Syysflunssaa ruusujen aikaan

Sunnuntai-iltana olo alkaa vihdoin viimein korjaantua. Eikä ollut edes rapujuhlaviikonloppu.

Perjantaina takiainen parkkeerasi kurkkuuni, lauantaina olikin jo hissikuume, ylös-alas.
Tänä aamuna (kl. 04.30) heräsin hakkaavaan yskään ja kurkku tuntui olevan karrella. Naapurikammarissakin yskittiin, joten ei ihme, että ainoa meistä toistaiseksi terveeksi luokiteltu Iso-J kuorsasi alakerrassa.

Ihme ja kumma, olo oli kuitenkin jo paljon paljon parempi ja jaksoin tänään tehdä jotain muutakin, kuin täristä vällyjen alla tai pyyhkiä kylmää hikeä otsaltani.

Heinämies karautti pihaan kaksi mojovan kokoista heinäpaalia kyydissään. Nyt on taas niin ihana heinäntuoksu tallin eteisessä. Kun mainitsin, että meille varatusta paalimäärästä saa huoletta vapauttaa myyntiin n. 10 paalia, hän naurahti ja sanoi, että puhelin rallattaa siihen malliin, ettei taatusti jää myymättä. Aamulla oli jo 150 paalia lastannut yhden hakijan kuormaan.

Heinäsatohan on tunnetusti jäänyt osassa maata heikoksi, täällä tuli ennätyssuuri sato. Meidän heinämiehellä kuuluu olevan vielä muutama hehtaari timoteitä pystyssä. Ruotsissa maksavat muovitetusta esikuivatusta/säilöheinästä jopa 200 € paali. Että ihan tasan eivät satoasiat menneet tänäkään vuonna. Paalin hinta nousi ensimmäistä kertaa,  kokonaista vitosen verran oli nousu. Maltilliseksi sanoisin minä. Etenkin kun niitä sysisurkeita heinävuosia on ollut kolme peräkkäin.

Ruusut jaksavat yllättää. Jaloruusut pukkaavat uutta nuppua joskin joku kumma kirvainvaasio näyttäisi olevan niiden riesana. Pitää huomenna töhäyttää jotain karkoitetta. Kanadanruusut eivät nekään näytä kukinnan lopettelemisen merkkejä. Uutta nuppua puskee esiin, hätinä ehdin pätkiä pois kukkineet. Köynnösruusu vetää henkeä ja tämä yliyleinen peruspuskaruusu kukkii ja punastuttaa kiulukoitaan.

Kesä oli muutenkin ruusuille mieleen. Istuttamani uudet ruusut (Ilo ja Poppius) näyttävät viihtyvän erinomaisesti. Torniolaakson ruusu pinnistää nuppuja sekin.

Saa nyt nähdä miten huima intiaanikesä tässä vielä saadaankaan.

Miinanköynnöksen taimikasvatus onnistui ensimmäistä kertaa ja tämä värikäs yrtti sopii tähän hellekesään kuin sulka intiaanin päähän.

Harmi, etten hoksannut kuvata ylenpalttista kukintaa aikaisemmin, se oli kieltämättä vaikuttava. Ja meinaan kyllä kylvää joskus uudelleenkin. Aikaisempina kokeiluvuosina olen vähin äänin kantanut multapurkit ja kuukahtaneet taimenruippanat kompostiin. Olisikohan tämä nyt semmoinen sokean kanasen jyvä?

Saas nähdä mitä jyväsiä alkava syyskuinen viikko eteen tuokaan. Toivossa on hyvä elää. Maanantaina iltapäiväjuna tuo Siskolikan kaksi vanhinta naperoa pikavisiitille. Sitten onkin kesäpoikien aika lehahtaa jatkamaan opintojaan Skotlantiin.

Kivaa viikkoa ja sattumia sullekin, missä lienetkin.

PeeÄäs: 2/3:sta odotuksen aiheesta on toistaiseksi hyvässä jamassa. Toivotaan nyt, että se kolmaskin odotuksen aihe päätyisi helpotuksen huokaukseen, syvään sellaiseen.

