olen kanssasi niin samaa mieltä, että taas nyökyttelen täällä niskanikamat paukkuen.

    Eilen katselin toisella silmällä jotain ajankohtaisohjelmaa, jossa joku poliisin edustaja kertoi, että hänen kiertäessään kouluttamassa mm. sosiaalityöntekijöitä ja vastaavia, sanovat nämä, että "Yhtään lastensuojeluilmoitusta en ole tehnyt, enkä tee!" Tarkoittaen todellakin sitä, että ihan sama mitä näkevät niin teeskentelevät kuollutta.

    Sitä en voi ymmärtää. Enkä halua ymmärtää. En hyväksy minkäänlaista väkivaltaa, mutta pahinta on lapsiin kohdistuva väkivalta ja/tai hyväksikäyttö, olkoon se sitten henkistä tai fyysistä.

    VastaaPoista
  2. Ihmiskunta on tän planeetan syöpä.

    VastaaPoista
  3. Käsittämätön on yhteiskuntamme jossa aikuiset ihmiset voivat piiloutua "järjestelmän" taakse seuraamaan pienen lapsen järjetöntä,raakaa,toistuvaa,kuolemaan asti jatkuvaa pahoinpitelyä.

    Kammottavaa,irvokasta,anteeksi antamatonta.

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!