Kasperin käytöskoulu

Kasper, tuo vallan mainio pikkuinen poni on ihan mallioppilas pikkuhevosten käytöskoulussa.

Pois on jäänyt turha hampaiden kalistelu ja irvistely, kuopiminen ja muu jätkämäinen uho. Niillä kun ei näillä tiluksilla hanki itselleen mitään hyvää. Ei ainakaan porkkanoita tai nameja.

Kiitosta sen sijaan sataa siitä, kun kyseenalaistamatta seistään mallipoikana loimensovittajaisissa. Ihan kylmiltään sadenuttua ei niskaan heitetty, pitkin kesää on harjoiteltu pyyhkeillä ja muilla kauhtanoilla. Tuommoinen pikkuinen joutuu aina sietämään sen, että lähes kaikki käsittely tulee ylhäältä päin. Samalla kasvaa luottamus (tai epäluottamus) siihen, ettei ylhäältä mitään pahaa tule.

Kesän vesileikit ja niiden jälkeiset kuivattelutuokiot valmistivat pikkuponin loimikauteen. Ihan siinä hoitotoimenpiteiden yhteydessä luontevasti. Niinpä loimi jonka selkäpituus on kokonaiset 75 cm, oli ihan helppo nakki ensimmäisestä pukemiskerrasta lähtien. Jo vain on tyylikäs Horsewaren Petit Rangen sadeloimi.

Perikunnan vanhempi on tehnyt ison työn Kasperin sivistämisen kanssa. Minä korjaan sadon erityisesti aamuisin, kun ulkoistan ponit päiväulkoiluun. Kasper on siinä mielessä ihan tyypillinen pikkuviikari, että sillä on aina vähän muurahaisia pöksyissä, millään ei malttaisi odottaa kun hidas ihminen näpertää päitsien solkia ja lukkoja kiinni. 

Veikkaan, että lievää kihinää nahkoihin on odotettavissa niinäkin aamuina, kun polvillani kökkelehdin ponin mahan alla kiinnittämässä mahasolkia.

Suuren kiitoksen kera Kasper siirtyy syyslukukaudelle.

Kivaa syyskauden alkua sinulle, missä lienetkin !

Se siitä aktiivisuudesta

Kartanonpionikin rypisti yhden kukan, alkukevään ankarasta kohtelustaan huolimatta.

Se alkaa olla elokuu paketissa. Niin paljon kaikkea hyvää, kivaa ja mukavaa siihen mahtuikin. Säät ovat olleet enemmän kuin kohtuulliset ja kesä kotimaassa osoittautui nappivalinnaksi.

Ihan nappiin ei ole mennyt oma uhoni aktiivisemmasta bloggaamisesta. Kun ei vaan jaksa eikä keksi mitään hyvää syytä kirjoittamiselle.

Aiheita toki olisi, mutta en näe mitään järkeä avata ihan kaikkea, jätän paljon väliin.


Sitten on tietty oma laiskuus. Mieluummin sitä lohnostelee pitkin pihoja ja värkkäilee jotain pientä. Tai köllii soffalla lukemattomien kirjojen ja lehtipinojen seurassa.

Usein vatsan päällä pötköttelee vallan vetelä Elmo. Ja kainalossa vähintään yksi koira, useimmiten kaksi.

Ollaan vietetty tätä viikkoa ihan tyttöjen kesken, Iso-J on suhannut ees taas Kainuuta. Tulee tänään kotiin, lähtee sunnuntaina vähintään viikoksi valtakunnan pohjoisille äärirajoille.

Toivottavasti ehditään edes viikonloppuna päivittämään kuulumisia ja istumaan Takapihan Tavernaankin. Kohtahan se on pistettävä Tavernan kalusteet aittaan ja hyvästeltävä tämä kesäsesonki.

Perikunnan vanhempi on köhinyt ja niiskuttanut kotona koko viikon. Kävi parina päivänä hoitamassa koululla pakollisia juttuja ja maastoutui kotiin tultuamme oitis tv-huoneen soffaan, Netflixin ääreen. Parempi se nyt on kulkunuhat räkiä pois, toivottavasti on syksyn yo-kirjoitusten aikaan terve ja hyvässä kunnossa.

Valkosipulisato on nyt vihdoin ja viimein taltioitu varastoon. Onhan se toki nostettu jo aikaa sitten, jotenkin vain aktiivisuusvajetta oli viimeistelyssä. Plokkasin kaikkein suurimmat murikat istukkaiksi ja vähän pienemmät siivosin kotikäyttöön. Maku on 10+ ja ulkonäkökin on melkoisen mukava. Jos joku kurkkua tulevana talvena kutittelee, ei se ainakaan vampyyri ole.
Kuvassa niitä, jotka eivät kokonsa puolesta kelvanneet istukkaiksi...

Onni on oma kasvimaa !

Olen kurkistellut aina välillä porkkanapenkkeihin. Lavassa kasvaa hassuja liloja porkkanoita, maku on ihan perinteinen. Ihan kelvollisen kokoisia niistä näyttäisi tulevan. Samoin maassa kasvaa hyvän kokoisia pötkylöitä.

Luin tänään lehdestä kotimaisista jättiläiskasveista. Siis viljeltävistä.
Olisipa poneille ilo ja autuus kun saisivat pesismailan kokoisia porkkanoita. Pitäiskö ryhtyä ensi keväänä jättiläisten kasvattajaksi? Niillä on yhdistyskin ja kaikkea. Vuotuinen kasvinäyttely Mäntsälässä jossa palkitaan muhkeimmat melonit ja jykevimmät kurpitsat. Tomaatti joka painaa piirun alle 2 kg olisi kieltämättä jännä nähdä. Liekö maku näissä jäteissä hyvä?

Tässähän alkaa väkisinkin mopo keulimaan koska tämän kesän viljelykset ja kasvatukset sujuivat vallan mainiosti. Chilisato näyttää sen verran hyvältä, että niillä varmaan pärjätään talven yli.
Timjamia ja ranskanrakuunaa riittää hyvin, mintusta, oreganosta, kirvelistä ja persiljasta puhumattakaan. Kun vain nyt saisin sen verran aktivoitua itseäni, että keräisin yrtit talteen ennenkuin halla tulee ja pilaa koko homman.

Kukkapenkkeihin olisi myös syytä vilkaista ennen syksyn sateita.

Minulla on äkkiä laskien kolmea sorttia syysleimuja istutettavana, ainakin 11 ruukkua. Ennenkuin pääsen istuttamaan, täytyy siirrellä muutama täysin väärässä paikassa kituva päivänlilja paisteisemmalle paikalle. Keskittäminen kannattaa, todellakin. Tämmöisenä hurjan kasvun kesänä sen huomaa, mitä enemmän yhtä sorttia, sitä paremman näköinen kokonaisuus.

Nyt kuitenkin sataa ripottelee, syvennyn siis hyvällä omallatunnolla lukemattomiin lehtiin ja kirjoihin. Taidanpa riipaista tulet hellaan, sen verran kolealta +16° tuntuu.

Morjens, nähdään taas !

Odotuksen aika

Onneksi olen kohtuullisen kärsivällinen ihminen, silloin kun se on ainoa vaihtoehto.
Elän taas kerran odotuksen päiviä, viikkoja, kuukausia. Sen tarkemmin asiaa avaamatta, hyviä uutisiahan sitä aina toivoisi ja odottaakin. Etenkin terveyttä koskevat odotusajat ovat kieltämättä hermoja koettelevia. Kun vakuutuslääkäri jo totesi minut terveeksi, tehkööt saman myös näytteitä ja kuvia tutkivat lääkärit.

Seniorikansalainen odottelee torstaita ja lääkärin tapaamista, huojentavia kuulumisia toivoisimme kovasti sieltäkin.

Syksy nimittäin puskee päälle ja se jo itsessään on aika kurjaa. Siihen ei välttämättä tarvitsisi yhtään uutta vastoinkäymistä. No, olisi edes aurinkoinen ja kuiva syksy. Ainakin kohtuudella sateita.

Ruikutus ja synkistely sikseen.

Tyrnisatokin antaa odottaa itseään, mutta silti bongailen toiveikkaana puskien oksistoon ja iloitsen ihan höpelönä kun jostain välistä pilkahtaa pirteää oranssia. Tarvitsen tikkaat ja paljon tuuria, mikäli meinaan nuo muutamat marjat taltioida talven varalle. Voihan siinä niinkin käydä, että säilön jokaisen puskasta irronneen 'oman'  tyrninmarjan nahkasäkkiin ja ostan talvella mehua.

Kanalan rouvat ryhtyivät taas kerran mihin lie korpilakkoon ja pistivät munahanat kiinni. Ostomunilla mennään ja odotellaan aikoja parempia. Ovat ne kieltämättä sangen temperamenttista porukkaa ja hoivaavat tipujaan mieluummin kuin munivat.

Onhan se sitten kuitenkin aika huikeaa ja ihanaa, kun ensimmäinen kunnon tyrnisato saadaan ja miten kiva on kerätä kanalasta värikästä munasatoa.

Sitä odotellessa, kivaa viikonjatkoa !

Elokuiset illat

Elokuu on yksi lempikuukausistani. Ehkä eniten lämpimien ja tummien iltojensa ansiosta. Kuu köllöttää taivaalla täyteläisen keltaisena ja on niin lähellä, että tämmöinenkin pätkä yltäisi sitä koskettamaan.

Perjantaina istuksittiin omalla pihalla Takapihan Tavernan lyhtyjen ja lamppujen loisteessa. Kummipoika tuli visiitille suloisen tyttöystävänsä kanssa ja Seniorikansalainenkin hääräsi touhuissaan vielä myöhään illalla.

Lauantaina otettiin suuntimat kohti kainuuta, peräkkäin ajeltiin Iso-J:n johdolla. Vuokatti olisi majapaikka, illaksi lähdettiin tuttuihin mökkimaisemiin Nuasjärven rantaan.

Rapuja oli yllinkyllin, skumppa kylmää ja kaikki muutkin herkut lisukkeineen oivallisen maukkaita.

Huimaa, että nuoruudesta saakka mukana kulkeneet ystävät tekevät sitä edelleen ! Turnauskestävyys ainakin omalla kohdalla on huomattavasti heikentynyt nuoruusvuosista -tai sitten snapsitahti oli turhan riuska näin äkkinäiselle. Sunnuntai oli jo illassa kun kurvasin kotipihaan, Iso-J jäi reissuun. Päivä meni elpyessä ja unohdinpa pari kanaakin hakea matkan varrelta kyytiin.

Kiitos vielä kerran !

Sinisyys

Vielä on ruusussa nuppuja

Tässäpä todistusaineistoa Kanadanruusujen sisukkuudesta.
Kaikesta kaltoinkohtelusta huolimatta nuo sinnikkyyden perikuvat pusertavat aina vaan uusia nuppuja. Vaaleammanpunainen on kasvanut tänä kesänä kokoa varsin reippaasti. Vaaleampi on kuin kyykyssä koko ajan, kai se raukka pelkää "hoitotoimenpiteitäni".

Minulle tuli alun perin kolme ruusua Blomqvistin taimistolta, mielestäni vain nämä kaksi selvisivät ensimmäisestä talvestaan. Jossain vaiheessa kulunutta viikkoa löysin ruusujen tilausvahvistuksen, ainakin joku on ollut 'Hope for the Humanity'. Jahka huolella arkistoimani paperi löytyy uudelleen, saadaan kaksi muutakin nimeä kohdistettavaksi oikeille ruusuille.

Näiden jatkona kököttää kivasti jalkojaan jatkanut suviruusu 'Poppius'. Toisessa päässä istutelmaani henkeään haukkoo ihana sulohelmipihlaja. Se saa päälleen talveksi vaikka pannumyssyn tai mummon alkkarit, kallisarvoinen harvinaisuusherkku kun on kyseessä.

Löytö kasvihuoneesta, enkelipelargonia

Ihan vielä en kuitenkaan suostu miettimään syksyn pakollisia kuvioita eli talvisuojauksia.
Ne tehdään sitten kun maa on vähän kohmeessa ja ilma kirpeä.

Ainakin täällä meidän selkosilla on ollut oikein mukavat säät. Aamulla tarvitaan villatakki niskaan kun vien hevosia ulos. Silti koko päivän pärjää kesävermeissä ja hevoset loimetta. Edes sadeloimille en ole nähnyt mitään tarvetta, kesäsade ei ponien kohtaloksi koitune.

Sen verran olen tehnyt myönnytyksiä vääjäämättä vaihtuvan vuodenajan suhteen, että nakkelin ostamani syyslannospänikän puutarhaan. Lannoitin erityisen huolella luumupuun koska todellakin toivon satoa ensi kesälle. Kyseessä on naapuritilan iänvanhan luumupuun poikanen ja niskassa painaa pikkuinen suorituspakko saada puu satoisaksi. Mäen vanhimmat naapurit siirtyivät kumpainenkin tuonilmaisiin, siksipä juuri koen velvollisuudeksi vaalia vanhain perintöä.

Oi kuinka iloitsenkaan jokainen aamu, kun saan käydä nuuhkimassa kasvilavojeni hajuherneiden tuoksua. Aamuisin se on erityisen voimakas. Silloin kun olin alle ensimmäisen kymmeneni, sain AINA synttärijuhliini tuoksuvan kimpun naapurin Marjolta. Aika on erottanut minut sekä Marjon (harmi!!) ja jalostanut ihan vaisuntuoksuisia hajuherneitä.

Minulla oli ilo ja onni asua pienen puutarhatilan rajanaapurina ja tutustuin jo pienenä (hihhii, ollut joskus pieni eli nuori) kaikkiin silloin niin eksoottisiin juttuihin, niinkuin maissiin ja chilipaprikaan.

Naapurissa oli kaikkea ihanaa, erilaisia lajikkeita tomaateista ja omenoista. Muistan vieläkin kuinka mehevä valkea kuulas -omenalajike olikaan kirpeänä syysaamuna puraistuna. Meillä oli Marjon kanssa tapana napata evääksi omput ja luumut. Koulusta tultua seisoin usein karviaispusikossa välipalalla.

Niinpä olin aivan hulluna innosta kun tajusin vihdoinkin onnistuvani hajuherneen kasvattajana. Nämä ovat kyllä nättejä mutta ihan hajuneutraaleja :(

Olen kuitenkin leikkonut mahdollisimman paljon maljakkoon, ainakin ennenvanhaan kukkivat villimmin kun niitä leikkasi.

Kaveriksi olen poiminut milloin kirveliä, nyt syysleimua.
Ensi keväänä aion kylvää rohkeammin eri värejä, nyt näköjään tuommoinen syntisen lila jaksoi parhaiten, pari hassua vaaleampaa sinnitteli säleikköön asti.

Onneksi nämä Espanjasta tuomani kirjopäivänkakkaran siemenetkin itivät ja kuuman kesän ansiosta viihtyivät.

Ovat kukkineet muuten jo heinäkuun alusta saakka.
Ken siemeniä tahtoo, laittakoon kommenttilootaan viestiä.

Tälle viikolle on jo mahtunut yksi lupaava migreeni ja yksi rikkihakattu vessan ovi.
Vanha talo tekee kepposia, tällä kertaa vessan ovi meni viimeiseen takalukkoonsa. Tokavika takalukko aukeni ja Perikunnan nuorempi saatiin ulos kohtuullisessa ajassa.

Iso-J jostain syystä meni ja lukitsi itsensä (testimielessä tottakai) sillä seurauksella, että tarvittiin talttaa, vasaraa, sorkkarautaa ja raakaa voimaa ennenkuin ukko oli vessasta ulkona.

Hiki tuli oven molemmin puolin.

Ovi meni uusiksi, onneksi tallinvintillä oli jemmassa lisää näitä painavia täyspuisia sisäovia.
Minä jo niin kuulen Remonttikeijun kutsuvan. Ja todellakin tiedän mitä teemme tulevan talven pimeinä iltatunteina.

Torstaille on luvassa kauppareissuja ja muita hankintoja, perjantaina tulee Kummipoika ja lauantaina luvassa rapujuhlat Kainuussa.

Ai että, paljon kivaa tiedossa.

Mukavaa loppuviikkoa, missä lienetkin.

Syysleimujen aikaan

Syreenifloxi

Tämmöisen epätavallisen lämpimän ja aurinkoisen kesän ansiosta (tai siitä huolimatta) syysleimut rehottavat ennennäkemättömän villeinä.

Iltaisin pihalla on vieno ja raikas tuoksu, päivisin perhosia lepattaa niiden liepeillä ruuhkaksi asti. Kaikkein eniten huomaan pitäväni valkoisten lisäksi aivan kirkkaan punaisista. Toki nuo liilat ja pinkit tuovat mieleen espanjasta tutut bougainvilleat, ne nuokkuvatkin samalla tavalla. Mutta tanakkana töpöttävät punaiset, ne ovat hienoja. Ja niitä pitää saada lisää !

Valkoisia minulla on montaa sorttia. Niiden erot ovat lähinnä kukinnon muodossa ja kukinta-ajassa.

Valitettavasti nimisäleet ovat lähteneet talvien myötä ties kenen matkaan, eivät ne ainakaan enää penkkien reunakivetysten suojissa ole.

Valitettavasti en myöskään enää muista mistä kaikkein punaisimmat ovat peräisin. Todennäköisesti ne ovat olleet Hankkijan valikoimissa. Ajattelin kuitenkin kokeilla onneani ja piipahtaa parilla puutarhalla katsomassa valikoimaa. Hankkijalla on tänä vuonna vain valkopinkki Peppermint. Niitä ostin jo kolme tuuheaa purkkia, pitäisi kiireesti kuopata ne johonkin aukkopaikkaan.

Eilen selailin Äitikullan saamaa taimikuvastoa, olisikohan Kodin kukat ollut nimeltään. Siellä oli muutama kiva leimulajike, mutta minun makuuni liian matalia. Nämä hevonpaskalla lähtöön avustetut yli metriset ovat tarpeeksi näyttäviä isolle ja avaralle pihalle.

Alimmassa kuvassa muuan valkoinen Äitikullan seinustalta, korkeimmat valkoiset keikkuvat minua pidempinä (eihän siihen paljoa tarvita) ja ovat kukkineet ties kuinka monta viikkoa jo. Saadut sateet eivät niitä ole kaataneet, korkeintaan vähän veden painosta ovat taipuneet.

Parasta on se, että vielä on avautumattomia lajikkeita odottamassa, ainakin joku hyvin tummanlila pihtailee nuppujaan ja joku sininenkin antaa odotuttaa.

Minulle saakin nyt ehdottaa uusia lajikenimiä joita voin jahdata reissuillani.

---

Tähän sateisena alkaneeseen tiistaihin ei ole kummempia ohjelmoitu, meinasin ottaa Kasperin tehoharjaukseen ja seurustella sen kanssa pidemmän kaavan mukaan. Kakaralle tekee ihan hyvää seisoskella tallinkäytävällä ja oppia siinä touhuilun ohessa hyödyllisiä ponitaitoja. Kuopimisen (aaaggggh kuinka ärsyttävä tapa) olemme jo saaneet aika hyvin kitkettyä pois.

Mukavaa viikonjatkoa, väittävät että tämä olisi kesän viimeinen kesäisempi viikko, sitten tuloo syksy.

Heinäkuun alussa 

MUOKS: mukaan tarttui kolme isoa purkillista punaisia jakotaimia, saan heti ensi keväänä isot puskat uusia leimuja. Syyslannoskin on viskottu puskien ja perennapenkkien suuntaan, just sopivasti ennen rivakkaa sadetta.

Ruuhkaviikosta toiseen

Selittelyt sikseen, ruuhkaviikkoja eletään. Ei jouda/malta/jaksa päivittää blogia.

Kuluneeseen viikkoon mahtui kaikenlaista juoksevien asioiden perässäajelua (kiitos Satu seurasta) ja tulevien tapahtumien ennakointia. En nyt sen kummemmin ryhdy kertaamaan kaikkea nähtyä ja tehtyä, totean vain, että aika todellakin saa siivet. Ikkunanpesuprojektini edistyy, tänään pesin viimeiset etueteisen ikkunat. Enää tv-huone ja alakerta on tältä erää valmis. Mikäli täällä ensi keväänä ylioppilasta juhlitaan, otan ilolla ohjelmaani uuden pesukierroksen.

Pääskysten kokoontumisajot ovat alkaneet. Väkeä on kuin pipoa läheisillä sähkölangoilla. Meiltä naapuriin alkaa olla langalla ruuhkaa ja tolpalta muuntajallekin johdoilla tunnelma tiivistyy. Ilmeisen onnistuneet pesinnät oli pääskyilläkin. Nyt syksyllä aion ottaa (otattaa) pöntöt alas ja suorittaa niille kunnon pesun.

Ruuhkaa oli myös Kukkakuhhauksessa Karjalanruusun tiluksilla. Ensimmäistä kertaa siellä käytiin lauantaina, mutta todellakaan ei ollut viimeinen kerta. Pikkuisen jäi kaihertamaan pari kuivakukkakimppua, erityisesti pellavanipulle löytyisi kyllä maljakko ja asemapaikka.

Perhospolulla oli paljon siipiveikkoja, montaakaan sekuntia ei tarvinnut odotella kun joku jo lepatteli viereiselle ikiviuhkon kukinnolle. Ja niitä ikiviuhkoja oli paljon, jösses sentään!

Torpallakin lepattaa paljon perhosia, pitkä ja lämmin kesä on ollut suotuisa pääskysten lisäksi perhosille ja korennoille (ja ampiaisille). Välillä saa ihan oikeasti väistellä suruvaippoja jotka liehuvat ilta-auringossa lähes holtittomasti.

Kuhhauksessa oli läsnä myös hevoshenkilö. Tarkemmin en tätä yksilöä jututtanut, siellä oli monta minua kovemmasta hevosenkoskemisikävästä kärsivää kansalaista. Turpaterapiaa saan kotona aivan yllin kyllin.

Minuun teki vaikutuksen erityisesti se, kuinka ystävällisesti oppaat ja henkilökunta jaksoi vastata kaikkiin kysymyksiin ja kuinka omistautuneita kyläyhteisöläiset olivat. Siellä on muuten kyläkoulu myynnissä, vain 76 000 € on pyynti hyväkuntoisesta yli 400 m2:n hirsirakennuksesta. Siitähän joku laittaisi näppärän leirikeskuksen tai vaikka kesähostellin. Pihalla oli hienossa kunnossa pidetty ruohokenttä jossa jo sieluni silmin näin kaikenlaista toimintaa poninäyttelystä koirankoulutuskursseihin. Vain noin 50 km lähimmälle lentokentälle ja vielä lähempänä on juna-asemakin.

Ajoitimme visiitin onnekkaasti, ei päästy ihan Rääkkylän kylälle asti kun raivoisa rankkasadekuuro runteli auton kattoa. Autossa ei meinannut pyyhkijöiden teho riittää, vettä tuli todella vuolaasti ihan taivaan täydeltä. Se oli kuitenkin ohi yhtä pian kuin alkoikin.

Olen ihan valtavan iloinen, että tuli lähdettyä. Mukava reissu, kiva kohde ja muutama tunti ihan vaan turistielämää kotikonnuilla. Pitää vielä Äitikultakin tuonne käymään ja joulupuodin aikaan haen sieltä muhkeat kauralyhteet. Hienoja olkihimmeleitäkin siellä oli, todella monimutkaisen näköisiä rakennelmia.

Viikolla on tuumailtu monen tapettihyllyn äärellä. Kun näytepaloja on nyt noin 15, alkaa kolmen kärki selvitä. Onneksi kärkikolmikkoon mahtui oma suosikkini. Meinaamme tulevana kylmänä vuodenaikana vihdoin rempata oman makuuhuoneemme. Sitten saakin jo aloittaa remppojen uusintakierroksen. Tuvan tapetit miellyttävät vieläkin omaa silmää niin paljon, että uusinta alkaa varmaankin Iso-J:n työhuoneesta. Siellä on verkkokalvoja raastava ristiriita kahden eri tapetin välillä. Piti tulla lasiset pariovet kahden huoneen välille, ei tullut mutta kaksi eri tapettia jäi ikävästi huoneiden väliseen 'saumakohtaan'.

Ennen sisätilaremontointisesongin (jee mikä omatekemä yhdyssanahirviö) alkamista pitäisi ynnäillä tarvittavan ovipaneelin määrää. Neliöt laskee helposti, mutta juoksumetrit onkin vähän toinen juttu. Tallin päätyseinä ja autohallin liukuovet on meininki laittaa vihdoin kuntoon. Talliin tuleva lisäeristys on aika ehdoton juttu sillä meinaan asuttaa lammaskarsinaan (kuivikevarastoon) orpingtonit talveksi. Kuivikkeille jätetään vain yhden lavapaikan verran tilaa.

Oscar pyrkii ulkoistamaan itsensä, tilaisuutta huimiin seikkailuihin ei jätetä väliin ja ihmeen ketterästi puujalkakatti vilistääkin ovesta ulos heti kun siihen aukeaa kissanmentävä aukko.

Lauantaina Ossi seikkaili tiellä ja haastoi autoa kaksintaisteluun.
Onneksi vain omassa mielikuvituksessaan ja omalla pihatiellä, isommalla tiellä olisi sattunut varsin nopeasti hyvin pahasti.

Kukaan ei huomannut missä välissä Felix harhautui samaisesta ovesta. Vasta tänään sunnuntaina tajusin Felixin puuttuvan ruokajonosta. Onneksi kissa löytyi aitasta ihan ehjänä ja äärimmäisen nälkäisenä. Hämähäkeillä ja yöperhosilla ei vatsa täyty. Elmo taitaa olla ainoa viisas, se ei vahingossakaan astu ulos, mieluiten kelliskelee ikkunalaudan paremmalla puolella.

Ja mitä tulee kissanmentävään ovenrakoon, meillä on myös ponintultava oviaukko. Kasper otti tuntumaa takaeteisen henkilökuntaoveen.

Olisiko teillä aikaa puhua leipäasioista?

Alkavalla viikolla Iso-J jatkaa reissujaan, Perilliset opintojaan ja minä koetan saada aikani kulumaan. Vakaasti harkitsen pitäisikö hakea turvapaikkaa Espanjasta, kotimaa kun ei minua huoli vieläkään sosiaaliturvan piiriin. Yrittäjyys on vakava rikos ja siihen syyllistyneitä sivalletaan valtiollisella avokämmenellä molemmille poskille. Lohtua ei myöskään tuo se, että vakuutusyhtiön lääkärit totesivat minut taas kerran lähes työkuntoiseksi. Lähes ei ole täysin. Ja oma kokemus sanoo päinvastaista.

Koetan pitää pikkuisen aktiivisempaa päivitystahtia, nyt nimittäin sattuu ja tapahtuu paljon kaikkea.

Mukavaa viikkoa !

Luvassa parempaa pastakastiketta